Pseudojuominen (myös pseudodipsomania, väärä dipsomania, väärä humalahuimaus [1] ) on sairaus, joka esiintyy ajoittain ensimmäisen tai toisen vaiheen alkoholisteilla , jolle on ominaista kulutetun alkoholin määrän väheneminen. Termin otti käyttöön A. G. Hoffman vuonna 1985 [2] .
Syynä pseudohumauksen alkamiseen ei ole ihmisen itsensä sisäinen halu, vaan ulkoiset olosuhteet - esimerkiksi loma, palkanmaksu, viikonlopun alku tai sosiaalisen piirin paine. Pseudohuimaus kestää pääsääntöisesti enintään kymmenen päivää ja päättyy spontaanisti sosiaalisten velvoitteiden vuoksi, vaikka tämän tilan lopussa henkilöllä on fyysinen kyky jatkaa alkoholijuomien nauttimista ja päihtyä niistä [2] [3 ] ] . Tämä pseudohupailu eroaa todellisesta humalahakoisuudesta . Borisenko V.V. uskoo, että suurin ero todellisen humalahakuisen ja näennäisen humalahakuisuuden välillä on se, että pseudohupailu riippuu ulkoisista olosuhteista, ja todellinen humalahaku on biologisesti määrätty, mutta sekä oikea että väärä humalahaku perustuvat samaan alkoholiriippuvuuden mekanismiin. ulkoiset olosuhteet vain peittävät tämän mekanismin olemassaolon. Pseudodipsomaniassa se ilmenee vähitellen, ei ole kovalle juomiselle ominaista syklisyyttä [4] . Lisäksi pseudo-ahaminen eroaa todellisesta humalahakoisuudesta siinä , että juoja kokee pseudo-ahamisen aikana raittiusoireyhtymän sijaan krapulaoireyhtymän : toistuva alkoholinkäyttö ei paranna potilaan somaattista tilaa, kuten ns. krapula, vaan päinvastoin, pahenee [3] . Samaan aikaan potilas ei koe vastustamatonta alkoholinhimoa, ja hän saattaa silti kieltäytyä väärinkäytöstä sekä itsenäisesti että ulkopuolisen avun avulla, erityisesti psykoterapian ansiosta . Myöhemmin alkoholismin toisessa tai kolmannessa vaiheessa alkoholiriippuvuus voimistuu, ja pseudo-ahmiminen voi muuttua todelliseksi dipsomaniaksi [2] [3] [4] .
| Alkoholi | |
|---|---|
| Kulutuskulttuuri | |
| juomalaitoksia | |
| Terveysvaikutus | |
| Vaikutus psyykeen | |
| Juopumisen persoonallisuudet |
|
| Muut | |