Valkoinen koira

Kokeneet kirjoittajat eivät ole vielä tarkistaneet sivun nykyistä versiota, ja se voi poiketa merkittävästi 29.5.2020 tarkistetusta versiosta . tarkastukset vaativat 7 muokkausta .
valkoinen koira
Englanti  valkoinen koira
Genre draamaa , trilleriä , kauhua
Tuottaja Samuel Fuller
Tuottaja John Davison
Perustuu Valkoinen koira [d]
Käsikirjoittaja
_		 Samuel Fuller
Curtis Hanson
Pääosissa
_		 Christy McNicol
Jameson Parker
Samuel Fuller
Marshall Thompson
Paul Winfield
Burl Ives
Parley Baer
Operaattori Bruce Surtees
Säveltäjä Ennio Morricone
Elokuvayhtiö Paramount Pictures
Jakelija Paramount Pictures
Kesto 90 min
Budjetti ~7 miljoonaa USD
Maksut 46 509 USD (kodin vuokra) [1]
Maa  USA
Kieli Englanti
vuosi 1982
IMDb ID 0084899
Virallinen sivusto

White Dog on yhdysvaltalainen  draamaelokuva vuodelta 1982, jonka on ohjannut Samuel Fuller ja käsikirjoittanut Curtis Hanson . Samanniminen näyttöversio ranskalaisen kirjailijan Romain Garyn romaani . Elokuva näyttää tarinan mustien kimppuun koulutetun koiran uudelleenkoulutuksesta, jonka afrikkalainen amerikkalainen koulutti myöhemmin . Fuller käytti elokuvaa rasisminvastaisen liikkeen alustana .

Elokuvateatterileikkaus peruutettiin viikko sen jälkeen, kun Paramount Pictures oli julkaissut sen Yhdysvalloissa, koska elokuvan rasistista sisältöä koskevista huhuista pelättiin. Siitä huolimatta heinäkuussa 1982 kuva esiteltiin kansainvälisesti Ranskassa, jonne Fuller itse muutti myöhemmin asumaan, joka ei enää työskennellyt Yhdysvaltain elokuvateollisuudessa [2] . Ensimmäinen amerikkalainen kotivideojulkaisu julkaistiin virallisesti vasta joulukuussa 2008, jolloin Criterion Collection julkaisi alkuperäisen elokuvan DVD :llä .

Kriitikot ylistivät elokuvan rasittavaa otetta rasismiin sekä Fullerin melodraaman ja metaforan yhdistelmää väittääkseen kantansa ja hieman masentavaa loppua. Arvostelijat valittivat elokuvan laajan julkaisun puutetta Yhdysvalloissa elokuvantekoprosessin päätyttyä ja puhuivat hyväksyvästi sen myöhästymisestä Criterion Collection -kokoelmassa.

Juoni

Nuori näyttelijä Julie Sawyer ajaa vahingossa kulkukoiran päälle ajaessaan Los Angelesin kukkuloiden halki. Eläinlääkärin tutkittua eläimen nainen yrittää epäonnistuneesti löytää sen omistajia. Myöhemmin koira suojelee Julieta taloon saapuneelta rikolliselta, ja poikaystävänsä Roland Graylen vastalauseista huolimatta nainen päättää jättää eläimen. Päivällä hetkeen tarttuneena koira juoksee hiljaa pelien aikana karkuun, mutta jo yöllä verestä tahriillut lemmikki palaa takaisin uuden emäntänsä luo. Julie on vakuuttunut siitä, että koira tappelee toisen koiran kanssa. Starlet vie hänet töihin kanssaan, mutta koira törmää yhtäkkiä mustaan ​​näyttelijään, joka oli juuri sillä hetkellä Julien kanssa kuvauksissa.

Merkit provosoimattomasta aggressiosta lemmikissä järkyttävät sen omistajaa. Hän kuitenkin odottaa saavansa pätevää apua ja vie koiran erikoistuneen Carruthersin luo eläinten koulutus- ja kesyttämiskeskukseen. Carruthers väittää, että eläintä ei ole enää mahdollista kouluttaa uudelleen, se on helpompi lopettaa tai eristää. Kuten käy ilmi, koira ei todellakaan ole yksinkertainen, vaan se on erityisesti koulutettu hyökkäämään yksinomaan mustia vastaan. Carruthersin kumppani Kees, musta kouluttaja, ottaa hänen kasvattamisen henkilökohtaisena haasteena. Keys yrittää järjestelmällisesti ohjelmoida koiran uudelleen.

Pian koira pakenee lintuhuoneesta ja ryntää kaupunkiin. Kirkossa eläin ohittaa ja puree kuoliaaksi mustan ohikulkijan. Karkolainen löydetään, mutta Julien vastalauseista huolimatta Keys päättää olla ilmoittamatta tapauksesta viranomaisille ja jatkaa opintojaan. Hän varoittaa, että koiran koulutus on saavuttanut käännepisteen, joten se joko paranee tai menee hulluksi. Keyes on menestynyt, ja todellakin hetken kuluttua koira osoittaa ystävällisyyttä häntä kohtaan, vaikka kouluttaja epäilee edelleen. Carruthers on voittoisa ja vakuuttaa kollegansa ilmoittamaan Julielle voitosta. Lähtiessään kontrollitestiin Julie tapaa iäkkään miehen nimeltä Wilbur Hull, koiran entisen omistajan, joka tuli hänen luokseen vaatimaan eläimen palauttamista. Julie ilmaisee terävästi tyytymättömyytensä Hullin asenteeseen miehen nelijalkaiseen ystävään. Hullin tyttärentytärten läsnäollessa nainen ilmoittaa, että eläin, joka kärsi aggressiivisista hyökkäyksistä negroidirodun edustajia kohtaan, pääsi eroon paheista mustan asiantuntijan ansiosta. Hän on vakuuttunut siitä, että Hull kasvatti niin vaarallisen olennon, eikä hän ole taipuvainen jatkamaan viestintää. Viimeisessä testissä koira hyökkää odottamatta Carruthersin kimppuun, minkä seurauksena petoa aiemmin aseella uhaten pitelenyt Keyes joutuu painamaan liipaisinta.

Cast

Näyttelijä Rooli
Christy McNicol Julie Sawyer Julie Sawyer
Christy Lang sairaanhoitaja
Vernon Widdle eläinlääkäri
Jameson Parker Roland Grayle Roland Grayle
Samuel Fuller Charlie Felton Charlie Felton
Marshall Thompson tuottaja
Paul Winfield avaimet avaimet
Burl Ives Carruthers Carruthers
Parley Baer Wilbur Hull Wilbur Hull

Tuotanto

Valkoisen koiran juoni perustuu Romain Garyn samannimiseen romaaniin , joka julkaistiin vuonna 1970 [3] . Viisi vuotta myöhemmin Paramount osti teoksen elokuvaoikeudet, ja Curtis Hanson valitsi aluksi käsikirjoituksen , ja yhtiö palkkasi Roman Polanskin ohjaajaksi . Välittömästi ennen kuvaamisen alkamista Polanskia syytettiin alaikäisen pahoinpitelystä , ja hän poistui kiireesti maasta [4] . Toisen kuuden vuoden ajan projekti välitettiin eri kirjoittajille ja tuottajille, jotka keskittyivät pääasiassa Garyn alkuperäisen teoksen kulkukoiran tarinaan [4] [5] . Aktivistivaimo Gary korvattiin käsikirjoituksessa nuorella, naimattomalla näyttelijällä Paramountin pyynnöstä rakentaa juonen rinnastuksia koiran provosoimattomien hyökkäysten ja hänen lämpimän suhteensa päähenkilöön välille. Paramount halusi yksinkertaisesti " leuat tassuilla" ja vähätteli merkittävästi kaikkia rodullisia elementtejä, erityisesti yhtiön johto huomautti: "Tämän tarinan naturalismin vuoksi on välttämätöntä, että emme koskaan käsittele avoimesti rasismia sellaisenaan" [4 ] .

Vuoteen 1981 mennessä Garyn vaimo ja sitten hän itse tekivät itsemurhan . Samanaikaisesti Hollywoodia uhkasivat lakoilla kirjailija- ja ohjaajakiltojen [4] [5] jäsenet , joille tarvittiin kiireesti töitä, jotta he voisivat tukea studiota kriisitilanteissa. . White Dog oli kolmentoista elokuvan joukossa, joita ei saatu valmiiksi lyhyellä varoitusajalla, mutta Michael Eisnerin tuen ansiosta se sisällytettiin seitsemän nopeutettua elokuvatuotantoa vaativan Paramount-projektin luetteloon [6] . Eisner vaati elokuvan täyttävän yksinoikeuskriteerit sen sosiaalisen viestin vuoksi, joka herättää kysymyksiä vihan luonteen tutkimisesta. Tuottaja John Davisonoli vähemmän itsevarma ja aluksi ymmällään siitä, kuinka elokuva voisi edes maksaa [4] . Hanson, joka oli tuolloin palannut tiimiin käsikirjoittajana, ehdotti, että elokuvan ohjaa Samuel Fuller . Hän uskoi, että Fullerilla oli tarvittava kokemus saada päätökseen elokuvan kuvaaminen pienellä budjetilla niin lyhyessä ajassa, ja hän suhtautuisi työhön kaikella vastuulla [4] [5] . Davison hyväksyi Fullerin ehdokkuuden vasta tavattuaan hänet henkilökohtaisesti, aivan kuten hänen elokuvatyönsä konsepti esiteltiin [4] .

Projektista kiinnostunut Fuller suostui, sillä hän oli käsitellyt rotujen välisiä suhteita suurimman osan urastaan ​​[4] . Huolimatta siitä, että hän tunsi lähteen hyvin, häntä kehotettiin "ajattelemaan" elokuva niin, että kirjassa esitetty konflikti ei tapahtunut ihmisissä, vaan koiran sisällä. Varietyn varhaisessa haastattelussa Fuller sanoi, että katsojat "näkevät koiran hitaasti hullun ja palaavan sitten järkeen" [5] . Ennen kuvaamista National Association for the Advancement of Colored People , Black Anti-Defamation Coalition ja jotkut kansalaisoikeusjohtajat ilmaisivat pelkonsa, että elokuva provosoi rotuväkivaltaa. Robert Price, Black Anti-Defamation Coalitionin johtaja, kritisoi Los Angeles Times -lehdessä julkaistussa artikkelissa studiota valkoisen miehen kirjaan perustuvasta elokuvasta, jossa on pääosin valkoinen näyttelijä ja miehistö. tehdä projekti afroamerikkalaisten kanssa päärooleissa. Hän piti Garyn työtä myös "toisen luokan romaanina" ja ihmetteli sen käyttöä, kun taas "kirjahyllyt ovat täynnä mustien kirjailijoiden laadukkaita romaaneja, jotka tutkivat samoja sosiaalisia ja psykologisia ulottuvuuksia paljon hienostuneemmin" [4] .

Fuller sitä vastoin luotti työhönsä ja uskoi, että elokuva heijasti erittäin rasisminvastaista näkökulmaa varsinkin alkuperäiseen teokseensa tehtyjen muutosten jälkeen. Keyesin hahmo, joka vilpittömästi halusi parantaa eläimen, sai romaanissa inspiraationsa vihamielisestä muslimikouluttajasta, joka koulutti tarkoituksella koiran hyökkäämään valkoisten ihmisten kimppuun. Fuller muutti myös elokuvan lopun pessimistisempään lopetukseen [4] [5] . 7 miljoonan dollarin elokuva kuvattiin vain 45 päivässä, ja sen päähenkilönä oli viisi valkoista saksanpaimenkoiraa .

Laitatko elokuvan hyllylle antamatta kenenkään nähdä sitä? Olin mykistynyt. On vaikea ilmaista sitä tuskaa, että valmis elokuva, joka on suljettuna johonkin holviin, ei koskaan tule katsojille. On kuin joku laittaisi vastasyntyneen vauvasi ikuisesti äärimmäisen turvalliseen vankilaan... Muutto Ranskaan joksikin aikaa lievittää tuskaa ja epäilystä, jonka kanssa jouduin elämään "valkoisen koiran" takia.

Elokuvakriitikko Hobermanin lainaamat Samuel Fullerin tunnustukset, Criterion Collection [5] .

Tarkastellakseen ja hyväksyäkseen mustia hahmoja kuvaamisen alkamisen jälkeen Paramount Pictures palkkasi kaksi afroamerikkalaista konsulttia: Willis Edwardsin, National Association for the Advancement of Colored People -järjestön paikallisen varapuheenjohtajan ja David L. Crippensin, paikallisen varapresidentin ja yleisön johtajan. Lähetyspalvelu .[3] [4] [5] . Lopulta he erosivat näkemyksistään, esimerkiksi Crippens ei löytänyt elokuvasta rasistisia sävyjä, kun taas Edwards piti sitä provosoivana ja vielä enemmän ilmaisi mielipiteensä, että sitä ei olisi pitänyt kuvata ollenkaan, varsinkaan tuona vuonna. kun Atlantassa tapahtui sarja mustien lasten julmia murhia[4] . Kaksi miestä esittivät mielipiteensä studion johdolle, ja ne välitettiin Davisonille ja varoitukset elokuvan mahdollisesta boikotoista [4] . Fuller sai tietää elokuvan keskustelusta kaksi viikkoa ennen kuvauksen päättymistä [4] . Vankka integraation kannattaja, joka antoi säännöllisesti ei-stereotyyppisiä rooleja mustille näyttelijöille, Fuller oli raivoissaan, koska hän piti studion toimintaa loukkaavana [4] . Molempien edustajien ilmoitettiin myöhemmin saaneen pelikiellon, vaikka ohjaaja integroi osan ehdotetuista muutoksista elokuvaan [3] [4] .

Elokuva valmistui vuonna 1981, mutta Paramount epäröi julkaista sitä, koska pelkäsi jatkuvasti väärintulkintaa [3] [4] [5] . Vaikka yksikään järjestön jäsen ei nähnyt elokuvan lopullista versiota, National Association for the Advanced of Colored People uhkasi boikoteilla [4] . Alkuvuodesta 1982 studio piti esikatselun Seattlessa ja myöhemmin elokuussa Denverissä , ja se sai enimmäkseen ristiriitaisia ​​arvosteluja [7] . Lopulta 12. marraskuuta samana vuonna elokuva julkaistiin Yhdysvalloissa, ja se esitettiin viidessä elokuvateatterissa Detroitissa vain viikon ajan ilman tavallista traileria , julistetta ja mainitsematta ollenkaan. Pian kuva tunnistettiin ei-kaupalliseksi ja hyllyille, ja loukkaantuneena ja järkyttyneenä Fuller muutti Ranskaan eikä tehnyt enää amerikkalaisia ​​elokuvia [7] . Huhtikuussa 1987 Fuller, joka oli silloin Milanossa , totesi haastattelussa, että Paramount hylkäsi myös elokuvan, koska he pelkäsivät Ku Klux Klanin vastareaktiota .

Aihe

Valkoinen koira on "karkea, puhtaasti elokuvallinen vertaus rotujen välisistä suhteista", joka herättää kysymyksen siitä, onko rasismi hoidettavissa oleva mielisairaus vai tieteellisesti perusteltu käyttäytyminen vai jääkö se parantumattomaksi yhteiskunnan sairaudeksi [3] [9] . Nimetön valkoinen saksanpaimenkoira on metafora rasismille, ja sen viattoman, tyypillisen koiran käyttäytymisen radikaalisti eroavat hetket, kun sitä ei ympäröi mustat, ja muriseva ilkeys, kun se näkee kohteen edessään [3] [10] . Paul Winfieldin hahmo Keys, joka todella uskoo voivansa kouluttaa koiran uudelleen, kuvastaa näkemystä, jonka mukaan rodulliset ennakkoluulot voidaan yrittää unohtaa [3] [11] . Keyesin yritykset ohjelmoida koira uudelleen osoittautuvat "rotusodan röyhkeäksi kirjaimeksi" [10] , ja elokuvan edetessä hänestä tulee pakkomielle ajatus siitä, että hän voi auttaa eläintä. Kuten kapteeni Ahab romaanissa Moby Dick , hän julistaa, että jos hän epäonnistuu tämän koiran kanssa, hän löytää toisen ja toisen, ja niin edelleen, kunnes hän onnistuu [12] . Keyesin kollega Carruthers, valkoinen kouluttaja, joka uskoo, että koira on jo parantumaton ja että se pitäisi lopettaa, kuvastaa näkemystä, että rasismi on parantumatonta [13] .

Murisevasta koirasta, jonka valkoinen turkki on kirkkaan punaisen lavaveren juovainen, tulee Fullerille tyypillisesti korostunut, poikkeuksellinen esitys - murisevan, järjettömän ja säälimättömän vihan ruumiillistuma. Tyypillistä on myös tapa, jolla Fuller korostaa radikaalia kontrastia koiran normaalissa, räjähtämättömässä tilassa – suuret ruskeat silmät tuijottavat MacNicolia – ja sen terävän syljeneritysrefleksin välillä ennen hyökkäämistä [3] .

Alkuperäinen teksti  (englanniksi)[ näytäpiilottaa] Ärsyttävästä koirasta, jonka valkoinen turkki on kirkkaan punaisen lavaveren tahraama, tulee tyypillisesti vaikuttava, skaalaamaton Fuller-kuva – murisevan, irrationaalisen ja säälimättömän vihan ruumiillistuma. Tyypillistä on myös tapa, jolla Fuller korostaa radikaalia kontrastia koiran viattomassa, kiihtymättömässä tilassa - suuret ruskeat silmät tuijottavat McNicholia - ja sen syöksyvän, sylkevän hyökkäystilan välillä.

"Kuinka välitöntä, tuskallisen läheistä vihaa voi tuntua" osoittaa kohtaus, jossa Christy MacNicol jätetään yksin lemmikkinsä kanssa ja silittää viattomasti turkkia ja hän vastaa kuin koira luottavaisesti [13] . Elokuvakriitikko Jim Hoberman väittää, että elokuva "luonnollistaa rasismin epäluonnollisella tavalla" jyrkästi vastakkaisten valkoisten hahmojen, jotka ovat kauhuissaan koiran käytöksestä, ja mustien hahmojen keskuudessa, jotka hyväksytään yksinkertaisesti synkästi arkipäivän tavallisena tosiasiana [12] . Elokuvan loppu sisältää Fullerin oman perustellun näkemyksen siitä, että rasismia tutkitaan, mutta se on opittu "myrkky", jota ei voi koskaan "vetää ulos tartunnan saaneista". Toisaalta koira onnistui kuitenkin pääsemään eroon syndroomasta, joka saa hänet hyökkäämään yksinomaan mustien kimppuun, mutta ei sisäisestä vihasta, koska finaalissa eläin hyökkää valkoisen miehen kimppuun, joka ei edes provosoinut. Siksi loppu merkitsee sitä, että tartunnan saaneesta on mahdotonta johtaa juuri vihaa, ei rasismia [13] .

Romain Garyn alkuperäisessä romaanissa esitettiin versio, jonka mukaan koira alkoi hyökätä valkoisten ihmisten kimppuun, koska valkoisen rasismin katkeroitunut musta mies koulutti eläimen tarkoituksella uudelleen ja saavutti tällaisen tuloksen [14] .

Jakelu

Paramountin mukaan elokuvan konsepti oli ensi-illan jälkeen melko kiistanalainen, joten Detroitissa oli vain muutamia suljettuja näytöksiä ja vain yksi vuokraviikko ennen kuin sen esittäminen lopulta kiellettiin [3] [5] . Elokuvan ensimmäinen teatteriesitys oli Ranskassa 7. heinäkuuta 1982. Heti seuraavana vuonna se esitettiin 37. Edinburghin kansainvälisellä elokuvajuhlilla ja 27. Lontoon elokuvajuhlilla Isossa-Britanniassa [15] , missä sen julkaisi United International Pictures .. Elokuva sai positiivisia arvosteluja esityksen yhteydessä molemmissa maissa [4] . Lisa Dombrowski kirjoitti vuoden 2008 elokuvakommenttiartikkelissa : "Lopulta Sam Fullerin Valkoinen koira hukkui historiallisten taloudellisten ja poliittisten etujen konfliktiin, kun ilmaisunvapauden tukeminen väistyi Paramountin lopputuloksena ja käynnissä oleville Nationalin taisteluille. Assistance Association. Värillisten ihmisten edistyminen Hollywoodissa edustuksen ja työllisyyden suhteen. Sam Fullerin trilleri ei vain ollut oikea rasisminvastainen kuva, joten iso studio ei vain tiennyt, miten se tapahtuisi vuonna 1981 tai mitä afroamerikkalaiset organisaatiot halusivat Hollywoodilta tuolloin .

Vuonna 1983 The White Dogin mukautettu televisioversio tarjottiin kaapelioperaattoreille. Heti seuraavana vuonna NBC osti lähetysoikeudet 2,5 miljoonalla dollarilla ja julkaisi sen helmikuussa , mutta peruutti elokuvan kaksi päivää myöhemmin National Association for the Advancement of Colored People -järjestön painostuksesta ja katsojien ja muiden vastaavien vastareaktion pelosta. ] . Elokuva esitettiin ajoittain ja ilman suuria fanfaareja muilla kaapelikanavilla, kuten HBO :lla , Showtimella ja The Movie Channelilla.[3] [9] [5] . Sitä on myös toisinaan esitetty riippumattomissa elokuvakouluissa ja osana elokuvafestivaaleja [3] .

Vuonna 1991 Michael Schlesinger, silloinen Paramountin ohjelmistosuunnitteluosaston johtaja, suostutteli pomonsa antamaan hänen esitellä elokuvan osana Fullerin täyttä retrospektiiviä Film Forumissa.New Yorkissa . Hän ei kuitenkaan maininnut, että suunniteltu kulttuuritapahtuma kestäisi viikon tavallisen päivän sijaan ja että White Dog saisi ensi-iltansa New Yorkissa ensimmäistä kertaa elokuvan julkaisun jälkeen. White Dog sai ylistäviä arvosteluja ja houkutteli yleisöä, ja The Village Voice jopa nimesi sen vuoden parhaaksi elokuvaksi. Vaatimukset elokuvan julkisille näytöksille tiukentuivat, ja muutaman keskustelun jälkeen Paramount sanoi olevansa valmis sopimaan esitysaikataulusta, jos "rotuista" meteliä ei synny; muuten heidän on pakko kieltäytyä. Schlesinger hyväksyi ehdot, ja onnistuneita näytöksiä nähtiin elokuvateattereissa koko muualla maassa ilman välikohtauksia.

Elokuvan ensimmäinen amerikkalainen kotivideojulkaisu julkaistiin virallisesti 2. joulukuuta 2008, jolloin Criterion Collection julkaisi sen DVD:llä [11] [16] . Levy sisältää koko elokuvan, videohaastattelut vastaavan tuottajan ja käsikirjoittajan kanssa, haastattelut koiran kouluttajan kanssa sekä kirjasen kriittisiä esseitä [16] . Yhdysvaltain National Society of Film Critics myönsi jakelijalle elokuvan julkaisusta elokuvataiteen erikoispalkinnon [17] [18] .

Reaktio

Rajoitetun julkaisunsa vuoksi The White Dog tuotti vain 46 509 dollaria [1] ja siitä huolimatta kriitikot ylistivät sitä erityisesti rasismin kohtelusta Fullerin ohjauksen ansiosta. Dave Kehr Chicago Tribunesta ylisti Fulleria elokuvan "kliseiden puutteesta" ja sen metaforan käytöstä jäljittääkseen rasismin "psyykkinen sairaudeksi, joka voidaan tai ei ehkä parantua". Kehr piti Valkoista koiraa vähemmän melodramaattisena tai jopa hassulta kuin Fullerin aikaisempi työ, mikä oli myös myönteinen piirre, koska se tekee elokuvasta "täydellisen ja sekamattoman, ja siinä on yksi, pääkehityslinja kohti yhtä, murskaavan pessimististä moraalista ymmärrystä. " [3] . Kim Moran ( Entertainment Weekly ) kutsui sitä " tinkimättömäksi, koskettavaksi rasismin tutkimiseksi" ja yhdeksi Fullerin inspiroimimmista elokuvista; "jännittävä, meditatiivinen ja lopulta kaunis saavutus" ohjaajalta [9] . Video Business -arvostelija Cyril Pearl kutsui sitä "pommiksi, oudoksi ja melko hyytäväksi" uskoen, että elokuva oli todellakin rasisminvastainen teos, joka "ansaitsee yleisön" [11] .

Lähikuvien runsaus ja jännittävät visuaaliset kontrastit ovat silmiinpistäviä (ensinkin jännittävä hetki, jossa kalpea kuonoinen muriseva koira rauhoitetaan mustalla kädellä); tässä on teos, joka tuomitsee rasismin ei räikeällä lapsellisella oikeudenmukaisuudella, vaan uupuneen humanistin tietoisuudella, kuinka tietämättömyys ja tuska ovat syöneet myrkyllisesti yhteiskunnan yhdyslangan.

Fernando F. Croce, Slant Magazine [10] .

The New York Timesille kirjoittava Charles Taylor kritisoi voimakkaasti toimia elokuvaa vastaan, joka oli virheellisesti leimattu rasistiseksi "aloiteryhmän tyhmyyden" vuoksi [13] . Taylorin mukaan "White Dog" ei ole muuta kuin "syvästi rasistinen elokuva, vaikka siinä on [tunne] toivottomuudesta" [13] . Hän kehui myös Winfieldin kovaa työtä ja Fullerin melodraaman käyttöä yhden hänen "voimakkaimmista" elokuvistaan. Lisa Dombrowski, Samuel Fullerin elokuvat: Jos kuolet, tapan sinut! , sekä Wesleyanin yliopiston elokuvatutkimuksen apulaisprofessori , kutsuivat elokuvaa "intohimoiseksi hyökkäykseksi rotuvihan pohjalta" [4] . Toinen The New York Timesin arvostelija , Janet Maslin, ylisti Fullerin "rakeiden, makaaberien kuvien käyttöä" ja pani merkille "mustien karkean jäljitelmän" sekä tavan, jolla kuvaus, lavastetut jaksot ja ääniraita yhdistettiin antamaan elokuvalle "karkean, hämmentävän kauhutarinan" tunnelma. Hän kehui myös Keysin roolia näyttelevän Paul Winfieldin esitystä uskoen, että näyttelijä herätti yleisön kiinnostuksen näennäisesti tylsää hahmoa kohtaan [19] . Fernando F. Croce Slant Magazinesta katsoi, että Fullerin elokuva oli "kauhu verenhimoisesta pedosta, eräänlainen" After School Special" sekä B -elokuvien traagista sarkastista propagandaa " [10] .

Kirjassaan The Magic Hour: Film at Fin de Siècle Jim Hoberman kutsui Fullerin elokuvaa "epätavallisen raa'aksi ja vihjailevaksi metaforiseksi tarinaksi amerikkalaisesta rasismista". Hoberman, joka piti elokuvaa Fullerin lahjakkuuden "surullisena tuhlauksena", ylisti ohjaajan työtä, ottaen huomioon myös lähdemateriaaliin tehdyt muutokset, koska "allegoriaksi kehystetty Valkoinen koira yhdistää röyhkeän sentimentaalisuuden hysteeriseen väkivaltaan". Hän kehui elokuvassa käytettyä musiikkimusiikkia lisäämään uskottavuutta "ikonisiin visuaaleihin ja naurettavan yksinkertaistettuun dialogiin" [12] .

Katso myös

Muistiinpanot

  1. ↑ 1 2 White Dog (1982  ) . Box Office Mojo . Haettu 6. lokakuuta 2018. Arkistoitu alkuperäisestä 18. tammikuuta 2013.
  2. ↑ Kirk Honeycutt. Aika ei ole haitannut Fullerin valkoista  koiraa . Honeycutt's Hollywood (17. kesäkuuta 2012). Haettu 6. lokakuuta 2017. Arkistoitu alkuperäisestä 4. maaliskuuta 2016.
  3. ↑ 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Kehr, Dave . Fullerin sadulla 'White Dog' on viimein päivänsä  (englanniksi)  // Chicago Tribune  : sanomalehti. - 1991 - 29. marraskuuta. - s. 191 . — ISSN 1085-6706 .
  4. ↑ 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 Dombrowski, Lisa. Jokaisella koiralla on päivänsä: Samuel Fullerin valkoisen koiran kuono  // Elokuvakommentti  : aikakauslehti  . - 2008. - marras-joulukuu ( osa 44 , nro 6 ). - s. 46-49 .
  5. ↑ 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Hoberman, J. White Dog: Sam Fuller  unnocked . Kriteerikokoelma (28. marraskuuta 2008). Haettu 12. lokakuuta 2019. Arkistoitu alkuperäisestä 24. toukokuuta 2011.
  6. ↑ Harmetz, Aljean . How Paramount 'Seven' Faed at the Box Office  (englanniksi) , The New York Times  (23. toukokuuta 1983). Arkistoitu alkuperäisestä 11. huhtikuuta 2019. Haettu 9.7.2019.
  7. ↑ 1 2 Valkoinen koira  . AFI katalogi. Haettu 7. lokakuuta 2018. Arkistoitu alkuperäisestä 3. huhtikuuta 2014.
  8. ↑ Marmiroli, Adriana. Samuel Fuller l'implacabile  (italia)  // l'Unità  : sanomalehti. - Rooma: Editrice SpA "l'Unità", 1987. - 7. huhtikuuta. - s. 13 .
  9. ↑ 1 2 3 Moran, Kim. Elokuvat DVD:llä: White Dog  (englanniksi)  // Entertainment Weekly  : Magazine. - 2008. - 12. joulukuuta ( nro 1025 ). - s. 56 . — ISSN 1049-0434 .
  10. ↑ 1 2 3 4 Fernando F. Croce. Valkoinen Koira  . Slant Magazine (12. joulukuuta 2008). Haettu 7. lokakuuta 2018. Arkistoitu alkuperäisestä 25. toukokuuta 2009.
  11. ↑ 1 2 3 Pearl, Cyril. Vihjelehtien arvostelut: White Dog  (englanniksi)  // Video Business: aikakauslehti. - 2008. - 10. marraskuuta ( nide 28 , nro 45 ). — s. 11 .
  12. ↑ 1 2 3 Hoberman, J. Pulp Fictions // The Magic Hour: Film at Fin de Siècle . – Temple University Press, 2003. - s. 12–14. - 272 s. — ISBN 1-56639-995-5 .
  13. ↑ 1 2 3 4 5 Taylor, Charles . White Dog 1982  (englanniksi) , The New York Times  (2. marraskuuta 2008). Arkistoitu alkuperäisestä 7. heinäkuuta 2019. Haettu 9.7.2019.
  14. ↑ VALKOINEN KOIRA kirjoittanut Romain  Gary . Kirkus arvostelut . Haettu 7. lokakuuta 2018. Arkistoitu alkuperäisestä 3. maaliskuuta 2016.
  15. ↑ Valkoinen koira (1981) (linkki ei saatavilla) . British Film Institute . Haettu 22. kesäkuuta 2011. Arkistoitu alkuperäisestä 3. elokuuta 2011. 
  16. ↑ 1 2 White Dog (1982  ) . Kriteerikokoelma . Haettu 7. lokakuuta 2018. Arkistoitu alkuperäisestä 20. syyskuuta 2008.
  17. ↑ Criterion Collection (6. tammikuuta 2009). Kriitikot Honor White Dog Release (en). Lehdistötiedote . Arkistoitu alkuperäisestä 24. toukokuuta 2011. Haettu 7. lokakuuta 2018 .
  18. ↑ Brooks, Brian . "Waltz" ja "Lucky" Take National Society of Film Critics Honors  (eng.) , IndieWire  (3. tammikuuta 2009). Arkistoitu alkuperäisestä 15. elokuuta 2018. Haettu 9.7.2019.
  19. ↑ Maslin, Janet . Arvostelu/elokuva; Valkoinen koira rasismin metaforana  (englanniksi) , The New York Times  (12. heinäkuuta 1991). Arkistoitu alkuperäisestä 6. lokakuuta 2018. Haettu 6. lokakuuta 2018.

Linkit

  Siirry Wikidata-kohteeseen  Temaattiset sivustot
Sanakirjat ja tietosanakirjat
 Samuel Fullerin elokuvat