EU:n kehityspolitiikan tavoitteena on edistää kehitysmaiden kestävää kehitystä köyhyyden poistamiseksi. Se on kulmakivi EU :n suhteissa ulkomaailmaan ja edistää EU:n ulkoisen toiminnan tavoitteita sekä turvallisuuden ja kaupan alan ulkopolitiikkaa (ja muiden strategioiden, kuten ympäristön ja maatalouden, kansainvälisiä näkökohtia). ja kalastus) [1] .
EU:n kehityspolitiikka perustuu ensisijaisesti European Development Agendaan 2006, jonka mukaan EU:n kehityspolitiikka on EU:n ja jäsenvaltioiden yhteinen toimivalta, kehityspolitiikan päätavoitteena on köyhyyden voittaminen kestävän kehityksen puitteissa. kehitystavoitteiden saavuttamiseksi ja kehitystavoitteiden vuosituhannen saavuttamiseksi.
Kehityspolitiikka on Euroopan unionin ulkopolitiikan ytimessä. Sen tavoitteena on poistaa köyhyys, edistää kestävää kasvua, suojella ihmisoikeuksia ja demokratiaa, edistää sukupuolten tasa-arvoa sekä käsitellä ympäristö- ja ilmastokysymyksiä. EU työskentelee tähän suuntaan maailmanlaajuisesti ja on maailman suurin kehitysinvestoija. EU toimii YK :n kestävän kehityksen tavoitteiden [2] mukaisesti .
Kehityspolitiikka oli ETY : n ja sitten EU:n yhteisen ulkopolitiikan lähtökohta, se juontaa juurensa vuoteen 1957, jolloin Euroopan kehitysrahasto perustettiin Rooman sopimuksella . Tarkoituksena oli valvoa rahaston myöntämien varojen menoja Euroopan komissiossa , ja siihen perustettiin ulkosuhteiden pääosasto -- Euroopan ulkosuhdehallinnon edeltäjä .
Aluksi EU:n kehityspolitiikka yhdistettiin dekolonisaatioprosessiin ja sitten sitä edistivät ennen kaikkea Euroopan talousyhteisön tärkeimmät siirtomaavallat Ranska ja Belgia, ja vastaanottajina olivat 18 entistä ETY:n siirtomaata. Saharan eteläpuolisen Afrikan jäsenvaltiot [3] . Vuosina 1963–1971 näiden maiden ja ETY:n välisten suhteiden perustana oli 2. Yaounden yleissopimus, jonka mukaan ETY:n ja 18 trooppisen Afrikan valtion välille perustettiin keskinäinen etuuskohtelujärjestelmä [4] .
ETY:n kehityspolitiikan toiseksi vaiheeksi voidaan luokitella 1970-1990-luvut. Vuonna 1973 ETY:n ensimmäinen laajentuminen tapahtui - Iso-Britannia, Irlanti ja Tanska liittyivät yhteisöön, ja ETY:n kehityspolitiikka sai täysin uuden maantieteellisen ulottuvuuden. Vuonna 1975 allekirjoitettiin Lomén yleissopimus, joka korvasi Yaounden yleissopimukset, ja vuonna 1979 allekirjoitettiin toinen Lomén yleissopimus. ETY ja 58 Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maata olivat Lomen yleissopimusten jäseniä.
1990-luvulla EU:n kehityspolitiikka muutti vektoriaan: sosialistisen blokin kaatumisen jälkeen EU:n rajoille ilmestyi uusia valtioita, kehityspolitiikan painopisteet alkoivat määrätä kumppanin maantieteellisen läheisyyden mukaan ja rahoitusta jaettiin uudelleen Itä-Eurooppa [5] . 2000-luvulla EU luo uusia kehityspolitiikan välineitä, joista tärkein on Euroopan naapuruuspolitiikka .
Kehitysyhteistyö on EU:n yhteinen toimivalta: unioni voi harjoittaa yhteistä kehityspolitiikkaa, jos se ei estä jäsenvaltioita käyttämästä omaa toimivaltaansa tässä asiassa. Yhteistyön taso on sellainen, että jäsenvaltioiden kehitysvirastot toteuttavat usein EU:n rahoittamia ohjelmia [2] .
EU:n kehityspolitiikka perustuu seuraaviin Euroopan unionin sopimuksiin :
Euroopan unionin perussopimusten lisäksi kehityspolitiikan toteuttamista säätelevät muut asiakirjat:
Jos vuonna 2006 hyväksytyn eurooppalaisen kehityskonsensuksen tarkoituksena oli osoittaa EU:n sitoutuminen YK:n vuosituhannen kehitystavoitteisiin, vuoden 2017 uusi eurooppalainen kehityskonsensus on sen tarkistettu versio vuoden 2030 kestävän kehityksen ohjelman [6] [7] mukaisesti. . Vuonna 2011 hyväksytyn muutosohjelman päätavoitteena on parantaa EU:n kehityspolitiikan tehokkuutta. Sen pääperiaatteet olivat: ensisijainen apu köyhimmille ja epävakaimmille valtioille, osallistuminen enintään kolmelle kumppanimaan talouden sektorille, yhteinen suunnittelu ja keskittyminen yhteiseen tulokseen. Muutosohjelman tärkeimmät painopisteet olivat: ihmisoikeudet, demokratia ja muut hyvän hallinnon avaintekijät; osallistava ja kestävä inhimillisen kehityksen kasvu [8] .
EU:n ulkoiset rahoitusvälineet voidaan jakaa ehdollisesti maantieteellisiin ja temaattisiin. Maantieteelliset ovat:
Temaattisia rahoitusvälineitä ovat:
On myös rahoitusväline, jossa yhdistyvät maantieteelliset ja temaattiset periaatteet: