"The Murder of Gonzago" ( eng. The Murder of Gonzago ) tai "The Mousetrap" ( The Mousetrap ) on näytelmä näytelmässä, jonka vierailevat näyttelijät esittävät Shakespearen tragedian " Hamlet " kolmannessa näytöksessä. Käyttäen tätä esitystä provokaationa Hamlet vakuuttui siitä, että Claudius todella tappoi isänsä.
Tasapainottaakseen Claudiuksen ja paljastaakseen hänet Hamlet pyytää vierailevaa näyttelijäryhmää näyttelemään tätä näytelmää ja myös "oppimaan 12-16-vuotiaana jakeiden monologin, jonka kirjoitan ja sisällytän näytelmään" [1] (Apt . II, kohtaus II). Ei tiedetä, mitkä rivit Hamlet lisäsi ja näytettiinkö niitä lavalla.
Sitten tulee näytelmän varsinainen esitys tuomioistuimen edessä (näytös III, kohtaus 2).
Hamletin mukaan "Tämä näytelmä kuvaa murhaa. joka tapahtui Wienissä. Suvereenin nimi on Gonzago ja hänen vaimonsa on Baptista (...) Tämä tarina on säilytetty ja kirjoitettu erittäin hienostuneella italian kielellä” [1] . Yhdessä ensimmäisessä kvartossa rikospaikka ei ole Wien, vaan Guyana (Guyana). Morozovin mukaan se tarkoittaa yksinkertaisesti "jossakin", katosta otettua nimeä. Guayana on saattanut olla Shakespearen "kielellä" äskettäin julkaistun Sir Walter Raleighin matkojen selostuksen, The Discoverie of the Large, Riche ja Bewtiful Empire of Guayanan vuoksi, jonka esitti Sir Walter Raleigh vuonna 1595 [3 ] . Oletetaan, että "Wien" on vääristynyt Venetsia, jossa huhujen mukaan uhrin pääprototyyppi myrkytettiin [3] .
Ensinnäkin näyttelijät kertovat silloisen englantilaisen teatterin tavan mukaan näytelmän "The Murder of Gonzago" sisällön pantomiiminä:
Pantomiimi alkaa. Kuningas ja kuningatar tulevat sisään, he kohtelevat toisiaan rakastavasti: kuningatar syleilee kuningasta, tämä halaa häntä. Hän polvistuu ja ilmaisee tunteitaan eleillä. Hän nostaa hänet polviltaan ja nojaa päänsä hänen olkapäälleen ja laskeutuu sitten kukkapenkkiin. Hän, nähtyään hänen nukahtavan, lähtee. Välittömästi mies astuu sisään, ottaa häneltä kruunun, suutelee häntä, kaataa myrkkyä kuninkaan korviin ja lähtee. Kuningatar palaa. Hän näkee, että kuningas on kuollut, ja ele epätoivoisesti. Myrkyttäjä tulee jälleen sisään kahden tai kolmen lisän kanssa ja teeskentelee surevansa hänen kanssaan. Kuollut ruumis viedään pois. Myrkyttäjä voittaa kuningattaren suosion tuomalla hänelle lahjoja. Aluksi hän näyttää olevan eri mieltä, mutta lopulta hyväksyy hänen rakkautensa. Näyttelijät lähtevät [1] .
(Joissakin tuotannossa, esimerkiksi Laurence Olivierin Hamlet -elokuvassa , ohjaajat rajoittuvat yhteen melko ilmeikkääseen pantomiimikohtaukseen eivätkä lisää linjoilla näytelmää).
Tätä seuraa kohtaus, jossa lavalla olevat kuningas ja kuningatar puhuvat runollisissa puheissa rakkaudestaan ja avioliitostaan (joka kesti 30 vuotta - Hamletin ikää). Kuningatar lupaa olla menemättä uudelleen naimisiin, jos hänestä tulee leski.
Se rakkaus olisi pettämistä.
Tapa minut uuden aviomiehen takia!
Olkoon ensimmäisen veri toisen päälle! [neljä]
Sitten kuningatar lähtee ja kuningas nukahtaa. Myrkyttäjä tulee sisään pitäen lyhyen monologin aikeistaan.
Käsi on luja, henki on musta, myrkky vahva,
hetki on kätevä, kukaan ei näe katsetta.
Tek, tek, suorita rangaistuksesi,
Hekatelle omistettu myrkky!
Kiirehdi kaikki yrttien haitat,
tuo tämä elämä toimiin! [neljä]
Sen jälkeen kun Lucian kaataa myrkkyä nukkuvan miehen korvaan (samalla tavalla Hamletin isän Ghost'in mukaan Claudiuksen veli tapettiin). Tässä vaiheessa Claudius nolostuu, keskeyttää esityksen ja lähtee.
Kuten Shakespearen tutkijat kirjoittavat, Gonzagon murhaa ei voida katsoa itsenäiseksi teokseksi kirjallisesti arvokkaiden näytelmien ansioksi. Se näyttää kuuluvan samaan kategoriaan kuin Cambyses, eli Shakespearen ajan yleisö piti sitä suurenmoisena ja vaikuttaneena. On tietysti hyvä syy, miksi Shakespeare esitteli täällä tämäntyyppisen draaman - samasta syystä kuin ensimmäinen näyttelijä pitää monologin Hecubasta aiemmin: koska Shakespearen piti korostaa puhetyylien eroa dramaattiseen tyyliin. dialogia. Globe Theatren katsojalle näytelmä Gonzagan murha vaikutti tarkoituksella vanhanaikaiselta konventionaalisuutensa, yksitoikkoisten riimien ja melko mahtipontisen retoriikan vuoksi. Tämä tekstin tyyli, joka eroaa jyrkästi itse Hamletin proosapuheista - tarkoituksella arkaainen ja keinotekoinen, vaikutti illuusioon Gonzagon murhasta esitys esityksenä [5] . Oletetaan, että tämä "esitys" varustettiin erityisellä seurueella vaikutuksen lisäämiseksi [6] .
On olemassa mielipide, että Shakespeare parodioi tässä Marlowen monologien tyyliä [7] .
Shakespearen tutkijat ovat vuosisatojen ajan yrittäneet löytää sitä, mikä oli vuosina 1600-1601 Shakespearen "Gonzagan murha" lähteenä (kirjoitettu O-kirjaimella, toisin kuin Italian Gonzaga -dynastian todellinen lempinimi ). Suositeltuja versioita ovat:
M. Morozovin (1939?) käännöksessä näytelmän otsikkoon tehtiin lakoninen huomautus: " Gonzagon murha". "Vuonna 1538 Urbanan herttua (Italiassa) tappoi Luigi Gonzago, joka legendan mukaan kaatoi myrkkyä hänen korvaansa." Urbinon kaupungin herttuan (Urbinsky) arvonimi käännöksen painoksissa on kirjoitettu "A":n kautta, ja tämä kirjoitustapa löytyy myös Pasternakin käännöksen muistiinpanoista, joita Morozov neuvoi jne.
Painovirheen perusteella muistiinpanon lähde oli 1800-luvun tutkija Edward Dowden , joka kirjoitti tämän muistiinpanon (III, ii, 252): "Vuonna 1538 Urbanin herttua, joka oli naimisissa Gonzagan kanssa, tappoi Luigi Gonzaga, joka kaatoi myrkkyä hänen korvaansa." John Dover Wilson kirjoitti myöhemmin [8] : "Dowden valitettavasti laiminlyönyt lähteensä ilmoittamisen, mutta Gonzagon murhassa on kaikki viitteet siitä, että se löytyy italialaisesta alkuperäiskappaleesta, enkä näe syytä epäillä, että Hamletin sanat III, ii, 363 "Tämä tarina on säilytetty ja kirjoitettu erittäin hienostuneella italian kielellä" ovat pohjimmiltaan totta. Vuonna 1935 Geoffrey Bullough yritti tutkia Dowdenin mainitsemista [2] (lopussa kävi ilmi, että tarinan tunnisti ensimmäisenä C. Elliot Browne vuonna 1875 [9] ). Kävi ilmi, että tarkoitettiin seuraavaa tapahtumaa, joka ei vaikuttanut vain "Gonzagan murhaan", vaan myös muihin "Hamletin" motiiveihin:
Hänen oletettiin saaneen myrkytyksen, mahdollisesti erään Venetsian-vierailunsa aikana. Bullough kirjoittaa, että tästä kuolemasta ja sen olosuhteista keskusteltiin laajasti Italiassa ja sen ulkopuolella. Girolamo Maria da Venezian kroniikan mukaan hänen parturinsa arveltiin tappaneen hänet. Muratorin Italian Annalsissa alle 1538 on käsikirjoitus, jonka mukaan murhaaja oli Luigi (Aloisio) Gonzaga (lempinimi Rodomonte). Tämä versio löytyy myöhemmin sellaisilta historioitsijoilta kuin Sardi, Reposati ja Tondini. Myöhemmin historioitsijat kirjoittivat, että kuka tahansa olikin idean kirjoittaja, kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että esiintyjä oli parturi, joka laittoi myrkkyä herttuan korvaan. Julkaistujen asiakirjojen mukaan herttuan kuoleman jälkeen hänen ruumiinsa tutkittiin ja myrkkyjälkiä löydettiin; parturi kidutettiin edesmenneen Guidobaldo II della Roveren pojan käskystä , ja kidutettuna hän myönsi tehneensä sen Luigi Gonzagan (Eleanorin serkku) ja hänen lankonsa, condottiere Cesaren käskystä. Fregoso [2] . Syyt, miksi Luigi saattoi määrätä tämän salamurhan, ovat epäselviä, vaikka herttuan ja Luigin väliset suhteet eivät olleet sujuvat: muutama vuosi aiemmin herttua vastusti Venetsian senaattia antamaan Luigille jalkaväen kapteenin ja Fregosolle - kapteenin. ratsuväki. Kun herttua kuoli, Luigista oli jo tullut Venetsian armeijan generalissimo [3] .
Luigi Gonzaga sai tietää Guidobaldon syytöksistä ollessaan poissa tapahtumapaikalta. Hän kielsi jyrkästi osallisuutensa, ja seuraavat muutamat vuodet olivat Guidobaldon yrityksiä kostaa isänsä ja Luigin pyrkimykset löytää suojaa. Tämän seurauksena uusi herttua aloitti oikeudellisen syytteen, ja Luigi löysi lääkärin, joka todisti, että herttua ei kuollut myrkkyyn, ja vetosi paaviin; molemmat osapuolet kääntyivät sitten keisarin puoleen oikeuden saamiseksi, sitten Luigi kääntyi Ranskan kuninkaan puoleen . Tämän seurauksena usean vuoden tällaisen kirjeenvaihdon jälkeen Venetsian tasavalta, jossa syytetty asui, kieltäytyi aloittamasta tapausta. Myöhemmin Pietro Aretino liittyi kiistaan Urbinon herttuan puolella leimaamalla Gonzagaa ja Fregosoa, mutta jo vuonna 1540 päivätyssä kirjeessään hän pahoitteli kahden "sellaisen arvokkaan ihmisen" nimen yhdistämistä ilkeän parturin rikokseen. He vaativat 100 000 korvausta herjauksesta. Guidobaldo kääntyi jälleen paavin puoleen, joka sanoi, ettei hän voinut tehdä mitään. Vuonna 1541 Fregoson vangitsi Milanon hallitsija, markiisi del Vasto ; Guidobaldolta on säilynyt kirje markiisille, jossa hän pyytää olemaan tappamatta häntä ennen kuin hän paljastaa salaisuutensa. Fregoso kuoli vankeudessa. Vuonna 1543 Guidobaldo lakkasi jahtaamasta vihollistaan, joka kuoli luonnollisen kuoleman vuonna 1549. (Muuten, edellä mainittu Alfonso Gonzaga, jonka hänen veljenpoikansa Rodolfo tappoi vuonna 1592, oli Luigin oma poika ja Rodolfo oli Luigin pojanpoika) [2] .
Samankaltaisuus tässä tapauksessa: korvan käyttö myrkytykseen (ainutlaatuinen tapaus), jälleen kuolema puutarhassa, Gonzagan nimi (mutta uhri, ei murhaaja tai leski). Uhrin sukunimen muuttuminen "della Roveresta" "Gonzaga" -tutkijalle, tässä tapauksessa, liittyy nimen laajempaan tunnettuuteen Englannissa, ja ehkä myös Alfonson murhatarinaan, joka voisi myös olla tiedossa. Murhaajan nimi "Lucian" voi olla versio oikeasta nimestä "Luigi". Lisäksi ensimmäisen kvarton riveillä hahmot viittaavat toisiinsa nimillä "herttua" ja "herttuatar" eikä "kuningas" ja "kuningatar" - myöhemmissä versioissa otsikot muutettiin tekemään Claudiuksen vaikutuksen enemmän [2] .
Bullough korostaa, että Shakespeare otti itse Hamletin isän tappamismenetelmän suoraan tarinasta Urbinon herttuan kuolemasta (Skandinavian Hamletin legendassa , josta näytelmäkirjailija otti paljon, kuningas puukotettiin yksinkertaisesti kuoliaaksi juhlasali, eikä puutarhaa ole). Lisäksi tutkija huomauttaa, että legendan alkuperäisestä versiosta puuttuu myös kohtaus Hamletin kahden kuningasveljen muotokuvien vertailusta. Kuitenkin Pietro Aretinolta on kirje, jossa hän ylistää yksityiskohtaisesti, kaikenlaisin erinomaisin merkinnöin, Urbinon herttuan muotokuvaa, jonka on kirjoittanut Titian, ja tämän hallitsijan moraalista ilmettä [2] . Paolo Giovio painaa tästä muotokuvasta kaiverruksen ja siihen liittyvän kaiverruksen kirjassa Elogia virorum bellica virtute illustrium (1575) [3] .
Mistä Shakespeare saattoi saada toisen tai molemmat näistä tarinoista, ei tiedetä. Ehkä siellä oli englantilainen näytelmä, The Murder of Gonzago, joka perustuu italialaiseen näytelmään tai tarinaan; joko hänellä oli pääsy italiankieliseen tekstiin tai joku vain kertoi hänelle tarinan. Italialaisesta tai brittiläisestä prototekstistä ei kuitenkaan ole löydetty jälkeäkään. Jos lähde oli italialainen, niin se voisi tutkijoiden mukaan olla ensinnäkin näytelmä, joka seurasi tarkasti todellisia historiallisia tapahtumia. Se olisi luultavasti kirjoitettu ennen päättämättömän kostajapojan Guidobaldon kuolemaa (1574), kenties siinä Fregoson kuolema johtui suoraan hänen kostoteosta, ja se saattoi päättyä kuvitteelliseen kaksintaisteluun Guidobaldon ja Luigi Gonzagan välillä. Tällainen teos olisi voitu säveltää Urbinon hovissa, joka jatkoi kulttuurin keskuksena ja houkutteli sellaisia tunnettuja kuin Sperone, Trissino, Aretino, Bernardo Tasso, Mercantonio ja Domenico Morosini, Dionigi Atanagi, Girolamo Muzio ja Cornelio Lanci. Herttuatar-lesken uskollisuutta ei voitu kyseenalaistaa. Toisin sanoen asenteen muutos tähän hahmoon olisi tapahtunut joko protonäytelmän englantilaisen kirjoittajan tai itse Shakespearen tai kirjoittajan Hamletin kanssa. Tai voisi olla toinen vaihtoehto: italialainen protopiele voisi käyttää useita yksityiskohtia Urbinon herttuan kuoleman tarinasta juonessa, joka on muilta yksityiskohdilta fiktiivinen, esimerkiksi sisältäen uskottoman lesken. Prosessista riippumatta italialainen tositarina sulautui täysin ja muutettiin dramaattisen vaikutuksen lisäämiseksi ja päänäytelmän juonen edistämiseksi [2] .
Mantovaa neljä vuosisataa hallinneen Gonzaga-dynastian sukunimi oli englantilaisen teatteriyleisön hyvin tiedossa: 1570-luvun lopulla se inspiroi kahta Richmondissa ja Whitehallissa näyteltyä näytelmää: "Mantovan kolme systeriä" (1578 ). ) [10] , todennäköisesti omistettu markiisi Ludovico Gonzagan kolmelle tyttärelle, ja sitten "Millaynin herttuan ja Mantovan markiisin historia" (1579). On olemassa versio (antistratfordilainen), jonka mukaan Oxfordin jaarli oli heidän kirjoittajansa Italian-matkansa aikana. Kadonnut englantilainen protonäytelmä "The Murder of Gonzago" saattoi kuulua samaan teosryhmään [3] .