Pianokonsertto nro 5 (Prokofjev)

Konsertto nro 5 pianolle ja orkesterille G-dur op.55 – Sergei Prokofjevin viimeinen valmistunut pianokonsertto vuodelta 1932. Vuosi edellisen konserttonsa (Pianokonsertto nro 4) vasemmalle kädelle kirjoittamisen jälkeen Prokofjev päätti kirjoittaa uuden sävellyksen pianolle (molemmalle kädelle) ja orkesterille. Prokofjev piti sitä "ei tarpeeksi konsertto" ja lisäksi rakenteeltaan epätavallinen (sisältää viisi osaa). Näistä syistä säveltäjä halusi teoksensa kutsua musiikkia pianolle ja orkesterille. Noudatettuaan N.Yan neuvoja . Myaskovsky , joka moitti ystäväänsä "kshenekianismista" ja "hindemitšinistä " , Prokofjev asettui kuitenkin perinteiseen genren nimeen "konsertti".

Rakenne

Konsertti sisältää viisi osaa:

  1. Allegro con brio (4-5 min.)
  2. Moderato ben accentuato (3-4 min.)
  3. Toccata: Allegro con fuoco (1-2 min.)
  4. Larghetto (6-7 min.)
  5. Vivo (5-6 min)

Arvioitu kesto: 20-25 minuuttia.

Työkalut

Konsertto kirjoitettu: pianolle, 2 huilulle , 2 oboelle , 2 klarinetille , 2 fagottille , 2 käyrätorvelle , 2 trumpetille , 2 pasuunalle , timpanille , bassorummulle , virveleelle ja jousille.

Esitykset

Ensiesitys pidettiin 31. lokakuuta 1932 Prokofjev solistina ja Berliinin filharmoninen orkesteri Wilhelm Furtwänglerin johdolla . Viidennen konserton esittäjistä: A. Brendel (viimeistään 1955), S.T. Richter (nauhoitukset V. Rovitskyn ja Y. Ormandyn kanssa, molemmat 1958; K. Kondrashinin kanssa 1961; L. Maazelin kanssa 1970), T. Nikolaevan (1966), D. Ciani (1968), J. Browning (1969) , V. Ashkenazy (yhdessä A. Prevenin kanssa, 1974; yhdessä B. Haitinkin kanssa, 1977), M. Berofin (1974), E. Bronfmanin (1991), O. Gutierrezin (1990), V. Krainevin (1991-92), A. Toradze (1995).

Linkit