Puhuttu suomi ( Fin. puhekieli ) kansallisen suomen kielen olemassaolon muotona erotetaan yleensä murteellisesta puheesta ja kirjallisesta standardista ( suomeksi kirjakieli ). Suomen puhutulle puheelle, jolla on suullisen puheen universaaleja piirteitä (elliptisyys, ekspressiivisyys, ei-verbaalisten merkkien aktiivinen käyttö), on myös tunnusomaista joukko rakenteellisia piirteitä, jotka heijastuvat kaikilla kielen tasoilla - foneettinen , morfologinen , syntaktinen , johdannainen ja leksikaalinen . . Suomen puhuttu kieli juontaa juurensa kulttuuri- ja poliittisissa keskuksissa yleisiin kaupunkikoinen varhaisiin muotoihin , joten voidaan puhua sen alueellisista muunnelmista, esimerkiksi Etelä- Suomen , erityisesti pääkaupunkiseudun, puhutulla kielellä on koko joukko ainutlaatuisia piirteitä. . Ruotsilla , joka on Suomen toinen valtionkieli, englannin ja osittain venäjän vaikutus suomen puhutun kielen kehitykseen on suuri . .
Puhekielessä käytetään persoonallisten pronominien vaihtoehtoisia (yleensä supistettuja) muotoja, joiden paradigma on vain osittain sama kuin kirjallisuuden standardimuotojen paradigma.
| Merkitys | Nominatiivi (Nominatiivi) | Genitiivi (Genetiivi) | Partitiivinen (Partitiivi) | Adessiv (Adessiivi) | ||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| palaa. | avautua | palaa. | avautua | palaa. | avautua | palaa. | avautua | |
| minä | mina | ma | minun | mun | minua | mua | minulle | mulla |
| sinä | sina | sa | sinun | aurinko | sinua | sua | sinulla | sulla |
| hän, hän (laula) | han | se | hanen | sen | hanta | sita | hanella | silla |
| hän, hän, se (eloton) | se | se | sen | sen | sita | sita | silla | silla |
| me | minä | minä | meidan | meijan | tytär | tytär | meila | postia |
| sinä | te | te | teidan | teijan | teita | teita | teilla | sinulla |
| ne | hän | ei | heidan | niille | heita | niita | heilla | niilla |
| Tämä on | tama | taa | taman | taan | tata | tata | talla | tal |
| Tämä on mitä | tuo | toi | tuon | tuon | tuota | tota | tuo | tuol |
| nämä | name | naa | naiden | naiden | naita | naita | nailla | naulata |
| nuo | nuo | noi | noiden | noiden | noita | noita | noilla | noilla |
Esimerkki: Onko susta tullu ope? (= Oletko sinä optaja?) "Ryhdytkö opettajaksi?"
| puhekielen persoonapronomini | olla "olla" | mennä "mennä" | tulla "tule, saapu" | |||
|---|---|---|---|---|---|---|
| palaa. | avautua | palaa. | avautua | palaa. | avautua | |
| mä (minä) | Peura | oon | menen | tarkoittaa | tulen | tuun |
| sä (sinä) | olet | oot | menet | tavata | kehon | tuut |
| se (hän, hän) | päällä | päällä | menee | menee | tulee | tulee |
| minä (me) | olemme | ollaan | menemme | mennaan | tulemme | tullaan |
| sinä (sinä) | olelette | ootte | menette | tapaamaan | tulette | tuitte |
| ei (he) | ovat | päällä | menevat | menee | tulevat | tulee |
Ehdollinen mieliala kirjallisessa suomen kielessä muodostuu päätteestä -isi- ( lukisit " Luisitko "), joka lyhennetään puhekielessä muotoon -is useissa muodoissa , esim.
Mun lelu - minun leluni "leluni", meiän pomot - meidän johtajamme "meidän pomot" (itse omistuspronomineja ei jätetä pois).
Kolmannen persoonan verbiä käytetään yksikössä monikon sijaan: tytöt nauraa (=nauravat), ne kävelee (=he kävelevät), ne juoksee (=he juoksevat).
Puhekielessä osatekijöitä ei käytännössä käytetä, esimerkiksi Kotiin tultuani söin "Kun tulin kotiin, söin" sijasta sanotaan Mä söin kun olin tullu himaan "Söin kun tulin kotiin."
Puhekielessä kysymyssana viedään usein lauseen loppuun, esimerkiksi puhekielessä Sä tuut himaan monelta? "Mihin aikaan tulet kotiin?" käytetään kirjallisen Moneltan sijaan sinä tulet kotiin? "Mihin aikaan tulet kotiin?"