Nihil novi ( latinasta " ei mitään uutta") on Puolan sejmin hyväksymä ja kuningas Aleksanteri Jagellonin vuonna 1505 hyväksymä lain yleinen nimi . Puolan historiografiassa sitä kutsutaan perustuslaiksi , kun taas on pidettävä mielessä, että Puolassa kaikkia Sejmin päätöksiä kutsuttiin perustuslaiksi. Venäläisessä perinteessä sitä kutsutaan usein Radomin perustuslakiksi.
Lain koko nimi on Nihil novi nisi commune consensu ( latinasta - "ei mitään uutta ilman yleistä suostumusta"). Nihil novissa on myös läpinäkyvä raamatullinen viittaus - Nihil novi sub sole tai Sub sole nihil novi est ( Ei ole mitään uutta auringon alla . Saarnaaja ).
Nihil novi -laki kielsi kuninkaita hyväksymästä uusia lakeja ilman aateliston (edustettuna senaatista ja suurlähettilään mökistä koostuvan Sejmin suostumusta) lupaa , lukuun ottamatta tiettyjä erityisesti määriteltyjä pieniä asioita. Sitä voidaan pitää viimeisenä askeleena Puolan kuninkaan vallan rajoittamiseksi (aiemmin hyväksytty: Neshavin perussääntö vuodelta 1454, joka laajensi aatelin oikeuksia , ja Melnitskyn etuoikeus vuodelta 1501, joka vahvisti magnaattien valtaa ) .
Kuningas Aleksanteri allekirjoitti Nihil novi -lain Radomin valtiopäivillä 3. toukokuuta 1505 (siis sen toinen nimi, Radomin perustuslaki). Tätä lakia pidetään yleisesti viimeisenä askeleena szlachta- demokratian eli szlachta-tasavallan muodostumisessa . Myöhemmin aatelisto tulkitsee tämän lain määräyksiä perustellakseen yksimielisyyden periaatetta päätöksenteossa ( Liberum veto -periaate ).
Nihil novi -lain hyväksymisen jälkeen termi Rzeczpospolita on yleistynyt Puolan hallintojärjestelmässä . Liettuan suurruhtinaskunta , joka on ollut persoonaliitossa vuodesta 1385 ( Unia of Kreva ), ei Nihil novi -laki eikä tuolloinen Kansainyhteisön nimitys sovellettu.
Samana vuonna aatelisto laajensi oikeuksiaan edelleen rajoittamalla kaupunkien oikeuksia osallistua maan poliittiseen elämään sekä kieltämällä talonpoikia lähtemästä tiloistaan ilman maanomistajan suostumusta, mikä turvasi maaorjuuden Puolassa.