Äidin sporokysti

Äidin sporokysti on ensimmäisen partenogeneettisen digeneettisten imuroiden ( Digenea ) loisvaihe , joka kehittyy ciliaarisesta toukkasta - mirasidiasta . Useissa digeneettisessä imussa (perheet Phylophthalmidae , Cyclocoelida , osa Echinostomatidaea ja jotkut muut) äidin sporokystivaihe puuttuu: toisen partenogeneettisen sukupolven yksilöt kehittyvät miracidium-kehossa ja rokotuvat isäntäkudokseen tartunnan yhteydessä [1] .

Rakennus

Kun väliisäntä (yleensä gastropod-nilviäinen ) saa tartunnan, miracidium irrottaa sädekalvonsa: joko välittömästi tunkeutuessaan tai jonkin verran myöhemmin, kun jatkuva iho on kehittynyt ihonalaisista harjanteista sädekalvojen alla [1] . Myös infektion jälkeen rauhaset, ganglio , silmät ja ainakin osa sensillasta rappeutuvat ja parenchyma kehittyy [1] . Monissa digeneettisissä sporosystit säilyttävät kehittyneen iho- lihaspussin , protonefridian , ja pystyvät kulkemaan isännän kudosten läpi koko elämänsä ajan; toiset muuttuvat merkittävästi ja muuttuvat inaktiiviseksi ohutseinämäiseksi pussiksi [1] . Poikkeustapauksissa ( Microphallidae , Lecitodendriidae ) äidin sporokystit menettävät kokonaan väliaikaiset elimet ja kehittyvät haarautuneeksi stoloniksi, joka tunkeutuu isäntäkehoon [1] .

Jäljentäminen

Toisen partenogeneettisen sukupolven (redia tai tytärsporokystit) kehitys vaihtelee eri edustajilla. Liikkuvissa äidin sporokysteissä, joissa on kehittynyt iho-lihaspussi alkionontelossa, partenogeneesin seurauksena muodostuu yleensä enintään 10 seuraavan sukupolven yksilöä, jotka samanaikaisesti poistuvat äidin organismista tuhoten kehon seinämän [ 1] . Istuvien äidin sporokystien lisääntymispotentiaali voi olla paljon suurempi: niissä kehittyvien tytärparteniittien määrä voi ylittää sadan yksilön [1] .

Muistiinpanot

1. ↑ 1 2 3 4 5 6 7 Galaktionov K. V., Dobrovolsky A. A. Trematodien elinkaarien alkuperä ja kehitys . - Pietari: Nauka, 1998. - 404 s. - S. 32-52.