| Stalinin mukaan nimetty Valkoisenmeren ja Itämeren kanava: Rakennushistoria, 1931-1934. | |
|---|---|
| yleistä tietoa | |
| Tekijä | Ryhmämonografia, toim. M. Gorky , L. L. Averbakh , S. G. Firin |
| Sarja | Tehtaiden ja tehtaiden historia (IFZ) |
| Tyyppi | kirjallinen teos |
| Genre | monografia, romaani |
| Kieli | Venäjän kieli |
| kustantamo | OGIZ |
| Julkaisuvuosi | 20. tammikuuta 1934 |
| Sisustus | A. Tihonovin johtama taiteilijaryhmä |
| Julkaisupaikka | M. |
| kustantamo | OGIZ |
| Julkaisuvuosi | 1934 |
| Sivut | 616 |
| Levikki | yleinen - 114 000 kappaletta. (1. tehdas: in-quarto , kangassidottu , messinki -bareljeefilla - 4 000 kpl; 2. tehdas: oktaavo , keinonahkasidos , sokkokuvioinen - 30 000 kpl; 3. kasvi: oktaavo, kangassidonta - 80 000 kpl ) |
| Kuljettaja | Painettu painos (painettu Vorovskyn mukaan nimetyllä typo-litografialla) |
| Kirjan kokoonpano | 15 lukua; liite ("Luettelo teknisistä, slangisanoista ja lyhenteistä"; "Lyhyt bibliografia") |
| Myös kirjassa | 216 kuvaa; liitteet (valokuvat, kaaviot, piirustukset, kartat) |
"Stalinin mukaan nimetty Valkoisenmeren ja Itämeren kanava: Rakentamisen historia, 1931-1934." - M. Gorkin , L. L. Averbakhin , S. G. Firinin toimittama 36 neuvostokirjailijan kollektiivinen monografia , joka on omistettu Valkoisenmeren kanavalle . Luotu Neuvostoliiton keskuskomitean asetuksella OGPU :n osallistuessa . OGIZ -kustantamo julkaisi vuonna 1934 kolme painosta, ja sen kokonaislevikki on 114 000 kappaletta. Vuonna 1937 lähes koko levikki vedettiin liikkeestä ja tuhottiin. Joukko kirjailijoita - kirjailijaryhmän jäseniä - joutui suoraan tai epäsuorasti erilaisten sortotoimien kohteeksi.
ensimmäinen painos 1934
Virallisesti ensimmäisen purjehduskelpoisen kanavan rakentaminen Neuvostoliitossa alkoi 16. lokakuuta 1931 ja päättyi 20. kesäkuuta 1933. Rakentamista valvoivat valtion turvallisuusvirastojen päällikkö G. G. Yagoda ja Gulagin päällikkö M. D. Berman , jota johti L. I. Kogan . Ero Valkoisenmeren kanavan ja muiden viisivuotissuunnitelman rakennushankkeiden välillä on, että sen rakentamisessa "ensimmäistä kertaa käytettiin yksinomaan vankien työvoimaa" [1] [2] . Historioitsijat todistavat Belbaltlagin vankien elinolojen äärimmäisestä ankaruudesta - tuotanto "ylittämällä yhtenäiset koko unionin normit" yhdistettynä nälkäannoksiin ja arktisen alueen ilmasto-oloihin [1] [3] . I. Stalinin suunnitelman mukaan 227 kilometriä pitkä kanava murtui 600 päivässä yli 100 tuhannen vangin joukkojen toimesta lähes täydellisesti teknisten keinojen puuttuessa [1] [4] [5] .
Heinäkuussa 1933 I. V. Stalin, K. E. Vorošilov ja S. M. Kirov ajoivat kanavaa pitkin . Silminnäkijöiden mukaan Stalin oli tyytymätön näkemäänsä ja luonnehtii kanavaa "matalaksi ja kapeaksi" [1] . Toverin mukaan nimetyn Valkoisen meren ja Itämeren kanavan avajaiset. Stalin" tapahtui 2. elokuuta 1933. Elokuun 5. päivänä Pravda - sanomalehdessä julkaistiin viesti löydöstä . Pian Belbaltlagin ympärillä käynnistettiin laaja sanomalehtikampanja , jonka avainsana oli neologismi " reforming " [1] .
Uskotaan, että ajatus kirjailijoiden kollektiivisesta matkasta Valkoisenmeren kanavalle tuli M. Gorkylta , sitä edelsi kirjailijan vierailu Solovetskin erikoisleirille vuonna 1929 , jonka vaikutelmat heijastuvat mm. matkaessee " Solovki ". Gorki arvioi leirin "ennennäkemättömäksi, fantastisen onnistuneeksi kokemukseksi sosiaalisesti vaarallisten ihmisten uudelleenkoulutuksessa ilmaisen yhteiskunnallisesti hyödyllisen työn olosuhteissa" [6] . 7. syyskuuta 1931 Gorkin artikkeli OGIZ- sarjasta "History of Factories and Plants" julkaistiin Pravdassa , yksi monografioiden sarjassa suunnitelluista aiheista oli nimeltään White Sea Canal [1] [7] .
Kirjailija G. G. Yagodan ystävä ja sukulainen [K 1] (joka toimi OGPU:n varapuheenjohtajana) ja Yagodan vaimon L. L. Averbakhin veli ( OGIZ- sarjan "History of Factories and Plants" sihteeri) osallistuivat tapahtumaan. Valkoisenmeren kanavaa käsittelevän kirjan idean kehitys ja konseptin synty . Idea sai tukea ylhäällä [8] .
Virallinen määräys kirjan luomisesta OGPU:n johdolla kirjattiin keskusjohtokomitean asetukseen kanavan avaamisen yhteydessä ja julkaistiin keskuslehdissä 5. elokuuta 1933, ja siinä luki:
Käskeä Neuvostoliiton OGPU:ta julkaisemaan monografia toveri Stalinin mukaan nimetyn Valkoisenmeren ja Itämeren kanavan rakentamisesta [9] [1] [8] .
17. elokuuta 120 kirjailijaa ja taiteilijaa Neuvostoliiton tasavalloista - venäläisiä, ukrainalaisia, juutalaisia, uzbekkeja, karjalaisia jne. - lähti höyrylaivaretkelle Leningradista Valkoisenmeren kanavalle. Heidän joukossaan oli monia kuuluisia kirjailijoita - A. Tolstoi , vs. Ivanov , Mihail Zoštšenko , B. Pilnyak , L. Leonov , V. Kataev , M. Šaginjan , Vera Inber , Ilf ja Petrov ja muut [1] [8] . Ennen lähtöä Astoria-hotellin yhdessä eteisaulista järjestettiin juhlallinen juhla - osallistujan mukaan "vaikutelma juhlasta oli sitäkin suurempi, koska se tapahtui nälkäisenä vuonna 1933". Belbaltlagin päällikkö ja Gulagin apulaispäällikkö S. Firin puhuivat retken osallistujille pitkällä raportilla, hän myös seurasi heitä matkalla [1] [8] .
Matka kesti 6 päivää. Kirjoittajien kommunikointi "kanava-armeijan" kanssa tapahtui OGPU:n edustajien valvonnassa aluksen kaiteiden kautta [1] [4] . Yhden matkan osallistujan, A. O. Avdeenkon , mukaan turistit saivat korkeatasoisen vastaanoton: ”Siitä hetkestä lähtien, kun tulimme tšekistien vieraaksi, meille alkoi kommunismi . Syömme ja juomme tarpeidemme mukaan, emme maksa mistään. Savustetut makkarat. Juustot. Kaviaari. Hedelmä. Suklaa. Syyllisyys. Konjakki…” [6]
Yhdessä Belbaltlagin vangeista kirjailijat tunnistivat kirjallisesti kollegansa - futuristisen runoilijan S. Alymovin , joka työskenteli leirilehden Perekovka toimittajana. Kun he puhuivat hänelle, hän itki. Leirin päällikkö S. G. Firin korjasi hämmennyksen vapauttamalla Alymovin ennen aikataulua heti retken aikana [1] [8] .
Vs:n vaimo Ivanova, näyttelijä T. Ivanova muisteli vuonna 1989: "He näyttivät minulle henkilökohtaisesti jo silloin ilmeiset" Potemkinin kylät ". En voinut vastustaa ja kysyin sekä Vsevolodilta että Mihhal Mihhalitš Zoštšenkolta : ettekö näe, että " takottujen " rikollisten esitykset edessänne ovat teatteriesitys, ja mökkejä etupuutarhoissa , polkuja täynnä puhdasta hiekkaa, kukkia ovatko kukkapenkit vain teatterimaisemia ? He vastasivat minulle vilpittömästi (molemmat uskoivat ns. "takomisen" mahdollisuuteen), että ihmisen uudelleenkouluttamiseksi hänen on ensin asetettava erittäin hyvään ympäristöön, ei ollenkaan sellaiseen, josta hän joutui alamaailmaan. <...> Ja anna sen näyttää uskomattomalta, mutta Vsevolod ja Mikhal Mikhalych uskoivat heitä. Ja mikä tärkeintä, he halusivat uskoa!” [10] .
Gorki oli matkan järjestäjä, mutta hän ei osallistunut siihen [K 2] . Hän liittyi prikaatiin matkan lopussa, 25. elokuuta, Dmitrovissa , jossa pidettiin kanava-armeijan hyökkääjien mielenosoitus ja jossa julkistettiin ajatus kollektiivisen kokoelman luomisesta Valkoisenmeren kanavasta ja kirjoittajien tukema [1] [8] . Kirjoittajien matkaa käsiteltiin lehdistössä [1] .
Matkan ensimmäinen tulos oli sen osallistujien lukuisten haastattelujen sanomalehti, jossa kerrottiin halusta käyttää saatuja vaikutelmia kirjallisessa työssä. Myöhemmin lehdistössä kerrottiin, että kanavan avaamisesta kirjoitettiin "satoja esseitä ja sanomalehtiartikkeleita" [1] .
Kirjan työhön osallistui 36 kirjailijaa: L. Averbakh , B. Agapov , S. Alymov , A. Berzin , S. Budantsev , S. Bulatov , E. Gabrilovich , N. Garnich , G. Gauzner , S. Gekht , K. Gorbunov , M. Gorky , S. Dikovsky , N. Dmitriev , K. Zelinsky , M. Zoshchenko , Vs. Ivanov , Vera Inber , B. Kataev , M. Kozakov , G. Korabelnikov , B. Lapin , A. Lebedenko , D. Mirsky , L. Nikulin , V. Pertsov , Ya. Rykachev , L. Slavin , A. Tihonov , A Tolstoi , K. Finn , Z. Khatsrevin , B. Shklovsky , A. Erlich , N. Yurgin , Bruno Jasenski [11] .
Joulukuussa 1932 supistettu joukko kirjailijoita meni Valkomeren kanavalle keräämään materiaalia. Kirjan toimittajat olivat M. Gorky , L. L. Averbakh ja osaston johtaja S. G. Firin . OGIZ- sarjassa "Tehtaiden ja kasvien historia" valmisteltiin kollektiivista monografiaa . Sarjan periaatteiden mukaan kirjassa oli yhdistettävä "tiukka dokumentaatio selkeyteen ja esityksen selkeyteen, saavutettavuuteen laajalle lukijajoukolle" [1] [8] .
Kirjan loi 36 kirjailijan ryhmä, jotka kuuluivat aiemmin monenlaisiin kirjallisiin liikkeisiin ja ryhmiin, mutta 1930-luvun alussa he olivat suurimmaksi osaksi tappiollisia. Kirjoittajina olivat muun muassa konstruktivistisen ryhmän teoreetikko K. Zelinsky , virallisen koulukunnan ideologi V. Shklovsky , entinen Lefovets V. Pertsov , " Serapionin veljekset " M. Zoshchenko ja Vs. Ivanov , Rappovites , entiset emigrantit D. Mirsky ja futuristi S. Alymov , puolalainen kirjailija ja ranskalainen kommunisti Bruno Jasensky ja muut [4] [8] . I. Klein toteaa, että "vankien uudelleenkasvatusta käsittelevän kirjan" tarkoituksena oli palvella "myös kirjailijoiden uudelleenkasvatusta - puhumme" uudenlaisesta kirjailijasta, aktiivisesta sosialismin rakentajasta "" [1] .
Lehdistössä osanottajat kertoivat kirjan työskentelyn etenemisestä: ”retkeltä palattuamme” teimme kirjalle suunnitelman <...> Työ jaettiin suunnitelman mukaan: jokainen kirjoittaja sai koko kirjan suunnitelma hänen tehtävänsä tarkalla määritelmällä, missä tarkalleen, mihin materiaaliin, missä juoniyhteydessä sen kappaleet tulisi painaa ? Työtä varten kirjoittajat "jaettiin" prikaateihin ". Raportit puhuivat "ensimmäisestä esimerkistä läheisestä ja militantista kirjallisuusyhteisöstä"; kirjailijoiden ryhmä määriteltiin "neuvostoliiton ensimmäiseksi kirjalliseksi kolhoosiksi " [1] .
Suurin osa kirjan valokuvista teki A. M. Rodchenko , joka vietti useita kuukausia kanavalla [1] .
Tekijäryhmän käyttämä dokumenttimateriaali kirjan luomiseenKirjassa on 15 lukua, jotka edustavat pääasiassa "kollektiivityön" hedelmiä, lukuun ottamatta kolmea kirjailijaa (kaksi - Gorki ja yksi - Zoshchenko [K 3] ), "Lyhyt bibliografia", jossa on luettelo julkaisun valmistuksessa käytetyistä materiaaleista. kirja. Deluxe-painoksen mukana oli liite - "Luettelo teknisistä, slangisanoista ja lyhenteistä", se puuttui muista painoksista [4] [15] .
Toimituksellinen johdanto sanoi:
Kaikki kirjoittajat ovat vastuussa kirjan tekstistä. He auttoivat toisiaan, täydensivät toisiaan, hallitsivat toisiaan. Siksi yksittäisen tekijän ilmoittaminen oli usein vaikeaa [11] .
Kirjan sisällysluettelossa osallistujien jakautuminen on ilmoitettu seuraavasti [16] :
Lukujen otsikoiden paatosa huomioiden kriitikko A. Miroshkin huomauttaa, että nämä otsikot eivät aina vastaa sisältöä [4] .
Kustantajan abstrakti esitteli kirjan seuraavasti:
Valkoisenmeren ja Itämeren kanavan rakentamisen historia. Stalin, toteutettiin toverin aloitteesta. Stalin OGPU:n, proletariaatin entisten vihollisten joukkojen, johdolla .
Eläviä esimerkkejä neuvostohallituksen korjaavasta työpolitiikasta, jossa tuhansia sosiaalisesti vaarallisia ihmisiä on muotoiltu tietoisiksi sosialismin rakentajiksi.
Ihmisten kollektiivisesti järjestäytyneen energian sankarillinen voitto pohjoisen ankaran luonnon elementeistä, suurenmoisen hydraulisen rakenteen toteuttaminen.
Rakennuspäälliköiden tyypit - Chekistit , insinöörit , työläiset sekä entiset vastavallankumoukselliset , tuhoajat , kulakit , varkaat , prostituoidut , keinottelijat , jotka saivat työvoiman uudelleen koulutuksen, saivat teollisen pätevyyden ja palasivat rehelliseen työelämään [17] .
2000-luvun kriitikot korostavat juonen ytimessä kaksinkertaista juonittelua - Venäjän pohjoisen luonnon valloitusta ja taistelua vankien mielissä olevaa "vallankumousta edeltävää menneisyyttä" vastaan. Kanavan rakentamisen historia ylä- ja alamäkineen ja kriiseineen on otettu kertomuksen kronologiseksi akseliksi, OGPU:n työntekijöiden ja " takottujen " vankien elämäntarinat on sidottu siihen [1] .
V. Shokhina huomauttaa, että "kirjan nimi on harhaanjohtava - se ei ole niinkään rakentamisen historiaa kuin pedagogista runoa, joka edustaa vyöhykettä instituutiona rikollisten uudelleenkasvattamiseen (uudelleentakomiseen) kollektiivisen työn avulla", huomauttaa V. Shokhina. kirjan sosiopedagoginen suuntaus näkyy jo sisällysluettelossa: kanavanrakentajat kulkevat "vankeista" (luku 4) "kanavaarmeijaan" (luku 7) ja lopuksi "Toverit" (luku 14). Rakentamisen käännekohta ja työn huipentuma on hyökkäys vedenjakajalle (luku 10) [8] .
Kirja päättyy utopiaan, joka esittää Moskovan 1930-luvun lopulla "viiden meren satamana" [1] [4] .
Kirjan kirjoittajat itse määrittelivät sen genren romaaniksi , saman nimen saivat kirja ja sen syntyhistoriaa käsittelevät julkaisut 1930-luvun alussa. 2000-luvun tutkijat ja kriitikot ovat samaa mieltä tästä genren määritelmästä [18] [1] [8] .
Yksi kirjoittajista G. O. Gauzner , puhuessaan kirjan luomisesta, korosti, että sen "ei pitäisi olla vain joukko" esseitä ", vaan se on" koko romaani ", jossa on juoni, loppu ja toiminnan kautta ", "erilliset tekstit sen eri kirjoittajien piti säveltää siten, että siellä oli monoliittisen yhtenäisyyden tunne" [1] .
Toinen julkaisun osallistuja, kriitikko D. P. Mirsky, totesi romaanin innovaation - "yksittäisen sankarin ja tutun juonen puuttumisen; lisää tekstielementtejä, kuten valokuvia ja tilastokaavioita; sellaiset kuvamuodot kuin silminnäkijöiden kertomukset, omaelämäkerrat ja haastattelut” [1] .
E. Dobrenkon mukaan "... tämä kirja on valtava, luultavasti suurin Neuvostoliiton tuotantoromaani... Ensinnäkin se on esimerkillinen sosialistinen realisti romaani, jossa on edelleen avantgardin elementtejä " [18] [ 8] .
V. Shokhina huomauttaa, että kirjan loi kokeilujen hengessä amerikkalainen kirjailija Dos Passos , joka oli suosittu Neuvostoliitossa 1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alussa , yhdistäen teokseen erilaisia kerrontatyyppejä. Sankarien elämäkerrat ja omaelämäkerrat, sanomalehtikronikat, aikansa dokumentit (muotokuvat, valokuvat, kartat, päätöslauselmat, käskyt, sähkeet, taiteellisesti käsitellyt tekstit, "kymmeniä tarinoita työväenryhmistä ja tiivistetyistä falangeista" jne.), kansanperinne (tai pseudofolklori ) ); populaaritieteellisiä esseitä ( Karjalan mineraalivaroista, laivojen lukituksen periaatteista jne.), poliittisia kohtia, lyyrisiä poikkeamia jne. [4] [8]
Kriitikon mukaan " dokumentin ulkoisia merkkejä " vaaditaan vahvistamaan "kirjan aitoutta" huolimatta siitä, että romaanissa "käytetään aktiivisesti fiktiota": "... ei vain siinä mielessä, että kirjoittajat valehtelee, piilottaen ruman totuuden leiristä. Mutta vielä välinpitämättömämmin he soveltavat puhtaasti kirjallisia tekniikoita puhtaasti dokumentaariseen kertomukseen: sisäinen monologi, tapahtumien rekonstruktio, retrospektiivi jne. Ja he itse ... myöntävät: "Näiden ihmisten elämäkerrat on korjattu, puhdistettu, täydennetty” ” [8] .
Kirjallisuuskriitikot panevat merkille julkaisun ennätysajan – kuusi kuukautta retken jälkeen julkaistiin 600-sivuinen kirja [1] [19] . Käsikirjoitus ladattiin 12.12.1933 ja painettiin 38 päivässä "läpishokkiprikaatin" toimesta 122 henkilön mukaan nimetyssä Typo-litografiassa. Vorovsky [4] [15] . Kirja julkaistiin 20. tammikuuta 1934 ja 26. tammikuuta se luovutettiin Bolshevikkipuolueen XVII kongressin delegaateille - " myrskyn " rakentaminen ikuistettiin kirjalla "hands-on " [ 1] [4 ] .
"Koko kirjoittajaryhmän ehdotuksesta" kirja oli omistettu bolshevikkipuolueen 17. kongressille , joka pidettiin Moskovassa 26. tammikuuta - 10. helmikuuta 1934, lahjaversio oli tarkoitettu lahjaksi delegaateille. Otsikossa luki:
Tällä kirjalla Neuvostoliiton kirjailijaliiton järjestelykomitea raportoi puolueen 17. kongressille neuvostokirjailijoiden valmiudesta palvella bolshevismin asiaa ja taistella taideteoksillaan Lenin-Stalinin opetusten puolesta, kirjailijoiden luomisen puolesta. luokkaton sosialistinen yhteiskunta [20] .
Kirjan julkaisi OGIZ- kustantamo kolme painosta kahdessa muodossa. Ensimmäinen, deluxe 4.000.000. painos in -quarto- muodossa - pölytakissa ja kangassidoksessa , medaljongilla - Stalinin muotokuva ( mustalla messingillä tehty bareljeef ) erityisesti kirjaa varten , pitsillä . Pölypussi, sidos, nimi- ja nimilehti N. Iljinin tekemä. Kirjaan liittyi havainnollistava sarja - valokuvat, kaaviot ja pienimuotoiset piirrokset seurasivat tekstiä; 17 kaistalekuvaa (valokuvat, kartat) - erillisillä arkeilla, vuorattu kuultopaperilla ; myös 3 saranoitua liitettä (2 valokuvaa ja 1 kartta), päätepapereissa piirroksia. Neuvostoliiton, Karjalan ja Valkoisenmeren kanavan värikartat ovat tehneet taiteilijat A. Deineka , E. Machalskaya , Y. Yanosh . Julkaisun hinta oli 12 ruplaa. [1] [4] [8] [15]
Kirjan suunnitteli A. Tihonovin johtama taiteilijaryhmä: M. Babentšikov , J. Gauser , N. Dmitriev , N. Iljin , A. Lemberg , A. Rodtšenko , A. Tikhonov , Ya. Yanosh [15] .
Toinen painos (30 000 kpl) octavo -muodossa - myös suojapaperissa, keinonahkasidonnassa , jossa sokkokuviointi (muotokuvamedaljonki , kirjan nimi); ladontaotsikko, otsikkosivu ja puoliotsikot, Stalinin muotokuva etupuolella ja mustavalkoiset kuvitukset: 1 - levitys, 15 - puoliotsikon jälkeen, 3 - sivusivut, 108 - ½-sivu, ¼-sivu ja pienet muoto, yksi karttakaavio. Hinta oli 8 ruplaa. (kansi 1 rub. 50 kopekkaa) [1] [4] [8] [15] .
Kolmas on massapainos (80 000 kpl), oktaavo, sidottu harmaaseen kankaaseen kohokuvioidulla medaljongilla. Kirjan hintaa ei ilmoitettu [1] [4] [8] [15] .
Kokonaislevikki oli 114 tuhatta kappaletta. [viisitoista]
Huhtikuun 7. päivänä 1937 yksi sen päähenkilöistä , G. G. Yagoda , pidätettiin ja 15. maaliskuuta 1938 ammuttiin . Vuosina 1937-1939 ammuttiin myös muita kirjan sankareita ja toimittajia - S. G. Firin , L. L. Averbakh , L. I. Kogan , M. D. Berman [1] [8] .
Myös kirjoittajia tukahdutettiin. Bruno Yasensky ammuttiin vakoilusta syytettynä vuonna 1938 , ja D. P. Svjatopolk-Mirsky kuoli leirillä vuonna 1939 . Bruno Yasenskyn vaimo A. A. Berzin vietti 16 vuotta leireillä ja maanpaossa, S. G. Gekht - 8 vuotta. S. F. Budantsev kuoli leirillä syytettynä " vastavallankumouksellisesta propagandasta" [1] [8] . 1930-luvun lopulla suurin osa liittovaltion bolshevikkien kommunistisen puolueen XVII kongressin , jolle kirja oli omistettu , osallistujista myös tukahdutettiin ja ammuttiin [21] . Vuonna 1938 myös sarja "Tehtaiden ja tehtaiden historia" lopetettiin [22] .
Kirja vedettiin pois liikkeestä, lähes koko painos tuhoutui [1] [8] . "Yksityiset omistajat myös tuhosivat sen vuonna 1937, koska he eivät halunneet varata siihen aikaa", Solženitsyn todisti 1970-luvulla Gulagin saaristossa . "Nyt on säilynyt hyvin vähän kopioita, eikä uusintapainosta ole toivoa..." [4] [23] Useista säilyneistä kirjan kappaleista on revitty esiin valokuvia " kansan vihollisista ", osia tekstistä. ovat likaisia, koska yleisimmät bibliofiilit huomauttavat pölyliivan ja G. G. Yagodan muotokuvan katoamisesta ennen kolmatta lukua [4] [15] .
"Kävi ilmi, että kirja osoitti selvästi ja elävästi luokkavaiston puuttumisesta kirjailijoiden, ensisijaisesti Gorkin keskuudessa", toteaa V. Shohina. - He jättivät huomiotta luokkaviholliset, lauloivat niitä Neuvostohallinnolle omistautuneina tovereina . Lisäksi korkeimpana ihmispersoonallisuuden tyyppinä, esimerkkinä uudesta ihmisestä” [8] .
Yksi julkaisun pääosallisista, M. Gorky, sanoo: "Kirjan yhteiskunnallinen merkitys on siinä, että se on ensimmäinen ja onnistunut kokemus yksilöllisiltä kyvyistään erittäin monimuotoisten kirjailijoiden kollektiivisesta työstä" [ 6] .
Nykyaikaiset tutkijat huomauttavat, että Gorki oli "hieman ovela" - Neuvostoliiton ensimmäinen kollektiivinen romaani oli 25 kirjailijan luoma romaani " Big Fires " (1927), johon osa Valkoisenmeren kanavan kirjoittajista osallistui (S. Budantsev). , M. Zoshchenko, Vera Inber, L. Nikulin, A. Tolstoi) [8] .
Kutsuessaan kirjaa Valkoisenmeren kanavasta - "muotona kuin kirkon evankeliumi , kuin vuosituhannen valtakunta edessä" - "juhlallisesti häpeäksi", "ensimmäistä kertaa venäläisessä kirjallisuudessa ylistettiin orjatyötä ", A. Solzhenitsyn sisällytti sen lähteiden joukkoon. " Gulagin saaristoa " koskevasta työstä , jonka tekijät mainitaan "Saariston" todistajien luettelon lopussa [1] [8] [24] .
Kirja-arvostelun kriitikon A. Miroshkinin mukaan tšekistien muotokuvat ja elämäkerrat ovat kirjassa "melkein keskeisellä paikalla", se on "eräänlainen hymni OGPU:lle ja sen silloiselle johtajalle Genrikh Yagodalle. Ja hymni on valitettavasti erittäin lahjakas... ":" Tšekististä piti tulla vallankumouksellisen romantiikan ihanteellinen sankari . Ja hänestä tuli yksi” [4] .
I. Klein ( saksa: Joachim Klein ) huomauttaa, että kirja "vaikuttaa siihen kaikenkattavaan mielikuvitusmaailmaan, joka on tyypillistä Stalinin ajan kulttuurille", huomauttaa, että sitä tulee ensinnäkin pitää ilmiönä , ei taidetta , vaan propagandaa : ”Hänen Valkoisenmeren kanavaa käsittelevän kirjan dokumentaarinen perusta väittää niin kutsutun ”fakta-kirjallisuuden” merkityksen. Mutta vaikutelma todennetettavuudesta ja uskollisuudesta tosiasioihin, jonka se yrittää luoda, perustuu illuusioon. <...> Sosialistisen realismin teoksena se vastaa tosiasioita vain muutamalta kohdalta - yleensä se ei ole keskittynyt todellisuuteen, vaan virallisiin käsityksiin siitä..." [1]
Vuonna 1935 kirjasta julkaistiin lyhennetty käännös Amerikassa ja Englannissa, jonka Moskovassa teki englantilainen sosialistikirjailija Amabel Williams-Ellis ( englanniksi Amabel Williams-Ellis ; 1894-?), joka oli läsnä 17. kongressissa ja piti puheenvuoron. puhetta siitä. Julkaisuun liittyi kääntäjän esipuhe, joka esitteli kirjan englanninkielisille lukijoille Neuvostoliiton valtion turvallisuusvirastojen näkökulmasta [1] [8] [25] .
Vuonna 1977 Williams-Ellis-käännös julkaistiin uusintapainoksena [1] [26] .
Vuonna 1998 anonyymi kustantaja julkaisi uusintapainoksen (kansi lukuun ottamatta) kirjan venäjänkielisestä versiosta, jossa oli lyhyt esipuhe, jossa selitettiin uusintapainoksen motiivit. Kirjan pääarvoksi kustantaja kutsui sitä, että "tämä on aikakauden dokumentti ... se kuvaa aikaa siinä eläneiden ihmisten silmien kautta. Sinulla voi olla erilaisia asenteita siihen aikaan, tuohon yhteiskuntajärjestelmään, tähän kirjaan ja sen tekijöihin - tämä on jokaisen oikeus. Mutta jotta voisit ainakin jotenkin liittyä tähän kaikkeen, sinun on ainakin tiedettävä jotain tästä kaikesta. <…> Menneisyys kostaa, jos se unohdetaan” [4] [27] [28] .
| Maxim Gorkin teoksia | ||
|---|---|---|
| Romaanit |
| |
| Tarina |
| |
| tarinoita |
| |
| Pelaa |
| |
| Omaelämäkerrallinen proosa |
| |
| Runous | ||
| Satuja |
| |
| Publicismi |
| |
| Teosten näyttöversiot | ||