Verenkorvikkeet ovat steriilejä nesteitä, jotka korvaavat veren ja plasman . Niitä käytetään terapeuttisiin tarkoituksiin veren korvaamiseen verenhukan sattuessa verenkierron tilavuuden palauttamiseksi. Verenkorvikkeita (ns. " keinoveri ") kehitetään korvaamaan sellaisia veren toimintoja kuin esimerkiksi hapen kuljettaminen kudoksiin.
Erota kristalloidi- ja kolloidiset verenkorvikkeet. Kristalloidisia verenkorvikkeita (suolaliuoksia) käytetään palauttamaan solujen välisen nesteen, elektrolyyttikoostumuksen ja veren happo-emästasapainon vajaus. Yksinkertaisin kristalloidiveren korvike on isotoninen 0,9-prosenttinen natriumkloridiliuos, joka tunnetaan yleisesti suolaliuoksena. Monimutkaisempia liuoksia ovat ionikoostumukseltaan veriplasmaa lähellä olevat suolaliuokset, jotka sisältävät natriumkloridin lisäksi kaliumkloridia, kalsiumkloridia, magnesiumkloridia sekä maito-, etikka- ja omenahappojen suoloja, joilla on puskuriominaisuuksia ( Ringerin liuos , Ringer-laktaatti, Ringer-asetaatti).
Kolloidisia verenkorvikkeita, joille on tunnusomaista pitkäaikainen verenkierto, valmistetaan dekstraanin, gelatiinin, hydroksietyylitärkkelyksen ja polyetyleeniglykolin pohjalta. Luonnollisia kolloidisia verenkorvikkeita ovat tuorejäädytetty plasma ja albumiini.
Verenkorvikkeiden luokituksia on useita, ensimmäisen luokituksen ehdotti A. N. Filatov vuonna 1943. Vuoteen 1958 mennessä sen viimeistelivät I. R. Petrov ja L. G. Bogomolova, vuonna 1969 A. A. Bagdasarov, P. S. Vasiliev, D. M. Grozdov ehdottivat toista luokitusta. Ja myöhemmin, vuonna 1972, A. N. Filatov ehdotti uutta verenkorvikkeiden luokittelua yhteistyössä F. V. Balluzekin kanssa vuonna 1972. Vuonna 1973 A. A. Bagdasarov ehdotti toista luokittelua terapeuttisen vaikutusmekanismin mukaan, jolla on edelleen suurin käytännön merkitys [1] .
| Transfusiologia | |
|---|---|
| veripalvelu |
|
| Verensiirto |
|
| Veren komponentit |
|