Puolustusneuvosto ( Suomen Puolustusneuvosto , ruotsinkielinen Försvarsrådet , lyhennetty PLN ) oli Suomessa vuosina 1924–2000 toiminut sotilaspolitiikan ja turvallisuuden hallintoelin, jonka kokoonpano ja rooli muuttuivat eri historiallisten ajanjaksojen aikana. Tällä hetkellä puolustusneuvoston tehtäviä hoitaa valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta (utva).
Puolustusneuvosto perustettiin keväällä 1924 tasavallan presidentin neuvoa-antavana elimenä. Neuvosto antoi lausuntoja vain presidentin pyynnöstä. Johtopäätökset koskivat puolustussuunnitelmaa, asevoimien kokoa, puolustusosaston kustannusarviota, taloussuunnitelmaa ja maan varustelua kriisin varalta. Neuvoston oli vaikea käsitellä taloudellisia kysymyksiä, ja siksi sen rinnalla perustettiin vuonna 1926 Sotilastalousneuvosto, jota johti Caarlo Castren .
Puolustusneuvostoon kuuluivat puolustusministeri, armeijan ylipäällikkö, esikunnan päällikkö, puolustusvoimien ylipäällikkö sekä kaksi kenraalia tai yliupseeria. Puolustusneuvoston toimintaan saattoi osallistua yksi tai useampi valtioneuvoston jäsen, jos asia ei ollut yksinomaan sotilaallinen. Neuvoston kokouksen puheenjohtajana toimi tasavallan presidentti ja hänen estyneenä ollessaan puolustusministeri tai puolustusvoimain komentaja.
Presidentti Per Svinhufvud päätti vuonna 1931 uudistaa puolustusneuvoston. Asetuksella 106/1931 (Asetuksella 106/1931) tehtiin puolustusneuvostosta puolustuskoulutuksesta vastaava toimielin. Svinhufvud pyysi ratsuväen kenraali Gustav Mannerheimia puolustusneuvoston puheenjohtajaksi [1] ja sen kokoonpano päivitettiin kokonaan sotilaalliseen. Tämän seurauksena neuvostosta tuli maanpuolustuksen korkein neuvosto [2] . Hän saattoi istua puheenjohtajansa määräyksestä, ei vain tasavallan presidentin määräyksestä. Nyt hän vastasi myös aineellisista ja organisatorisista asioista sekä sotilasteollisuuden kehittämisestä ja joutui tekemään ehdotuksia puolustuskyvyn kehittämiseksi. Armeijan ja kansalaisten moraalisen ja psykologisen tuen tason nostaminen oli myös yksi neuvoston tehtävistä.
Puolustusneuvosto jatkoi Mannerheimin johdolla ulkopolitiikan pohjoista suuntausta ja sotilaallista yhteistyötä Suomen ja Ruotsin välillä. Kansainvälisiin tehtäviin kuului myös ulkomaisten puolustuslaitosten valvonta. Kansallisella tasolla se oli myös Puolustusvoimien ja Valtioneuvoston yhteistyöelin . Puolustusneuvoston merkittävä jäsen oli tuolloin Mannerheimin lisäksi kenraali Rudolf Walden .
Puolustusneuvosto saattoi siis vaikuttaa puolustuspolitiikkaan koko 1930-luvun, mutta kun Puolustusvoimien marraskuussa 1939 nimitettiin Gustav Mannerheim puolustusvoimien komentajaksi ( puolustusvoimain komentaja ), neuvosto menetti merkityksensä.
Sodan jälkeen Suomen puolustuspolitiikkaa uusien periaatteiden pohjalta suunnitteleva hallitus asetti toukokuussa 1945 komitean suunnittelemaan puolustusmääräyksiä. Hänen tavoitteenaan oli yhdistää puolustusneuvosto ja talouspuolustusneuvosto uudeksi puolustusneuvostoksi. Asetusluonnos valmistui vuonna 1950 ja sitä kannatti puolustusvoimien komentaja, jalkaväen kenraali Aarne Sihvo, mutta tämä ehdotus ei saanut kannatusta hallituksessa.
Valtioneuvosto antoi 21.3.1957 uuden asetuksen 137/1957 (asetuksensa 137/1957) puolustusneuvostosta. Asetuksella kumottiin puolustusneuvostosta 1.4.1938 annettu asetus (148/1938). Asetuksen ensimmäisessä pykälässä puolustusneuvoston tehtäväksi määriteltiin tasavallan presidentin korkein neuvoa-antava ja suunnitteluelin sekä neuvottelukunta maanpuolustusasioissa. Toisessa artiklassa nimetään neuvoston jäsenet: " Pääministeri , puolustusministeri , ulkoministeri , sisäministeri , valtiovarainministeri , kauppa- ja teollisuusministeri sekä muut valtioneuvoston kutsumat ministerit Presidentti, puolustusvoimien päällikkö ja kenraaliesikunnan päällikkö." Tasavallan presidentti voi hallituksen esityksestä kutsua muita henkilöitä puolustusneuvoston jäseniksi enintään kolmen vuoden toimikaudeksi.
21. toukokuuta 1958 asetusta täydennettiin lailla 226/1958, jossa määriteltiin tarkemmin neuvoston sihteeristö. Puolustusneuvoston voisi vastedes kutsua koolle joko tasavallan presidentti tai neuvoston puheenjohtaja tai pääministeri.
Puolustusneuvosto aloitti vuodesta 1958 lähtien kokonaisvaltaisesti Suomen maanpuolustuksen kehittämisen, mitä helpotti se, että sen jäsenistössä oli korkea-arvoisia turvallisuus- ja puolustuspolitiikan päättäjiä. Puolustusneuvostolla oli keskeinen rooli uuden kattavan kansallisen puolustus- ja turvallisuuspoliittisen lainsäädännön kehittämisessä. Puolustusneuvosto antoi viimeiset suositukset julkiseen toimintaan kriisitilanteissa vuosina 1982 ja 1999.
Vuoden 2000 perustuslakiuudistus supisti merkittävästi tasavallan presidentin ulkopoliittista toimivaltaa ja samalla tasavallan presidentin alainen puolustusneuvosto lakkautettiin. Neuvoston tehtävät siirrettiin ulko- ja turvallisuuspolitiikan ministerikomitealle (utva). Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari oli puolustusneuvoston viimeinen puheenjohtaja.
| Euroopan maat : turvallisuusvinkkejä | |
|---|---|
| Itsenäiset valtiot |
|
| Riippuvuudet |
|
| Tuntemattomat ja osittain tunnustetut valtiot |
|
| 1 Enimmäkseen tai kokonaan Aasiassa riippuen siitä, mihin Euroopan ja Aasian välinen raja vedetään . 2 Pääasiassa Aasiassa. | |