Pitkä kihlaus (romaani)

Pitkä kihla ( ranska:  Un long dimanche de fiançailles ) on ranskalaisen kirjailijan Sebastien Japrisotin vuonna 1991 julkaisema romaani . Kirjasta tuli kansainvälinen bestseller ja Interalier -palkinnon voittaja. Psykologisen etsivän mestari Sebastian Japrizo paljastaa hahmojensa sisäisen maailman Euroopan kauheimman , ensimmäisen maailmansodan , olosuhteissa . Tässä myöhäisessä romaanissa etsivä alku ei ilmaistu niin selvästi - hahmojen psykologia, heidän henkinen etsintä tulee esiin. Romaanin avaina on ajatus, että rakkaus on sotaa ja kuolemaa vahvempi, se pystyy heräämään uuteen elämään.

Juoni

Romaani sijoittuu Ranskaan ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen . Romaanin päähenkilön nuorella Mathilde Donnaylla (fr. Mathilde Donnay) oli vaikea kohtalo: hän oli lapsuudesta asti kahlittu pyörätuoliin, ja hänen kihlattunsa Jean Etchevery , jota  kaikki kutsuivat Maneshiksi , meni rintamaan vuoden iässä. kahdeksantoista eikä palannut. Hautajaisissa sanotaan lakonisesti: "Vihollinen tappoi." Kersantti Esperanza , joka kuolee " espanjainfluenssaan ", kuitenkin kertoo Matildalle totuuden. Osoittautuu, että Manesh oli " varsijousimies " - nimi, joka annettiin niille, jotka loukkasivat itseään saadakseen potkut. Näitä oli monia ensimmäisen maailmansodan aikana; heidät kaikki tuomittiin, jotkut tuomittiin kuolemaan, mutta vain harvat - paljon epäinhimillisempään rangaistukseen. Myös Manesh oli tuomittujen joukossa. Hänet ja neljä muuta sotilasta vietiin Somme-joen varrella olevaan paikkaan , joka sai lempinimen "Gloomy Bingo" tai "Bingo at dusk", ja yöllä 7. tammikuuta 1917 heidät heitettiin kaiteen yli "ei kenenkään". maa" ranskalaisten ja saksalaisten välillä tarjoten pomoille tuomion täytäntöönpanoa. Kersantti Esperanzan mukaan seuraavana aamuna seuranneessa joukkomurhassa kaikkien viiden tuomitun on täytynyt kuolla. Jokin hänen tarinassaan tuo kuitenkin toivoa Matildan sydämeen. Hän on varma ja tuntee: hänen sulhasensa ei ole kuollut, hän on elossa ja odottaa vain Matildan löytävän hänet.

Ensimmäisessä luvussa, jonka otsikko on "Saturday Night", luetellaan juonen keskellä olevat hahmot:

• Kléber Bouquet ( fr.  Kléber Bouquet ), lempinimeltään Bastiles ( fr.  Bastoche ), ja myös eskimo ( fr.  L'Eskimo ), puuseppä, Pariisi, 1900 luonnos;
• Francis Gaignard ( fr.  Francis Gaignard ), lempinimeltään Si-Su ( fr.  Six-Sous ), hitsaaja, Seinen departementti, 1905;
• Benoît Notre-Dame ( ranskalainen  Benoît Notre-Dame ), lempinimeltään Tämä kaveri ( ranskalainen  Cet Homme ), Dordogne-talonpoika, 1906;
• Ange Bassignano ( fr.  Ange Bassignano ), lempinimeltään rikollinen ( fr.  Droit Commun ), lempinimellä Nino , Bouches-du-Rhone, 1910;
• Jean Etchevery ( fr.  Jean Etchevery ), nimeltään baski Manesh ( fr.  Manech ), lempinimeltään Ruiskukka ( fr.  Le Bleuet ), kalastaja. Landy, 1917 luonnos.

Asia ei ole helppo, koska melkein kukaan ei halua auttaa Matildaa etsinnöissä, ja kaikki sotavuosien viralliset paperit pysyvät salassa. Mutta Matilda ei menetä toivoaan, hän turvautuu tavallisten ihmisten - sotaveteraanien, heidän äitiensä, vaimojensa ja tyttöystävänsä - apuun; kirjaimet, jotka kerääntyvät hänen laatikkoonsa hitaasti mutta varmasti paljastavat hänelle todellisen kuvan noista muinaisista tapahtumista. Matildan polku on vaikea ja vaarallinen, koska jotkut ihmiset eivät halua totuuden tulevan päivänvaloon. Mutta kohtalo antaa tytölle ja odottamattomia auttajia, onnistuneita olosuhteiden yhdistelmiä ja todella naisellista pitkämielisyyttä.

On huomionarvoista, että koko romaanin, sellaisena kuin kirjailija on suunnitellut, on kirjoittanut Matilda itse, muistuttaen nuoruudestaan ​​monta vuotta päätapahtumien jälkeen.

Toimintaa kehitettäessä, joka kattaa paitsi tapahtumien 1917–1924, myös aiemmat, alkaen Matildan syntymästä vuonna 1900 ja päähenkilöiden kohtaamisesta vuonna 1910, Matilda löytää vähitellen ja sitkeästi. selvittämään jokaisen itseampujan kohtalo, tallentamalla ja arkistoimalla huolellisesti kaikki saamansa tiedot. Aktiivisessa vaiheessa tutkimus kestää 5 vuotta, vuodesta 1919 vuoteen 1924, eli keskustelusta Daniel Esperanzan kanssa luvussa "Synkkä bingo", joka on etsivän tarinan alku. Romaanin teksti on kirjoitettu epistolaarityyliin , ja se edustaa lukuisia kirjeitä, jotka Matilda on saanut kirjeenvaihtajiltaan: kollegoilta, heidän sukulaisiltaan ja ystäviltään, satunnaisilta todistajilta.

Hänen tutkimuksessaan keskeisessä roolissa ovat saksalaisten saappaiden ja punaisen neulotun käsineen motiivit , joiden ansiosta tuomitut voidaan erottaa kuolemaan tuomittujen monipuolisesta massasta. Kuten Matilda saa selville, armollinen Celestene Poo lahjoitti hanskan avokätisesti onnettomalle raajarikaiselle Maneshille . Tällainen vaatekaapin kirkas yksityiskohta muuttuu avaimeksi Maneshin tunnistamiseen, erottaen hänen ruumiinsa "miljoonista samoista onnettomista sotilaista". Ja vuosia myöhemmin Matilda kuitenkin saa selville, vuorotellen kysyen saman kysymyksen keskustelukumppaneilleen, että niissä viidessä ruumiissa, jotka lopulta haudattiin pressun alle 8. tammikuuta 1917, kenelläkään ei ollut punaista neulottua hanskaa kädessään. Mutta yksi haastatelluista kertoo lopulta Matildalle arvostetun tiedon: silmiinpistävä hansikas oli todellakin yhdellä haavoittuneella nuorella, joka sai keuhkokuumeen, mutta ei Vasilka ollenkaan ... Matildan sydän alkaa "lyödä voimakkaammin kuin ennen". Tästä hetkestä lähtien terävä etsivä juonittelu etenee nopeasti kohti huipentumaa.

Matilda selvittää tarkasti, kuka neljästä epäonnen toverista saattoi kantaa hänet, joka oli menettänyt kätensä ja menettänyt mielensä koettelemuksista, harteillaan Gloomy Bingosta, ja Matilda hylkää kolmen heistä ehdokkaat, jotka eivät koskaan päässeet ulos. jäähauta, polveen asti lumen peitossa. Tärkeä rooli etsinnöissä on tuomittujen jäähyväiskirjeillä, jotka morsian Vasilka saa Daniel Esperanzilta jo elokuussa 1919: kaikki viisi on kirjoitettu eri tyyleillä, mahdollisesti sisältäen salaisia ​​salakirjoituksia. Kirjeistä salaisen koodin etsimisen motiivi lisää salapoliisin kiehtovuutta. Mathilde jatkaa kirjeiden analysointia löydettyään itsenäisesti kryptografian vasta vuonna 1924 Dordognesta kotoisin olevan talonpojan kirjeestä.

Japrizo turvautuu unelma-aiheeseen , joka yhdistää Matildan salaa rakastajansa rohkeaseen pelastajaan Benoit Notre Dameen: morsian Vasilka näkee unen, jossa hän matkaa kaukaisen miehen luo auringonkukkapellon läpi murskaamalla sen paksut varret. ympäröi häntä ja tahraa hänen valkoista mekkoaan epätoivoisesti. Tämä on kuva hänen pitkittyneestä kihlauksestaan: morsiamen symbolisessa valkoisessa mekossa Matilda voittaa esteitä Maneshia etsiessään. Tapaaessaan ja selittäessään Benoit Notre Dame, joka omistaa nyt loputtoman auringonkukkapellon, kertoo hänelle vanhasta unelmastaan ​​- siinä Matilda käveli häntä kohti. Ei ihme, että kohtalon motiivi lisätään entisiin  - on ilmeistä, että omistautuneen Matildan kohtalo oli nähdä Benois ja tavata jälleen sodasta kärsineen rakkaan ystävänsä.

Matildan ponnistelut palkitaan: Manesh löydetään elossa, vaikka hän on menettänyt muistinsa. Hän ei muista morsiametaan ollenkaan, mutta kaikki viittaa siihen, että heidän henkinen yhteys on vahva ja rakastavaisia ​​odottaa onnellinen jälleennäkeminen. Matildan tavoin Maneshista tuli taidemaalari, mikä lupaa tuoda heidät lähemmäksi toisiaan. Puhumatta suoraan kirjoittaja vihjaa sankarien tulevaan avioliittoon ja kutsuu Maneshin uutta äitiä, leskeä Derochelia, Matildan "tulevaisuuden anoppiksi".

Luettelo

1. " Lauantai-ilta ": kuvaus-esitys keskeisistä henkilöistä lauantaina 6. tammikuuta 1917.
2. " Sour Bingo ": Matildan matka sairaalaan tapaamaan kersantti Esperanzaa elokuussa 1919; alikersantti Chardolon sanat kesäkuussa 1918 tulevat esiin: "Olen valmis laittamaan kaksi kolikkoa Ruiskukkalle."
3. " Straw Widow ": vankien ja kapteeni Favourierin uusien viimeisten kirjeiden lukeminen; Matildan taustatarina hänen syntymästään vuonna 1900; Aristide Pommierin novelli; Matilda haluaa mennä naimisiin Maneshin postuumisti - hänen kirjeensä sanat " Huomenna on sunnuntai, ja menemme naimisiin maanantaina " vahvistavat heidän halunsa vastavuoroisuuden; Maneshin ja Matildan vanhemmat vastustavat; gynekologi tutkii Matildan ja toteaa, että tämä oli avoliitossa miehen kanssa.
4. " Glorious Old Days ": lokakuu 1919, tarina Teresa Gaignard, Si-sun vaimo; kirje Cabignacin hoitajalle, jossa Tämä kaveri asui; kirje Conten leskeltä, täti Tina Lombardilta, rikollisen rakastajatar; tarina Pikku Louisista, Bastillen ystävästä.
5. " Kuningatar Victorian pienet asiat": marraskuu 1919, keskustelu Pierre-Marie Rouvieren kanssa, Mathieu Donnayn, Matildan isän, oikeudellisen neuvonantajan kanssa; tiedot niin kutsutulta upseerin ystävältä: Maneshin nimi on listattu uhrien luetteloon 8. tammikuuta 1917; Armahdusilmoitus Maneshille ja muille vastaanotettiin 4. tammikuuta 1917, mutta piilotettu; Matildan unelma auringonkukkapellosta.
6. " Mahonkiarkku ": tammikuu 1920, kirje Véronique Passavantilta, Bastillen rakastajatarlta; vastaukset Matildan ilmoitukseen sanomalehdissä; kirje leski Contelta, jonka veljentytär Tina uskoo eskimojen pelastukseen yhden toverin kanssa; kirje asianajaja Rouvierelta; kirje Germain Pireltä, etsivältä, joka sai tietää Bastilzin ystävän, korpraali Gordesin saapumisesta. Hän haavoittui sairaalassa 8. tammikuuta 1917; kirje korpraali Chardolon äidiltä, ​​joka sanoi: " Näin kaikki viisi kuollutta lumessa, ja yksi heistä, ellei kaksi, ei ollut ollenkaan se, jonka odotin löytäväni "; Matilda on ymmällään Tinan tutkimuksen tuloksista: ” Kuinka eskimo saattoi olla niin erilainen kuin muut neljä Moody Bingossa? Saksalaiselta otetut saappaat "; Matilda saa selville, että Tina Lombardi erehtyi - Bastilec antoi saappaat jollekin; kirje Elodie Gordilta, korpraali Gordin vaimolta, lempinimeltään Biscuit;
7. "A Wife on Loan ": Heinäkuu 1920 keskustelu Elodie Gordin kanssa; kirje Elodie Gordesille: Gordes oli Bastilzin ystävä ja osasi vaihtaa kenkiä - silmiinpistäviä saksalaisia ​​saappaita ; kirje Germain Pireltä: Korpraali Gordes nähtiin haudassa Bastilzin saksalaisissa saappaissa ; keskustelu Veronica Passavanin kanssa; keskustelu asianajaja Rouvieren kanssa: Maneshin ruumis on haudattu Picardian hautausmaalle maaliskuusta 1917 lähtien.
8. " Hossegor's Mimosas ": Kesäkuu 1910, tarina Matildan ja Maneshin tuttavuudesta ja rakkaudesta; Tammikuu 1921: aikuinen Matilda hankkii tontin Hossegor-järveltä, jossa he uivat Maneshin kanssa; käynti sotilashautausmaalla; kirje Germain Pireltä; tammikuuta 1922, vierailu Erdelenin hautausmaalla; Maneshin vanhemmat kuolevat; 1923, Mathilde rakentaa huvilan Hossegoriin Maneshin muistoksi ja asettuu sinne; 1924: "Vuoden 24 pitäisi tuoda hänelle uskomattomia löytöjä ja parantaa hänen haavansa"; kirjeet vastauksena sanomalehdissä olevaan ilmoitukseen – neuvot olemaan etsimättä Celestin Pouta ja Aristide Pommierin vastaus: maanantaina 8. tammikuuta 1917 britit hautasivat viisi kuollutta ranskalaista; Celestin Poon saapuminen.
9. " Armeijan ukkosmyrsky ": 1924; Celestin Poon tarina: Manesh oli elossa klo 10 tai 11 7. tammikuuta 1917 ja hänestä tuli lumiukko; yritys ymmärtää Notre Damen salakirjoitusta; Majuri Lavrui piilotti Poincarén anteeksipyynnön; Poo vahvistaa, että Benjamin Gordes käytti saksalaisia ​​saappaita , joka haavoittuneena päähän aamulla 8. tammikuuta 1917 raahasi haavoittuneen toverin nimeltä Larochell selässään lääkintäyksikköön; Celestin Poon mielipide: " Jos yksi viidestä lumeen jääneestä selviytyisi hengissä, se voi olla vain tämä kaveri."
10. " The Trench Opposite ": elokuu 1924, Matildan vierailu Moody Bingo Trenchissä; Matilda ehdottaa, että "sinä lumisena sunnuntaina" korpraali Gordes nuoren Larochen kanssa lähti ystävänsä Bastillen perään; keskustelu talonpoikien kanssa, jotka näkivät viiden uudelleenhautauksen suppilosta maaliskuussa 1917; Maneshin punainen hansikas ei ollut kenenkään kädessä; keskustelu itävaltalaisen Heidi Weissin kanssa tavernassa: " Yksi koneemme ampui sulhasesi "; giljotinoitu Tina Lombardi, lempinimeltään Upseerien tappaja.
11. " Belle de Main rakastajat ": kirje Tina Lombardilta; Tina ja Ange Bassignanon rakkaustarina; Tinan tutkinta: yksi viidestä saksalaissaappaisvangista näki lääkärinosastolla maanantaina 8. tammikuuta haavoittuneena päähän; hänen toverinsa, häntä nuorempi kuolettavasti haavoittunut kaveri, evakuoitiin myös; Kersantti Favard kertoi Tinalle, että Jean Derochellen nimisen sotilaan, jonka korpraali Gord veti itseensä 8. tammikuuta, vasemmalla kädellä oli punainen hansikas ; Korpraali Touvenel ampui Ninon; Matilda alkaa etsiä sotilasta Jean Derochellia.
12. " Auringonkukat maailman lopussa ": elokuu 1924; kirje Heidi Weissiltä: Korpraali Gord makasi kuolleena Bingossa maanantain aamunkoitteessa ; joku otti hänen saappaansa ja pääsi lääketieteelliseen yksikköön niissä; se saattoi olla vain Tämä kaveri - häntä tarkoitti korpraali Chardolo, sanoen: " Ainakin yksi, ellei kaksi ", - ja myöhemmin: " Olen valmis laittamaan kaksi kolikkoa Rukkikukkaan "; kirje Cabignacin lääkäriltä; Matilda tulkitsee tämän kaverin kirjeen; Matildan tapaaminen Dordognesta kotoisin olevan talonpojan kanssa "loputtomalla auringonkukkien pellolla" maailman lopulla: tämän kaverin tarina Maneshin pelastamisesta; " Ole hyvällä tuulella, Vasilek. Pidä kiinni. Minä kannan sinua "; Benoit Notre Damen unelma.
13. " Kenraaliluutnantti Byng synkänä päivänä ": elokuu 1924; Germain Pirin sähke 2. syyskuuta: " Hän on elossa "; Heinäkuu 1928: kirje Kanadasta sotilaalta, joka hautasi viisi pressun alle; Syyskuu 1948: kirje, jossa on kyltti Bingo-hautasta, jossa on piirros ja merkintä "kenraaliluutnantti Buing synkkänä päivänä, 1916"; Tammikuu 1965: kirje Helenille, Elodie Gordin tyttärelle; Germain Piren kirje 2. syyskuuta 1924: " Olen nähnyt sulhasanne Manechen, jonka nimi on nykyään Jean Derochelle "; Germain Piren neuvo: " Kihallasi on kestänyt niin kauan, anna sen kestää vähän kauemmin "; Maneshista tuli taidemaalari: " Sinulla on tapaaminen vahvan vastustajan Mattin kanssa "; Mathilde aikoo muuttaa lähemmäs Maneshin uutta kotia Milly-la-Foretissa; tutkimusmatka Milliin.
14. " Monday Morning ": klo 10. 8. tammikuuta 1917 Newfoundlandin sotilaat saapuivat Bingo-hautaan; Kersantti Bonaventure ihmisten kanssa hautaa viisi ja seuraa hautaamista säkeillä:

Viisi ranskalaista sotilasta
makaa hiljaa täällä,
onneksi ei paljain jaloin,
Tuuli ajoi heidät sinne,
missä ruusut kuolevat
kylmästä.

Näyttösovitukset

" Long Engagement " ( Ranska , USA , 2004) - ranskalaisen ohjaajan Jean-Pierre Jeunet'n elokuvasovitus . Ohjaaja on odottanut kymmenen vuotta mahdollisuutta tehdä elokuvan Japrison suosikkiteokseensa. Elokuvasovitus oli Oscar -ehdokkaana ja voitti viisinkertaisen Cesar -palkinnon. Elokuvan pääosissa nähdään Audrey Tautou ja Gaspard Ulliel .

Arvostelut romaanista

Teoksessa Understanding War: An Annotated Bibliography Bowdeen Collegen professori Christian Potholm ylistää The Long Engagement -kirjassa Understanding War: An Annotated Bibliography , kutsuen romaania teräväksi ja dynaamiseksi , ja sen viimeisiä linjoja lävistäväksi kynän vedoksi . Potholm korostaa viiden sankarin kohtalon kuvausta lähes koko ensimmäisen maailmansodan ajalta. [yksi] 

Taiteellinen omaperäisyys

The Long Engagementissa Sebastian Japriso turvautuu jälleen muistinmenetyksen suosikkiaiheeseen , joka löytyy melkein kaikista muista fiktiokirjailijan romaaneista. Päähenkilön muistinmenetys, joka ei tiedä enempää kuin lukija, on taiteellinen heijastus siitä, että lukija itse tunnistaa asteittain koko totuuden. Tämä laite, joka tekee Pitkän kihlauksen liittyvän Lady in the autossa lasit ja ase , Tappava kesä ja Cinderella 's Trap , on kuitenkin kirjailijan editoinut Pitkän kihlauksen aikaisempiin romaaneihin verrattuna: tässä kiitos amnesia päähenkilö Manesh koko toiminnan kehityksen aikana ei vaikuta etsivän totuuden etsintäkuluihin, toimien lähes jatkuvasti lavan ulkopuolisena hahmona , josta kaikki puhuvat, mutta joka ei itse osallistu aktiivisesti Tapahtumat. [2]

Lukija, joka on mukana etsimässä Matildan totuutta, on vuorotellen järkyttynyt hänen epäonnistumisistaan ​​ja sitten iloitsee hänen onnistumisistaan. Kaikkia silminnäkijöiden kertomuksia arvioidaan Matildan havainnon prisman kautta, ja hänen kyvyttömyytensä selkeästi selventää Maneshin kohtaloa kokee lukijan omaksi avuttomuutensa, kun taas hänen johtopäätöksensä nähdään lukijan omien loogisten johtopäätösten perusteella. Sekä Matildan että Maneshin tila, joka ei muista mitä hänelle tapahtui, on samanlainen kuin lukijan tila, joka on samanlaisessa tietämättömyydessä hahmon kohtalosta. Matilda ei pysty heti löytämään Jean Etcheveryta, vaan kompensoi nuoresta miehestä saamansa hajanaiset tiedot rakentamalla uskottavia versioita.

Kuvittele, joskus minua kiusaa kehittynyt mielikuvitus.

Jossain hänen aivoissaan ilmestyy yhtäkkiä visio. Hän kuvittelee, kuinka sinä lumisena sunnuntaina
täydellisessä pimeydessä Benjamin Gorde ja nuori Larocelle palaavat
paikoilleen luovutettuaan saksalaisia ​​vankeja. <...> Ja niin he <...> menevät sinne, missä Manesh kenties edelleen tuskailee.

Tutkija Susan Meyers julkaisussa Sebastian Japrisot: The Art of Crime lainaa Wolfgang Iserin monografiaa The Act of Reading: A Theory of Receptive Aesthetics korostaen, että prosessi, jolla "kirjallisuus toistaa tunnetun, mutta riistää siltä hetkellisen merkityksen" mahdollistaa lukija osallistua merkityksen uudelleenluomiseen. Lukijan, kuten nuoren omistautuneen naisen, joka etsii kadonnutta sulhasta, täytyy syntetisoida Matildan tunnistamat erilaiset informaatioelementit luodakseen merkityksellisen kokonaisuuden. Näin ollen lukemisen rakentava ja luova puoli on pohjimmiltaan merkittävä Japrizoa lukiessa, jos vain lukija ja nuori sankaritar todella haluavat voittaa epäselvyyden ja tulla totuuteen. Fiktion epäjohdonmukaisuutta ei ole tarkoitus pelkistää vain fiktioon, vaan myös liikkua. Tästä kaksinaisuudesta johtuen kirjailijan fiktio on sekä vailla totuutta, että samalla riittävän totuudenmukaista, jotta Maneshin tarina ruokkii lukijan mielikuvitusta ja rohkaisee häntä assosioitumaan hahmojen kanssa ja osallistumaan merkityksen etsintään.

Tästä johtuen Pitkän kihlauksen keskeinen teema on tutkiminen , ja tutkijalla on samat tiedot kuin tutkivalla hahmolla - Matildalla, ja kiistäminen otetaan tutkinnan lähtökohtana. [2] The Long Engagementissa tämä ei ole vähempää kuin Maneshin kuoleman kieltäminen.

Tutkimusprosessi itsessään on jo yksi esteettisen nautinnon muodoista, ja lukemisesta tulee seikkailu luovassa tilassa. Lykkäämällä haun yksiselitteistä tulosta romaani herättää lukijassa ei vain uteliaisuuden selvittää 7. tammikuuta 1917 tapahtuneen tapahtuman mysteeriä, vaan myös hienostuneemman halun lopettaa tietämättömyyden jännitys ja jatkaa etsimistä, lukemista ja tutkimista.

Sekä lukija että Matilda romaanin alussa eivät tiedä mitään Jean Etcheveryn tulevasta kohtalosta, mikä luo romaanissa mysteerin motiivin . Sen luomista palvelevat vastakkaiset epämääräisyyden ja löydön voimat. Epäilemättä tällaisten arvoitusten lukija kaipaa tekstistä vihdoin selkeyttä, mutta turhaan: Japrison teksti ei tarjoa tätä toivottua selvennystä. Jopa romaanin loppu näyttää avoimelta , jotta se ei lopeta mysteeriä eikä lopeta hahmojen kohtaloa. Mutta loppuvaiheessa teksti herättää tiettyjä odotuksia, jotka projisoimme siihen yksitellen vähentääksemme sen moniselitteisyyttä ja rajaamalla sen yhteen tulkintaan. Joten lukija poimii yksilön, mutta ei inhoa ​​yleistä käsitettä, merkitystä. The Long Engagementissa lopputulos on ambivalenttinen , sillä Japrizo ei anna selkeää vastausta: tarkoittaako Matildan selkeyttäminen Jean Etcheveryn kohtalosta, että heidän suhteensa romanttinen linja jatkuu ja kihla päättyy häihin. Loppuvaiheessa kirjailija luo vastakkainasettelun epäselvyyden ja löydön, päättäväisyyden ja vastustuksen välille: Maneshin uusi äiti, leski Derocelle, astuu hetkeksi lavalle ja kohtaa Matildan päättäväisyyttä päästä uudelleen yhteen. hänen kanssaan.

Älä ota sitä minulta, pyydän sinua, älä ota sitä pois. Kuolemme molemmat.

Siitä huolimatta Japrizo kutsuu leskeä Derochellea ohikiitävästi ja ytimekkäästi "Matildan tulevaksi anoppiksi", mikä auttaa lukijaa saamaan "merkityksen, joka ei ole vastenmielinen yleiselle käsitteelle". Matilda on innokas koskettamaan Maneshia, mutta ei koskaan tee niin luvussa "Kenraaliluutnantti Byng synkänä päivänä", jotta se ei katkaisisi lukijan yhtä voimakasta selvennyksen janoa.

Jos ojennat kätesi ja hän tulee lähemmäksi, voit koskettaa häntä.

Yllä olevat ominaisuudet auttavat Japrizoa säilyttämään tarinan dramaattisen jännityksen loppuun asti. Ja vain viimeinen luku, "Monday Morning", otsikko, joka heijastelee ensimmäistä "Saturday Night", on jo vailla suoraa draamaa ja on vain katkeraa, sodan julmuuksia osoittavan katumuksen lyriikkaa läpäisevä.

Lainaukset

Elämä jatkuu ja se on tarpeeksi vahva kantamaan meidät selällään.Sebastian Japriso

Sentimentaaliset miehet ovat Matildan mielestä paljon inhottavampia kuin maalatut vanhat naiset.Sebastian Japriso

Sylvain sanoo: "Ja kuitenkin sota on kunnollinen kauhistus.Sebastian Japriso

Mitä ikinä äiti pelaakaan - manilaa, beltiä tai siltaa - hän käyttäytyy kuin viimeinen roska. Hän on
loistava pelaamaan korttia.Sebastian Japriso

Hän itki pitkään, koska epätoivo on naisten osa, mutta ei pidempään kuin sen pitäisi olla, sillä he ovat yhtä
luontaisia ​​itsepäisyyteen.Sebastian Japriso

Hän sanoo itselleen, että jos tämä lanka ei johda häntä rakastajansa luo, niin mikä pahempaa, mutta sillä ei ole väliä, hänellä
on aina aikaa roikkua siinä.Sebastian Japriso

Muistiinpanot

1. ↑ Christian P. Potholm. Understanding War: An Annotated bibliography . - UPA, 2016-08-03. – 720 s. - ISBN 978-0-7618-6774-6 .
2. ↑ 1 2 Sebastien Japrisot: Rikollisuuden taito . - BRILL, 2009-01-01. - 190 s. — ISBN 978-90-04-35818-8 .

Bibliografia

• Buntman N.V., Kuznetsova G.P. Detektiiviromaani // La langue française .
• Gudina I.M., Pushina L.A. "Japrison fiktion erityispiirteet" // Rajaprosessit kirjallisuudessa ja kulttuurissa: kokoelma. kansainvälisen materiaaliin perustuvia artikkeleita. tieteellinen Vasili Kamenskyn syntymän 125-vuotispäivälle omistettu kokous. Perm, 2009.
• Stefanov Yu. Ariadne etsimässä Theseusta tai etsivä nurinpäin // Sebastian Japrison etsivät: Kerätty. op. 3 osana, Riga, 1997. V. 1. S. 5-14.
• Frank-Kamensky I. Romeon ja Julian legendan synnylle // Venäläinen teksti. 1995. No. 3. S. 167-205.