Surinamen elokuva

Surinamin elokuvat  ovat osa surinalaista kulttuuria. Kansallinen elokuva, eräänlaisena taiteellisena luovuudena, syntyi XX vuosisadan 70-luvun jälkipuoliskolla.

Ensimmäinen pitkä elokuva Surinamessa oli vuonna 1976 Pim De la Parran ohjaama hollantilais-surinalainen yhteinen elokuva One People [1] . Vuonna 1996 Alankomaista palannut De la Parra perusti Surinamen elokuvaakatemian (Cinema Institute in Paramaribo) [2] . Maaliskuusta 2005 lähtien Surinamen elokuvaakatemia on tarjonnut Alankomaiden hallituksen ja Alankomaiden yksityisten lahjoittajien tuella käsikirjoituksen, elokuvan, äänitekniikan ja ohjaajan/tuottajakursseja. Akatemiassa painopiste on pienibudjetisten elokuvien tuotannon koulutuksessa [3] .

1950-luvulla amerikkalaisen elokuvan osuus Surinamen elokuvateattereista oli 77 %, intialaisen elokuvan osuus 11 %, loput eurooppalaisen elokuvatuotannon osuus [4] . Siirtomaakaudella ei ollut kansallista elokuvateatteria. Alankomaiden hallitus ei osoittanut kiinnostusta sen kehittämiseen. Tilanne ei kuitenkaan muuttunut vuoden 1975 itsenäisyysjulistuksen jälkeenkään. Surinamen elokuvat eivät ole saaneet eikä saa tähän päivään mennessä taloudellista tukea valtiolta. Siten 1990-luvun talouskriisin vuoksi kaikki maan elokuvateatterit suljettiin [3] [5] .

2000-luvun alusta lähtien muutamat innostuneet elokuvantekijät paikallisista alkuasukkaista ovat aloittaneet kansallisen elokuvateollisuuden rakenteiden asteittaisen ennallistamisen. Tätä tarkoitusta varten ohjaaja Eddie Weingard ja hänen vaimonsa Hennach Dreibar perustivat vuonna 2002 The Back Lot Foundationin. Säätiö isännöi joka vuosi 6.-11. joulukuuta Paramaribon Thalia Theatre -rakennuksessa festivaalin elokuvien ja dokumenttien näytöksiä. Back Lot -säätiötä tukevat taloudellisesti Alankomaiden ulkoministeriö ja Prince Claus Foundation [5] .

Vuonna 2003 kuvattiin ensimmäinen surinalainen lastenelokuva "Syonmmi". Vuonna 2007 julkaistiin toinen De la Parran surinamilainen elokuva, Saramacca-joen salaisuus. Elokuvakriitikkojen palkinto Rotterdamin elokuvajuhlilla vuonna 2010 myönnettiin amerikkalaisen ohjaajan Ben Russellin elokuvalle Let Every He Can, jonka hän kuvasi vuonna 2009 Surinamessa, jossa hän työskenteli rauhanjoukoissa [6] .

Muistiinpanot

1. ↑ Rist, 2014 , s. XLIII.
2. ↑ Rist, 2014 , s. XLIX.
3. ↑ 12 martensia . _
4. ↑ Marchetti, 2014 , s. 83.
5. ↑ 12 vlam . _
6. ↑ Rist, 2014 , s. 546.

Kirjallisuus

• Rist PH Historical Dictionary of South American Cinema  : [ eng. ] . — Lanham, Maryland: Rowman ja Littlefield, 2014. — 760 s. — (Kirjallisuuden ja taiteiden historialliset sanakirjat). - ISBN 0-8108-8036-9 , 978-0-81-088036-8.
• Marchetti S. Mustat tytöt: Siirtotyöläiset ja  siirtomaa -ajan perintö ] . - Leiden: BRILL, 2014. - 216 s. — (Studies in Global Migration History). - ISBN 9-0042-7693-9 , 978-9-00-427693-2.

Linkit

• Martens Em. Paradoksi Caribbean Cinema -elokuvassa? . www.ualberta.ca . - Haastattelu Minimal Movie -elokuvantekijän Pim de la Parran, pragmaattisen unelmoijan kanssa Surinamesta. Haettu 19. kesäkuuta 2017. Arkistoitu alkuperäisestä 2. joulukuuta 2017.  (määrätön)  (Englanti)
• Vlam P. The Back Lot tuo elokuvan taikuuden Surinameen . www.powerofculture.nl . – Kulttuurin voima. Haettu 19. kesäkuuta 2017. Arkistoitu alkuperäisestä 4. elokuuta 2016.  (määrätön)  (tarve.)