Lennot unessa ja todellisuudessa

Flights in Dreams and Reality on neuvostoliittolainen tragikomedia , jonka on ohjannut Roman Balayan ja kirjoittanut Viktor Merezhko . Maalaus oli tuotannossa 1981-1982. Kenttäammunta tapahtui Vladimirissa ja kaupungin ympäristössä. Elokuva julkaistiin vuonna 1983.

Kuva kertoo kolmesta päivästä arkkitehtitoimiston työntekijän Sergei Makarovin elämästä hänen 40-vuotissyntymäpäivänsä aattona, menneiden vuosien uudelleenajattelu. Elokuva sai kriitikoiden suosiota käsikirjoituksestaan ​​ja ohjauksestaan. Asiantuntijoiden kiistaa aiheutti Oleg Yankovskyn päähenkilön kuva ja hänen inkarnaationsa . "Lentämisestä unessa ja todellisuudessa" on tullut moderni pohdiskelu Lermontovin ja Tšehovin " tarpeettoman ihmisen " teemasta , keski-iän kriisistä ja kehittyneen sosialismin aikakauden kokonaisen sukupolven kriisistä . "Syysloman " ja "Syysmaratonin" ohella kuva kuulosti 1970-1980-luvun sukupolven manifestilta, joka kosketti aikamme akuutteja sosiaalisia ja filosofisia kysymyksiä. Elokuvakriitikot panivat merkille piilotetun sosiaalisen alatekstin ja kutsuivat elokuvaa "hiljaiseksi toisinajatteluksi", josta Victor Matizenin sanoin tuli "aikakauden ominaisuus".

Elokuvan pääroolin näyttelijä Oleg Yankovsky piti "Lennot unessa ja todellisuudessa" parhaana työkseen. Lipputuloissa kuvaa katseli 6,4 miljoonaa katsojaa. Vuonna 1987 nauhan luova ryhmä sai Neuvostoliiton valtionpalkinnon . Kuva pääsi ulkomaiseen levitykseen ja sai myönteisiä arvosteluja ulkomaisesta lehdestä. Roman Balayan harkitsi jatko-osan tekemistä elokuvalle. Kuvan juoniteemaa jatkettiin vuoden 2008 draamassa Birds of Paradise , ja sen nimi on tullut tasaisesti nykyvenäläiseen kieleen [1] .

Juoni

Kuvan tapahtumat sijoittuvat arkkitehtitoimiston työntekijän Sergei Makarovin 40-vuotispäivän aattona. Sergey herää aikaisin aamulla. Hän yrittää kirjoittaa kirjeen äidilleen, mutta luovuttaa. Riitautunut vaimonsa Natashan kanssa, koska hän herätti tyttärensä etuajassa, Sergey lähtee kotoa. Töissä Sergei pitää vapaata, näennäisesti tavatakseen äitinsä asemalla, joka on tulossa hänen vuosipäiväänsä. Itse asiassa hän menee treffeille rakastajatar Alicen kanssa. Sattumalta Natasha, joka sattui olemaan lähellä, astuu autoonsa . Sergei riitelee molempien naisten kanssa. Natasha ottaa talonsa avaimen.

Palattuaan töihin Sergei myöntää, että hän ei tavannut äitiään petettyään pomoaan Nikolai Pavlovichia ja kollegoitaan. Skandaali alkaa, tapahtuman tekijä kirjoittaa pomon pyynnöstä erokirjeen. Sergei lähtee toimistosta, tekee sovinnon Alicen kanssa ja lähtee hänen kanssaan heidän tutun kuvanveistäjänsä järjestämiin juhliin. Siellä Sergei puhuu "lennoistaan", ja Alice ikään kuin ohimennen rakastaa satunnaista tuttavuutta. Poistuttuaan kokouksesta Sergei vaeltelee päämäärättömästi ympäri kaupunkia yöllä. Sattumalta hän löytää itsensä elokuvan kuvauspaikalta, josta ohjaaja näkee hänet ulos. Sitten kaupungin laitamilla Sergei hyppää tavarajunaan ja kertoo kuljettajalle, että hänen on mentävä kiireesti äitinsä luo. Kun Sergei yritetään estää varkaudesta autosta, tuntemattomat ihmiset hakkaavat. Seuraavana aamuna vaihteisto poimii hänet rautatien penkereeltä ja vie hänet takaisin kaupunkiin moottoroidulla kumilla.

Seuraavana päivänä Sergei jatkaa päämäärätöntä matkaansa: hän vierailee tyttöystävänsä (ja entisen rakastajansa) Larisa Jurjevnan luona, pääsee vanhan tutun luo häihin, tapaa tyttärensä leikkikentällä. Hän aikoo puhua Alicelle, mutta käy ilmi, että hän viettää aikaa uuden ystävän kanssa. Toinen päivä päättyy sovintoon Nikolain kanssa ja ystävälliseen juhlaan iltaan asti vodkapullon kanssa. Nikolai myöntää, että hän oli nuoruudessaan toivottomasti rakastunut Larisaan ja kadehti Sergeitä.

Viimeinen päivä on Sergei Makarovin vuosipäivä, jota koko tiimi juhlii kaupungin ulkopuolella keskeneräisessä dachassa. Alice kertoo vieraille, että Sergei lupasi näyttää "lentonsa". Nikolai vitsillä vihkii Sergein pojista miehiksi. Kun vieraat tanssivat ja juovat, Sergei hyppää järveen benjillä , joka on sidottu puun oksaan. Pelästyneet vieraat ryntäävät pelastamaan häntä, miehet alkavat riisua, mutta märkä Sergei lähestyy heitä järven toiselta puolelta ja sanoo vitsailevansa. Tunnelma pilaantuu, vieraat hajaantuvat. Viimeisessä kohtauksessa Sergei vaeltelee syksyisellä pellolla, jonka päällä on heinäsuoloja . Nähdessään poikia ajamassa polkupyörällä hän juoksee heidän perässään outo luuta kädessään huutaen jotain kohottavaa. Väsyneenä hän pysähtyy heinäsuovan lähelle, putoaa siihen, itkee ja käpertyneenä rauhoittuu vähitellen [2] .

Luominen

Tausta

Kuten hänen tuleva sankarinsa 40-vuotissyntymäpäivänsä aattona, Roman Balayan koki luovan ja elämän kriisin 1980-luvun alussa. Parajanov -koulun [3] nuorten johtajien galaksin lupaavana edustajana hän muutti studioon vuonna 1967. Dovzhenko, josta tuli hänen työnsä pääpaikka. Muihin alueellisiin elokuvayhdistyksiin verrattuna studiota pidettiin ideologisen hallinnan linnoituksena [4] [5] . Balayan oli jo tehnyt itselleen mainetta, saavuttanut tunnistettavan tavan, mutta hänet tunsivat suurimmaksi osaksi vain asiantuntijat [6] . Johtaja oli tienhaarassa ja hänellä oli taloudellisia ongelmia. Kashtankan (1975) ja Biryukin (1978) jälkeen hän ei ampunut noin viiteen vuoteen. Kirjallisuuden klassikoiden näyttösovitus oli melko neutraali toiminta, joka ei herättänyt vakavia sensuurihyökkäyksiä varsinkaan periferiassa [5] [4] . Yritystä luoda kuva Shevchenkon päiväkirjojen perusteella ei kuitenkaan hyväksytty, hänelle tarjottiin kuvausta vain tuotantoaiheista [3] [7] . Idea tulevasta kuvasta tuli Romanilta vuoden 1981 alussa, ja aluksi hän jakoi sen ystävilleen. Ennakoi vaikeuksia skenaarion läpiviemisessä monimutkaisten sosiaalisten asioiden kanssa, Balayan neuvotteli opettajansa Timofey Vasilyevich Levchukin kanssa, eikä hän nähnyt skenaariossa mitään kapinallista [8] . Kuva pääsi elokuvastudion portfolioon seuraavana vuonna. Totta, Ukrainan SSR:n valtion elokuvakomitean puheenjohtaja Juri Olenenko ilmaisi epäilyjä, mutta skenaariosuunnitelma oli jo hyväksytty Moskovassa [8] .

Skenaario

Seuraavalla teoksella ohjaaja aikoi keskeyttää "klassikoiden kierron" voidakseen, kuten hän sanoi, "heittää pois kaiken kertyneen sapen" [7] . Romanin ystävä Nikita Mikhalkov, saatuaan tietää ideasta, suositteli Viktor Merezhkoa, joka oli äskettäin kirjoittanut käsikirjoituksen hänen elokuvaansa Kin . Maalauksen työstäminen alkoi huhtikuussa 1981, kun Roman kutsui Viktorin Kiovaan ja muotoili idean sanoiksi. Tulevalla käsikirjoituksella, kuten kävi ilmi, oli omaelämäkerrallinen konnotaatio molemmille tekijöille: Roman Balayan todella kuvitteli, kuinka hän lensi unessa, ja laskeutumisen jälkeen hän heräsi vaikeaan todellisuuteen. Ja jos ohjaaja kuvasi perinteisesti aiemmat elokuvat "itsekseen", eikä yleisön resonanssi kiinnostanut häntä liikaa, seuraavan tarkoituksena oli nähdä mahdollisimman monta katsojaa [9] .

Victor, joka ei heti ymmärtänyt ideaa, ajatteli käsikirjoitusta jonkin aikaa. Tämän seurauksena hän perustui muistoihin vanhemmasta veljestään, suunnittelutoimiston työntekijästä, vaikeasti kommunikoivasta ja henkilökohtaisessa elämässään levottomasta henkilöstä. Nimi "Lentäminen unessa ja todellisuudessa" syntyi yhteisissä keskusteluissa. Balayan oli tyytymätön ensimmäiseen versioon: tarina oli kirjoitettu komediaan, eikä se vastannut ollenkaan hänen suunnitelmaansa. Viktor Merezhko oli jo valmis, jos hän kieltäytyi antamasta käsikirjoitusta Lenfilm -studiolle , mutta Balayan joutui suostumaan hyväksymään sen perustana. Jatkossa ohjaaja työsteli käsikirjoitusta niin syvälle, että hän, kuten hänestä näytti, pystyi käsittelemään sitä itse, mutta hänen luovan uransa siinä vaiheessa ilman kokeneen käsikirjoittajan apua elokuvaa ei olisi tapahtunut [ 10] [11] .

Casting

Ohjaaja piti näyttelijöiden valintaa onnellisena sattumana ja ensimmäisellä kerralla täsmällisenä osumana. Roman Balayanin tyylin erikoisuus on, että hän teki jopa "Biryukista" ilman näyttelijöitä [12] . Roman Balayan hylkäsi välittömästi Viktor Merezhkon ehdottaman Nikita Mikhalkovin ehdokkuuden, vaikka hän lupasi ystävälleen korvauksen [13] . Päärooli vaati toisenlaista. Nähdessään Oleg Jankovskin elokuvassa " Me, allekirjoittanut " jaksossa, jossa hänen hahmonsa leikkaa sitruunaa ennen syntymäpäivän juhlimista, Roman tajusi heti löytäneensä etsimänsä. Hillitty näyttelijätyyli, vähättelyn taito, synnynnäinen ironia - juuri sitä, mitä Sergei Makarovin kuvalta vaadittiin [14] . Sankarillisista ja romanttisista rooleista lähtien Oleg Jankovsky siirtyi 1970-luvun lopulla negatiivisiin hahmoihin, kuten Stapletoniin Baskervillen koirasta ja Semjonoviin Me allekirjoittaneista. Hänen seuraava askeleensa oli hänen aikalaistensa rooli, joita on vaikea liittää yhteen napoista. Oleg Yankovskylla oli myös kiistanalainen rooli, joka muistuttaa Sergei Makarovia elokuvassa " Rakastunut omasta vapaasta tahdosta ", joka kuvattiin melkein samanaikaisesti [15] .

Balayan lähetti käsikirjoituksen näyttelijälle. Yankovsky on aina ollut suuri kysyntä elokuvissa ja teatterissa. Ohjaajan nimi ei merkinnyt hänelle silloin mitään, ja kuvaukset suunniteltiin reunastudiossa, joten näyttelijä ei tuntenut paljon innostusta ehdotuksesta. Keväällä 1981, kun Oleg meni Nikita Mikhalkovin kanssa Tallinnaan seuraavaan kuvaamiseen, hän luki käsikirjoituksen junan osastolla. Mikhalkov ylisti Balayania kaikin mahdollisin tavoin, vaikenen tahdikkisesti siitä, että hän itse oli ensimmäinen ehdokas päärooliin. Joten näyttelijä hyväksyi tarjouksen [15] . Yankovskyn ja Balayanin yhteisellä sopimuksella päätettiin, että Natashan roolia näyttelijän vaimo elämässä - näyttelijä Ljudmila Zorina . Tämän piti antaa erityinen maku hahmojen välisille kommunikaatiokohtauksille. Tulevaisuudessa tämä rooli pysyi teatterinäyttelijän ainoana merkittävänä työnä elokuvateatterissa [16] .

Toisen suunnitelman muiden hahmojen kanssa haku eteni melko helposti. Balayan tunsi Oleg Tabakovin hyvin maalauksesta "Kashtanka". Nikita Mikhalkov suositteli ohjaajalle Ljudmila Gurchenkoa. Ensimmäisen tapaamisen aikana Roman pyysi häntä välittämään tulevan sankarittaren hahmon, mutta Gurchenkon tavanomainen tapa ei sopinut hänelle ollenkaan. Sitten Balayan vihjasi: "Jos löytäisin näyttelijän Euroopasta, valitsisin Anouk Aimen ". Vastauksena Ljudmila sanoi: "Okei, olen vain hiljaa kehyksessä" [14] [12] . Monet kuvat ja niitä ilmenneet näyttelijät ilmestyivät elokuvaan spontaanisti, kuten esimerkiksi kuvanveistäjän episodinen rooli jaksomestari Alexander Adabashyanille [8] .

Nuoret sankarit - päähenkilön rakastajatar Alice ja hänen ystävänsä - esiintyivät käsikirjoituksessa viimeisissä versioissa juuri ennen kuvaamista [17] . Roman huolehti Oleg Menshikovista debyyttielokuvassaan "Odotus ja toivo" , joka oli tuotannossa Kiovan elokuvastudiossa [18] . Oleg Menshikovin hahmo oli alun perin ohimenevä hahmo, mutta sitten Balayan laajensi sitä [19] . He etsivät Sergein nuorta rakastajataria pitkään ja löysivät sen vasta, kun ammunta oli jo alkanut. Kymmenennen luokkalainen Elena Kostina, ystävän Ljudmila Ivanovan tytär, tuli Liisa-roolin esiintyjäksi, jolla ei ollut kokemusta elokuvasta. Pyrkivä näyttelijä ei heti liittynyt tähtijoukkueeseen. Tytön oli kestettävä kokeneiden kollegoiden epämiellyttäviä huomautuksia näyttelijäkyvyistään. Juhlien jaksossa ilmestyy patsas, joka juonen mukaan on veistetty alastomasta Liisasta. Patsas oli todellakin veistetty Elenasta, mutta hän ei poseerannut alasti, vaan pukeutunut tiukkaan villapaitaan [20] .

Tuotanto

Kuvan tuotanto aloitettiin Vladimirissa 14. syyskuuta 1981, ja suurin osa kuvauspaikasta tapahtui saman vuoden syyskuusta marraskuuhun. Ensimmäisenä kuvauspäivänä vakiintuneen elokuvaperinteen mukaan he rikkoivat lautasen onnea varten [21] . Samana päivänä saapui Nikita Mikhalkov. Ohjaaja täytti lupauksensa korvauksesta, koska hän ei valinnut häntä näyttelemään päähenkilöä, vaikka hänen täytyi yrittää kovasti keksiä rooli "hypotettuun" esiintymiseen [9] . Joten Mikhalkov sai elokuvassa episodisen roolin "kuva kuvassa" -ohjaajana, jonka idea syntyi suoraan kuvauspaikalla [8] [22] . Kohtaus oli ensimmäinen elokuvassa kuvattu - lyhyt episodi cameo-roolilla, jossa Mikhalkov ja näyttelijä Sergei Ivanov vangittiin vain kahdessa tunnissa [8] .

Ohjaaja, joka selitti tehtävän näyttelijöille, kuvasi tulevaa elokuvaa seuraavasti: elokuva puusta, joka seisoo vedessä ja kuolee janoon [23] . Tunnelma kuvauksissa oli rento. Kuvauspaikalle ohjaaja sisällytti erityisesti ääniraidan elokuvasta "8 1/2" , joka, kuten hän uskoi, loi tarvittavan tunnelman. Säveltäjä Vadim Khrapachev sai tehtäväkseen kirjoittaa musiikkia " Nino Rotan alla ". Balayanin ohjaajan työskentelyn erikoisuus oli, että hän tarjosi esiintyjille täydellisen vapauden mahdollisuuksien mukaan. Samalla hän yritti aina pysyä nauhatuotannon aikataulussa. "Lennot ..." -sarjassa ohjaaja ei painostanut näyttelijöitä. Balayan muistutti, ettei hän koskaan ollut liian vaativa, sietänyt myöhästymistä ja ongelmia tekstin ulkoa oppimisessa, mielenkiintoisten improvisaatioiden rohkaisemisessa ja esiintyjien mielipiteiden kuuntelemisessa [16] . Pieniä vaikeuksia syntyi vaarallisessa kohtauksessa, jossa heilautettiin köydellä seuraavaa hyppyä varten. Kutsuttiin stuntman, mutta hän työnsi vaistomaisesti jalkansa ennen hyppyä, mikä ei sopinut ohjaajalle. Seurauksena oli, että Jankovskyn sijasta yksi kuvausryhmän teknikoista, jolla oli samanlainen hahmo, heilui ja hyppäsi .

Hrapatšovin elokuvaan kirjoittaman musiikin äänitti Moskovan ääniteknikko Juri Bogdanov , joka työskenteli tuolloin Melodiya -levy-yhtiössä ja oli tunnettu yhteistyöstään säveltäjä Eduard Artemievin ja monien muiden muusikoiden kanssa. Molemmat musiikkiteemat - "Dance" ja "Final" - soittivat Bogdanov EMS Synthi 100 -syntetisaattorilla ("Dancessa" hän käytti myös kitaraa ja Ukrainan SSR:n valtion sinfoniaorkesterin jousiryhmää johti Fjodor Gluštšenko oli myös mukana "Final" nauhoituksessa ).

Jotkut näyttelijöistä rinnakkain "Lennot unessa ja todellisuudessa" -teoksen kanssa näyttelivät muissa elokuvissa ja olivat kiireisiä teatterissa. Oleg Tabakovin piti nousta viideltä aamulla kuvaamista varten, jotta hän pääsi illalla ajoissa esitykseen pääkaupungissa. Hän nukkui jokaisen vapaan minuutin [23] . Se oli erittäin vaikeaa Yankovskylle, joka melkein samanaikaisesti vuonna 1981 suostui osallistumaan elokuvaan "Rakastunut omasta vapaasta tahdostaan". Sergey Mikaelyan yritti aloittaa kuvaamisen aikaisemmin ja mukautui näyttelijän aikatauluun parhaansa mukaan. Oleg Yankovsky joutui myös repimään irti työstä Lenkomissa . Näyttelijä muisteli, että hän nukkui 3-4 tuntia päivässä risteilyt autossaan Vladimirin, Moskovan ja Moskovan alueen välillä [24] .

Luovaa ryhmää ajavat myös arjen ongelmat, jotka olivat tuolloin yleisiä. Kaupungin ruoan puutteen vuoksi kuvausryhmällä ei ollut paikkaa syödä. Nikita Mikhalkovin väliintulo auttoi. Hänen yhteyksiensä ansiosta elokuvantekijät saivat ruokailla osaston aluekomitean ruokasalissa [23] . Kuvaukset tapahtuivat eri puolilla kaupunkia, erityisesti Kolhozny-markkinoiden lähellä. Jakso "melonin kanssa" ja sitä seurannut päähenkilön teeskennelty sydänkohtaus kuvattiin Bolshaya Moskovskaya -kadulla sijaitsevan Jumalanäidin syntymäluostarin yhden rakennuksen sisäänkäynnillä . Paikallisten asukkaiden erityistä huomiota herätti kohtaus, jossa Alice poistuu tavallisesti tiukasti suljetusta portista, joka kuului noina vuosina KGB:n alueosastolle [25] . Sergein aamukilpailu prologissa kuvattiin yhdellä kaupungin laitamilla. Sankarin vaimon ja rakastajan vahingossa tapahtuneen tapaamisen keskeiset kohtaukset on kuvattu Georgievskaya Streetin alueella [~ 1] [26] . Ensimmäisessä versiossa piknikin viimeisestä kohtauksesta lokakuun lopussa menimme Vladimirin esikaupunkiin - Mostostroyn kylään Klyazman rannalla . Kuvaukset paikan päällä valmistuivat marraskuussa, kun Vladimirissa oli jo satanut lunta, joten pitkälle piknikkohtaukselle Sergein mökissä kuvausryhmä lähti Sotšiin. Ohjaajan käsityksen mukaan lähes kaikki toissijaiset hahmot olivat mukana siinä. Muissa projekteissa kiireinen Ljudmila Ivanova ei päässyt sinne ja katui myöhemmin suuresti, että hänen roolinsa jäi kesken [16] [27] .

Kuvauksen aikana kuvan tekijät poikkesivat merkittävästi käsikirjoituksesta, mikä oli ohjaajan tavanomaista tapaa ja kirjallisen materiaalin laadusta riippumatta [12] . Viktor Merezhkon alkuperäisen suunnitelman mukaan sankarin lennoilla oli suuri rooli juonessa. Sankarilla oli yliluonnollinen lahja ja hän saattoi vierailla paikoissa, joissa hän ei ollut koskaan ennen käynyt [28] . Sergei Makaroville lentäminen oli pakkomielle, ja hän teki jopa kotitekoisia siipiä. Elokuvan työskentelyn alussa ohjaaja otti koekuvia kuvaamisesta helikopterista, mutta hylkäsi sitten tällaisen skenaarion [14] . Aluksi oletettiin, että viimeisen piknikin kohtauksessa sankari putoaa puusta vieraiden ja vierailevan äidin edessä, murtuu ja kuolee Larisan syliin. Balayan kieltäytyi tällaisesta lopputuloksesta, ja seurauksena oli vain yksi maininta lennoista. Jonkin aikaa Balayan etsi kuvalle erilaista loppua, mutta löysi sen vahingossa. Ajaessaan ympäri Vladimirin naapurustoa etsimään luontoa, ohjaaja näki heinäsuovasta pellon, jolla pojat ajoivat polkupyörillä. Satoi kevyesti. Impromptu syntyi uusi loppukohtaus, jossa sankari juoksee pyöräilijöiden perässä ja sitten pysähtyy, kaatuu avuttomana ja hautautuu heinäsuovasta. Aikaa tai ystävällisyyttä tuhlaamatta ryhmä vangitsi kohtauksen välittömästi. Jopa zoom-objektiivin puute , joka tarvitaan lähentämiseen ja sankarin lähikuvaan, ei pysähtynyt . Kuljettajan vaunun tilalle tuli tiellä ohi kulkevan satunnaisen moottoripyöräilijän kehto [16] .

Vuokraus ja tunnustus

Tuotanto kesti lähes vuoden, ja elokuva valmistui vuoden 1982 lopulla. Roman Balayan väitti, että ensimmäisten esitysten jälkeen elokuvan julkaisu kiellettiin [29] . Hän valmistautui jo seuraavaan nauhaan , mutta hänen oli pakko lykätä esituotantoa ja aloittaa "Lennot ..." viimeistely. Teoksen hyväksyminen aiheutti kiistaa. Studion taiteellisen neuvoston pyynnöstä, joka piti kuvaa periaatteettomana ja päähenkilön dekadentin kuvaa, he lisäsivät häitä sisältävän jakson, jota Balayan kuitenkin myöhemmin vielä pienensi merkittävästi [23] . Taideneuvosto vaati myös lisäämään jakson puoluekokouksesta , jossa päähenkilöä moititaan, mutta Balayan kieltäytyi [16] [23] . Neuvostoliiton Goskinon ensimmäinen varapuheenjohtaja Boris Pavlenok kritisoi elokuvaa . Ensinnäkin johto ei ollut tyytyväinen päähenkilön arvottomaan käytökseen, joka ei voi edes käydä äitinsä luona useiden vuosien ajan ja valehtelee häpeämättömästi kollegoilleen. "Tämä ei ole neuvostovastainen kuva - se koskee vain henkilöä, joka ei halua rakentaa kommunismia", Balayan puolusti itseään. Philip Yermash reagoi kuvan kritiikkiin melko rauhallisesti, kaikkien kommenttien korjaaminen merkitsisi tarvetta ampua täysin erilainen kuva. "Hyökkääkö Balayanin elokuva neuvostovallan perustaa?" kysyi valtion elokuvakomitean puheenjohtaja. Tämä päätti vuokra-asunnon kohtalon [30] .

Pitkien valvontaviranomaisten kanssa käytyjen menettelyjen, yksittäisten kohtausten lisäkuvausten ja editoinnin jälkeen nauha julkaistiin tammikuussa 1983. Kuva sijoitettiin toiseen vuokraluokkaan, ja se läpäisi rajoitetun "toisen näytöksen" maakuntien elokuvateattereissa ollessaan jossain määrin melodraaman "Rakastumassa omasta tahdostaan" varjossa. Nauhat julkaistiin lähes samanaikaisesti, mutta Mikaelyanin kuva menestyi paremmin lipputuloissa (26 miljoonaa katsojaa) ja sai useita palkintoja elokuvafestivaaleilta [~ 2] . Siitä huolimatta yleisö huomasi "Lennot ..." - vuoden aikana kuvaa katseli noin 6,4 miljoonaa katsojaa. Kuva sai yksityiskohtaisimman lehdistökatsauksen ja kriitikoiden suosion [31] .

Vuonna 1983 nauha pääsi kansainväliseen levitykseen, kilpailun ulkopuolella Cannesin elokuvajuhlilla ja Neuvostoliiton elokuvaviikon aikana New Yorkissa [32] . Siitä kirjoitti myös kansainvälinen kritiikki [33] . Vuonna 1987, perestroikan alkaessa, elokuva julkaistiin uudelleen. Neuvostoliiton valtionpalkinto myönnettiin luovalle tekijöille: Roman Balayan, Vilen Kalyuta, Viktor Merezhko, Oleg Yankovsky [23] .

Arvio

Genre ja juonirakenne

Kuvan tyylilajisuhde jäi epävarmaksi. Kuvan käsikirjoituksen kirjoittaja kutsui sitä tragikomediaksi [34] , jonka kanssa aikalaiset olivat samaa mieltä [17] . Myöhemmässä analyysissä nauha mainittiin yhdeksi harvoista esimerkeistä arthousesta neuvostoelokuvassa, ja siihen viitattiin myös eksistentiaalisena draamana ("tavallinen eksistentialismi", kuten Barbara Wurm sanoi) [35] [29] . Punch-lehden kriitikko totesi, että kuva on luotu kansallisen elokuvan kehyksen ulkopuolella ja että Roman Balayanin työ voidaan jopa sekoittaa amerikkalaisen uuden aallon kanssa [36] . Zara Abdullaeva kutsui "Lennot ..." juonittomaksi kuvaksi, jota voi katsella mistä tahansa [24] . Kuvan päätunnelma, sen epätäydellisyys ja aliarviointi jättävät katsojalle riittävästi tilaa ajattelulle. Kaikki alkaa nimestä. Se lupaa katsojalle fantastisen tapahtumakehityksen, mutta juoni kehittyy maakuntakaupungin arjessa. Päähenkilö tasapainoilee jatkuvasti unen ja todellisuuden, totuuden ja fiktion, elämän ja kuoleman välillä [37] .

Kaksinaisuutta korostaa myös pari kuvan musiikkiteemaa, jotka luovat ensisilmäyksellä yhteensopimattoman äänikollaasin. Traaginen pääteema, joka on luotu Artemjevin "Stalkerin" elektronisella tavalla , ja kontrapointti - Maryla Rodovichin hitin "Fair" [~ 3] [38] päämotiivi . Kuvassa ei ole katsojalle tuttua rakennusta - positiivisten ja negatiivisten hahmojen ristiriitaa. Päähenkilöä, jota voidaan pitää anti-sankarina (tai "ei-sankarina"), ei vastusta kukaan. Kuvan loppu on avoin ja pääkysymykset jäivät ilman suoraa vastausta. ”Avoin dramaturginen rakenne, ilman alkua ja loppua, edellyttää katsojassa päähenkilöä – eivätkä nämä ole kauniita sanoja. Katsoja sulkee ne yhteydet, jotka muun runouden lakien mukaan yleensä toteutuvat juonessa. Näin ollen katsojan on arvioitava sankari ja tehtävä johtopäätökset [39] .

Juoni on ajallisesti ja tilassa kompakti. Ruutuaika - kolme päivää sankarin elämästä, yhteenveto ja uudelleen miettiminen, mitä tapahtui ennen vuosipäivää. Tila on rajoitettu maakuntakaupunkiin. Sankari ryntää sen sisällä, ajaa epätoivoisesti autoa kapeilla kaduilla eikä näytä pystyvän paeta arjen kehyksistä. Yritys poistua kaupungista ja käydä hänen äitinsä luona päättyy sankarin hakkaamiseen. Vaikka hän käytännössä yrittää pudota todellisuudesta lavalle, sankari tuodaan väkisin takaisin [40] . Keinotekoisen rajoituksen ja niihin palaamisen tekniikka tunnetaan hyvin. Sitä käytti esimerkiksi Shakhnazarovin " City Zero " [41] . Toiminnan aika - syksy. Toivottomuuden tunnelmaa lisää pilvinen sää talveen siirtyessä. Kuvan kuvaamisessa käytetyn neuvostoliittolaisen värielokuvan " Svema " huonosta laadusta johtuen alhainen valoherkkyys ja likainen gamma luovat masentavan tunnelman, mikä korostaa sankarin sielun epäsopua [42] [43] . Hahmojen kommunikointi tapahtuu enimmäkseen pienissä kotiriioissa kammioympäristön (autossa tai huoneessa) taustalla. Vasta lopussa sankari lopulta murtuu tästä sopimuskehyksestä. Kuvan finaali on kuvattu avoimissa tiloissa, luonnon luonnossa [40] .

Päähenkilön kuva

Edessämme on todella vastuuttomuuden nero, itsekkyyden virtuoosi, mies, jonka parhaat impulssit haalistuvat ennen kuin ne syttyvät, tai jopa syntyvät kokonaan uudelleen vastakohtakseen, vahingoittaen armottomasti itseään ja kaikkia ympärillään. Mutta tämä nelikymppinen poika oli lahjakas, sympaattinen, kiltti - vielä nykyäänkin, ikään kuin entisen kauneuden jalanjäljissä, sen voi jäljittää hänen luonteensa impulsiivisuudesta. Ei turhaan, että naiset rakastivat häntä ja ihailivat hänen tovereitaan. Kuka on syypää siihen, että tämän ilmeisesti erinomaisen henkilön kohtalo on kehittynyt niin järjettömästi? Onko hän itse, egoisti ja pilkkaaja, tuhlasi lahjansa pikkuasioihin ja tuhosi sielunsa, vai onko se hänen ystäviensä ja rakastajiensa syy, jotka hyväilevät häntä täysin, jotka ovat tottuneet antamaan hänelle anteeksi kaiken - sekä ilkeän pilan että tahattoman ilkeyden. .

Anatoli Makarov [44]

Roman Balayan kuvaili työtään monologiseksi kertomukseksi, "näytteleväksi" kuvaksi. Elokuvassa ei ole rinnakkaisia ​​tarinalinjoja, koko toiminta rakentuu päähenkilön ja hänen draaman ympärille [12] . Tarinan keskellä on keski-ikäinen hahmo, joka valmistautuu juhlimaan 40-vuotissyntymäpäiviään. Sergei Makarov näyttää olevan kudottu ristiriitaisuuksista. "Hahmo menettää yhä enemmän kokonaisvaltaisen ja täydellisen yksilöllisyyden arvoa ja osoittautuu pikemminkin jonkinlaiseksi plastiseksi aineeksi, joka kykenee mitä odottamattomimpiin muunnoksiin", A. Zverev kommentoi sankarin monimutkaisuutta [4] .

Ensi silmäyksellä hän on melko menestyvä: vaimo, lapsi, asunto. Sergei Makarovilla on jopa dacha (melko ehdollinen) ja auto (jonkun muun) - Neuvostoliiton standardien mukaisen hyvinvoinnin symboleja. Tämä kaikki on kuitenkin illuusiota. Hän asuu velassa, perheensä kanssa yhteistä asuintilaa lukuun ottamatta, hänellä on vähän yhteistä: vaimoa ei rakastettu, lapsi kasvaa yksin. Siellä on rakastajatar, mutta hänen läsnäolonsa hänen elämässään ei tuo iloa. Kyllä, ja työ ei näytä suosikkiharrastukselta: hänen palvelustaan ​​arkkitehtitoimistossa, jonka merkitys jää kulissien taakse, voidaan kutsua vain "sielun vammaeläkkeeksi" [45] . Sankari viettää koko elokuvan samoissa vaatteissa - vanhassa venytetyssä puserossa, haalistuneissa farkuissa ja tennareissa. 80-luvun katsojan näkökulmasta vaatteita on vähän , mutta nuoren sankarin päällä ne näyttävät hieman naurettavalta [46] [13] . Sergeyltä ei puutu huumorintajua, hän ei ole vastenmielinen temppuilemaan muita, mutta hänen vitsinsä eivät ole hauskoja. Infantilismi , sankarin rakkaus kepposille, on jyrkkä vastakohta hänen henkilökohtaisen elämänsä tragedialle [24] . Pääsääntöisesti useimmissa elokuvissa päähenkilö itse antaa käsityksen ongelmista, joskus hän jopa ilmaisee omia ajatuksiaan, mutta ei täällä: "Lennot ..." sankarin hämmennykselle ei anneta mitään kirjailijan tulkintaa [47] [13 ] ] . Kuten Elena Stishova totesi , sankari elää selittämätöntä kaksoiselämää: yö ja päivä, lennot unessa ja levoton elämä todellisuudessa [46] [13] .

Viehättävää, lahjakasta, naisten rakastamaa hahmoa on vaikea katsoa sankareille sanan tavallisessa merkityksessä, koska hän osoittaa täydellistä piittaamattomuutta yhteiskunnan käyttäytymisestä ja sosiaalisista normeista. Sergei Makarovia luonnehditaan tietyin perustein negatiiviseksi hahmoksi. Sergein vaimo sydämessään kutsuu häntä "eläimeksi", ja hänen ystävänsä Nikolai kutsuu häntä "paskaksi" naamallaan. Hän pettää ystäviä, pettää naisia, unohtaa äitinsä. Kysymys ei ole edes kyvystä sankaritekoon tai uhrautumiseen - sosialistisen realismin aikaisista näytön päähenkilön tavanomaisista ominaisuuksista [42] . Publicisti Juri Andreev , kiistämättä tuotannon lahjakkuutta, kutsui Makarovia "neljäkymmentävuotiaaksi jätkäpääksi", syyttäen tekijöitä passiivisuudesta ja henkisyyden puutteesta, joka ilmaistaan ​​niin oudossa päähenkilön valinnassa [48] [~ 4 ] .

Kuva herättää monia kysymyksiä. Miksi sankari on sosialistisen realismin kanonien mukaan selvästi epäsosiaalinen, negatiivinen tyyppi, jota muut rakastavat ja kärsivällisesti anteeksi [49] . Heidän suhteensa näkyy selvästi lopussa leikkisä hovikohtaus, jossa polvistuu ja aikuisen omistautuminen mieheksi [50] . Vihkimyksen ja nuorelle vastustajalle häviämisen jälkeisessä kohtauksessa Larisa tanssii ja halaa ja houkuttelee Sergein luokseen muiden miesten kateellisten katseiden alla [46] .

Yleisön sympatialle Makarovia kohtaan on selvä selitys. 1970-luvun lopusta lähtien Neuvostoliiton näytöille ja näyttämölle alkoi ilmestyä pragmaattinen sankari, jolla on liiketajua ja joka tietää kuinka asettua minne tahansa. Baarimikot, myyjät, tavarantoimittajat alkoivat tiukasti ottaa paikkansa tontilla [~ 5] . Aiemmin "yksittäisten puutteiden" kantajat alkoivat syrjäyttää tavanomaista positiivista luonnetta: rohkeita, oikeudenmukaisia, toimintakykyisiä. Liikemiehen anteeksipyyntö, joka on ristiriidassa sosiaalisten ihanteiden kanssa, alkoi herättää huolta kulttuurihenkilöiden keskuudessa [51] . Kaikilla puutteillaan Sergei Makarov herättää myötätuntoa ja myötätuntoa [42] . Katsojaa houkutteleva romanttinen häviäjä on liikemiehen, kylmäverisen rationalistin vastakohta [15] .

Kriitikot arvioivat Sergei Makarovin itsetuhoisen käytöksen epäkonformismiksi , muodoksi vastustusta todellisuutta kohtaan ihanteiden menettämisen edessä [52] . Päähenkilön infantilismista, todellisuuden käsityksestä pelinä tulee itsepuolustusjärjestelmä. Sankarin elämä ulkoisella hyvinvoinnilla on käytännössä tuhottu, hänellä ei ole mitään, mihin luottaa. Tällaista syvää konfliktia voidaan kutsua substantiiviksi [4] . Jevgeni Margolitin mukaan tärkein syy empatiaan päähenkilöä kohtaan on hänen luontainen vapaus, vaikka se ilmeneekin niin passiivisena ja jopa kaksinaamaisena käyttäytymisenä [53] .

Mutta käsittämättömällä tavalla - huijaamalla kauniita naisia, pettämällä ystäviä, kehystämällä työtovereita, unohtamalla äidit/isät jne. pelkurimainen, keskimääräinen ympäristö. Nämä ovat hyvin julmia juonia, mutta ne ilmentävät kansallissankarin ilmiötä - samaa, joka koostuu sukupolven paheista, jotka Tšehov kirjoitti niin taitavasti ja jota kukaan ei voi ilmentää missään muualla kuin Venäjällä.

Tukihahmot

Kriitikot kehuivat päähenkilön tuttavien rooleissa esiintyneiden näyttelijöiden suorituksia, vaikka ne joidenkin elokuvakriitikoiden mielestä osoittautuivat toissijaisiksi ja toimivat vain taustana [54] . Kaikesta päähenkilön moniselitteisyydestä huolimatta sivuhahmot on kirjoitettu erittäin selkeästi [55] . Erityisesti Oleg Tabakovin työ huomioitiin. Hänen duettonsa Oleg Jankovskyn kanssa on eräänlainen nimenhuuto menneisyyden kanssa, vihje pitkästä tuttavuushistoriasta, kohtaaminen niiden kanssa, joiden nuoruus kului 60-luvulla. Toisin kuin levoton Makarov, Tabakovin sankari on avoin ja suoraviivainen. Viimeinen kohtaus erottuu, jossa Nikolai Pavlovich ensin vihkii ystävän aikuisuuteen ja sitten näkee hänet synkällä katseella [56] . Tällaiset jaksot näyttävät repriseiltä, ​​ne osoittavat selvästi kuvan tragikoomisen alun [17] . Makarov Larisa Yurievnan entisen rakkauden rooli osoittautui onnistuneeksi. Ljudmila Gurchenkolle tämä on lakoninen ja traaginen kuva naisesta, joka on kokenut henkilökohtaisen draaman, joka on melko harvinaista filmografiassa. Kriitikot arvostivat näyttelijälle niukkaa, epätyypillistä tapaa, jossa hän ei muutu "hyödylliseksi konserttiesitykseksi" [40] [56] . Hyvin pienet jaksot on pelattu taitavasti elokuvassa. Adabashyan näytteli kuvanveistäjän kirkasta osaa juhlissa [24] . Upeaa kuvaa ilmensi kytkinmies Jelena Mikhailova, joka löysi puolikuolleen Sergei Makarovin rautatien pengerrestä [49] .

Elokuvan nuoret sankarit Alice ja hänen nimetön ystävänsä (näyttelijänä Oleg Menshikov) ilmentävät Sergei Makarovin ja hänen vaimonsa alter egoa . Aluksi Menshikovin rooli oli hyvin pieni, melkein ilman sanoja - nuoren miehen rooli extrasta, joka ilmestyi tyhjästä kuvanveistäjäjuhlissa. Vähitellen hän kasvoi jaksosta sivuhahmoksi, jonka Balayan esitteli viimeiseen piknikkohtaukseen. Kontrasti 20-vuotiaan ja 40-vuotiaan välillä päättyy Sergei Makarovin koomiseen tappioon käsipainissa [57] . Menshikovin sankari, joka on toisesta sukupolvesta, ei kärsi infantilismista ollenkaan ja tietää tarkalleen, mitä haluaa elämältään [58] . Kulturologi Vadim Mihailin arvioi sankarin omalaatuista pukua ja hattua, hänen metamorfoosiaan, vertasi häntä Varjoon Schwartzin samannimisestä näytelmästä . Kuvasta pienestä miehestä hatussa, jonka päähenkilö piirtää keskeneräiseen kirjeeseen äidilleen, hän sai todellisen ilmeen. Päähenkilön varjo materialisoituu juhlakohtaukseen, vie tytön pois ja kukistaa lopulta entisen isäntänsä. Kriitikot nostivat esiin Menshikovin lakonismin kuvan ruumiillistuksessa ja upean ohjaajan löydön - pienen koreografisen luonnoksen, hänen sankarinsa tanssin [59] .

Ongelmat ja symboliikka

Kuvan taiteellinen tila on täynnä symboleja, eksplisiittisiä ja implisiittisiä lainauksia, viittauksia. Tekijät eivät erityisesti piilottaneet sitä, korostaen kaikin mahdollisin tavoin kertomuksen rakenteen ja päähenkilön hahmon toissijaisuutta [60] . Vaikka elokuvassa "Lennot ..." Balayan siirtyi pois venäläisten klassikoiden linjasta, jolla hän aloitti, hänen vaikutuksensa on havaittavissa. Kuvan tekijöiden lähtökohtana oli ylimääräisen henkilön kuva - hahmo, jota on pitkään ja syvästi tutkittu venäläisissä klassikoissa Tšehovista Vampiloviin . Balayan itse tuli osittain Sergei Makarovin luo, mukaan lukien Turgenev Biryukista, joka ei löytänyt paikkaa yhteiskunnassa. Toinen kerros nauhan historiallisessa kontekstissa on sulamisen kypsyneet edustajat , jotka eivät olleet vielä 30-vuotiaita 1960-luvulla, Khutsievin ja Rommin maalausten nuoret sankarit . Sergei Makarov ja hänen vanha ystävänsä Nikolai ovat keittiössä, juoneet hieman, vetäen Okudzhavan "Viimeistä raitiovaunua" , joka on yksi tuon aikakauden symboleista [17] . Sen sukupolven edustajat, joiden nuoruus kaatui Hruštšovin sulan aikaan, vain heijastavat eivätkä sovi 80-luvun alun todellisuuteen [44] .

Kuvassa on paljon viittauksia samanhenkisiin teoksiin. Balayan on toistuvasti vahvistanut suuren vaikutuksen, joka maalauksella "Syysmaraton" oli häneen ja joka on hengeltään hyvin läheinen. "Lentämällä unessa ja todellisuudessa" on jopa "alaviite" elokuvaan Daneliya (radiokuuluttaja yhdessä kohtauksessa sanoo sanat "syksymaraton"). Pieni jakso yökuvauksella, joka toi Sergei Makarovin, on ominaista. "Kuva kuvassa" -motiivi, suosituin juoniliike, lähes leima neuvostoelokuvassa 1970-luvulta lähtien, riittää muistuttamaan Panfilovin " Alku " , Mihhalkovin " Rakkauden orja ", Gubenkon " Elämästä Lomailijat ” ja muut. Tätä tekniikkaa käytetään usein allegoriaan. Asenne tähän hieman hakkeroituun juonensiirtoon Balayanin kuvassa on omituinen. Kunnioitettava ohjaaja, "elämän mestari" (näyttelijänä Nikita Mikhalkov), saa sankarin melko epävirallisesti. Sergei Makarov hyppää uhmakkaasti sitä ympäröivän esteen yli, ikään kuin ylittäessään neljännen seinän vastakkaiseen suuntaan ja palaamalla ehdolliseen "todellisuuteen" [17] .

Kuva alkaa ja päättyy lennon motiiviin. Prologi: sankarin voimakas herääminen kylmässä hiessä. "Lentisitkö taas äitisi luo?" vaimo kysyy. Useita kertoja tarinan aikana hahmot vihjaavat lentämiseen, mutta itse lentoja ei koskaan näytetä. Kuvan otsikkoon päässyt symboli osoittautuu vain pilkkaaksi ja illuusioksi avaruudessa liikkumisesta [61] . Visuaalisessa ratkaisussa jatkuvasti käytetty swing-motiivi keskittyy liikettä ilman liikettä, vain keinumista ääripäästä toiseen. Useita kertoja sankari tapaa leikkivien lasten kanssa ja jopa yrittää liittyä heihin. Swingistä tulee lennon korvike, metafora lapsen pelille luvattuna elämänä, johon sankari haluaa siirtyä synkästä todellisuudesta [62] [63] . Peli on yksi motiiveista, jotka liittyvät johonkin lavastettuun, teatterilliseen juonen rakentamiseen, yksi syy päähenkilön erottamiseen ulkomaailmasta [64] . Lopussa elävästi ilmentynyt sankarin lennon motiivi on omalle ajalle hyvin tyypillinen: maalaukset "Syksymaraton", " Blondi nurkan takana ", " Keskemätön pala mekaaniselle pianolle " päättyvät samalla tavalla [39] .

Lennon motiivi liittyy traagiseen itsemurhateemaan, joka yhdistää muita sankareita 80-luvun maalauksista [65] : Makarov, Zilov ja Platonov . Heidän juonissaan yritys saada selvitys elämän kanssa tavalla tai toisella on vain pilaa muille. Jälleen, tämä on vain sankarin pilkkaa itselleen, hänen kyvyttömyyteensä ja kysynnän puutteeseen elämässä. Kuvassa on kolme Sergei Makarovin "kuolemaa". Kadulla, sovintopaikalla Alicen kanssa ja törmäyksen jälkeen rautatievarkaiden kanssa [66] . Lopulta loppuvaiheessa lavastettu itsemurha muuttuu kuvaannollisesti sankarin uudestisyntymiseksi ja lähtemiseksi toiseen tilaan tai ulottuvuuteen. Sankarin viimeinen surullinen vitsi, yritys "lentää pois" ja piiloutua vihatusta todellisuudesta. Hullun peltojen läpi juoksun jälkeen Jankovskyn sankari jäätyy sikiöasentoon heinäsuovasta [24] .

Juuri tämä juonen ja sankarin välinpitämättömyys ja epäsosiaalisuus , "hiljainen erimielisyys" aiheutti viranomaisille erityistä huolta, kun se luovutettiin levitettäväksi - sosialistisen realismin ihanteet halveksien . Tapahtumat näyttävät tapahtuvan liian myöhään. Valtio ei puutu sankarien henkilökohtaiseen elämään, jotka pääsevät eroon hänestä merkityksettömillä rituaaleilla. Kaikki tämä mahdollisti samanlaisten myöhäisten neuvostoelokuvien juonien tulkinnan koko neuvostoyhteiskunnan kriisin yhteydessä. Henkilökohtaisesta kriisistä tuli yleinen yhteiskunnallinen oire, ja sen ratkaisumahdollisuuksien puute ei ainoastaan ​​pahensi historiallisen edistyksen metanarratiivia , vaan myös käänsi sen ylösalaisin. Hajoava tilanne vahvisti tunnetta Neuvostoliiton sivilisaation lähestyvästä rappeutumisesta [65] .

Kritiikki

Elokuvasta puhuttiin kauan ennen sen julkaisua. Kesällä 1982 Art of Cinema -lehden kirjeenvaihtaja, joka oli tutustunut kuvan montaasikopioon , totesi harvinaisen genren nauhan syntymän Neuvostoliiton näytöllä: tragikoominen filosofinen vertaus [67] . Kuvaa kutsuttiin epätyypilliseksi Neuvostoliiton elokuvalle ja jopa "länsimaiselle" [68] . Siitä tuli tapahtuma maan kulttuurielämässä. Tuli muotia kirjoittaa "lennoista ...", oikeudesta puhua siitä lehdistössä oli jopa tietty kilpailu. Kriitikoiden arvostelut olivat imartelevimpia. Asiantuntijat arvostivat käsikirjoittajan, ohjaajan ja säveltäjän työtä, hyvin välittyvää psykologista ja filosofista puolia sekä näyttelemistä. Perestroikan jälkeinen kritiikki mainitsi kuvan esimerkkinä piilotetusta toisinajattelusta , "sisäisestä siirtolaisuudesta" Neuvostoliiton kulttuuriympäristössä [69] . Viktoria Pluzhnik huomautti, että elokuvasta ei ehkä tullut uutta sanaa elokuvakielessä, vaan se kuulosti sopusoinnussa koko 1970- ja 1980-luvun sukupolven tunnelman kanssa [65] . Myrskyisän kiistan aiheutti sosiaalinen konteksti, kiistanalainen kuva päähenkilöstä. "Mielipiteet jakautuivat, mutta särkyneen hermon tunnetta, yleisen rauhan loukkausta ei ole unohdettu toistaiseksi", Zara Abdullayeva kirjoitti maalauksesta [68] . Yksi pääkysymyksistä, joita kriitikot ovat käsitelleet vuosikymmeniä elokuvan julkaisun jälkeen, on, oliko Balayanin teos tarina keski-iän kriisistä vai tuliko siitä kokonaisen sukupolven, koko maan draaman personifikaatio [34] [70] . Tavallaan kuva yhdistää nämä kaksi näkökulmaa. Persoonallisuuden kriisi, joka toistuu yhä uudelleen eri ohjaajien elokuvissa, tulee sosiaaliseksi oireeksi, joka johtaa ideologian ja valtion asteittaiseen hajoamiseen [65] [47] .

Elokuvan ohjaajan työ on esimerkki puhtaasta ohjauksesta ja upeasta uppoutumisesta aikakauden tunnelmaan Victor Matizenin mukaan [71] . Toisaalta väitettiin, että ohjaaja piti täysin vivahteita myöten juonenkehityksen langat käsissään. Toisaalta kriitikot uskoivat, että kirjoittajan kanta päähenkilön ambivalenssiin jäi epäselväksi [49] . Kriitikot panivat merkille operaattorin, taiteilijan roolin ja maalauksen kuvakulttuurin [72] [73] . Näytteliminen ansaitsi erilliset korkeat arvosanat - ensinnäkin Oleg Yankovsky. Eurooppalaisilla ja amerikkalaisilla elokuvan ystäville oli mahdollisuus verrata Balayanin elokuvan ja pian sen jälkeen ilmestyneen Tarkovskin Nostalgia -elokuvan hahmoja . Punch -lehden katsauksessa näyttelijän peliä verrattiin Spencer Tracyn tapaan , jossa todettiin harvinainen reinkarnaation taide, joka on ominaista venäläisen näyttelijäkoulun parhaille edustajille [36] . Victor Matizen kutsui rooliaan elokuvassa "epokaaliseksi". Zara Abdullajeva huomautti, että Jankovski loi pelkällä läsnäolollaan kehyksessä dissonanssin tunteen, jonkinlaisen epäilysten alkuvaiheen ratkaisemattomuuden, kriittisen impulssin [74] . Maya Turovskaya arvosti ampujan tarkkuutta, jonka ansiosta monet katsojat tunnistivat itsensä näyttelijästä ja hahmosta [45] . Oleg Yankovsky itse piti työtään "Lennot unessa ja todellisuudessa" parhaana luovassa elämäkerrassaan [17] .

Yksittäisistä puutteista puhuttaessa kriitikot panivat merkille kuvan tekijöiden liiallisen innostuksen tyylityksestä. Alexander Troshin huomasi, että kuvan tyyli korvasi sisällön, kirjoittajat piiloutuivat sen taakse ja siitä tuli eräänlainen "kipulääke". Sirkuksen ja klovnauksen teema kuulostaa joskus liian harkitulta [40] . Negatiivisena puolena he huomauttivat myös neuvostoelokuvantekijöiden idolin Federico Fellinin liiallisesta seuraamisesta [75] . Myös kepposet, pelit, pöyhkeily esiintyivät usein tämän italialaisen elokuvissa. Juhlavuoden musiikillinen lopetus, jossa vieraat tanssivat syysniityllä, toistaa suoraan "8 ½" finaalin [19] . Vincent Canby ( New York Times ) totesi, että italialaisen klassikon teemat ja tavat olivat kuvan tekijöitä selvästi liian ihastuneet [33] .

Merkitys

Brežnevin aikakauden loppua leimasi useiden ohjelmaelokuvien julkaisu. Heistä erottuu tyylillisesti ja ideologisesti samankaltaisia: "Loma syyskuussa" ("Ankkametsästyksen" näyttöversio), "Syksymaraton", "Lentäminen unessa ja todellisuudessa". Heillä on paljon yhteistä: toiminnan aika (kausi), tunnelma, tunnelma, hahmot. Tässä omituisessa trilogiassa Larisa Maljukova valitsi Balayanin kuvan "elokuvallisen sankaruuden romahduksen huipentumaksi" ja Sergei Makarovin "vaikeuksien ajan sankariksi" [76] . Jos "Syysloma" pysyi hyllyssä perestroikan aikoihin asti , Balayanin elokuva herätti lisää kiinnostusta katsojissa ja kriitikoissa, jotka olivat hyvin lähellä aihetta [77] [78] . Kuvasta tuli esimerkki upotuksesta myöhään Neuvostoliiton aikana, ja siitä tuli Victor Matizenin sanoin "aikakauden ominaisuus" [77] . Keski-iän kriisi osoittautui vain juonen ulkopuoliseksi, vain siirtymäksi koko yhteiskunnan kattaviin syviin kysymyksiin [43] [34] . Sergei Makarovin kuva aiheutti laajan kiistan elokuvan ympärillä ja yleensä aikamme sankarista Neuvostoliiton taiteessa, kun hän alkoi vähitellen muotoutua 70-luvulta lähtien. Balayanin työtä on kutsuttu tärkeäksi esimerkiksi anti-sankarin dominoinnista taiteessa - häiritsevä oire kirjallisuudessa ja taiteessa [48] .

Muistuttaen kuvan roolia luovassa elämäkerrassaan, Roman Balayan totesi, että hän ei todellakaan ymmärtänyt, mikä käsikirjoittajan taide oli ja oliko se ylipäätään tarpeen. Kuva merkitsi paljon näyttelijöiden kykyjen ymmärtämisessä. Sitä ennen hän työskenteli enemmän muodon kuin sisällön puolesta [68] . Nauha merkitsi alkua pitkälle ja onnistuneelle yhteistyölle Yankovskyn ja Balayanin välillä. Yhdessä he työskentelivät kuudessa elokuvassa. Aikoinaan Roman kehitti ajatuksen jatkaa "Lennot ...", ja käsikirjoittaja Marina Mareeva jopa kirjoitti hänelle käsikirjoituksen, mutta ideaa ei toteutettu käytännössä. Kuva jatkoi sarjaa Oleg Jankovskyn monimutkaisia ​​hahmoja, jotka voidaan vain ehdollisesti lukea päähenkilöiden ansioksi [74] .

Kuvasta tuli eräänlainen Neuvostoliiton ja Euroopan elokuvan vastaus "Five Easy Pieces" -sarjaan , New Hollywoodin vastakulttuurin ohjelmalliseen teokseen [79] . Yankovskyn ja Nicholsonin sankareita , jotka olivat monin tavoin samanlaisia, levotonta eivätkä löytäneet paikkaa yhteiskunnassa, verrattiin usein toisiinsa. Fantastinen kuva "Birds of Paradise" (2008) tuli jossain määrin jatkoksi "Lennot ...", vaikka ohjaaja itse ei ollut samaa mieltä tästä. Siinä Oleg Jankovsky näytteli iäkästä toisinajattelijaa Neuvostoliitossa vuonna 1981, joka täytti Sergei Makarovin toiveen lentää [80] [81] .

Balayanin työllä oli merkittävä vaikutus hänen kollegoihinsa. Shakhnazarovin elokuva "City Zero" toistaa monin tavoin Balayanin nauhaa. Shakhnazarovin elokuvassa päähenkilö on eksyksissä hänelle vieraassa kaupungissa, elokuva sisältää absurdilta kuulostavan musiikillisen sarjan yhteensopimattomia kappaleita, teemana julkinen itsemurha [41] . Maalauksen " Asteeninen oireyhtymä " yhden novellin sankari Nikolai kirjattiin suurelta osin pois Sergei Makarovista. Hän vetäytyy yhteiskunnasta, yrittää paeta ongelmia ja etsii pelastusta kuvitteellisesta maailmasta [70] . Alexander Veledinskyn ohjaaman maalauksen " The Geographer Drink His Globe Away " julkaisu oli tilaisuus palauttaa mieleen Roman Balayanin maalaus. Tässä vuoden 2013 elokuvassa on useita suoria lainauksia elokuvasta "Flights ..." [10] [82] . Päähenkilöä Sluzhkinia kutsuttiin ylimääräiseksi henkilöksi ja verrattiin piilevään nonkonformistiin Sergei Makaroviin. Kriitikot puhuivat pysähtyneisyyden estetiikan paluusta 2000-luvun kulttuuriympäristöön [52] . Jevgeni Margolitin mukaan "maantieteilijä ..." oli kuitenkin vain yritys kuvata todella vapaata henkilöä [53] .

Muistiinpanot

1. ↑ Nyt Georgievskaya kävelykatu.
2. ↑ Maalaus "Rakastunut omasta tahdostaan" sai XVI VKF :n ensimmäisen palkinnon (1983) ja palkittiin Berliinin elokuvajuhlilla
3. ↑ Kolorowe Jarmarki julkaisi Maryla Rodowicz vuonna 1976. Elokuvan esittää Valeri Leontiev.
4. ↑ Elokuvan päähenkilö Sergei Makarov on nelikymppinen jätkä, jonka ammatillinen arvo on lähellä nollaa, mutta jota naiset rakastavat ja joka on korvaamaton missä tahansa seurassa, vaikka sellaista ilkeyttä tai pettämistä toisia kohtaan ei ole, Seryoga ei pystyisi helposti.
5. ↑ " Sinä - minulle, minä - sinulle ", " Blondi nurkan takana ", " Hedelmien elämästä ", " Toivotusaika ", Liikennepoliisin tarkastaja ja muut.

1. ↑ Krysin, 2014 , s. 249.
2. ↑ Stishova, 1983 , s. 86-88.
3. ↑ 1 2 työntekijää. 15. huhtikuuta elokuvaohjaaja Roman Balayan täyttää 70 vuotta . panarmenialainen (11.5.2019). Käyttöönottopäivä: 11.5.2019.  (Venäjän kieli)
4. ↑ 1 2 3 4 Verbitskaya, 2011 , s. 66.
5. ↑ 1 2 Mazur, 2004 .
6. ↑ Shemyakin, 2009 , s. 84.
7. ↑ 1 2 Larisa Malyukova. Rakastan sääntöjen muuttamista poikkeuksiksi (linkki, jota ei voi käyttää) . 2002 (09.12.2002). Haettu 11. toukokuuta 2019. Arkistoitu alkuperäisestä 2. toukokuuta 2019. (Venäjän kieli) 
8. ↑ 1 2 3 4 5 Yulia Boyko. Pääroolista "Lennot" Yankovsky taisteli Mikhalkovin kanssa. . segodnya (26. huhtikuuta 2007). Käyttöönottopäivä: 11.5.2019.  (Venäjän kieli)
9. ↑ 1 2 työntekijää. "En pidä köyhyydestä - se on rumaa . " segodnya (nro 9 (264) 19.1.99). Käyttöönottopäivä: 11.5.2019.  (Venäjän kieli)
10. ↑ 1 2 Victor Glon. Nykyään tärkeintä on tehdä lisää elokuvia ... " . päivä #234 (2013). Käyttöönottopäivä: 11.5.2019.  (Venäjän kieli)
11. ↑ Olga Smetanskaya, Faktat (Moskova). Viktor Merezhko ”Jankovski ei koskaan puhunut pahaa kenestäkään.  (englanniksi) . tosiasia (21.5.2014). Haettu 12. toukokuuta 2019. Arkistoitu alkuperäisestä 24. elokuuta 2018.
12. ↑ 1 2 3 4 Dmitri Desyaterik. Roman Balayan: Olin koko ajan yhteydessä Olegiin . päivä (28. toukokuuta 1996). Haettu 11. toukokuuta 2019. Arkistoitu alkuperäisestä 31. lokakuuta 2014. (Venäjän kieli)
13. ↑ 1 2 3 4 Shilova, 1982 , s. 37.
14. ↑ 1 2 3 Naumenko, 2007 , s. 99.
15. ↑ 1 2 3 Razzakov, 2013 , s. 141.
16. ↑ 1 2 3 4 5 6 Lennot elokuvateatteriin ja todellisuuteen (15.5.2019)  
17. ↑ 1 2 3 4 5 6 Troshin, 1991 , s. 49.
18. ↑ Lyndina, 2002 , s. 29.
19. ↑ 1 2 Lyndina, 2002 , s. 48.
20. ↑ Irina Zaichik. Oleg Jankovskyn salainen romaani . 7 päivää (helmikuu 2015). Haettu 11. toukokuuta 2019. Arkistoitu alkuperäisestä 9. syyskuuta 2017. (Venäjän kieli)
21. ↑ Razzakov, 2005 , s. 201.
22. ↑ Razzakov, 2005 , s. 200.
23. ↑ 1 2 3 4 5 6 Emilia Kosnichuk,. "Tämä ei ole neuvostovastainen kuva - se on vain miehestä, joka ei halua rakentaa kommunismia" (pääsemätön linkki) . "Faktat" (Kiova), nro 153 (6. syyskuuta 2002). Haettu 11. toukokuuta 2019. Arkistoitu alkuperäisestä 5. maaliskuuta 2016. (Venäjän kieli) 
24. ↑ 1 2 3 4 5 Abdullaeva, 1989 , s. 83.
25. ↑ Luchnikov, 2009 , s. 17.
26. ↑ Andrei Dubrovsky. Vladimir Hollywood . seepra-tv (23. toukokuuta 2016). Haettu 11. toukokuuta 2019. Arkistoitu alkuperäisestä 21. syyskuuta 2016. (Venäjän kieli)
27. ↑ Ivanova, 2000 , s. 66.
28. ↑ Maslovsky, 1983 , s. 80.
29. ↑ 1 2 Olga Dukhnich. Neuvostoliiton taidetalo . nv (12. maaliskuuta 2015). Haettu 11. toukokuuta 2019. Arkistoitu alkuperäisestä 6. kesäkuuta 2017. (Venäjän kieli)
30. ↑ Medvedev, 1999 , s. 146.
31. ↑ Razzakov, 2013 , s. 259.
32. ↑ Variety, 1984 , s. 2.
33. ↑ 12 Vincent Canby . "Flights Of Fancy" (englanniksi) . New York Times (15. kesäkuuta 1983). Käyttöönottopäivä: 11.5.2019.  
34. ↑ 1 2 3 Wurm, 2012 , s. 355.
35. ↑ Wurm, 2012 , s. 358.
36. ↑ 12 Punch , 1984 , s. 45.
37. ↑ Plakhov, 1988 , s. kahdeksantoista.
38. ↑ Stishova, 1983 , s. 85.
39. ↑ 1 2 Stishova, 1983 , s. 88.
40. ↑ 1 2 3 4 Troshin, 1991 , s. viisikymmentä.
41. ↑ 1 2 Gizatulina, 2017 , s. 24.
42. ↑ 1 2 3 4 Zhanna Zaretskaya, Fontanka.ru. Rakastan Khabensky valkoista . kalenteri (7.11.2013). Haettu 11. toukokuuta 2019. Arkistoitu alkuperäisestä 24. maaliskuuta 2018. (Venäjän kieli)
43. ↑ 1 2 Andrey Larin. Roman Olenev. Keski-iän kriisi Neuvostoliiton elokuvassa. Freeze Frame -ohjelman transkriptio . uusivalo (20.01.2014). Haettu 11. toukokuuta 2019. Arkistoitu alkuperäisestä 14. syyskuuta 2019. (Venäjän kieli)
44. ↑ 1 2 Makarov, 1984 , s. kaksikymmentä.
45. ↑ 1 2 Turovskaya, 1987 , s. 161.
46. ↑ 1 2 3 Stishova, 1983 , s. 87.
47. ↑ 1 2 Troshin, 1991 , s. 48.
48. ↑ 1 2 Andreev, 1986 , s. 130.
49. ↑ 1 2 3 Stishova, 1983 , s. 86.
50. ↑ Troshin, 1991 , s. 47.
51. ↑ Kondratovich, 1983 , s. 218.
52. ↑ 1. 2. heinäkuuta 21. 2014. Uusi venäläinen elokuva: huutoa ja hiljaisuutta. Lev Karakhanin haastattelu  (englanniksi) . foma (12.5.2019). Haettu 12. toukokuuta 2019. Arkistoitu alkuperäisestä 19. syyskuuta 2020.
53. ↑ 1 2 Jevgeni Margolit, Igor Mantsov. Elokuvan dialogit. Vapaus vihasta . kultpro (12.5.2014). Haettu 11. toukokuuta 2019. Arkistoitu alkuperäisestä 25. maaliskuuta 2019. (Venäjän kieli)
54. ↑ Maslovsky, 1983 , s. 82.
55. ↑ Abdullaeva, 1989 , s. 95.
56. ↑ 1 2 Abdullaeva, 1989 , s. 64.
57. ↑ Vadim Mihailin. Neuvostoliiton myöhäisen intellektuellin vaatimaton viehätys . Otechestvennye zapiski (2014, nro 5(62)). Haettu 11. toukokuuta 2019. Arkistoitu alkuperäisestä 21. toukokuuta 2019. (Venäjän kieli)
58. ↑ Lyndina, 2002 , s. 45.
59. ↑ Ignatieva, 1986 , s. 23.
60. ↑ Stishova, 1983 , s. 84.
61. ↑ Maslovsky, 1983 , s. 79.
62. ↑ Troshin, 1991 , s. 42.
63. ↑ Abdullaeva, 1989 , s. 103.
64. ↑ Smagina, 2018 , s. 34.
65. ↑ 1 2 3 4 Victoria Pluzhnik. Neuvostoliiton 1970-luvun elokuvasankari: Käyttäytymisstrategiat ja yhteiskuntakritiikki . gefter (11.5.2019). Haettu 11. toukokuuta 2019. Arkistoitu alkuperäisestä 24. kesäkuuta 2019. (Venäjän kieli)
66. ↑ Abdullaeva, 1989 , s. 104.
67. ↑ Art_kino, 1983 , s. 84.
68. ↑ 1 2 3 Abdullaeva, 1989 , s. 71.
69. ↑ Andrei Plakhov. Kuurojen ja sokeiden elokuva. Elokuvan ensi-ilta . kommersant (11.1.2004). Haettu 11. toukokuuta 2019. Arkistoitu alkuperäisestä 18. syyskuuta 2020. (Venäjän kieli)
70. ↑ 1 2 Smagina, 2018 , s. 32.
71. ↑ Victor Matizen. Toinen elokuva. The Night is Bright, ohjaaja Roman Balayan . kinoart (toukokuu 2004). Haettu 11. toukokuuta 2019. Arkistoitu alkuperäisestä 27. huhtikuuta 2019. (Venäjän kieli)
72. ↑ Wurm, 2012 , s. 356.
73. ↑ Gromov, 1983 , s. 6.
74. ↑ 1 2 Abdullaeva, 1990 , s. 52.
75. ↑ Abdullaeva, 1989 , s. 99.
76. ↑ Larisa Malyukova. Unessa lentämisestä tuli pakossa elämistä . Novaya Gazeta (31. lokakuuta 2002). Haettu: 4.1.2020.  (Venäjän kieli)
77. ↑ 1 2 M. Andreeva. Victor Matizenin haastattelu . elämä (20. toukokuuta 2009). Käyttöönottopäivä: 11.5.2019.  (Venäjän kieli)
78. ↑ Shemyakin, 2009 , s. 78.
79. ↑ Shemyakin, 2009 , s. 320.
80. ↑ Naumenko, 2007 , s. 106.
81. ↑ Arvostelut ja arvostelut. Paratiisin linnut: Lentävät kaikkialla ja  koskaan . intermedia (22.06.08). Haettu 12. toukokuuta 2019. Arkistoitu alkuperäisestä 4. maaliskuuta 2022.
82. ↑ Elena Stishova. Ulkopuolinen asiayhteydessä. "Maantieteilijä joi maapallon pois" . kinotaide (№8, elokuu). Haettu 11. toukokuuta 2019. Arkistoitu alkuperäisestä 13. syyskuuta 2018. (Venäjän kieli)

Kirjallisuus

• Andreev YA Päälinkki : kirjallisuuden ideologiset kysymykset ja kirjallisuuskritiikki . - M . : Sovremennik, 1986. - 346 s.
• Abdullayeva ZK Pelin ulkopuolella: Oleg Yankovsky teatterissa ja elokuvassa . - Teatterikirjallisuuden pääpainos, 1990. - 253 s.
• Abdullaeva Z. Elävä luonto: Roman Balayanin maalauksia . - Kinotsentr, 1989. - 215 s.
• Verbitskaya G. Ya. Aineellisen konfliktin tutkimisen ongelmasta  // VEGU:n tiedote. - 2011. - Nro 3 (53) . (Venäjän kieli)
• Gizatulina K. Elokuva muuttuvassa maailmassa. Osa kaksi . - M. : litraa, 2017. - ISBN 9785040353842 .
• Gromov E. Koi tuulessa  // Neuvostoliiton näyttö . - M. , 1983. - Nro 6 . - S. 6-7 . (Venäjän kieli)
• Ivanova L. Rakastan sinua . - DECOM, 2000. - 251 s.
• Ignatieva M. Lento todellisuudessa  // Muutos . - M. , 1986. - Nro 17 (syyskuu) . - S. 23 . — ISSN 0131-6656 . (Venäjän kieli)
• 80-luvun elokuvataide: päiväkirja  // Cinema Art . - M. , 1983. - Nro 7 . — ISSN 0130-6405 . (Venäjän kieli)
• Kondratovitš A. Tapauksesta tulee mies  // Banner . - M. , 1983. - Nro 7 . (Venäjän kieli)
• Luchnikov A. Ei "tsaari" eikä "tsaaritappaja"  // Argumentteja ja faktoja - Vladimir. - Vladimir, 2009. - Nro 25 . - S. 17 . (Venäjän kieli)
• Lyndina E. Oleg Menshikov . - Algoritmi, 2002. - 316 s.
• Mazur N. Nikolai Rasheev "Elämässä on aina paikka farssille, tai minä luotan ihmeeseen"  // Film Studies Notes . - M. , 2004. - Nro 66 . — ISSN 0235-8212 . (Venäjän kieli)
• Makarov A. Aitouden monimuotoisuus  // Kulttuuri ja elämä . - M. , 1984. - Nro 1 . (Venäjän kieli)
• Maslovsky G. "Lentorata": Balayan. Merezhko  // Elokuvataito . - M. , 1983. - Nro 7 . — ISSN 0130-6405 . (Venäjän kieli)
• Medvedev A. Vain elokuvasta  // Elokuvan taide . - M. , 1999. - Nro 9 . — ISSN 0130-6405 . (Venäjän kieli)
• Naumenko O. N. Roman Balayan "On jotain mistä haaveilla"  // Cinema Art . - M. , 2007. - Nro 10 . — ISSN 0130-6405 . (Venäjän kieli)
• Razzakov F. I. Neuvostoliiton elokuvan kuolema: kulissien takana käydyn sodan salaisuus: 1973-1991 . - M. : Litraa, 2013. - 1128 s. — ISBN 9785457021723 .
• Razzakov F. I. Nikita Mikhalkov: vieras omiensa joukossa . - M . : Eksmo, 2005. - 570 s.
• Smagina S. Elokuvan teatralisointi. Tapoja päivittää elokuvakieli . - M. : Litraa, 2018. - ISBN 9785041162269 .
• Moderni venäjän kieli: sosiaalinen ja toiminnallinen eriyttäminen / toim. L.P. Krysina. - M. : litraa, 2014. - ISBN 9785457440968 .
• Stishova E. Näin minulle tapahtuu  // Kirjallisuuskatsaus . - M. , 1983. - Nro 4 . (Venäjän kieli)
• Troshin A. Keinussa . Lennot unessa ja todellisuudessa: pitkät jäähyväiset "60-luvulle"  // Film Studies Notes . - M. , 1991. - Nro 9 . — ISSN 0235-8212 . (Venäjän kieli)
• Turovskaja M. I. Nykyisen hetken muisti: esseitä, muotokuvia, muistiinpanoja . - M . : Neuvostoliiton kirjailija, 1987. - 365 s.
• Shemyakin A., Mikheeva Yu. Sulan jälkeen: 1970-luvun elokuva . - Elokuvataiteen tutkimuslaitos, 2009. - 574 s.
• Shilova I. Contemporary ruudulla  // Näyttö (almanakka). - Taide , 1982. (Venäjän kieli)

• Neuvostoliiton vetäytyminen. Dream Flights  (englanniksi)  // Punch . - 1984. - Ei. 286 .
• Dream Flights  (englanniksi)  // Variety . - 1984. - Ei. 10. toukokuuta . — s. 20 . — ISSN 0042-2738 .
• Wurm B. Venäläisen elokuvan Nooan arkki: "Stenka Razinista" "Stiljagiin" / kääntänyt E. Vasiliev. - Globus-Press, 2012. - 552 s. - ISBN 978-966-830-26-1.
• Plakhov A. Neuvostoliiton elokuva . - Novosti Press Agency Publishing House, 1988. - 95 s.

Temaattiset sivustot	AllMovie ČSFD Elokuvan affiniteetti Internet-elokuvatietokanta