Valtion kulttuuripolitiikka Venäjällä

Kokeneet kirjoittajat eivät ole vielä tarkistaneet sivun nykyistä versiota, ja se voi poiketa merkittävästi 7. heinäkuuta 2019 tarkistetusta versiosta . tarkastukset vaativat 5 muokkausta .

Venäjän valtion kulttuuripolitiikka kulttuurin kehittämisen alalla on joukko periaatteita ja normeja , jotka ohjaavat valtiota sen toiminnassa kulttuurin säilyttämiseksi, kehittämiseksi ja levittämiseksi , samoin kuin itse valtion toimintaa kulttuurin alalla ( Venäjän federaation kulttuurilainsäädännön perusteiden 3 artikla).

Kulttuuripolitiikka on valtion ja yhteiskunnan kulttuurielämän suunnitteluun, suunnitteluun, toteuttamiseen ja varmistamiseen liittyvä valtion poliittinen suunta. Neuvostoliitossa kulttuuripolitiikka rakentui agitaation ja propagandan mekanismeille, ja sen päätti NSKP:n keskuskomitean ideologinen osasto . Kulttuuriministeriölle annettiin tämän politiikan toteuttajan rooli. Venäjän kulttuuripolitiikka on suhteellisen itsenäinen toiminta eri osastoille, jotka vastaavat kulttuuriperinnön suojelusta, taiteellisesta toiminnasta, painamisesta, kirjastotoiminnasta jne.

Kulttuuripolitiikalla tarkoitetaan virkamiehen ja osastojen uskonnollisesti määrättyä toimintaa vallanpitäjien ideologisessa suunnassa ja se on pohjimmiltaan fiktiivistä toimintaa suhteessa kansalaisyhteiskuntaan tai jolla on tietty intressi. Kulttuuria muodostetaan, ei rakenneta, ja siksi kukaan ei voi suoraan vastata siitä. Kulttuuri ja politiikka ovat periaatteessa yhteensopimattomia asioita, toinen viittaa esitettyyn ja toinen toimintaan, mikä korostaa sanan "kulttuuripolitiikka" fiktiivisyyttä.

Venäjän federaatiossa maan kulttuurikehitysprosesseja säätelevien lakien ja muiden säädösten kehittämisen ja parantamisen perusasiakirja ovat valtion kulttuuripolitiikan perusteet .

Arviot

Kulturologi S. N. Gavrov uskoo sen

Nyky - Venäjällä kulttuuripolitiikalla ei ole ideatasolla yhtenäisyyttä, ja se on myös huonosti jäsenneltyä. Eklektisyys ja organisoivan idean puute on hänen ideansa ja tyylinsä. Tämä tilanne on varsin luonnollinen vallankumouksen jälkeiselle kahdellekymmenelle vuodelle, jolloin päättyi Neuvostoliiton sosiokulttuurinen kokeilu korkeakulttuurin määrittelemiseksi kaikille normatiiviseksi. Uudesta miehestä tuli tarpeeton. Perinteinen yhteiskunnan lisääntyminen sen yhteiskunnallisessa kerrostumisessa, hallitsijoiden ja hallittujen lisääntyminen, on tullut kysytyksi. Jälkimmäisten ei tulisi olla alistetussa asemassa pelkästään aineellisen kokonaisomaisuutensa perusteella, vaan myös sellaisen kulttuuri- ja koulutuspätevyyden jaon perusteella, jonka tulee väistämättä poiketa hallitsevan eliitin kulttuurisesta ja koulutuksellisesta pätevyydestä. [yksi]

Kun otetaan huomioon nykyisen valtion kulttuuripolitiikan tilanne entisen kirkon omaisuuden palauttamismekanismin laajentamisen yhteydessä useisiin vallankumousta edeltäneisiin kulttuurilaitosten rakennuksiin, mukaan lukien sellaiset ikoniset kulttuuriperintökohteet kuin Iisakinkirkko... epävirallinen yritys asettaa ideologisesti tulkittava valtion kulttuuripolitiikka ... tulkittavaksi paitsi ohjelma-asiakirjojen tasolla, myös kulttuurin alan nykyisten, muodollisten ja epävirallisten käytäntöjen puitteissa. [2]

Katso myös

Muistiinpanot

  1. Gavrov S. N. Kulttuuripolitiikka: julkisen valtion vuorovaikutus, valmistettavuus, monimuotoisuus. Arkistokopio päivätty 29. lokakuuta 2013 Wayback Machinessa // Modern Science: Actual Problems of Theory and Practice. Sarja "Humanistiset tieteet". Nro 1-2, 2013.
  2. Gavrov S. N. Valtion kulttuuripolitiikka eurooppalaisen kokemuksen ja konservatiivisen peruutuksen yhteydessä Arkistokopio 29. syyskuuta 2019 Wayback Machinessa // Humanum Midzynarodowe Studia Spoleczno-Humanistyczne: International Humanist Studies. Yhteiskunta ja koulutus, 28 (1) 2018. - S. 41. ISSN 1898-8431.

Kirjallisuus

venäjäksi

Linkit

Gavrov S.N. Valtion kulttuuripolitiikka eurooppalaisen kokemuksen ja konservatiivisen peruuttamisen yhteydessä // Humanum Midzynarodowe Studia Spoleczno-Humanistyczne, 28 (1) 2018, issn 1898-8431. – PP. 35-42.