| Alpo Marttinen | |
|---|---|
| Syntymäaika | 4. marraskuuta 1908 [1] |
| Syntymäpaikka | |
| Kuolinpäivämäärä | 20. joulukuuta 1975 (67-vuotias) |
| Kuoleman paikka | |
| Maa | |
| Ammatti | huoltomies |
| Palkinnot ja palkinnot | |
Alpo Kullervo Marttinen ( fin. Alpo Kullervo Marttinen ; 4. marraskuuta 1908 , Alatornio , Suomen suuriruhtinaskunta - 20. joulukuuta 1975 , USA ) on suomalainen sotilasjohtaja, eversti [2] . Toisen maailmansodan aikana hän palveli Suomen armeijassa. Sodan jälkeen hän muutti Yhdysvaltoihin ja palveli upseerina Yhdysvaltain armeijassa.
Syntynyt kapellimestari perheeseen. Saatuaan isänmaallisen ja kristillisen kasvatuksen hän epäröi pitkään kirkon ja sotilasuran välillä, mutta valmistuttuaan yliopistosta vuonna 1927 hän päätti kuitenkin ryhtyä upseeriksi [3] ; hänen veljestään Einarista ja Ollista tuli vastaavasti riistanvartija ja kirkkoherra. Marttinen oli Karjalan Akateemisen Seuran jäsen [4] .
Vuonna 1942 Marttinen komensi 61. jalkaväkirykmenttiä. Vuonna 1944 hän johti Tinkhaarin puolustusta Viipurista luoteeseen ja voitti Neuvostoliiton joukot taistelussa lähellä tätä asutusta, mikä hidasti heidän etenemistä. Pian sen jälkeen hänet ylennettiin everstiksi ja 4.12.1944 hänelle myönnettiin 2. luokan Mannerheim-risti.
Marttinen oli yksi avainhenkilöistä asekätköjen järjestämisessä, kun suuri määrä aseita piilotettiin eri puolille maata Neuvostoliiton armeijan hyökkäyksen varalta. Tähän toimintaan osallistuneet sotilaat pakotettiin poistumaan Suomesta, sillä Moskovan aselevon solmimisen jälkeen vuonna 1944 aseiden piilottaminen tuli rikokseksi. Näitä enimmäkseen Yhdysvaltoihin paenneita ja tämän maan armeijassa palvelevia sotilaita kutsuttiin myöhemmin "Marttisen kansaksi" [5] .
Marttinen pakeni Ruotsiin ensimmäisen kerran vuonna 1945 entisen alaisensa, upseeri Harry Järvin avustuksella. Vuotta myöhemmin Marttinen muutti perheineen Yhdysvaltoihin. Hän palveli Yhdysvaltain armeijassa vuosina 1947–1968 ensin talvisodankäynnin asiantuntijana ja ohjaajana ja sitten kenraalin esikunnan upseerina Yhdysvalloissa, Länsi-Saksassa ja Etelä-Koreassa. Samaan aikaan hänet värvättiin virallisesti Yhdysvaltain armeijaan vuonna 1947 sotilaallisena, vuonna 1948 hän sai korpraalin arvoarvon, vuonna 1951 yliluutnantin ja 1961 everstin. Sotilasuransa kolme viimeistä vuotta Marttinen toimi sotilasneuvonantajana Iranissa. Hän valmistui US Army Command and General Staff Collegesta (1950) ja US Army War Collegesta (1963) [2] . Martinnen sai Yhdysvaltain kansalaisuuden vuonna 1951 ja jäi eläkkeelle vuonna 1968. Tietojen mukaan Suomen presidentti Urho Kekkonen halusi Marttisen jäätyään eläkkeelle kutsua hänet palaamaan kotimaahansa, mutta jotta hän ei pilannut suhteita Neuvostoliittoon, hän ei tehnyt niin, ja vuonna 1974 Marttinen jopa julistettiin virallisesti persona non grataksi. Suomessa.
Marttinen kuoli 20. joulukuuta 1975 Falls Churchissa Virginiassa ja haudattiin Fort Leavenworthin kansalliselle hautausmaalle. Hänellä oli kolme poikaa. Hänen vanhin poikansa Pekka Marttinen (1933–1958) palveli luutnanttina 2. ratsuväen hyökkäysrykmentissä. Hänet kuoli vahingossa tapahtuneessa tykistölaukauksessa Grafenwöhrissä, Saksassa [6] .
Vuonna 2008 Marttisen johtaman Vaasan sotilaspiirin kasarmissa paljastettiin hänen kunniakseen muistolaatta [7] .