Biologinen hyötyosuus

Biosaatavuus (merkitty kirjaimella F ) farmakokinetiikassa ja farmakologiassa  - laajassa merkityksessä tämä on lääkeaineen määrä, joka saavuttaa vaikutusalueensa ihmisen tai eläimen kehossa (lääkkeen kyky imeytyä). Biologinen hyötyosuus on pääasiallinen hävikkien määrää kuvaava indikaattori, eli mitä korkeampi lääkkeen hyötyosuus on, sitä pienemmät häviöt ovat sen imeytymisen ja käytön aikana.

Lääkkeiden biologisen hyötyosuuden tutkimiseen käytetään erilaisia ​​menetelmiä. Useimmiten tehdään vertaileva tutkimus lääkeaineen pitoisuuksien muutoksista tutkituissa ja standardiannosmuodoissa veriplasmassa ja/tai virtsassa .

Lisäravinteiden, yrttien ja muiden ravintoaineiden, joissa antotapa on lähes aina suun kautta, biologinen hyötyosuus viittaa yleensä yksinkertaisesti imeytyneen annoksen määrään tai osaan [1] [2] [3] .

Biologisen hyötyosuuden määritys

Yleensä biologisen hyötyosuuden määrää veressä oleva lääkemäärä, eli se määrä muuttumattomana lääkettä, joka on päässyt systeemiseen verenkiertoon ja joka on yksi lääkkeen tärkeimmistä farmakokineettisistä ominaisuuksista. Laskimonsisäisesti annettaessa lääkkeen hyötyosuus on 100%. (Hyötyosuutta voidaan kuitenkin vähentää ottamalla käyttöön toinen lääke). Jos ainetta annetaan muita reittejä (esim. suun kautta), sen biologinen hyötyosuus vähenee sen epätäydellisen imeytymisen ja aineenvaihdunnan seurauksena, jotka tämä lääke käy läpi ensimmäisen läpikulun seurauksena.

Biologinen hyötyosuus on myös yksi keskeisistä farmakokinetiikassa käytetyistä parametreistä, ja se otetaan huomioon laskettaessa annostusohjelmaa muiden lääkkeiden kuin suonensisäisen antoreitin osalta. Lääkkeen biologista hyötyosuutta määrittämällä karakterisoimme systeemiseen verenkiertoon päässyt terapeuttisesti aktiivisen aineen määrää, joka on tullut saataville sen käyttöpaikassa [4] .

Absoluuttinen hyötyosuus

Absoluuttinen hyötyosuus  on biologisen hyötyosuuden suhde, joka määritellään systeemisessä verenkierrossa olevan aktiivisen lääkeaineen pitoisuus-aikakäyrän (AUC) alla olevana alueena muulla kuin suonensisäisellä (oraalinen, rektaalinen, transdermaalinen, ihonalainen) antamisen jälkeen. saman lääkeaineen biologinen hyötyosuus, joka saavutetaan suonensisäisen annon jälkeen. Ei-laskimonsisäisen annon jälkeen imeytyneen lääkkeen määrä on vain murto-osa siitä lääkemäärästä, joka saatiin sen suonensisäisen annon jälkeen.

Tällainen vertailu on mahdollista vasta annosten vertailun jälkeen, jos eri antoreittejä varten on käytetty erilaisia ​​annoksia. Tästä seuraa, että jokaista AUC-arvoa säädetään jakamalla vastaava annos.

Tietyn lääkeaineen absoluuttisen biologisen hyötyosuuden suuruuden määrittämiseksi suoritetaan farmakokineettinen tutkimus, jotta saadaan kaavio "lääkekonsentraatiosta ajan funktiona" suonensisäistä ja ei-intravenoosista antamista varten. Toisin sanoen absoluuttinen hyötyosuus on annoksen mukaan sovitettu AUC, kun ei-intravenoosista antoa varten saatu AUC jaetaan AUC:lla laskimonsisäisen annon jälkeen (iv). Kaava F-indeksin laskemiseksi joillekin suun kautta annetuille lääkeaineille on seuraava.

[AUC] per * DOSE cc F= ──────────────── [AUC] cc * ANNOS

Suonensisäisesti annetun lääkkeen hyötyosuusarvo on 1 (F=1), kun taas muilla reiteillä annetun lääkkeen absoluuttinen hyötyosuus on pienempi kuin yksi.

Suhteellinen hyötyosuus

Suhteellinen hyötyosuus  on tietyn lääkkeen AUC verrattuna saman lääkkeen toiseen reseptimuotoon, joka otetaan standardina tai tuodaan kehoon eri tavalla. Kun standardi edustaa suonensisäisesti annettavaa lääkettä, kyseessä on absoluuttinen biologinen hyötyosuus.

[AUC] per * DOSE cc suhteellinen hyötyosuus = ──────────────── [AUC] cc * ANNOS

Suhteellinen hyötyosuus voidaan määrittää käyttämällä tietoja lääkkeen määrästä veressä tai sen erittymisestä virtsaan yhden tai useamman annoksen jälkeen. Poikkileikkaustutkimusmenetelmää käytettäessä saatujen tulosten luotettavuus paranee merkittävästi, sillä näin eliminoidaan erot, jotka liittyvät kehon fysiologisen ja patologisen tilan vaikutukseen lääkeaineen hyötyosuuteen.

Biologiseen hyötyosuuteen vaikuttavat tekijät

Joidenkin ei-vaskulaarisesti annettujen lääkkeiden absoluuttinen hyötyosuus on yleensä pienempi kuin yksikkö (F ‹ 1,0). Erilaiset fysiologiset tekijät vähentävät lääkkeiden hyötyosuutta ennen kuin ne pääsevät systeemiseen verenkiertoon. Näitä tekijöitä ovat:

• lääkkeen fysikaaliset ominaisuudet, erityisesti hydrofobisuus, dissosiaatioaste ioneiksi, liukoisuus,
• lääkkeen annosmuodot (välitön vapautuminen, apuaineiden käyttö, tuotantomenetelmät, modifioitu - viivästetty, pitkittynyt tai pitkittynyt vapautuminen),
• annettiinko lääke tyhjään mahaan vai aterian jälkeen,
• eroja päivän aikana
• mahalaukun tyhjennysnopeus
• muiden lääkkeiden tai ruoan aiheuttama induktio/inhibiitio [5] :
  • yhteisvaikutus muiden lääkkeiden kanssa ( antasidit , alkoholi, nikotiini),
  • vuorovaikutus yksittäisten elintarvikkeiden kanssa: greippi , pomelo , karpalo .
• kantajaproteiinit , kantajaproteiinisubstraatti (esim. P -glykoproteiini ) .
• maha-suolikanavan tila , sen toiminta ja morfologia.

Entsyymien induktio ilmenee aineenvaihdunnan lisääntymisenä, esim.: fenytoiini (epilepsialääke) indusoi sytokromeja CYP1A2 , CYP2C9 , CYP2C19 ja CYP3A4 .

Entsyymien esto on ominaista aineenvaihdunnan hidastumiselle, esim.: greippimehu estää CYP3A :n toimintaa → tähän liittyy nifedipiinin pitoisuuden nousu .

Metabolisten erojen yksilölliset vaihtelut

• Ikä: Yleissääntönä on, että lääkkeet metaboloituvat hitaammin sikiön kehityksen aikana, vastasyntyneillä ja vanhuksilla.
• Fenotyyppierot, enterohepaattinen verenkierto, ruokavalio , sukupuoli .
• Sairaustila, kuten maksan vajaatoiminta, huono munuaisten toiminta.

Jokainen näistä tekijöistä voi vaihdella potilaasta toiseen (henkilöiden välinen vaihtelu) ja jopa samassa potilaassa tietyn ajanjakson aikana (individuaalinen vaihtelu). Muitakin vaikuttajia on. Joten lääkkeen imeytymiseen vaikuttaa se, otettiinko lääke aterioiden aikana vai sen ulkopuolella. Samanaikaisesti otetut lääkkeet voivat muuttaa imeytymistä ja aineenvaihduntaa ensikierron seurauksena. Suoliston motiliteetti muuttaa lääkkeen liukenemisnopeutta ja vaikuttaa sen tuhoutumisnopeuteen suolen mikroflooran toimesta. Myös maksan aineenvaihduntaan tai ruoansulatuskanavan toimintaan vaikuttavat sairaudet vaikuttavat.

Suhteellinen hyötyosuus on erittäin herkkä annosmuodon luonteelle, ja sitä käytetään kahden lääkkeen bioekvivalenssin karakterisointiin, kuten AUC:n tutkimus/standardi-suhteesta ilmenee. Bioekvivalenssin karakterisointiin käytetään yleensä plasmassa tai seerumissa saavutettua lääkeaineen enimmäispitoisuutta (Cmax).

Muistiinpanot

1. ↑ Heaney, Robert P. Biologisen hyötyosuuden mittaamiseen vaikuttavat tekijät, kalsiumin ottaminen mallina  // The  Journal of Nutrition : päiväkirja. - 2001. - Voi. 131 , nro. 4 . - P. 1344S-8S . - doi : 10.1093/jn/131.4.1344S . — PMID 11285351 .
2. ↑ SANDSTEAD, HAROLD H.; AU, WILLIAM. Sinkki** Dr. Carl-Gustaf Elinder oli tämän luvun kirjoittaja Handbook on Toxicology of Metals 2. painoksessa; hänen tekstinsä antoi ohjeita. // Käsikirja metallien toksisuudesta. - Elsevier , 2007. - S. 925-947. — ISBN 978-0-12-369413-3 . - doi : 10.1016/b978-012369413-3/50102-6 . . — Biologinen hyötyosuus on tärkein ruokavalion tarpeisiin vaikuttava tekijä (Sandstrom, 1997). Liharuoat helpottavat biologista hyötyosuutta, vaikka sulamattomat Zn:ää sitovat ligandit vähentävät biologista hyötyosuutta (Mills, 1985).
3. ↑ Solomons, NW SINC | Fysiologia // Encyclopedia of Food Sciences and Nutrition  (englanniksi) . - Elsevier , 2003. - P. 6272-6277. — ISBN 978-0-12-227055-0 . - doi : 10.1016/b0-12-227055-x/01309-2 . . — "Biologinen hyötyosuus viittaa tiukasti ravinteen imeytymiseen ja metaboliseen hyödyntämiseen."
4. ↑ Shargel L., Yu AB (1999) Applied biopharmaceutics & pharmacokinetics (4. painos) New York: McGraw-Hill.
5. ↑ Shashkina M. Ya., Shashkin P. N. et ai., karotenoidien biosaatavuus. Kasvainten kokeellisen diagnosoinnin ja hoidon tutkimuslaitos N. N. Blokhin, RAMS, 2004.

Sanakirjat ja tietosanakirjat	Suuri katalaani Britannica (verkossa)