Vetybakteerit

Vetybakteerit  ovat autotrofisia aerobisia ja anaerobisia bakteereja , jotka saavat energiaa kasvuun hapettamalla molekyylivetyä (H 2 ) ja pystyvät käyttämään hiilidioksidia (CO 2 ) ainoana orgaanisen hiilen lähteenä [1] .

Vetybakteereihin ei lueta obligaatioita heterotrofisia bakteereja ja joitakin autotrofisia bakteereja ( asetogeenejä ja karboksibakteereja ), vaikka ne pystyvät käyttämään vetyä elektronin luovuttajana [1] .

Opiskeluhistoria

Vetybakteerit kuvasivat ensimmäisen kerran vuonna 1906 Aleksei Fedorovitš Lebedev (1882-1936) ja Hermann Kaserer [2] (1877-1955), ja vuonna 1909 Sigurd Orla-Jensen (1870-1949) eristi ne itsenäisesti. Hydrogenomonas - suku [3] (myöhemmin suku lakkautettiin ja lakkautettiin [1] ).

Ekologia

Vetybakteerit ovat levinneet laajalti maaperään , missä ne hapettavat vetyä, jota muodostuu jatkuvasti mikro-organismien erilaisten orgaanisten jäämien anaerobisen hajoamisen aikana. Ne toimivat myös tuottajina mannerten ja meren hydrotermisissä yhteisöissä [4] .

Jotkut lajit liittyvät syanobakteerimattoihin tai esiintyvät ripsien ja pogonoforien symbionteina [4] .

Aineenvaihdunta

Useimmissa vetybakteereissa hapettuminen tapahtuu hapen mukana:

H 2 + ½O 2 → H 2 O

Harvemmin vedyn hapetuksen suorittavat autotrofit käyttämällä muita aineita terminaalisen elektronin vastaanottajana , esimerkiksi sulfaattia (SO 4 2- ) [4] .

Vetybakteerien autotrofia tapahtuu hiilidioksidin assimiloitumisena, joka voidaan suorittaa pelkistävän pentoosifosfaattisyklin (Calvin -sykli) tai trikarboksyylihappojen pelkistävän syklin (Arnon-sykli) kautta [4] .

Edustajat

Tunnetaan yli 20 vetybakteerisukua [1] , mukaan lukien seuraavat lajit [4] :

Muistiinpanot

  1. ↑ 1 2 3 4 Gusev M. V., Mineeva L. A. Microbiology. - M . : Academy, 2003. - S. 383-386. — 464 s. — ISBN 5-7695-1403-5 .
  2. ↑ Kaserer H. Die Oxydation des Wasserstoffes durch Mikroorganismen  (saksa)  // Zentralblatt Für Bakteriologie, Parasitenkunde Und Infektionskrankheiten. Abteilung 2. - 1906. - Bd. 16. - S. 681-696.
  3. ↑ Orla-Jensen S. Die Hauptlinien des natürlichen Bakteriensystems  (saksa)  // Zentralblatt Für Bakteriologie, Parasitenkunde Und Infektionskrankheiten. Abteilung 2. - 1909. - Bd. 22. - S. 305-346.
  4. ↑ 1 2 3 4 5 Pinevich A. V. Vetykemolitotrofia // Mikrobiologia. Prokaryoottien biologia. - Pietari. : St. Petersburg State University, 2007. - V. 2. - S. 153-157.
  Siirry Wikidata-kohteeseen  Sanakirjat ja tietosanakirjat