Absoluuttinen musiikki

Absoluuttinen musiikki ( saksa  absoluuttinen musiikki ; englanniksi  absoluuttinen musiikki ; ranskalainen  musique pure ; italialainen  musica assoluta ) on 1800-luvun Länsi-Euroopan musiikin estetiikassa "puhdasta" instrumentaalimusiikkia, toisin sanoen sellaista, joka on olemassa "musiikin" erityisten immanenttien lakien mukaisesti. -kaunis” eikä se liity (ainakaan eksplisiittisesti) ylimusikaalisiin, joita kutsutaan myös ”toiminnallisiksi” attribuuteiksi - ensinnäkin sanalla, mutta myös jonkinlaisella ohjelmalla, tietyllä otsikolla jne.

R. Wagner käytti ilmaisua "absolute Musik" vastakohtana "musiikkidraamalleen" ( saksalainen  Musikdrama ) ja "kokonaisvaltaiselle taideteokselle" ( saksalainen  Gesamtkunstwerk ). Absoluuttinen musiikki (ensimmäistä kertaa ilmaisu löytyy Beethovenin yhdeksännen sinfonian ohjelmasta ) [1] oli hänen mielestään väärä kehityssuunta, jonka aikana musiikki eristettiin muista taiteista ja elämästä itsestään. Wagner piti Beethovenin yhdeksättä sinfoniaa tämän "väärän polun" huipentumana, jonka Beethoven voitti sisällyttämällä kuoron sinfonian finaaliin. Wagnerin mukaan musiikin ei pitäisi olla luovan toiminnan (konkreettisessa tapauksessa uuden musiikkidraaman) "tavoite" (Zweck), vaan sen tulee pysyä vain sen "välineenä" (Mittel) [2] .

Absoluuttisen musiikin käsitettä kehitettiin edelleen musiikin estetiikan  E. Hanslikin teoksissa :

Musiikki koostuu asteikoista, äänimuodoista. Heillä ei ole muuta sisältöä kuin he itse. Huolimatta siitä, että musiikkiteoksen tuottamaa vaikutusta jokainen arvioi ja nimeää sanoilla yksilöllisyytensä laajuudessa, samassa asiassa ei ole sisältöä , lukuun ottamatta korvan havaitsemia äänimuotoja - musiikkihan sen tekee. ei vain puhu äänien kautta , se puhuu vain ääniä [3] .

- Musiikillisesti kauniista (1854). Luku 7

Äänessä liikkuvat muodot ovat musiikin ainoa sisältö ja kohde [4] .

- ibid., luku 3

Absoluuttisen musiikin käsitys perustuu olettamukseen, että kaikki, mikä menee "vapaan muodon leikkiä" pidemmälle, pitäisi jo tällä perusteella julistaa "musiikin ulkopuoliseksi" ja vastoin alkuperäistä vaatimusta rajoittaa musiikki vain immanenttimusiikkiin, "kuulostavaan". "järkeä. G. G. Eggebrechtin mukaan tämä musiikkiin ja Beethoveniin ja Weberniin nähden yhtä vieras näkökulma aliarvioi musiikin rakenteen monimutkaisuuden ja sen psykologisen vaikutuksen mekanismin ja jättää huomiotta sen tosiasian, että jopa abstraktein musiikki rakenteella on merkityksellinen alku (ein Gehaltliches), joka väittää olevansa vastaus ja ymmärrys kauneuden tuntijalle.

Nyt tiedemiehet, suunnilleen samassa merkityksessä kuin "absoluuttinen musiikki", käyttävät mieluummin termiä autonominen musiikki .

Muistiinpanot

  1. ↑ Program zu Beethovens 9. Sinfonie (1846) // Sämtliche Schriften und Dichtungen. bd. 2. Leipzig, [1911-1914], S.61.
  2. ↑ Sagte ich nun zu Anfang, der Irrtum im Kunstgenre der Oper habe darin bestanden, "daß ein Mittel des Ausdrucks (die Musik) zum Zwecke, der Zweck des Ausdrucks (das Drama) aber zum Mittel gemacht war" - nun müss Kern des Wahnes und endlich des Wahnsinnes, der den Kunstgenre der Oper in seiner vollsten Unnatürlichkeit, bis zur Lächerlichkeit dargetan hat, dahin bezeichnen, daß jenes Mittel des Ausdruckes aus sich die Absicht die Absicht deswollte bedingen. // Oper und Drama I,6 (1852)
  3. ↑ Die Musik besteht aus Tonreihen, Tonformen, diese haben keinen andern Inhalt als sich selbst. <…> Mag nun die Wirkung eines Tonstücks jeder nach seiner Individualität anschlagen und benennen, der Inhalt desselber ist keiner, als eben die gehörten Tonformen, denn die Musik spricht nicht bloß Töndiet durch , sierich spricht .
  4. ↑ Tönend bewegte Fromen sind einzig und allein Inhalt und Gegenstand der Musik.

Kirjallisuus

Linkit

  Siirry Wikidata-kohteeseen  Sanakirjat ja tietosanakirjat
Bibliografisissa luetteloissa