Euroopan yhdentyminen

Euroopan yhdentyminen  on kokonaan tai osittain Euroopassa sijaitsevien valtojen teollista , poliittista , oikeudellista , taloudellista (joissakin tapauksissa myös sosiaalista ja kulttuurista ) yhdentymisprosessia [1] .

Euroopan yhdentyminen tapahtuu pääasiassa Euroopan unionin ja Euroopan neuvoston kautta .

Valtiotieteessä on useita lähestymistapoja Euroopan yhdentymisen käsitteen määrittelyyn: hallitustenvälinen, institutionaalinen ja viestintä.

Hallitustenvälisen lähestymistavan kannattajat antavat kansallisvaltioille ensisijaisen roolin integraatioprosessissa. Heidän vuorovaikutuksensa hallitustenvälisellä tasolla on erityinen ympäristö, joka vaikuttaa yhteisten instituutioiden syntymiseen. Institutionaalisen lähestymistavan ( Ernst Haas ) puitteissa Euroopan yhdentyminen nähdään kansallisten instituutioiden välisten vuorovaikutuskäytäntöjen muutosprosessina, joka johtaa erityisen monitasoisen johtamisjärjestelmän luomiseen, jossa on monia päätöksentekokeskuksia ( englanniksi  hallinto ). Kommunikatiivisessa lähestymistavassa Euroopan integraatio tulkitaan prosessiksi, jossa luodaan sosiaalisia yhteisöjä niiden jäsenten välisen tehokkaan vuorovaikutuksen kautta eri aloilla. Tämän seurauksena muodostuu turvallisuusyhteisö, jossa poliittiset tekijät suuntautuvat uuden poliittisen keskuksen luomiseen. Tämän poliittisen keskuksen on koordinoitava osallistujien työtä.

Historia

Yksi ensimmäisistä, jotka ajattelivat Euroopan kansojen unionia, oli Richard Nikolaus Coudenhove-Kalergi , joka kirjoitti Pan-Euroopan manifestin vuonna 1923 [2] . Hänen ajatuksensa vaikuttivat Aristide Briandiin , joka piti puheen Euroopan unionin puolustamiseksi Kansainliitossa 8. syyskuuta 1929 ja joka vuonna 1930 kirjoitti muistion Euroopan liittovaltioliiton perustamisesta [3] .

Toisen maailmansodan lopussa mannermainen poliittinen ilmapiiri suosi Euroopan maiden yhtenäisyyttä, jota monet pitivät pelastuksena maanosaa sorreneilta nationalismin äärimuodoilta [4] . Kuuluisassa Zürich-puheessaan 19. syyskuuta 1946 Winston Churchill vaati eurooppalaisen liittovaltion luomista Yhdysvaltojen kaltaiseksi ja kutsui ranskalais-saksalaista sovintoa ensimmäiseksi askeleeksi kohti Euroopan yhdistämistä.

... on välttämätöntä luopua uusista kostotoimista. Meidän kaikkien on käännettävä selkämme menneisyyden kauhuille. Meidän on katsottava tulevaisuuteen.
Mielestäni ensimmäinen askel kohti eurooppalaisen kansakuntien perheen uudelleen luomista pitäisi olla kumppanuuden luominen Ranskan ja Saksan välille.Winston Churchill

Myöhemmin perustettiin sellaisia ​​järjestöjä kuin Länsi-Euroopan unioni ( 1948 ), NATO ( 1949 ) ja Euroopan neuvosto ( 1949 ).

Schumanin julistus ( 9. toukokuuta 1950 ) täyttyi allekirjoittamalla Pariisin sopimus ja perustamalla Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (EHTY). EHTY:hen kuuluivat Belgia , Italia , Luxemburg , Alankomaat , Saksa ja Ranska (" eurooppalainen kuusi ", josta tuli myöhemmin Euroopan yhdentymisen liikkeellepaneva voima) [5] . Samana vuonna perustettiin Yhdysvaltojen välityksellä Euroopan maksuunioni.

Samat maat allekirjoittivat 27. toukokuuta 1952 sopimuksen Euroopan puolustusyhteisön (EDC) perustamisesta [5] . Saman vuoden syyskuun 10. päivänä aloitettiin rinnakkain sopimuksen valmistelu, jonka Euroopan poliittinen yhteisö hyväksyy.

Mutta vuonna 1954 Ranskan kansalliskokous hylkäsi EOC-sopimuksen, minkä jälkeen myös ENP-sopimuksen valmistelu lopetettiin.

Siten 1950-luvun alussa "Euroopan kuuden" maat eivät onnistuneet aloittamaan yhdentymistä puolustuksen ja politiikan alalla. Mutta integraatio kehittyi edelleen muilla aloilla, lähinnä talouden alalla.

25. maaliskuuta 1957 kaikki samat kuusi valtiota allekirjoittavat kaksi toistaiseksi voimassa olevaa sopimusta Euroopan talousyhteisön (ETY) ja Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) perustamisesta. Nämä sopimukset tulivat voimaan 1. tammikuuta 1958 . ETY:n tavoitteena oli luoda tulliliitto "kuuden" maan puitteissa ja sitä seurannut siirtyminen yhteismarkkinoille, jonka piti varmistaa tavaroiden, henkilöiden, palvelujen ja pääoman vapaa liikkuvuus [6] .

8. huhtikuuta 1965 allekirjoitettiin Brysselin sopimus , jolla perustettiin yksi Euroopan yhteisöjen neuvosto ja komissio, joka yhdisti EHTY:n, Euratomin ja ETY:n yhdeksi organisaatiorakenteeksi. Tämä sopimus tuli voimaan 1. heinäkuuta 1967 [7] . Sopimuksen mukaan tullia alettiin asteittain alentaa, ja vuonna 1968 yhteisön sisäkauppa muuttui tullittomaksi. Kaksi vuotta myöhemmin kauppapolitiikka siirtyi ETY:n toimivaltaan, mikä saattoi päätökseen tulliliiton muodostamisen alueella. Yleisesti ottaen Euroopan yhdentyminen kiihtyi 1950- ja 1960-luvuilla.

Vuonna 1973 Yhdistynyt kuningaskunta, Tanska ja Irlanti liittyivät yhteisöön. Tämän seurauksena EU:n BKT kasvoi yli 30 prosenttia. Ja 1970-luvun jälkipuoliskolla aloitettiin neuvottelut Kreikan, Portugalin ja Espanjan liittymisestä Euroopan yhteisöön näiden maiden poliittisten muutosten taustalla. Kreikasta tuli EU:n kymmenes jäsen vuonna 1981 , kun taas Espanja ja Portugali liittyivät vuonna 1986 [8] .

Helmikuussa 1986 EU:n jäsenet allekirjoittivat Euroopan yhtenäisasiakirjan, jonka tehtävänä oli luoda yhtenäiset sisämarkkinat vuoteen 1992 mennessä [9] . Ja sopimus Euroopan unionista allekirjoitettiin 7. helmikuuta 1992 . Tämä sopimus laajensi EU:n elinten toimivaltaa.

Euroopan maiden osallistuminen Euroopan yhdentymiseen

Katso myös

• Euroopan unionin laajentuminen
• Vapaakauppa-alueet Euroopassa
• euroskeptisyyttä
• Ylikansallisuus
• Neofunktionalismi
• Rooman valtakunta
• euroslavismi

Muistiinpanot

1. ↑ Butorina O.V. Euroopan yhdentyminen / O. V. Butorina. - M . : Delovaya Literature, 2011. - S. 16. - 720 s. - ISBN 978-5-93211-04-92 . Arkistoitu 25. joulukuuta 2014 Wayback Machinessa
2. ↑ Tevda-Burmuli A.I. Euroopan yhdentyminen / O. V. Butorina. - M . : Delovaya Literature, 2011. - S. 75. - 720 s. - ISBN 978-5-93211-04-92 .
3. ↑ Tevda-Burmuli A.I. Euroopan yhdentyminen / O. V. Butorina. - M . : Delovaya Literature, 2011. - S. 76. - 720 s. - ISBN 978-5-93211-04-92 .
4. ↑ Poliittiset seuraukset . Centre Virtuel de la Connaissance sur l'Europe (10. syyskuuta 2012). Haettu 6. tammikuuta 2015. Arkistoitu alkuperäisestä 6. tammikuuta 2015. (määrätön)
5. ↑ 1 2 Borko Yu.A., Butorina O.V. Euroopan yhdentyminen / O. V. Butorina. - M . : Delovaya Literature, 2011. - S. 87. - 720 s. - ISBN 978-5-93211-04-92 .
6. ↑ Borko Yu.A., Butorina O.V. Euroopan yhdentyminen / O. V. Butorina. - M . : Delovaya Literature, 2011. - S. 88–89. – 720 s. - ISBN 978-5-93211-04-92 .
7. ↑ Borko Yu.A., Butorina O.V. Euroopan yhdentyminen / O. V. Butorina. - M . : Delovaya Literature, 2011. - S. 89. - 720 s. - ISBN 978-5-93211-04-92 .
8. ↑ Borko Yu.A., Butorina O.V. Euroopan yhdentyminen / O. V. Butorina. - M . : Delovaya Literature, 2011. - S. 96. - 720 s. - ISBN 978-5-93211-04-92 .
9. ↑ Borko Yu.A., Butorina O.V. Euroopan yhdentyminen / O. V. Butorina. - M . : Delovaya Literature, 2011. - S. 97. - 720 s. - ISBN 978-5-93211-04-92 .

Kirjallisuus

• Euroopan integraatio , Moskova: Delovaya Literature, 2011, ISBN 978-5-93211-04-92 

Linkit

• Integraatio Saksassa
• Euroopan yhdentyminen: vaikutus Keski- ja Itä-Euroopan talouskehitykseen. // Institute of Europe RAS, raportti nro 303. - M., 2014