YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 39

YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa nro 39 , joka hyväksyttiin 20. tammikuuta 1948, tarjottiin apua Kashmirin konfliktin rauhanomaisessa ratkaisemisessa perustamalla kolmen jäsenen komissio: yhden valitsi Intia, yhden Pakistanin ja kolmannen. komission kahden muun jäsenen valitsema. Komission oli määrä kirjoittaa turvallisuusneuvostolle kollektiivinen kirje, jossa todetaan, että jokin toimintatapa edistäisi rauhaa alueella.

Komission tehtävät

Komission oli "tutkittava tosiasiat" ja "noudatettava turvallisuusneuvoston antamia ohjeita". He tutkivat Intiassa 1. tammikuuta 1948 päivätyssä kirjeessään esitettyjä väitteitä Jammun ja Kashmirin tilanteesta ratkaisun löytämiseksi. Toiseksi heidän oli harkittava, milloin "turvallisuusneuvosto on vastuussa". Muut Pakistanin 15 päivänä tammikuuta 1948 päivätyssä asiakirjassa esiin tuomat seikat. Pakistanin syytökset olivat laaja-alaisia: Intia yrittää purkaa Intian jakamista, että se suorittaa "kansanmurhakampanjaa" muslimeja vastaan ​​Itä-Punjabissa, Delhissä ja muilla alueilla, että se on miehittänyt Junagadin väkisin ja laittomasti, on saavuttanut Jammun ja Kashmirin liittämisen "petoksilla ja väkivallalla", että hän uhkaa Pakistania suoralla sotilaallisella hyökkäyksellä.

Neuvottelut ja jälkimainingit

Belgia esitti tämän päätöslauselman neuvoston puheenjohtajana. Päätöslauselmaan vaikutti suurelta osin kansainyhteisön sihteerin Philip Noel-Bakerin johtama brittiläinen valtuuskunta, joka lähetettiin YK:hun pohtimaan Kashmirin kiistaa [1] Päätöslauselma hyväksyttiin yhdeksän puolesta, kun taas Ukrainan SSR ja Neuvostoliitto pidättyivät äänestämästä. Britannian valtuuskunta yritti myös saada Intian hyväksymään puolueettoman hallinnon Kashmirissa YK:n suojeluksessa. Hallintoa johtaisi puolueeton puheenjohtaja, ja Kashmirin oli määrä olla yhteisen sotilaallisen miehityksen alaisuudessa neutraalin YK:n nimittämän ylipäällikön komennossa. Yhdysvallat ei tukenut näitä kauaskantoisia ehdotuksia.

Britannian valtuuskunta oletti, että YK:n komissio olisi turvallisuusneuvoston alainen, kun taas varsinainen työ ratkaisun löytämiseksi tapahtuisi New Yorkissa. Sen vuoksi, tilanteen kiireellisyydestä huolimatta, komission perustamiseksi ei ryhdytty toimiin ennen kuin neuvosto hyväksyi päätöslauselman 47 huhtikuussa 1948. Kesti vielä 11 viikkoa ennen kuin komissio pystyi muodostamaan ja aloittamaan työskentelyn Intian niemimaalla. Myöhemmin YK-diplomaatti Josef Korbel kritisoi YK-komission muodostamisen viivästymistä. Talvikuukausina taistelut supistuivat pieniksi yhteenotoksiksi ja hänen mielestään komission saapumisella ennen taistelujen kiihtymistä kesäkuukausina saattoi olla hillitsevä vaikutus. Kun komissio lopulta aloitti työnsä, poliittinen ja sotilaallinen tilanne oli täysin erilainen kuin tammi-huhtikuussa 1948.

Muistiinpanot

1. ↑ Ankit, 2013 , s. 278.

Kirjallisuus

• Ankit, Rakesh (2013), Iso-Britannia ja Kashmir, 1948: "The Arena of the UN" , Diplomacy & Statecraft osa 24 (2) , DOI 10.1080/09592296.2013.789771 
• Dasgupta, C. (2014), War and Diplomacy in Kashmir, 1947-48 , SAGE Publications, ISBN 978-81-321-1795-7 , < https://books.google.com/books?id=jEtuAAAAMAAJ > 
• Korbel, Josef (1966), Danger in Kashmir (2. painos), Princeton University Press , < https://books.google.com/books?id=7Q7WCgAAQBAJ > 
• Schaffer, Howard B. (2009), The Limits of Influence: America's Role in Kashmir , Brookings Institution Press, ISBN 978-0-8157-0370-9 , < https://books.google.com/books?id=kyYOWdA5PNkC >