7,62 ITKK 31 VKT

7.62 ItKk 31 VKT  on suomalainen 7,62 mm ilmatorjuntakonekivääri , jota Suomen armeija käytti toisessa maailmansodassa . Suunnitellut kuuluisa suomalainen aseseppä Aimo Lahti . Ajalla 1933-1944 asennuksesta valmistettiin 507 kappaletta kahdessa versiossa - perusversio 7.62 ItKk / 31 VKT ja modernisoitu versio 7.62 ItKk / 31-40 VKT [1] [2] .

Luontihistoria

1920-luvulla Suomi oli nuori valtio, joka itsenäistyi vasta hiljattain. Suurin osa Suomen armeijan aseista tuli tsaariarmeijalta, mukaan lukien pieni määrä vanhentuneita ilmatorjunta-aseita. Ilmatorjunta-asetilanteen parantamiseksi suomalaiset päättivät kehittää erikoistuneita ilmatorjuntakonekivääreitä, koska heillä olleet Maxim -raskaat konekiväärit eivät olleet sopivia ilmatorjuntatykiveiksi. Suunnitelman mukaan vuosina 1930-1934 valmistetaan 125 suuren kaliiperin 13,2 mm konekivääriä ja 125 konekivääriä, joiden kaliiperi on 7,62 mm. Uuden aseen kehittäminen uskottiin Aimo Lahdelle [1] .

7.62 ItKk/31 VKT

Prototyyppi 7,62 mm ilmatorjuntatykki luotiin vuonna 1931 ja otettiin käyttöön nimellä 7,62 mm kaksoisilmatorjuntakonekivääri m 31 tai 7,62 ItKk 31 ("7,62 mm koaksiaalinen ilmatorjuntakonekiväärin malli 1931"). Tilaus 130 laitteiston valmistuksesta siirrettiin Valtion Kivääritehdalle (VKT) vuonna 1933. 22. kesäkuuta 1934 ensimmäiset asennukset luovutettiin asevoimille. Vuonna 1940 valmistettiin 10 kappaletta lisää. Tätä mallia valmistettiin yhteensä 140 kappaletta [1] [2] .

Rakenteellisesti asennus 7.62 ItKk / 31 VKT edusti Maxim-konekivääriparia korotetulla tulinopeudella ja kankaisen patruunahihnan korvaamista metallilenkkihihnalla, jonka kokonaiskapasiteetti oli 250 laukausta. Näiden parannusten ansiosta suomalaisen ilmatorjuntatykin tulinopeus oli 900 laukausta minuutissa piippua kohti. Toinen ero Maximeihin oli tynnyrijäähdytysjärjestelmä: ilma veden sijaan. Piipun jäähdytysvaippa muistutti rakenteellisesti Lahden aikaisempaa kehitystyötä - Lahti-Salorant M-26 kevytkonekiväärin koteloa . Konekiväärit asennettiin pareittain, patruunalaatikot olivat kaksosten oikealla ja vasemmalla puolella. Alla, kaksosten alla, oli kaksi laatikkoa patruunahihnojen ja käytettyjen patruunoiden linkkien keräämiseen [2] [3] .

Konekiväärien perustana oli massiivinen kartiomainen jalustaasennus vuoden 1931 mallista (M / 31), jonka korkeus oli 135 cm.

7.62 ItKk / 31 VKT palveli kuuden hengen konekiväärimiehistöä [2] [3] :

• miehistön komentaja,
• ampuja,
• kaksi kuormaajaa,
• kaksi patruunatelinettä.

7.62 ItKk/31-40 VKT

Jo 1930-luvulla 7,62 ItKk / 31 VKT-ilmatorjuntatykkien toiminta paljasti niiden puutteet. Joten ammuttaessa tynnyrit "veivät", mikä heikensi tarkkuutta. Neuvostoliiton ja Suomen välisen sodan aikana ilmeni myös muita puutteita: asennuksen vakavuudesta johtuen se osoittautui hankalaksi liikkua taisteluolosuhteissa, eikä aseen kaliiperi enää riittänyt lentokoneiden taisteluun. Jälkimmäistä haittaa pahensi se, että 13,2 mm:n ilmatorjuntakonekiväärin kehitys ei edennyt prototyypin luomista pidemmälle, ja työ sen parissa lopetettiin pian. Riittämättömän kaliiperin ongelmaa ei voitu ratkaista näissä olosuhteissa, mutta konekivääriä voitaisiin silti parantaa [2] .

Tärkeimmät suunnittelussa tehdyt parannukset:

• raskas varsi,
• Massiivisempi tynnyrikotelo, jossa on enemmän reikiä ilmankiertoa varten,
• Kartiomainen kuonojarru, joka poistaa jauhekaasut ylöspäin,
• uusi näky,
• Jalustan asennus jalustan sijaan.

17. maaliskuuta 1941 VKT:n tehtaalta tilattiin 240 uuden muunnelman asennusta, 82 lisätoimitusta oli tarkoitus toimittaa myöhemmin. Tuotanto viivästyi Suomen liittymisen vuoksi sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Tehdas aloitti tuotannon vasta vuonna 1943. Ilmatorjuntalaitteistoja valmistettiin yhteensä 367 kappaletta, joista suurin osa vuonna 1944. Osa asennuksista valmistui vasta sodan päätyttyä. Jotkut vuoden 1931 mallin asennukset saatettiin uuteen standardiin korjauksen aikana [2] .

Palvelu

7,62 ItKk / 31 VKT ja 7,62 ItKk / 31-40 VKT toisen maailmansodan aikana olivat Suomen armeijan yleisimmät ilmatorjuntakonekiväärit. Ne olivat palveluksessa konekivääriryhmien ja -komppanioiden kanssa, myöhemmin niitä käytettiin ilmatorjuntapattereiden lyhyen kantaman ilmapuolustukseen. Sodan päätyttyä ja 1960-luvulle asti koaksiaalikonekivääriä käytettiin harjoitteluvälineinä. Asennuksia säilytettiin Suomen armeijan sotilasvarastoissa vuoteen 1986 asti, jolloin ne julistettiin vanhentuneiksi. Käytöstäpoiston aikaan varastoissa oli 467 koaksiaalista konekivääriä, joista 41 oli vuoden 1931 mallia. Käytöstäpoiston jälkeen osa laitteista siirrettiin museoille, loput hävitettiin [2] .

Katso myös

• Ilmatorjuntakonekiväärin teline M4 malli 1931
• Luettelo konekivääreistä

Muistiinpanot

1. ↑ 1 2 3 Vehviläinen, 2005 , s. 85–86.
2. ↑ 1 2 3 4 5 6 7 Vehviläinen, 2005 , s. 210-215.
3. ↑ 1 2 Ilmatorjuntakonekiväärit  . _ Käyttöpäivä: 31. joulukuuta 2014. Arkistoitu alkuperäisestä 29. marraskuuta 2014.

Kirjallisuus

• Vehviläinen, Raimo; Lappi, Ahti; Palokangas, Markku. tsenäisen Suomen ilmatorjuntatykit 1917-2000. - Jyväskylä: Sotamuseo, 2005. - ISBN 952-91-8449-2 .