Huqin

Huqin
Luokitus jousisoitin
Aiheeseen liittyvät instrumentit erhu , jinghu , matouqin , rabanastr

Huqin ( kiina 胡琴, pinyin húqin ) on kiinalainen jousisoitin [1] [2] .

Historia

Oletettavasti jousikieliset soittimet alkoivat saada suosiota Kiinassa 800-luvun puolivälistä lähtien. Luultavasti yksi ensimmäisistä huqin-lajikkeista oli tuolloin laajalle levinnyt Xi xiqinin asukkaiden keskuudessa, joka saavutti vähitellen suosiota hanien keskuudessa [ 2] . Ensimmäinen maininta nimestä "huqin" viittaa Song-imperiumin aikoihin (X-XIII vuosisatoja) [1] . Joten jo 1000-luvulla matkustaja Shen Ko kuvailee yhdessä runoissaan huqinin surullisia ääniä, joita Keski-Aasiasta kotoisin olevat kiinalaiset sotavangit soittivat hevosen pyrstöstä tehdyllä jousella [2] .

1600-luvulla erilaiset huqin-muodot, kuten tiqin , tulivat suosituiksi Kunshan-oopperan säestäjäksi.[2] .

Tähän mennessä suosituimmat huqin-soittimet ovat erhu , jinghu , sihu[1] , gaohu ja banhu , kun taas Kiinassa on useita kymmeniä tämän instrumentin lajikkeita [2] .

Kuvaus

Tyypillisesti huqin koostuu pyöreästä, kuusikulmaisesta tai kahdeksankulmaisesta rungosta ja siihen kiinnitetystä otelaudasta . Useimmissa huqin-lajikkeissa on kaksi kieltä (vaikka joskus kolme tai neljä) ja kaksi viritystappia , ja soundboard on valmistettu käärmeennahasta tai ohuesta puusta . Jousessa käytetään yleensä hevosen hännän jouhia [1] [2] .

1900-luvulla perinteiset silkkikielet alkoivat myös korvata nailonilla päällystetyillä teräskielillä , mikä muutti soittimien ääntä [2] .

Suunnittelultaan samankaltaisia ​​soittimia käytetään myös Kiinan naapurimaissa: Mongoliassa , Koreassa , Japanissa , Vietnamissa , Thaimaassa , Laosissa ja Kambodžassa .

Muistiinpanot

  1. ↑ 1 2 3 4 Huqin  . _ Encyclopædia Britannica . Haettu: 29.5.2016.
  2. ↑ 1 2 3 4 5 6 7 Alan R. Thrasher ja Jonathan PJ Stock. Huqin  (englanniksi) . Grove musiikki verkossa . Haettu: 29.5.2016.

Kirjallisuus