Elephas maximus indicus

Elephas maximus indicus
tieteellinen luokittelu
Verkkotunnus:eukaryootitKuningaskunta:EläimetAlavaltakunta:EumetatsoiEi sijoitusta:Kahdenvälisesti symmetrinenEi sijoitusta:DeuterostomesTyyppi:sointujaAlatyyppi:SelkärankaisetInfratyyppi:leuallinenSuperluokka:nelijalkaisetAarre:lapsivesiLuokka:nisäkkäätAlaluokka:PedotAarre:EutheriaInfraluokka:IstukkaMagnotorder:AtlantogenataSuperorder:AfrotheriaSuuri joukkue:puolisorkkainenMaailmanjärjestys:TethytheriaJoukkue:kärsäAlajärjestys:elefanttiformesInfrasquad:ElephantidaSuperperhe:ElephantoideaPerhe:NorsuAlaperhe:ElephantinaeHeimo:ElephantiniSubtribe:ElephantinaSuku:Intian norsujaNäytä:Aasian norsuAlalaji:Elephas maximus indicus
Kansainvälinen tieteellinen nimi
Elephas maximus indicus Cuvier 1798
suojelun tila
Status iucn3.1 FI ru.svgUhanalaiset lajit
IUCN 3.1 Uhanalaiset :  ???

Intiannorsu (lat. Elephas maximus indicus) on Aasiannorsun alalaji, ja se on kotoisin Manner-Aasiasta. Vuodesta 1986 lähtien Elephas maximus on listattu IUCN:n punaiselle listalle uhanalaiseksi, sillä Aasian luonnonvaraisten norsujen populaatio on vähentynyt vähintään 50 % 1930-luvulta 40-luvulle, eli kolme elefanttisukupolvea. Aasiannorsua uhkaa elinympäristön häviäminen, rappeutuminen ja pirstoutuminen.

Ominaisuudet

Aasiannorsut ovat pienempiä kuin afrikkalaiset norsut ja niillä on pään korkein kohta. Heidän kehonsa kärjessä on yksi sormenmuotoinen prosessi. Niiden selkä on kupera tai tasainen. Intiaaninorsu saavuttaa 2–3,5 metrin hartioiden korkeuden, painaa 2 000–5 000 kg ja niillä on 19 paria kylkiluita. Niiden ihonväri on vaaleampi kuin maximus, jossa on pieniä depigmentaatiota, mutta tummempi kuin sumatranuksella. Naaraat ovat yleensä pienempiä kuin urokset ja niillä on lyhyet hampaat tai ei ollenkaan.

Suurin intialainen norsu oli olkapäästä 3,43 metriä pitkä. Vuonna 1985 kaksi suurta härkänorsua löydettiin ensimmäisen kerran Bardian kansallispuistosta ja nimettiin Raja Gaj ja Kanchha. He vaelsivat puistoalueella ja vierailivat naisten luona silloin tällöin. Raja Gaj oli 3,43 metrin hartioiden korkeudella ja hänellä oli valtava ruumiinpaino. Sen ulkonäköä on verrattu stegodoniin ja mammutiin sen korkean, kaksipäisen pään muodon vuoksi. Sen otsa ja kupolit olivat näkyvämpiä kuin muiden aasialaisten härkänorsujen.

Intiannorsuilla on pienemmät korvat, mutta suhteellisen leveämpi kallo ja suurempi runko kuin afrikkalaisilla norsuilla. Sormet ovat suuret ja leveät. Toisin kuin afrikkalaisilla serkuilla, heidän vatsansa on verrannollinen ruumiinmassaan, mutta afrikkalaisella norsulla on suuri vatsa kalloihin verrattuna.

Levinneisyys ja elinympäristö

Intia, Nepal, Bangladesh, Bhutan, Myanmar, Thaimaa, Malaijin niemimaa, Laos, Kiina, Kambodža ja Vietnam. Se on alueellisesti kuollut sukupuuttoon Pakistanissa. Asuu niityillä, kuivilla lehtimetsillä, märillä lehtimetsillä, ikivihreillä ja puolivihreillä metsillä.

Ekologia ja käyttäytyminen

Elefantit luokitellaan mega-herveiksi, ja ne kuluttavat jopa 150 kg kasviperäisiä aineita päivässä. Etelä-Intiassa sijaitsevalla 1 130 km2:n tutkimusalueella norsujen on todettu ruokkivan 112 eri kasvilajia, yleisimmin Malwal-lahkon, mutta myös palkokasvien, palmujen, sarajen ja ruohojen perheistä. Ne laiduntavat korkealla ruoholla, mutta niiden kulutus riippuu vuodenajasta. Kun uusi puro ilmestyy huhtikuussa, ne poistavat herkät terät pieninä kokkareina. Myöhemmin, kun ruoho on yli 0,5 metriä korkea, ne kitkevät kokonaisia ​​möhkäleitä, pölyttävät niistä taitavasti ja imevät itseensä lehtien tuoreet latvat, mutta hylkäävät juuria. Kun yrtit kypsyvät syksyllä, ne raapivat ja imevät itseensä mehukkaat tyviannokset juurien mukana ja irrottavat kuituterät. Bambusta ne syövät taimia, varsia ja sivuversoja. Tammi-huhtikuun kuivana aikana ne vaeltavat enimmäkseen lehtien ja oksien välissä, mieluummin tuoreita lehtiä ja syövät akaasian piikkisiä versoja ilman ilmeistä epämukavuutta. Ne ruokkivat valkoisen piikkien ja muiden kukkivien kasvien kuorta ja syövät omenan, tamarindin, kumbhan ja taatelipalmun hedelmiä. Nepalin Bardia-kansallispuistossa norsut kuluttavat suuria määriä tulvaruohoa, etenkin monsuunikauden aikana. Kuivana kauden aikana he luottavat enemmän kuoreen, joka muodostaa suurimman osan heidän ruokavaliostaan ​​kyseisen kauden viileämmän osan aikana. Assamissa 160 km2:n trooppisella märällä lehtimetsäalueella tehdyssä tutkimuksessa norsujen havaittiin syövän noin 20 ruoho-, kasvi- ja puulajia. Heinäkasvit, kuten Imperata cylindrica ja Leersia hexandra, olivat ylivoimaisesti hallitsevin osa heidän ruokavaliotaan. Norsupopulaatioiden liikkumista ja elinympäristön käyttötapoja tutkittiin Etelä-Intiassa vuosina 1981-83 1130 km2:n tutkimusalueella. Tämän alueen kasvillisuustyyppejä ovat 250 - 400 metrin korkeudella kuivaa piikkömetsää, 400 - 1400 metrin korkeudella lehtimetsää, 1400 - 1800 metrin korkeudella matalakasvuisia ikivihreitä metsiä ja niittyjä. Viisi erillistä norsuklaania, joissa kussakin on 50 - 200 yksilöä, oli taloja, joiden pinta-ala oli 105–320 km2, jotka olivat päällekkäisiä. He pitivät parempana elinympäristöä, jossa vettä oli saatavilla ja ravintokasvit olivat hyväksyttäviä. Tammi-huhtikuun kuivina kuukausina ne kerääntyivät tiheydeltään jopa viisi yksilöä neliökilometriä kohti jokilaaksoihin, joissa kulkukasveilla oli paljon korkeampi proteiinipitoisuus kuin rinteillä olevilla karkeilla korkeilla ruohoilla. Toukokuun sateiden alkaessa ne levisivät laajemmalle, tiheämmälle alueelle, pääasiassa ylämaan metsiin, syömään tuoreita yrttejä, joilla oli silloin korkea proteiiniarvo. Toisena sadekauden aikana syyskuusta joulukuuhun, kun korkeat ruohot muuttuivat kuituiksi, ne muuttivat matala- ja matalakasvuisiin avometsiin. Normaali liiketapa voi häiriintyä vuosien epäsuotuisissa ympäristöolosuhteissa. Elefanttien liikkumismalli tällä alueella on kuitenkin pysynyt suurelta osin muuttumattomana yli vuosisadan, kuten 1800-luvulla tallennetut kuvaukset osoittavat. 90-luvun alussa Nilgirin biosfäärialueella kolmen klaanin norsun yhteispinta-ala oli 562 km2, 670 km2 ja 799 km2. Tutkimuksen kolmen vuoden aikana heidän vuosittaiset kotitaloudensa olivat suurelta osin päällekkäisiä, ja kotitalouksissa tapahtui pieniä muutoksia vuodesta toiseen.

Uhat

Tällä hetkellä Aasian norsuille suurimmat uhat ovat elinympäristön häviäminen, rappeutuminen ja pirstoutuminen, jotka johtuvat kasvavasta populaatiosta ja jotka puolestaan ​​johtavat lisääntyneeseen konfliktiin ihmisten ja norsujen välillä, kun norsut syövät tai tallaavat satoja. Elefanttien levinneisyysalueen ja sopivan elinympäristön merkittävien kokojen menetys jatkuu; niiden vapaata liikkuvuutta haittaavat altaat, vesivoimalat ja niihin liittyvät kanavat, kastelupadot, lukuisat viljelykeskukset ja istutukset, moottoritiet, rautatiet, kaivos- ja teollisuuskehitys. Norsunluua etsivien norsujen salametsästys on suuri uhka osissa Aasiaa. Salametsästys vaikuttaa sukupuolisuhteeseen, joka tulee ennakkoluuloiseksi naisia ​​kohtaan; geneettinen vaihtelu heikkenee ja hedelmällisyys ja rekrytointi voivat vähentyä. Salametsästys on muuttanut dramaattisesti aikuisten sukupuolten suhdetta Periyarin tiikerisuojelualueella, jossa aikuisten miesten ja naisten sukupuolisuhde muuttui 1:6:sta 1:122:een vuosina 1969–1989. Norsujen suojelu Pohjois-Länsi-Bengalissa on viivästynyt korkean tason vuoksi konfliktit ihmisten ja norsujen välillä ja norsujen kuolemat rautatieonnettomuuksista. Siligurin ja Alipurduarin välinen rautatie kulkee 74 km eri metsäalueiden läpi. Tällä reitillä kulkee päivittäin 20 junaa suurilla nopeuksilla. Elefantit, jotka kulkevat metsäalueelta toiselle, heittävät itsensä juniin ja kuolevat. Vuosina 1958–2008 kirjattiin yhteensä 39 kuollutta norsua, joista kymmenen tapettiin vuosina 2004–2008. Bangladeshissa norsujen pääasiallisena elinympäristönä toimineet metsäalueet ovat taantuneet dramaattisesti, millä on vakava vaikutus luonnonvaraisten norsujen populaatioon. Elinympäristöjen häviäminen ja pirstoutuminen johtuu ihmispopulaatioiden lisääntymisestä ja niiden puuntarpeesta. Laittomalla puun louhinnalla on tärkeä rooli metsien hävittämisessä ja elinympäristön heikkenemisessä. Elinympäristöjen vähentämisen seurauksena norsut ovat yhä alttiimpia suoriin konflikteihin ihmisten kanssa. Myanmarissa norsunluun kysyntä matkailutuotteissa on suurempi kuin koskaan ennen. Sotilashallitus ei ole kiinnostunut norsunluun kaupan vähentämisestä, kun taas maan norsuista on tullut hiljaisia ​​uhreja. Maailmanlaajuisen norsunluun kiellon jälkeen raakanorsunluun hinnat nousivat maassa 76 dollarista/kg suurten hampaiden osalta vuosina 1989/1990 yli 200 dollariin kilolta 1990-luvun puoliväliin mennessä. Ulkomaalaiset turistit ovat vastuussa norsunluuhampaiden valtavasta hinnannoususta, mikä edistää norsujen laitonta tappamista. Merkittävää kauppaa käydään myös norsunluutikuilla ja kaiverruksilla, joita kauppiaat salakuljettavat Myanmarista Kiinaan. Nuoria villinorsuja otetaan äideiltä Myanmarissa käytettäväksi Thaimaan matkailuteollisuudessa. Tällöin äitejä tapetaan usein ja vasikat asetetaan sukulaisten lehmien viereen olettaakseen, että ne ovat äitiensä kanssa. Vasikat joutuvat usein "murtoprosessin" kohteeksi, johon voi sisältyä sitominen, pidättäminen, nälkiintyminen, hakkaaminen ja kiduttaminen, jolloin kaksi kolmasosaa voi kuolla

Säilytys

Elephas maximus on lueteltu CITESin liitteessä I. Intian hallituksen ympäristö- ja metsäministeriö käynnisti Elephant Projectin vuonna 1992 tarjotakseen taloudellista ja teknistä tukea osavaltioiden luonnonvaraisten eläinten hoitoponnisteluille niiden vapaasti liikkuville Aasian elefanttipopulaatioille. Hankkeen tavoitteena on varmistaa elinkelpoisten ja riippuvaisten norsupopulaatioiden pitkäaikainen selviytyminen luonnollisessa elinympäristössään suojelemalla norsuja, niiden elinympäristöjä ja muuttokäytävia. Elephant Projectin muita tavoitteita ovat norsujen ekologian ja hoitotutkimuksen tukeminen, paikallisväestön suojelutietoisuuden lisääminen sekä vankeudessa elävien norsujen eläinlääkintähoidon parantaminen.

Lähteet