Laulu pyyhkeestä

Rakas äitini, en nukkunut noihin öihin,
vein minut kylän reunaan pellolle,
näin kaukana tieltä aamunkoitteessa,
annoin onnea varten kirjailupyyhkeen.

Lähetin minut tielle kauas aamunkoitteessa,
annoin minulle kirjailupyyhkeen onnesta, osakkeeksi.

Heinä kasteinen polku uudella värillä,
Ensin vihreät niityt ja satakielien heinä,
Ensin välinpitämätön äidillinen hellä hymysi,
Hyvät silmäsi ovat hämmentyneet.

Äidin hyväilevä hymysi on välinpitämätön,
Hyvät silmäsi ovat hämmentyneet.

Otan tuon pyyhkeen, annan anteeksi, jaan ensin,
Hiljaisessa ruohon kahinassa, erämaiden sirkutuksessa,
tiedän kaiken tuon pyyhkeen kipuun asti -
minä lapsellisuuden, eron ja rakkauden.

Tiedän kaiken tuskaan tuossa rushnichkovissa,
tiedän lapsellisuuden, eron ja äidillisen rakkautesi.

Rakas äitini, nousit ennen aamunkoittoa
ja veit minut kylältä pelloille.
Kokoontui tielle ja näki minut kaukana,
ja antoi minulle brodeeratun pyyhkeen onnea varten.

Hän pakkasi minut tielle ja saattoi minut kauas,
Ja antoi minulle brodeeratun pyyhkeen onneksi, osakseni.

Anna sen loistaa hänelle, kuin kevätsatu,
satakieli yönä, kukkiva puutarha.
Ja äidillinen rakkaus hymyilee minulle hiljaisen hyväilyn,
Ja siniset silmäsi mietteliäs ilme.

Ja hiljainen hyväily hymyilee minulle äidillisellä rakkaudella,
ja surullinen, ajatteleva katse sinisissä silmissäsi.

Otan sen pyyhkeen, levitän sen kuin osakkeen,
Hiljaisessa ruohojen kahinassa, tammien sirkutuksessa.
Ja hienossa brodeerauksessa kaikki kivusta omaava herää henkiin,
Ja ero, ja lapsuuteni ja rakkaus.

Ja hienolla brodeeruksella kukoistaa kaikki kivulle rakas,
Ja ero, ja lapsuus ja rakas äidin rakkaus.