Japanin ja Yhdysvaltojen turvallisuussopimus

Kokeneet kirjoittajat eivät ole vielä tarkistaneet sivun nykyistä versiota, ja se voi poiketa merkittävästi 11. lokakuuta 2020 tarkistetusta versiosta . vahvistus vaatii 1 muokkauksen .
Japanin ja Yhdysvaltojen turvallisuussopimus
Sopimustyyppi sopimus yhteistyöstä
allekirjoituspäivämäärä 8. syyskuuta 1951
Allekirjoituspaikka San Francisco
Voimaantulo 28. huhtikuuta 1952
Juhlat  USA , Japani 
Tila sopimuksella keskinäisestä yhteistyöstä ja turvallisuustakuista
Kieli (kielet Englanti, japani
 Mediatiedostot Wikimedia Commonsissa

Japanilais-amerikkalainen turvallisuussopimus tai Yhdysvaltojen ja Japanin välinen turvallisuussopimus ( eng. Security  Agreement Between the United States and Japan , . jap ) on sopimus, jonka Yhdysvaltojen ja Japanin edustajat allekirjoittivat 8. syyskuuta 1951 San Francisco . Viidestä kohdasta koostuvasta sopimuksesta tuli itse asiassa Amerikan ja Japanin sotilaspoliittisen liiton sopimus, joka velvoitti Japanin kuitenkin sallimaan Yhdysvaltojen sijoittaa sotilastukikohtansa ja kaikki asevoimien joukkonsa maan alueelle.

Turvallisuussopimus allekirjoitettiin samana päivänä kuin San Franciscon rauhansopimus . Sen allekirjoittivat Yhdysvaltojen puolelta Yhdysvaltain ulkoministeri Dean Acheson , hänen avustajansa John Foster Dulles ja senaattorit Alexander Wylie ja Styles Bridges ja Japanin puolelta Japanin pääministeri Shigeru Yoshida [1] . Senaatti ratifioi sopimuksen 20. maaliskuuta 1952 ja Yhdysvaltain presidentti Harry Truman allekirjoitti sen 15. huhtikuuta, ja se tuli virallisesti voimaan 28. huhtikuuta 1952.

Sopimuksen sisältö

Koska turvallisuussopimuksen allekirjoituspäivänä solmittiin myös San Franciscon rauhansopimus, joka päätti Japanin ja sen allekirjoittaneiden liittoutuneiden maiden välisen sotatilan, Japani lupasi luopua omasta. asevoimat, joka huolehtii alueensa suojelemisesta ulkomaisilta hyökkäyksiltä amerikkalaisia ​​vastaan, mutta samalla palaa maailmanyhteisöön sen täysivaltaisena jäsenenä ja vapautuu muodollisesti miehitysosaston läsnäolosta.

Sopimus koostui viidestä artiklasta: ensimmäisen artiklan mukaan Japani tunnusti Yhdysvaltojen oikeuden sijoittaa asevoimia (armeija, laivasto ja ilmavoimat) Japanin alueelle rauhan ylläpitämiseksi Kaukoidässä ja Japanin kansallisen turvallisuuden takaamiseksi. Amerikkalaiset saivat oikeuden käyttää näitä joukkoja Kaukoidässä oman harkintansa mukaan ilman ennakkoneuvotteluja japanilaisten kanssa. Toisen artiklan mukaan kolmansien maiden sotilastukikohtien sijoittaminen Japanin alueelle oli kiellettyä ilman Yhdysvaltojen ennakkolupaa; amerikkalaiset itse neuvottelivat kolmannen artikkelin mukaan Japanin hallituksen kanssa siitä, missä ja kuinka monta joukkoa oli sijoitettu Japanin saaristoon [2] .

Sopimuksen arviointi

Sopimuksen IV artiklan mukaan se voisi päättyä, kun Yhdysvaltojen ja Japanin hallitusten mielestä turvallisuuden ja rauhan ylläpito Japanissa olisi mahdollista taata eri tavalla [2] . De jure sopimus päättyi vuonna 1960, mutta Yhdysvaltojen ja Japanin välinen de facto liitto virallistettiin keskinäisen yhteistyön ja turvallisuustakuiden sopimuksella , jonka ehtoja lievennettiin vuoden 1951 sopimukseen verrattuna.

San Franciscon rauhankonferenssiin osallistui 48 maata, mutta Neuvostoliitto kieltäytyi allekirjoittamasta sopimusta, eikä Kiina ollut edustettuna tässä konferenssissa. Neuvostoliiton virallisten lähteiden mukaan Japanin ja Amerikan turvallisuussopimus oli ristiriidassa Jaltan ja Potsdamin vuoden 1945 konferenssien päätösten kanssa ja tosiasiassa salli Japanin tarvittaessa liittyä sotilaalliseen blokkiin mahdollisuudella palauttaa omat asevoimansa, eikä myöskään huomioitu. Japanin hyökkäyksestä kärsineiden maiden väitteet [3] .

Katso myös

Muistiinpanot

  1. Japanin politiikan ja kansainvälisten suhteiden tietokanta // Japanin ja Amerikan yhdysvaltojen välinen turvallisuussopimus
  2. 1 2 Sanakirja Sanakirja. 3 osassa. Ed. 2. Osa 1 - M .: Gospolitizdat, 1960, s. 63
  3. E.V. Karpov. Japanilais-amerikkalainen tekijä Aasian ja Tyynenmeren alueen turvallisuusjärjestelmän muodostumisessa toisen maailmansodan jälkeen  // Oikumena. - 2014. - Nro 2 . - S. 42-50 .

Kirjallisuus

Linkit