Cooper, Miriam

Miriam Cooper ( syk.  Miriam Cooper ; syntymänimi - Marian Cooper ( eng.  Marian Cooper ); 7. marraskuuta 1891 , Baltimore , Maryland , USA - 12. huhtikuuta 1976 Charlottesville , Virginia , USA) - yhdysvaltalainen mykkäelokuvanäyttelijä , joka tunnetaan parhaiten hänen työnsä miehensä Raoul Walshin teoksissa The Birth of a Nation (1915) ja Intolerance (1916) , kirjoittaneet David Wark Griffith ja Honor System 1917) ja Evangeline 1919) .

Lapsuudesta lähtien Miriam Cooper halusi tulla taiteilijaksi, mutta eräänä päivänä hän pääsi vahingossa yhden Griffithin elokuvan kuvauksiin ja alkoi näytellä ensin episodisissa rooleissa, lyhytelokuvissa. Vähitellen hän alkoi saada merkittävämpiä ja jopa johtavia rooleja suurissa elokuvissa. Hän saavutti ensimmäisen maineensa kuvaamalla Griffithin elokuvissa, missä hän tapasi kerran hänen avustajansa Raul Walshin, jonka kanssa hän myöhemmin meni naimisiin. Jatkossa hän auttoi häntä tulemaan itsenäiseksi ohjaajaksi ja näytteli paljon hänen elokuvissaan. Useita kertoja Cooper halusi jättää näyttelijäuransa ja ryhtyä kotiäidiksi, mutta palasi myöhemmin töihin elokuviin. Hän näytteli uransa viimeisen roolinsa vuonna 1924.

1960-luvulta lähtien Cooper luennoi mykkäelokuvista elokuvafestivaaleilla ja eri korkeakouluissa. Hän kuoli vuonna 1976 Cedarsin hoitokodissa.

Varhaiset vuodet

Miriam Cooper syntyi Julian James Cooperille ja Margaret Stuart Cooperille Baltimoressa , Marylandissa 7. marraskuuta 1891 [1] . Hänen äitinsä oli harras katolisesta perheestä, jolla oli pitkä historia Baltimoressa. Hänen isänpuoleinen isoisänsä auttoi löytämään Navassa saaren ja teki omaisuutensa myymällä guanoa [2] . Miriamin isä oli opiskelija Loyolan yliopistossa, kun hän tapasi hänen äitinsä. Viidessä vuodessa heillä oli 5 lasta (yksi kuoli lapsena), mukaan lukien hänen sisarensa Lenore ja veljet Nelson ja Gordon [3] .

Kun Miriam oli pieni, hänen isänsä jätti perheen ja lähti Eurooppaan [4] . Siihen asti perhe asui mukavasti Washington Heightsissa, mutta Julian Cooper otti perinnön ja jätti perheen ilman toimeentuloa. Perhe muutti Pikku-Italiaan, jota Cooper halveksi . Miriamilla oli vaikea suhde äitiinsä, jota hän rakasti, mutta tunsi olevansa kylmä häntä kohtaan. Kerran lapsena hänen äitinsä kertoi Miriamille, että hän vihasi häntä, koska hän näytti isältään [6] . Hänen äitinsä meni uudelleen naimisiin vuonna 1914 [7] .

Kun Miriam oli pieni, hänen äitinsä ei antanut hänen mennä elokuviin. Tämän seurauksena hän näki elokuvan lapsena vain kerran, kiitos siitä, että hänen ystävänsä löysi neljänneksen ja se riitti heille kahden lipun ostamiseen [8] . Tänä aikana Miriam sai lohtua leikkimällä hylätyllä hollantilaisella hautausmaalla. Hän makasi haudoilla ja näki unta [9] . Saadakseen sisarensa Lenoren käyttäytymään Miriam kertoi tarinoitaan ja lausui myös Edgar Allan Poen runon " Korppi " sanoen, että se on nimetty hänen mukaansa [10] . Miriam huomautti, että tällä kokemuksella oli suuri vaikutus sekä hänen näyttelemiseen että kristilliseen uskoon [11] .

Miriam ei koskaan suunnitellut ryhtyvänsä näyttelijäksi, vaan koulutti alun perin taiteilijaksi. Hän osallistui St. Walpurgan kouluun hänen koulutuksensa järjestäneiden nunnien avulla [12] . Sen jälkeen hän kävi taidekoulua New Yorkin Cooper Unionissa , jälleen seurakunnan avulla [13] . Äitinsä ystävän ehdotuksesta Miriam poseerasi Charles Dana Gibsonille 21-vuotiaana [14] . Se oli Gibsonin ensimmäinen öljymaalaus [13] .

Yksi Cooper Unionin opiskelijoista ehdotti, että Miriam menisi Biograph -elokuvastudioon katsomaan, mitä he siellä tekivät [15] . Hän näki vain yhden välkynnän äitinsä takana, eikä hän ollut vaikuttunut [8] . Saatuaan tilaisuuden lähestyä kuvausta, kaksi tyttöä katseli kohtauksen kuvausta David Wark Griffithin ohjaamasta elokuvasta A Blot on the 'Scutcheon [ 16  ] . Apulaisohjaaja Christy Cabann lähestyi heitä ja kysyi, haluaisivatko he extrat ja ehdotti kahta hahmoa: "sivu" tai "piika". Miriam ei halunnut käyttää housuja, joten hän valitsi piikan roolin. Hänen ystävänsä kieltäytyi ja meni kotiin, kun taas Cooper jäi 5 dollarin päiväpalkkansa vuoksi [17] . Samana päivänä hän tapasi pukuhuoneessa näyttelijä Teddy Sampsonin . Kuvausten jälkeen Cabann pyysi Miriamia pysymään pukussaan ja Griffith teki pienen koe-esiintymisen hänen kanssaan .

Ura

Kalem Company

Cooper ei saanut vastausta Biographilta, ja haluten ansaita enemmän rahaa hän otti yhteyttä Edison Film Studiosiin ja Vitagraphiin , mutta hänet hylättiin. Vuonna 1912 Kalem Company palkkasi hänet ja käytti häntä ylimääräisenä [18] . Kun hänen roolinsa tulivat näkyvämmiksi, hänet kutsuttiin liittymään Floridaan matkaavaan kuvausryhmään [19] [20] . Cooperille tarjottiin 35 dollaria viikossa plus kuluja. Aluksi hän epäröi tunnustaa uraansa perheelleen, mutta muutti mielensä palattuaan kotiin huomatessaan, että he olivat saaneet tavaroita hänen äskettäin kuolleelta tätillään, joka oli erittäin suuri. Cooper päätti, ettei hän voisi enää elää näin, ja ilmoitti äitinsä pettymykseksi suunnitelmistaan ​​[21] .

Kuvaukset tapahtuivat Jacksonvillessä , Floridassa, pääosissa Anna Kvirentia Nilsson ja Guy Coombs Amerikan sisällissodan 50-vuotispäivänä yhtiö teki useita lyhytelokuvia sisällissodan teemasta. Näitä elokuvia varten Cooper oppi soittamaan rumpuja ja ratsastamaan hevosella. Hän osasi jo uida, ja näitä taitoja käytettiin useissa hänen kohtauksissaan [22] .

Ajan myötä Cooperin rooleista tuli yhä enemmän, ja hän sai kriitikoilta myönteisiä arvosteluja. Hän tunsi, että hänen roolistaan ​​oli tullut yhtä suuria kuin Nilssonin (joka tienasi 65 dollaria viikossa) ja paljon vaarallisempia, hän pyysi korotusta. Hän sai potkut samana viikonloppuna ja palasi New Yorkiin ja ilmoittautui Cooper Unionin taidekouluun .

Vuodet David W. Grifftin kanssa

Palattuaan New Yorkiin Cooper päätti yrittää uudelleen Griffithin kanssa [24] . Viikon ajan hän kävi Biographin toimistossa joka päivä, mutta kukaan ei kiinnittänyt häneen huomiota. Eräänä päivänä, kun hän lähti koulusta, hän törmäsi jälleen Christy Cabanniin, joka oli auttanut häntä ensimmäisenä päivänä ylimääräisenä. Hän oli erittäin iloinen, että he tapasivat uudelleen, koska Griffith etsi häntä, mutta koska Cooperilla ei ollut puhelinta, he eivät löytäneet häntä [25] . Ensimmäisenä päivänään Biographissa Griffith kutsui hänet toimistoonsa viisi kertaa, mutta lähetti hänet takaisin joka kerta. Viimeisen kerran hän pyysi Cooperia harjoittelemaan kohtauksen Robert Harronin kanssa ja kertoi hänelle, että hän näytteli hänen rakastajaansa, konfederaation sotilasta, joka oli lähdössä sotaan. Tyytyväinen näkemäänsä, Griffith kertoi hänelle, että he olivat lähdössä Kaliforniaan, missä hän ampuisi kuvan sisällissodasta. Cooper ansaitsee 35 dollaria viikossa [26] .

Cooper aloitti työskentelyn useiden kuvien parissa Reliance Majesticille, jotka tehtiin Griffithin johdolla, ja aloitti valmistelut Birth of a Nationiin (1915). Hän sanoi, ettei hän muista, kuinka hän näytteli useissa elokuvissa, koska hänelle ei koskaan kerrottu, mitkä kohtaukset hän näytteli sisältyivät tähän tai tuohon kuvaan [27] . Cooperille maksettiin 35 dollaria viikossa The Birth of a Nationin kuvaamisesta . Tänä aikana Cooper näytteli yhdessä Griffithin ensimmäisistä yrityksistä tehdä pitkä elokuva, Home Sweet Home (1914), vaikka hänellä ei myöskään ole muistikuvaa elokuvasta [ ]

Muutaman kuukauden työskentelyn jälkeen Cooper alkoi nousta tunnetuksi, ja hänelle määrättiin tähtientäyteinen pukuhuone yhdessä Mae Marshin kanssa . Cooper ei muistanut, kuinka Birth of a Nation alkoi, paitsi että Griffith oli ilmoittanut tekevänsä oman sisällissota-elokuvansa, eivätkä he vieläkään olleet käyttäneet käsikirjoituksia [31] . Cooper sai yhden eteläisten vanhimman tyttären Margaret Cameronin päärooleista. Kuten tuohon aikaan oli tapana, Cooper teki itse meikin ja hiuksensa . Cooper tottui rooliin, ja ainoa todella vaikea kohtaus hänelle oli kohtaus Henry Volthallin kanssa , joka vaikutti hänestä kylmältä ja vaikealta [33] . Kun hänellä oli ongelmia tämän kohtauksen kanssa harjoituksissa, hänellä oli ongelmia myös kuvaamisen aikana. Saadakseen Cooperin toimimaan järkyttyneenä tässä kohtauksessa Griffith vei hänet sivuun ja kertoi, että hänen äitinsä oli kuollut. Tästä tempusta huolimatta Cooper ei koskaan suuttunut hänelle siitä [34] . Cooperin sisar Lenore vieraili hänen luonaan kuvausten aikana ja hänestä tuli lopulta extra, ja hän näytteli blackface -roolia Lillian Gishin piikaana . Koska Griffithillä oli vaikeuksia rahoittaa elokuvaa, hän ehdotti Cooperin sijoittamista siihen, mutta Cooperilla ei ollut rahaa. Jos hän olisi sijoittanut, tuhansia dollareita olisi tullut takaisin [35] .

Cooper oli liian sairas nähdäkseen maalauksen Los Angelesin ensi-illan aikana [36] . Hän pystyi lopulta katsomaan sen huhtikuussa 1915 New Yorkissa. Norma Talmadgen neuvosta hän pyysi päästämään perheensä sisään ilmaiseksi, elokuva sallittiin [37] . Vaikka Cooper tunnusti maalauksen rasistisen sävyn, hän ei koskaan tuominnut sitä [ 38] Elämänsä viimeisinä vuosina hän osallistui useisiin tämän elokuvan uusintanäytöksiin ja totesi olevansa erittäin iloinen, että hänen roolistaan ​​nuorena tyttönä tässä elokuvassa tulee hänen perintönsä [39] .

Sitten Cooper sai hylätyn tytön roolin elokuvassa Intolerance (1916). Cooper huomautti, että hän näytteli "langannutta naista" eikä "prostituoitua", kuten jotkut lähteet väittivät [40] . Hän sai roolistaan ​​tässä elokuvassa 60 dollaria viikossa [28] . Kuvattaessa kohtausta, jossa "hylätty" kokee sisäistä piinaa, The New York Timesin valokuvaaja otti kuvia Cooperin kuvattaessa. Kuvat on yleensä otettu kohtausten kuvaamisen jälkeen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun valokuva otettiin kuvaamisen aikana [41] . Kun Griffith viimeisteli Intolerance-työtä, Cooper näytteli useissa lyhytelokuvissa, jotka muut ohjasivat Reliance Majesticille. Nämä olivat viimeiset lyhytelokuvat, joissa hän osallistui elämäänsä [42] .

Vuoden 1915 lopulla Cooper alkoi matkustaa New Yorkin ja Kalifornian välillä viettääkseen enemmän aikaa Raoul Walshin kanssa . Pari meni salaa naimisiin helmikuussa 1916 ennen kuin Cooper palasi Kaliforniaan [43] [44] .

Cooper huomasi, että Griffith kohteli häntä eri tavalla kuin muut näyttelijät, antaen hänelle jatkuvasti suuria rooleja (ohjaaja tunnettiin siitä, että hän kutsui näyttelijät ensin päärooleihin ja seuraavalla kerralla pieniin, kuten hän uskoi, jotta näyttelijät eivät olisi omahyväisiä) [45] . Palattuaan Kaliforniaan Griffith kutsui Cooperin toimistoonsa ja antoi hänelle nahkasidonnaisen kopion Omar Khayyamin Rubaiyatista sanoen, että se on hänen seuraava kuvansa ja hän halusi hänen näyttelevän pääosassa . Cooper, joka oli jo kyllästynyt eroon Walshista, ja kuultuaan Mary Aldenia , päätti, ettei hän ymmärtänyt, mistä kirjassa oli kyse, ja kieltäytyi näyttelemästä elokuvassa [47] . Cooper palasi rauhallisesti New Yorkiin ja ilmoitti Griffithille jättävänsä yrityksen. Griffith lähetti takaisin onnittelun; tämä oli viimeinen kerta, kun he puhuivat [48] .

Vuodet Raoul Walshin kanssa

Lähdettyään Griffithistä Cooper sai tarjouksia Jessie Laskylta ja Cecil B. DeMilleltä [49] , mutta hän suunnitteli lopettavansa näyttelemisen ja ryhtyvänsä äidiksi ja kotiäidiksi [50] . Kun Walshia pyydettiin ohjaamaan elokuva The Honor System 1917) Yumassa , Arizonassa , hän pyysi Cooperia osallistumaan. Cooper suostui peläten huijaavansa häntä, jos he erotettaisiin kuvauksen aikana . Edith Cooper ansaitsi roolistaan ​​1 000 dollaria viikossa [52] . Elokuva The Honor System julkaistiin vuonna 1917, ja se sai hyvät arvostelut [44] (yksi kriitikoista kutsui sitä "More than Birth of a Nation") [53] ja hyvän lipputulon. Kaksi vuotta myöhemmin elokuva esitettiin Walesin prinssille hänen vierailunsa aikana New Yorkissa [54] .

Walsh jatkoi Cooperin neuvojen etsimistä asioidessaan sijoittajien kanssa ja pyysi häntä yleensä keskustelemaan heidän kanssaan, kuten hän oli tehnyt Griffithin kanssa aiemmin [55] . Seuraavan elokuvan kuvaamisen jälkeen Walsh pyysi jälleen Cooperia "palaamaan väliaikaisesti" elokuvateatteriin, kunnes hän vakiinnutti asemansa [56] . Cooper allekirjoitti sopimuksen Fox Film Corporationin kanssa ja sai 1 200 dollaria viikossa [57] .

Vuonna 1917 Cooper ja Walsh aloittivat Blanca de Sollesin oikeudenkäyntiin perustuvan elokuvan työskentelyn Cooper oli niin samanlainen kuin de Solles, että Fox halusi laittaa hänen nimensä krediitteihin vihjatakseen, että de Solles näytteli itseään, mutta Cooper kieltäytyi [58] . Elokuva on myös merkittävä siitä, että Peggy Hopkins Joyce näytteli kurtisaanin roolia vaikka hän ei tajunnut tätä ennen elokuvan ensi - iltaa . Elokuva aiheutti kiistaa ja sai "X"-luokituksen. Meidän aikanamme elokuvaa pidetään kadonneena [60] .

Työskenneltyään Preussin koiran (1918) parissa [44] Cooper ja Walsh adoptoivat pojan nimeltä Jack, joka jäi orvoksi Halifaxin pommi-iskussa , ja yritti palata yksityiselämään välttäen julkisuutta [61] . Kuitenkin vuonna 1919, kun Walsh alkoi etsiä uusia ideoita käsikirjoitukseen, Cooper ehdotti runoa Evangeline jossa Walsh pyysi häntä näyttelemään nimiroolia. Cooper kieltäytyi, kunnes studio lähetti blondin rooliin. Walsh suuttui ja kysyi häneltä uudelleen, ja Cooper suostui [62] [44] . Cooper ei pitänyt kuvasta, koska hän piti sitä liian viattomana [63] , vaikka se menestyi hyvin lipputuloissa ja siitä tuli yksi hänen tunnetuimmista elokuvistaan. Tuottaja William Foxin mielestä se oli Cooperin uran paras kuva. Myös tätä elokuvaa pidetään nyt kadonneena [64] . Evangelinen 1919) menestyksen jälkeen julkaistiin hätäisesti toinen elokuva, Shall a Husband Forgive? " (1919) [44] . Walsh oli iloinen menestyksestä ja kirjoitti Cooperille, että hän tekisi hänestä suuren tähden, vaikka hän itse halusi silti lopettaa elokuvauransa [65] . Walsh allekirjoitti sopimuksen Mayflower Corporationin kanssa vuonna 1920 [66] . Cooper liittyi hänen avioliittoonsa, muuten odotti lisää mustasukkaisuutta. Heidän ensimmäinen elokuvansa oli nimeltään " Deep Purple " [67] .

Heidän seuraava elokuvansa oli Vala 1921), jossa Cooper hoiti kaiken castingista pukuihin. Cooper sanoi pitäneensä kaikesta elokuvassa, mutta se sai hänen uransa huonoimmat arvostelut ja oli yksi ainoista Walshin mykkäelokuvista, jotka eivät päässeet siihen. Cooper loukkaantui syvästi epäonnistumisesta . Heidän seuraava elokuvansa, Serenade (1921), oli täysin Walshin hallinnassa ja siitä tuli tuottoisin . Cooper vihasi kuvaamista Walshin veljen Georgen kanssa, joka vaikutti hänestä kovalta. Walsh oli samaa mieltä vaimonsa kanssa, eivätkä he koskaan menneet pariksi [70] . Kaksikon viimeinen yhteinen elokuva oli Kindred Motes (1922). Cooperin mukaan elokuva oli keskinkertainen, mutta menestyi kohtuullisesti. Kuvausten aikana hän katsoi vahingossa suoraan lavan valoon, minkä seurauksena hän sai silmävamman, joka vaivasi häntä vanhuuteen asti [71] . Kindred Motes oli pariskunnan viimeinen yhteinen elokuva, Walshin viimeinen itsenäinen elokuva ja yksi harvoista säilyneistä elokuvista Cooperin kanssa .

Viimeaikaiset elokuvat

Kun Cooperilla alkoi olla ongelmia avioliiton ja talouden suhteen, hän tajusi, ettei hän enää halunnut olla vain "johtajan vaimo" [73] . Ystävän neuvosta hän astui teatterilavalle ensimmäistä ja ainoaa kertaa, mutta sai tuhoisia arvosteluja. Cooper päätti, ettei hän pitänyt lavalla esiintymisestä, ja alkoi harkita uudelleen elokuvatarjouksia . Pieni elokuvayhtiö nimeltä DM Film Corporation tarjosi hänelle roolin elokuvassa Onko raha kaikki? " (1923) [75] . Kuvausten oli määrä tapahtua Detroitissa ja Cooperille tarjottiin 650 dollaria viikossa, ja hän hyväksyi vain rahat . Elokuva sai kauheita arvosteluja, ja Cooper huomasi jälleen olevansa huolissaan henkilökohtaisista ongelmistaan . Sovittuaan Walshin kanssa Cooper päätti jatkaa työskentelyä elokuvissa. Hänen ensimmäinen elokuvansa Hollywoodissa BP Schulbergille oli Tyttö , joka tuli takaisin , ja hän ansaitsi 1 000 dollaria viikossa . Kuva meni hyvin, ja kriitikot pitivät sitä Cooperin paluuna elokuvateatteriin. BP Schulberg pyysi häntä tekemään kaksi muuta elokuvaa heille, ja Cooper suostui [78] . Sitten hän näytteli kahdessa elokuvassa muille yrityksille. Cooperin toiseksi viimeinen elokuva oli Broken Wing 1923), jossa hän näytteli yhdessä vanhan ystävänsä Walter Longin kanssa . Cooper pelkäsi hirveästi istua lentokoneessa (juonen pääkohta) ja kieltäytyi. Hän piti myös ohjaaja Tom Foremania humalassa ja oli järkyttynyt siitä, että hän oli viimeisen suuren kohtauksen aikana liian humalassa ohjaamaan . Kun elokuva sai ensi-iltansa, Cooper itki sen katsottuaan ja uskoi, että se oli pahin elokuva, jonka hän oli koskaan nähnyt. Hän kirjoitti: "Broken Wingin jälkeen en halunnut tehdä enempää elokuvia. Kaikkien niiden aikojen jälkeen, jolloin luulin jättäväni elokuvateatterin lopullisesti ja palaavani sitten elokuvateatteriin, päätin lopulta urani haisevassa elokuvassa, jonka ohjasi juoppo. Mikä helvetin loppu." [80] . Cooperin viimeisin elokuva oli After the Ball 1924).

Myöhemmin

Eron jälkeen Walshista vuonna 1926 Cooper ei enää näyttelenyt. Hän palasi New Yorkiin ja liittyi korkeaan joukkoon , pelaten bridžaa ja ostoksia . Toisen maailmansodan aikana Cooper vapaaehtoisena Punaisen Ristin palveluksessa jakoi munkkeja ja kirjoitti kirjeitä haavoittuneille sotilaille . 1940-luvulla hän opiskeli Columbian yliopistossa luovaa kirjoittamista. Hän osti maatilan Chestertownista , Marylandista , toivoen saavansa inspiraatiota. Hän kirjoitti romaanin ja kaksi näytelmää, mutta yhtäkään niistä ei julkaistu. Näytelmät perustuivat kahteen hänen elokuvaansa, ja hän toimitti ne FOXille, jotka molemmat hylättiin [82] . 1950-luvulla hän muutti Virginiaan , missä hän perusti naisten kirjailijakerhon. Hän jatkoi bridgen pelaamista, hyväntekeväisyystyötä ja golfin pelaamista .

Vuonna 1969 mies Yhdysvaltain kongressin kirjastosta soitti hänelle ja yllättyi kuullessaan, että hän oli vielä elossa [84] . Pian tämän jälkeen hän sai puheluita yliopistoilta ja elokuvahistorioitsijoilta. Hänet kutsuttiin useisiin korkeakouluihin ja vanhojen elokuvien näytöksiin hänen osallistuessaan [85] . Vuonna 1970 D. W. Griffithin elokuvafestivaaleille osallistumisen jälkeen hän sai sydänkohtauksen, joka aloitti sydänsairauksien sarjan, joka rajoitti häntä hänen elämänsä viimeisinä vuosina [84] . Vuonna 1973 hän kirjoitti omaelämäkerran nimeltä Dark Lady of the Silents [86] [ 44] . 

Cooper kuoli Cedarsin hoitokodissa 12. huhtikuuta 1976. Hän oli siellä saatuaan aivohalvauksen aiemmin samana vuonna. Lillian Gish oli kuolemansa jälkeen ainoa elossa oleva jäsen The Birth of a Nationin näyttelijöistä [87] [14] . Hänet haudattiin New Cathedral Cemetery -hautausmaalle , Marylandissa. Useita hänen papereitaan on lahjoitettu Yhdysvaltain kongressin kirjastolle [88] .

Niistä 40 lyhytelokuvasta, joissa Miriam Cooper näytteli, vain 3 on säilynyt, ja 21 elokuvasta vain 5. Ainoat ei-Griffith-elokuvat, jotka ovat säilyneet tähän päivään, ovat Kindred Motes ja Money Is Everything?

Henkilökohtainen elämä

Miriam Cooper tuli hyvin toimeen David Walk Griffithin kanssa ja kutsui häntä "täydelliseksi herrasmieheksi " . Kuitenkin, kun he saapuivat ensimmäistä kertaa Kaliforniaan, Cooper piti tapaansa loukkauksena (kun hän ei sanonut hänelle hei). Hän valitti May Marshille , joka myös yritti voittaa Griffithin, ja Marsh kertoi siitä Griffithille. Seuraavana päivänä kuvauksissa Griffith kutsui Cooperia " Saban kuningattareksi ". He ratkaisivat tämän väärinkäsityksen, mutta hän muistutti, että hänen harmikseen tämä lempinimi jäi häneen moniksi vuosiksi [90] . Hän väitti, ettei hänellä koskaan ollut romanttista suhdetta Griffithin kanssa kuten Lillian Gish tai May Marsh. Hän kuitenkin mainitsi omaelämäkerrassaan, että hän kerran yritti suudella häntä tarjottuaan kyydin kotiin . The Birth of a Nation -elokuvan julkaisun jälkeen Cooperin juna pysähtyi Chicagossa, jossa Griffith yöpyi. Hän lähetti hänelle sähkeen, jossa hän pyysi häntä tapaamaan hänet hotellihuoneeseensa, mutta Cooper ei päässyt hänen luokseen. Hänen mukaansa tämä teki lopun hänen romanttisista aikeistaan ​​häntä kohtaan [92] . Vaikka hän tiesi Griffithin elämässään kohtaamista vaikeuksista, hän ei nähnyt häntä lähdön jälkeen New Yorkiin vuonna 1916; hän vieraili hänen haudassaan vierailunsa aikana Kentuckyssa osallistuakseen D.W. Griffith" [93] .

Cooper tuli hyvin toimeen useimpien Griffith-yhtiöiden kanssa, mukaan lukien Dorothy Gishin , Mary Aldenin ja May Marshin kanssa . Hän oli myös ystäviä Norma Talmadgen , Mabel Normandin ja Paula Negrin kanssa . Vaikka he eivät olleet läheisiä, hän rakasti Lillian Gishiä [96] . Cooper ei tullut toimeen Teddy Sampsonin kanssa eikä pitänyt kovinkaan paljon Theda Barasta , joka hänen mielestään yritti varastaa häneltä Raoul Walshin elokuvien " Carmen " (1915) ja " Snake " (1916) [97] . Myöhempinä vuosinaan Cooper oli Carole Lombardin hyvä ystävä , jota hän auttoi saamaan osan ensimmäisistä rooleistaan . Vuonna 1924 Cooper ja Walsh olivat ystäviä Charlie Chaplinin kanssa . Chaplin koki silloin vaikeita aikoja, ja Cooper piti häntä synkänä ja puutteenalaisena. Cooper muisteli, että hän piti hänestä enemmän, kun hänen henkilökohtainen elämänsä parani ja hänestä tuli paljon hauskempi [99] .

Cooper tapasi Raoul Walshin vuonna 1914, kun hän liittyi Griffithin Kalifornian yhtiöön . Kun Mae Marsh kieltäytyi treffeistä, Walsh ja Cooper alkoivat seurustella vuonna 1915 [101] . Walsh oli apulaisjohtaja Griffithin yrityksessä ja kysyi Cooperilta, voisiko tämä puhua Griffithin ohjaamisesta. Muutamaa viikkoa myöhemmin Griffith nimitti hänen neuvonsa johtajaksi [102] . Kuvattuaan yhden kuvan Griffithille Walsh teki sopimuksen Fox Studiosin kanssa, jota kuvattiin New Yorkissa, kun taas Cooperin oli määrä kuvata Kaliforniassa [103] . Pari meni naimisiin helmikuussa 1916 ja Cooper jätti Griffithin yrityksen liittyäkseen Walshiin New Yorkiin . Cooper aikoi jättää elokuvat kotiäidiksi ja äidiksi [104] , mutta uhkapelaamisesta [105] ja Walshin uskottomuudesta [106] tuli hänelle suuri ongelma. Eräänä ensimmäisistä öistä, kun hän epäili häntä uskottomuudesta, hän nieli pullon karbolihappoa ja joutui tekemään mahahuuhtelun [106] . Walsh kuitenkin jatkoi hänen pettämistään avioliiton aikana [106] . Heidän menestyksensä kasvaessa velkaantumisesta ja Cooperin tyytymättömyydestä johtuen siitä, että häntä kutsuttiin "ohjaajan vaimoksi", ilmaantui lisää ongelmia, koska hän ei koskaan halunnut olla valokeilassa [107] .

Pölyn Kinsmenin jälkeen Walsh myönsi, ettei hän enää usko rakastavansa häntä. Molemmat osapuolet syyttivät toisiaan maanpetoksesta [108] . Vaikka he tekivät sovinnon vuoteen 1925 mennessä, Cooper oli varma, että hän pettää jälleen, tällä kertaa Ethel Barrymoren kanssa, johon hän törmäsi. Sen jälkeen Cooper uhkasi häntä avioerolla [109] . Viimeinen pisara oli se, että Walsh aloitti suhteen Cooperin tyttöystävän Lorraine Millerin kanssa . Cooper oli raivoissaan ja jätti avioeron [44] ja uhkasi tuoda syyksi miehensä uskottomuuden. Tuolloin tämä olisi voinut kääntää Walshin pois studioista työskentelemään hänen kanssaan, ja William Fox sai hänet luopumaan. Sen sijaan hän mainitsi "sovittamattomat erimielisyydet" avioeron syynä . Avioero oli valtava Hollywood-sensaatio, kun Gloria Swenson järjesti juhlat Walsh ja Norman Kerrylle ja Erich von Stroheim Cooperille . Pian tämän jälkeen Walsh meni naimisiin Millerin kanssa [113] .

Cooper halusi kovasti lapsia, mutta ei voinut tulla raskaaksi [114] . Vaikka hän ei koskaan saanut selville syytä, hän epäili sen liittyvän hänen munuaistautiinsa [115] . Hän ja Walsh adoptoivat kaksi poikaa: Jackien ja Bobbyn. Avioeron jälkeen molemmat pojat asuivat hänen kanssaan teini-ikään asti. Jackie joutui oikeudellisiin ongelmiin useita kertoja, ja Bobby idolisti häntä. Saarnaajansa neuvosta Cooper lähetti Jackien asumaan Walshin luo . Kun Bobby tuli heidän luokseen, hän pyysi myös lupaa asua siellä [116] . Cooper ja Walsh haastoivat toisensa oikeuteen 1930-luvulla, ja Walsh pakotti myöhemmin myös pojat haastamaan hänet oikeuteen . Cooper ei koskaan kuullut enää kummastakaan pojistaan ​​eikä tiennyt, olivatko he vielä elossa 1970-luvulla [118] [44] .

Hänen sisaruksensa ovat olympiauimari ja kultamitalin voittaja Donna de Varona sekä televisionäyttelijä Joanna Kearns .

Kritiikki

Kirjailija ja elokuvahistorioitsija Anthony Slide viittaa Cooperin näyttelemiseen "yhdeksi nykyaikaisimmista ja naturalistisimmista" elokuvassa Suvaitsemattomuus Hän huomauttaa, että yhdessä elokuvan kohtauksista näyttelijä puri kirjaimellisesti huulttaan, kunnes se vuoti verta, kuvaen näytöllä "syyllisyyden ja inhoa ​​tunnetta", joka Sliden mukaan on "täydellisyyteen saatettu näyttelijätekniikka". [16] . Yhtä ansiokasta on Cooperin aikaisempi työ Margaret Cameronina Kansakunnan syntymässä. Vaikka Cooperin hahmosta puuttuu vahva dramaattinen juoni, hän "vangitsee yleisön huomion" [16] . Jopa primitiivisissä juoneissa, joilla Cooper aloitti, näyttelijän luonnollinen ulkonäkö näkyy - vain tyylitellyt mustat hiukset, suuret unenomaiset silmät. Slide ehdottaa, että Griffith kiinnitti huomiota häneen, koska hänen mielestään hän "henkilöllisti etelän kauneutta" [20] .

Filmografia

Muistiinpanot

1. ↑ Cooper, 1973 , s. neljätoista.
2. ↑ Cooper, 1973 , s. 17.
3. ↑ Cooper, 1973 , s. 14-17.
4. ↑ Cooper, 1973 , s. viisitoista.
5. ↑ Cooper, 1973 , s. 16.
6. ↑ Cooper, 1973 , s. 21.
7. ↑ 1 2 Cooper, 1973 , s. 74.
8. ↑ 1 2 Cooper, 1973 , s. 5.
9. ↑ Cooper, 1973 , s. 18-19.
10. ↑ Cooper, 1973 , s. kaksikymmentä.
11. ↑ 1 2 Cooper, 1973 , s. 22.
12. ↑ Cooper, 1973 , s. 19.
13. ↑ 1 2 Cooper, 1973 , s. 23.
14. ↑ 1 2 Dissette, James. Chestertownin Dark Lady of the  Silents . Chestertownin vakooja . Haettu: 2.8.2022.
15. ↑ Cooper, 1973 , s. 6.
16. ↑ 1 2 3 Dia, 2010 , s. 73.
17. ↑ Cooper, 1973 , s. 7.
18. ↑ Cooper, 1973 , s. 24.
19. ↑ Cooper, 1973 , s. 25.
20. ↑ 12 dia , 2010 , s. 74.
21. ↑ Cooper, 1973 , s. 25-26.
22. ↑ Cooper, 1973 , s. 28-29.
23. ↑ Cooper, 1973 , s. 31.
24. ↑ Cooper, 1973 , s. 31-32.
25. ↑ Cooper, 1973 , s. 32-33.
26. ↑ Cooper, 1973 , s. 34-35.
27. ↑ Cooper, 1973 , s. 49-51.
28. ↑ 1 2 Cooper, 1973 , s. neljä.
29. ↑ Cooper, 1973 , s. viisikymmentä.
30. ↑ Cooper, 1973 , s. 59.
31. ↑ Cooper, 1973 , s. 62-63.
32. ↑ Cooper, 1973 , s. 67.
33. ↑ Cooper, 1973 , s. 69-70.
34. ↑ Cooper, 1973 , s. 70.
35. ↑ Cooper, 1973 , s. 76.
36. ↑ Cooper, 1973 , s. 80.
37. ↑ Cooper, 1973 , s. 84.
38. ↑ Cooper, 1973 , s. 85.
39. ↑ Cooper, 1973 , s. 243.
40. ↑ Cooper, 1973 , s. 94.
41. ↑ Cooper, 1973 , s. 96.
42. ↑ Cooper, 1973 , s. 99.
43. ↑ Cooper, 1973 , s. 102-104.
44. ↑ 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Dia, 2010 , s. 75.
45. ↑ Cooper, 1973 , s. 39.
46. ↑ 1 2 Cooper, 1973 , s. 104.
47. ↑ Cooper, 1973 , s. 104-105.
48. ↑ Cooper, 1973 , s. 105.
49. ↑ Cooper, 1973 , s. 110.
50. ↑ Cooper, 1973 , s. 111, 120-121, 142.
51. ↑ Cooper, 1973 , s. 124.
52. ↑ Cooper, 1973 , s. 125.
53. ↑ Cooper, 1973 , s. 133-134.
54. ↑ Cooper, 1973 , s. 134.
55. ↑ Cooper, 1973 , s. 137-138.
56. ↑ Cooper, 1973 , s. 143-144.
57. ↑ Cooper, 1973 , s. 144.
58. ↑ Cooper, 1973 , s. 146.
59. ↑ Cooper, 1973 , s. 146-147.
60. ↑ Cooper, 1973 , s. 147.
61. ↑ Cooper, 1973 , s. 150-151.
62. ↑ Cooper, 1973 , s. 154.
63. ↑ Cooper, 1973 , s. 156.
64. ↑ Cooper, 1973 , s. 156-158.
65. ↑ Cooper, 1973 , s. 158.
66. ↑ Cooper, 1973 , s. 162.
67. ↑ Cooper, 1973 , s. 159.
68. ↑ Cooper, 1973 , s. 168-170.
69. ↑ Cooper, 1973 , s. 170.
70. ↑ Cooper, 1973 , s. 170-171.
71. ↑ Cooper, 1973 , s. 177-178.
72. ↑ Cooper, 1973 , s. 172.
73. ↑ Cooper, 1973 , s. 185-188.
74. ↑ Cooper, 1973 , s. 189.
75. ↑ 1 2 Cooper, 1973 , s. 190.
76. ↑ Cooper, 1973 , s. 189-190.
77. ↑ Cooper, 1973 , s. 197.
78. ↑ Cooper, 1973 , s. 198-199.
79. ↑ Cooper, 1973 , s. 199-200.
80. ↑ Cooper, 1973 , s. 200.
81. ↑ Cooper, 1973 , s. 229.
82. ↑ 1 2 Cooper, 1973 , s. 235.
83. ↑ Cooper, 1973 , s. 237.
84. ↑ 1 2 Cooper, 1973 , s. 240.
85. ↑ Cooper, 1973 , s. 241.
86. ↑ Dark Lady of The Silents; Elämäni varhaisessa Hollywoodissa, kovakantinen - 1. tammikuuta 1973  (englanniksi) . Amazon .
87. ↑ Miriam Cooper Walsh, 84, tähti kansakunnan syntymässä  //  New York Times. - 1976. - 1. huhtikuuta. - s. 36.
88. ↑ Kirjoittaja: Cooper, Miriam, 1891-1976.  (englanniksi)  (linkki ei ole käytettävissä) . Haettu 27. heinäkuuta 2022. Arkistoitu alkuperäisestä 27. heinäkuuta 2022.
89. ↑ Cooper, 1973 , s. 36.
90. ↑ Cooper, 1973 , s. 36-38.
91. ↑ Cooper, 1973 , s. 60.
92. ↑ Cooper, 1973 , s. 83.
93. ↑ Cooper, 1973 , s. 235-239.
94. ↑ Cooper, 1973 , s. 55-58.
95. ↑ Cooper, 1973 , s. 222-223.
96. ↑ Cooper, 1973 , s. 57.
97. ↑ Cooper, 1973 , s. 101-102, 116-117.
98. ↑ Cooper, 1973 , s. 11, 216-217.
99. ↑ Cooper, 1973 , s. 205-207.
100. ↑ Cooper, 1973 , s. 44.
101. ↑ Cooper, 1973 , s. 89.
102. ↑ Cooper, 1973 , s. 90.
103. ↑ Cooper, 1973 , s. 93.
104. ↑ Cooper, 1973 , s. 116.
105. ↑ Cooper, 1973 , s. 121.
106. ↑ 1 2 3 Cooper, 1973 , s. 123.
107. ↑ Cooper, 1973 , s. 185.
108. ↑ Cooper, 1973 , s. 185-189.
109. ↑ Cooper, 1973 , s. 220-221.
110. ↑ Cooper, 1973 , s. 226.
111. ↑ Cooper, 1973 , s. 226-227.
112. ↑ Cooper, 1973 , s. 228.
113. ↑ 1 2 Cooper, 1973 , s. 231.
114. ↑ Cooper, 1973 , s. 139.
115. ↑ Cooper, 1973 , s. 149.
116. ↑ Cooper, 1973 , s. 233.
117. ↑ Cooper, 1973 , s. 232.
118. ↑ Cooper, 1973 , s. 234.

Kirjallisuus

• Cooper M. Dark Lady of The Silents; Elämäni varhaisessa Hollywoodissa. - Bobbs-Merrill, 1973. - 256 s. — ISBN 978-0672517259 .
• Dia A. Hiljaiset pelaajat. Elämäkerrallinen ja omaelämäkerrallinen tutkimus 100 mykkäelokuvanäyttelijästä ja -näyttelijästä. - The University Press of Kentucky, 2010. - 464 s. — ISBN 9780813127088 .

Temaattiset sivustot	AllMovie ČSFD Internet-elokuvatietokanta
Sukututkimus ja nekropolis	Etsi hauta WikiTree
Bibliografisissa luetteloissa BNF : 14041255m GND : 135742609 ISNI : 0000 0000 6310 6065 J9U : 987007446891805171 LCCN : n93097931 NKC : xx0155171 VIAF : 59284999 WorldCat VIAF : 59284999