Montfort (linnoitus)

Linnoitus
Montfort
fr.  Montfort
33°02′41″ s. sh. 35°13′34″ itäistä pituutta e.
Maa
Sijainti Pohjoinen piiri
Perustamispäivämäärä 1228
 Mediatiedostot Wikimedia Commonsissa

Montfortin linna ( hepreaksi מבצר מונפור , arabiaksi قلعة القرين ‎, ranskaksi  Montfort , saksaksi  Starkenberg ) on ​​ristiretkeläisten linna, joka sijaitsee Ylä - Israelissa [1 ] pohjoisen Kvivzin yläpuolella . Se on noin 35 kilometriä Haifan kaupungista koilliseen ja 16 kilometriä Libanonin rajalta etelään . Saksalaisen ritarikunnan suurmestarien asuinpaikka vuosina 1230-1271. Linnoituksen nimi tulee kahdesta ranskankielisestä sanasta mont (vuori) ja fort (vahva).

Linnan historia

Montfortin linna oli alun perin linnoitettu maatila, joka oli Mailian feodaaliherrojen hallussa [1] .

Maat, joilla linna sijaitsee, sai ranskalainen De Millyn perhe ensimmäisen ristiretken jälkeen vuonna 1099.  Täällä he alkavat harjoittaa maataloutta ja maanviljelyä.

Ajan myötä sen merkitys kasvoi, ja siitä tuli tunnetuksi Castellum Novum Regis ( uusi kuninkaallinen linna ), jotta se erottuisi Mailian Castellum Regiksestä. Vuonna 1187 Saladin valtasi linnan, mutta 5 vuoden kuluttua ristiretkeläiset valloittivat sen ja rakennettiin uudelleen [1] .

Vuonna 1229 De Milly myi maan Teutonien Ristiretkeläisille. Tilan paikalle ristiretkeläiset rakentavat voimakkaan linnoituksen, jota he kutsuvat Starkenbergiksi , joka on itse asiassa käännös ranskankielisestä nimestä Montfort [1] .

Linnasta tulee Saksan ritarikunnan ensimmäinen asuinpaikka.

Vuonna 1229 ritarikunnan  arkisto ja aarre siirrettiin linnoitukseen.

Vuonna 1266  Baibars piiritti linnoituksen, mutta tuloksetta.

Vuonna 1271  Baibars onnistuu insinöörien avulla valloittamaan Montfortin linnan. Tästä huolimatta teutonit onnistuivat pelastamaan arkistonsa ja aarteensa.

Sen jälkeen linna hylättiin, eikä sitä koskaan kunnostettu.

Tällä hetkellä ilmainen pääsy on avoin kaikille.

Muistiinpanot

  1. 1 2 3 4 ‏ מאיר בן-דב ‏. (heprea) / רפי פרנקל (עורך) . — ירושלים: כתר, משהב"ט- הוצ"ל, 1978. — S. 71-74.

Linkit