Filioque

Filioque ( lat.  Filioque  - “ ja Pojasta ”) on lisäys Nikeino-Konstantinopolilaisen uskontunnustuksen latinalaiseen tekstiin , jonka länsimainen ( roomalainen ) kirkko teki 7. vuosisadalla kolminaisuuden dogmassa : kulkueesta Pyhä Henki ei ainoastaan ​​Isältä Jumalalta, vaan " Isältä ja Pojalta " [1] , jonka hän hyväksyi virallisesti XI-luvulla . Siitä tuli yksi yleisen kirkon jakautumisen syistä [2] .

Suurten kappadokialaisten opetus kolminaisuudesta

4. vuosisadalla kristillinen kirkko kävi ideologista taistelua ariaaneja ja doukhoboreja vastaan . Vastakkainasettelun aikana suuret kappadokialaiset Basil Suuri , Gregorius Teologi ja Gregorius Nyssalainen selittivät kristillistä triadologiaa (kolminaisuusoppia) kirjoituksissaan.

Opetus on seuraava: Jumala Isä , Jumala Sana (Jumala Poika) ja Jumala Pyhä Henki  ovat kolme hypostaasia eli kolme yhden olemuksen persoonaa  - Jumala Kolminaisuus . Hypostaasit eli Kolminaisuuden henkilöt eroavat asenteestaan ​​toisiaan kohtaan. Isä on ainoa alku ( kreikaksi ἀρχὴ ) tai ainoa lähde ( πηγή ) kaikelle, mitä maailmassa on, mukaan lukien Sana ja Pyhä Henki, kuten esimerkiksi Aurelius Augustinus kirjoitti tästä :

Hän (Pyhä Henki) ei todellakaan ole velkaa sitä, mitä Hän on, kenellekään paitsi Isälle, "jolta kaikki on" ( Room.  11:36 ), joten emme esittele kahta periaatetta ilman alkua ( principia sine principio ) , joka on korkeimmassa määrin valheellinen ja absurdi, eikä se ole luonteenomaista yleismaailmalliselle uskolle, vaan joidenkin harhaoppisten virheelliselle mielipiteelle [3] [4] .

Jumalalla Sanalla ja Jumalalla Pyhällä Hengellä on iankaikkinen alku – Isä Jumala. Isä Jumala on "yksimies" tai "monarkki" ( μόν-αρχος ) Kolminaisuus. Sana Jumala on iankaikkisesti "syntynyt" vain Isästä, ja Pyhä Henki ikuisesti "tulee esiin" vain Isästä, aivan kuin alusta alkaen. "Syntymä" ja "eteneminen" ovat kaksi eri termiä, jotka eivät ole identtisiä toistensa kanssa. Jos he tarkoittavat samaa asiaa, niin käy ilmi, että Isällä Jumalalla on kaksi poikaa: Jumala Sana ja Jumala Pyhä Henki. Mutta Isällä Jumalalla on vain yksi poika - Sana Jumala [5] [6] . Gregory theologi kirjoitti tästä:

Mutta kunnioitamme komennon yhtenäisyyttä ( μοναρχία ); ei kuitenkaan se käskyykseys, jonka määrää henkilön ykseys (ja yksi, jos se on ristiriidassa itsensä kanssa, muodostaa joukon), vaan se, joka muodostaa ykseyden tasa-arvon, tahdon yksimielisyyden, liikkeen ja suunnan identiteetti kohti Niitä, jotka ovat Yhdestä (joka on mahdotonta luodussa luonnossa), niin että vaikka ne eroavatkin lukumäärältään, ne eivät ole jakautuneet vallassa. Siksi ykseys, joka alusta lähtien siirtyi kaksinaisuuteen, pysähtyi kolminaisuuteen. Ja meillä on Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Isä on vanhempi ja isä, joka synnyttää ja teurastaa kiihkeästi, ajattomasti ja ruumiittomasti; Poika - syntynyt; Henki on uupunut.

Siksi, jättämättä meille annettuja rajoja, esittelemme Syntymättömän, Syntyneen ja Lähtevän Isän, kuten Jumala itse, Sana, sanoo yhdessä paikassa ( Joh .  15:26 ) [7] .

Toinen ekumeeninen kirkolliskokous

Suurkappadokialaisten opetus hyväksyttiin toisessa ekumeenisessa kirkolliskokouksessa , se esitettiin Nikean-Tsaregradin uskontunnustuksessa vuonna 381, josta 5.-11. vuosisadalla tuli muuttumaton ja yhteinen opillinen määritelmä koko kristilliselle kirkolle, ekumeenisessa kirkossa. ja paikallisneuvostoissa pyhät isät lukivat sen kreikaksi ja latinaksi dogmaattisena ja muuttumattomana kaavana sekä kreikaksi että latinaksi.

Uskontunnustus sanoo Pyhän Hengen opin:

Καὶ εἰς τὸ Πνεῦμα τὸ Ἅγιον, τὸ κύριον, τὸ ζωοποιόν, τὸ ἐκ τοῦ Πατρὸς ἐκπορευόμενον, τὸ σὺν Πατρὶ καὶ Υἱῷ συμπροσκυνούμενον καὶ συνδοξαζόμενον, τὸ λαλῆσαν διὰ τῶν προφητῶν. Et in Spiritum Sanctum, Dominum et vivificantem: qui ex Patre procedit. Qui cum Patre et Filio simul adoratur et conglorificatur: qui locutus est per prophetas. Ja Pyhässä Hengessä Herra, elämän antaja, Isästä lähtöisin, palvoi ja ylisti yhtäläisesti Isää ja Poikaa, jotka puhuivat profeettojen kautta.

Kreikankielinen sana "ἐκπορευόμενον" vastaa latinan sanaa "procedit", joka tarkoittaa Pyhän Hengen ikuista kulkua yhdestä alusta: Isä Jumala, täsmällisesti suurten kappadokialaisten kolminaisuuden opin mukaisesti. Toisessa ekumeenisessa kirkolliskokouksessa hyväksytty opetus vahvistettiin myöhemmissä ekumeenisissa ja paikallisissa neuvostoissa. Esimerkiksi väkirikkaimmassa neljännessä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa , kun toisen ekumeenisen kirkolliskokouksen uskontunnustus luettiin yhdessä Kalkedonin opin kanssa , piispat vahvistivat yksimielisesti:

Tämä on isien usko. Allekirjoittakoot metropoliitit heti, allekirjoittakoot heti arvohenkilöiden läsnäollessa, antakoot päättäväisten, älkää lykätkö sitä. Tämä on apostolinen usko. Olemme kaikki samaa mieltä hänen kanssaan. Olemme kaikki niin filosofisia [8] .

Ennen Konstantinopolin kirkolliskokousta kommunikaatio lännen ja idän välillä keskeytettiin harhaoppien dominoinnin vuoksi idässä. Toisessa ekumeenisessa kirkolliskokouksessa oli vain kreikkalaisia ​​pyhiä, eikä latinalaisia. Konstantinopolin kirkolliskokouksen päätökset julkaistiin ja lähetettiin Roomaan paavi Damasukselle ja läntisille piispoille vuonna 382. Tätä tarkoitusta varten itäiset isät lähettivät kolmen piispan erityisen valtuuskunnan: Cyriacus, Eusebius ja Priscion. Kirjeessä itäisiltä "kunnioittavimmille herroille ja hyväntahtoisimmille veljille ja palvelijoille Damasukselle, Ambroseelle, Brittonille, Valerianukselle, Askoliaalle, Anemiakselle, Basilille ja muille Rooman suureen kaupunkiin kokoontuneille pyhille piispoille" sanotaan:

Lisäksi sen [uskomme] suhteen voit tunnistaa sielumme, jos uskallat lukea sen kirjakääröstä, jonka kirjoitti Antiokiassa oleva kirkolliskokous tai ekumeenisen neuvoston viime vuonna julkaisema kirjakäärö. Konstantinopolista. Niissä tunnustimme uskomme laajemmin ja antematisoimme kirjallisesti äskettäin nousseet harhaopit [9] .

Theodoret Kyyros sisällytti Konstantinopolin kirkolliskirjeen "Kirkon historiaan" . Läntiset isät paavi Damasuksen johdolla lukivat Konstantinopolin kirkolliskokouksen asiakirjat, jotka itäiset piispat toivat Roomaan, mukaan lukien Konstantinopolin kirkolliskokouksen pääasiakirjan - uskontunnustuksen, ja havaitsivat, että itäisten isien uskonto oli Kristuksen ja evankeliumin opetusten mukaisesti, minkä jälkeen idän ja lännen kirkkojen välinen ykseys ja yhteys palautettiin. Konstantinopolin kirkolliskokouksen merkitystä vahvistaa se, että sekä lännessä että idässä se tunnustetaan ekumeeniseksi. Konstantinopolin kirkolliskokouksen uskontunnustuksesta tuli yleinen opillinen kaava 1000-luvulle asti.

Paavi Damasus kirjoitti niistä, jotka vääristelevät Pyhän Hengen oppia:

Joka ajattelee hyvää Isästä ja Pojasta, mutta omistaa väärän opetuksen Pyhästä Hengestä, hän on harhaoppinen, koska kaikki harhaoppiset, jotka filosofoivat Jumalan Pojasta ja Pyhästä Hengestä, on tuomittu juutalaisten ja pakanoiden epäuskosta. [10] .

Kolmannen ekumeenisen kirkolliskokouksen asiakirjoihin sisältyi isien perustelut Pyhän Hengen kulkueesta Pojasta, tämä on yhdeksäs Pyhän Theodoret Kyyroksen kumoaminen :

Mitä tulee siihen, onko Henki Pojalle ominaista, jos hän (Kyril) sanoo, että (Henki) on samaa luonnetta kuin Hän (Poika) ja lähtee Isästä (πορευόμενον), niin me tunnustamme tämän yhdessä hänen kanssaan ja hyväksy se hurskaana sanana. Jos hän sanoo olevansa Pojasta ja Pojan kautta on olemassa (ὕπαρξιν), niin me hylkäämme tämän jumalanpilkana ja jumalattomana. Sillä me uskomme Herran sanat: Henki, joka lähtee Isästä (Joh. 15:26) - ja vastaavat Pyhän Paavalin sanat: Emme ole saaneet tämän maailman henkeä, vaan Hengen, joka on Jumalasta (1. Korinttolaisille 2:12).

ja Pyhän Kyrilloksen Aleksandrialaisen puolustus ja vastaus :

Pyhä Henki lähtee Vapahtajan mukaan Isältä [11] [12] .

Latinalaiset isät Hengen kaksinkertaisesta etenemisestä tai kulkueesta

Kirkon latinalaiset isät opettivat perinteisesti Pojan osallistumisesta Hengen kulkueeseen tai edistämiseen Johanneksen evankeliumin perusteella ( Joh .  15:26 ), jossa Jeesus Kristus sanoo: "Kun Puolustaja tulee, jonka minä lähettää teille Isän tyköä totuuden Hengen, joka tulee Isän tyköä, hän todistaa minusta."

Tätä oppia dogmatisoivat edelleen monet paikallisneuvostot ja dogmaattiset viestit paavin valtaistuimesta myöhäisen antiikin ja keskiajan vaihteessa .

Tertullianuksella on erityinen paikka latinalaisen kolminaisuusteologian historiassa, koska hän esitteli latin kaavat.  una substantia (yksi aine) ja lat.  tres personae (kolme persoonaa) latinalaisen teologian kielelle, ja jo Tertullianuksen tekstissä mainitaan Pojan osallistuminen Hengen kulkueeseen:

Hengellä ei ole muuta lähdettä kuin Isä Pojan kautta [13] .

Pyhä Hilary Poitiers , jota perinteisesti kutsutaan "Länsi Athanasiukseksi", kommentoi tätä Johanneksen evankeliumin fragmenttia, ja hän kertoo yksityiskohtaisesti Isän ja Pojan yhteyden Hengen kulkueessa:

Jos uskotaan, että Pojalta ottaminen ja Isästä lähteminen (procedere) eroavat toisistaan, on varmaa, että Pojalta ottaminen ja Isältä ottaminen ovat yksi ja sama [14] . Sinun Pyhä Henkesi tulee sinusta Hänen (Pojan) kautta, vaikka en edes käsitä sitä mielelläni, mutta silti säilytän sen omallatunnollani [15] .

Pyhä Ambrosius Milanolainen kirjoittaa esseessään "Pyhästä Hengestä" (n. 381) [16] Hengen kulkueesta Isältä ja Pojalta:

Samoin Pyhä Henki, joka lähtee Isästä ja Pojasta, ei ole erotettu Isästä eikä Pojasta [17] [18] .

Aurelius Augustinuksen kolminaisuusoppi

Ennen Kalkedonin kirkolliskokousta Nikeino-Konstantinopolitan uskontunnustuksen tekstiä ei löydy latinalaisista kristillisistä kirjailijoista, mukaan lukien Augustinus [19] .

Siunattu Augustinus tiesi Tertullianuksen tekstit ja oli lukenut Pyhän Hilari Poitiersin tutkielman kolminaisuudesta , jota hän lainaa. Hän tunsi myös kristillisen platonismin Maria Victorina . Augustinus kommunikoi Milanon Ambroseuksen kanssa ja luki hänen tekstinsä Pyhästä Hengestä, mistä on osoituksena Augustinuksen kolminaisuutta käsittelevän tekstin interpolaatiot ( lat.  De Trinitate , aloitettu vuonna 399 ja päättynyt vuonna 420 [20] ) .

Siunatun Augustinuksen kolminaisuusopin kehittämisessä voidaan erottaa useita ajanjaksoja. Kommentissa Nikean uskontunnustuksesta ( lat.  De Fide et Symbolo , 393) Augustinus huomauttaa pneumatologian yksityiskohtien puutteesta aikaisemmissa kirjoittajissa:

Pyhän Raamatun tutkijat ja merkittävät tulkit eivät kuitenkaan ole käsitelleet Pyhää Henkeä niin yksityiskohtaisesti ja perusteellisesti, että hänen erityisomaisuutensa olisi helppo ymmärtää, minkä ansiosta voimme sanoa, ettei Hän ole Isä eikä Poika, vaan ainoastaan Pyhä Henki [21] .

Mutta jo tässä tekstissä hän mainitsee Hengen mielipiteen Isän ja Pojan keskinäisenä rakkautena ja tuomitsee ne, jotka kieltävät tämän mielipiteen [21] .

Myöhemmin tutkielmassa lat.  "De Trinitate" Augustinus kehittää kolminaisuusoppia Milanon Ambroseuksen jälkeen. Kuvaillessaan Hengen kulkua Isältä ja Pojalta Augustinus käyttää käsitettä lat.  procedit , perinteinen latinalaiselle teologiselle diskurssille ja tarkoittaa laajaa substanssialkuperää, ei vain Pyhän Hengen kulkue ( lat.  spiratio ), vaan myös Pojan syntymä ( lat.  generatio ). Ensimmäistä kertaa Tertullianus ( lat.  Adversus Praxean ) sovelsi tätä käsitettä Poikaan substanssien Luojana, joka itse tulee Isän Jumalan substanssista [22] .

Samassa tekstissä Augustinus viittaa Isään ja Pojaan yhtenä Hengen periaatteena ( latinan  principum ), joka on tärkeä piirre latinalaisessa teologisessa diskurssissa seuraavien vuosisatojen kreikkalaisten teologien kanssa käydyn kiistan yhteydessä:

On tunnustettava, että Isä ja Poika ovat yksi Pyhän Hengen periaate, ei kaksi [23] ... Poika on ikuisesti syntynyt Isästä, ja Pyhä Henki on suoraan Isältä (principaliter) ja koska se annetaan ilman väliaikaa, Henki lähtee yhdessä molemmista [24] .

Kommentoidessaan Johanneksen evankeliumia (15:26, 20:22) Augustinus viittaa Kristukselta tulevan Hengen sanoman yhteyteen ajassa, ylösnousemuksen jälkeen, ja Pojasta tulevan Hengen ikuiseen kulkueen ( latinaksi  processio ). , käyttäen samaa verbiä, johon itse evankeliumissa viitataan Isälle:

Miksi emme siis uskoisi, että Pyhä Henki lähtee Pojasta, jos hän on aina Pojan Henki? Sillä jos Hän ei olisi lähtenyt hänestä ylösnousemuksen jälkeen, hän ei olisi sanonut: Ottakaa vastaan ​​Pyhä Henki [25] .

Koska Augustinus ei pystynyt selittämään itse termiä "procedit", hän otti käyttöön eron Pyhälle Hengelle, jos Henki etenee tai lähtee Isästä: varsinkin, pääasiassa, keisarillisesti - "principaliter" [26] , niin se yksinkertaisesti saa alkunsa tai Ennakot Pojasta - "procedit" [27] [28] .

Toledon katedraalit ja "Afanasievskyn" uskontunnustus

Ensimmäinen dokumentoitu kirkon tunnustus Filioquesta on 589 Toledon kolmannessa kirkolliskokouksessa. Sen piti vahvistaa arialaisten silmissä Pojan ja Isän arvon yhtäläistä kolminaisuutta [29] . Tässä neuvostossa ariaanilaiset visigootit liittyivät joukoittain Espanjan yhdistyneeseen kirkkoon, jota johtivat katoliset kristityt piispojensa ja pappiensa kanssa. Toledon kolmannen kirkolliskokouksen asiakirjoissa, pitkässä synodaalissa sanotaan: "Meidän täytyy tunnustaa Pyhä Henki ja julistaa, että hän lähtee Isästä ja Pojasta", sitten uskontunnustus seuraa. asiakirjoissa, mutta siinä ei ole Filioquea [30] .

Todisteita Filioquen esiintymisestä länsimaisessa kirkossa löytyy myös niin kutsutusta Athanasian uskontunnustuksesta (Symbolum Quicumque), jonka pitkään uskottiin virheellisesti pyhä Athanasius Aleksandrialaisen kirjoittaman . Koska kreikkalainen pyhimys Athanasius kuoli vuonna 373 ja asiakirja levisi vain latinaksi ja paljon myöhemmin kuin Athanasiuksen kuolema, on ehdotettu, että asiakirja ilmestyi lännessä latinan kielen sijaan bysanttilaisten teologien keskuudessa, jotka yleensä kirjoittivat usein ei- kreikan äidinkieli huolimatta latinan säilyttämisestä valtionkielenä Bysantissa 700-luvun loppuun asti [3] . Sen tarkkaa aikaa ja kirjoittajaa ei tiedetä, sitä ei löydy konsiilimääritelmistä eikä latinalaisilta isiltä saaduista lainauksista. kirkon (erityisesti kreikkalaisten), rohkeimpien oletusten mukaan aikaisemmalla 500-luvulla. Symbolum Quicumquen vanhin käsikirjoitus on 800-luvulta. Erityisesti Symbolum Quicumque sanoo:

"Spiritus Sanctus a Patre et Filio: non factus, nec creatus, nec genitus, sed procedens."

Pyhä Henki on Isästä ja Pojasta, ei luotu, ei luotu, ei syntynyt, vaan lähtee eteenpäin.

On olemassa hypoteesi, että Espanjassa, jossa kirkon täytyi taistella aktiivisesti ariaaneja-visigotteja vastaan, Symbolum Quicumque julistettiin 700-luvulla, ja ilmeisesti myöhemmin filioque interpoloitiin analogisesti "athanasilaisen" uskontunnustuksen kanssa [31] . ] [32] .

Filioquen oikeellisuuden vahvistamiseksi apologeetit lainaavat erilaisia ​​latinalaisten kirjailijoiden tekstejä, eivät itse uskontunnustusta Filioquen kanssa. Kreikan verbi: "ἐκπορεύω" - "mennä ulos" [33] ei kuitenkaan ole identtinen latinan verbin "procedo" kanssa. Latinalaisella verbillä on laajempi merkitys: "mennä ulos", "tule", "kulku", "virrata", "jatka", "edellä" [34] . Siksi eri latinalaisissa testeissä tämän sanan käännös ei ole identtinen kreikan "ἐκπορεύω" kanssa.

Yhdistelmällä "Filioque" + "procedo" on erilaisia ​​merkityksiä eri latinalaisille kirjoittajille heidän teksteissään. Siksi Filioque ei ole mitään tämän sanan käyttöä yhdessä verbin "procedo" kanssa, vaan lisäys Konstantinopolin uskontunnustuksen tiukasti dogmaattiseen tekstiin :

Καὶ εἰς τὸ Πνεῦμα τὸ Ἅγιον, τὸ κύριον, ἐμΦόόότὸ νοιό Ja Pyhässä Hengessä Herra, Elävä, joka lähtee Isästä Et in Spiritum Sanctum, Dominum, et vivificantem: qui ex Patre + "Filioque" prosedit

jossa sanalla "procedit" on vain yksi merkitys: Pyhän Hengen hypostaattinen ominaisuus on ikuinen kulkue iankaikkisesta alusta: Isä Jumala.

Toledon viidestoista kirkolliskokous osoittaa asiakirjoissaan, että se noudattaa Augustinuksen opetuksia. Kun Filioque Creed otettiin käyttöön Espanjassa 700-luvulla, kaksi terminologiaa sekoitettiin: 1) suuret kappadokialaiset, joissa Henki lähtee yksinomaan Isältä ainoana ensisijaisena lähteenä, ja 2) Augustinuksen terminologia, jossa Henki "procedit" ("tulee") Isältä ja Pojalta. Samaan aikaan visigootit poistivat augustinolaisen eron "principaliter procedit" ja "procedit" välillä, kun he esittelivät filioquen uskontunnustukseen. Toledon neuvostojen asiakirjoissa tätä eroa ei mainita missään [28] .

Karolingien valtakunta ja germaaninen teologia

Filioquen teesiä pidettiin 1000-luvulle saakka ns. germaanisen teologian asemana. Pyhä Maximus tunnustaja päätteli, että ”he osoittivat lukuisilla todistuksilla, etteivät he tee Pojasta Pyhän Hengen aiheuttajaa, sillä he tietävät, että Isä on sama sekä Pojan että Hengen periaate – yksi syntymän kautta, muut kulkueen kautta. Mutta niiden muotoilun tarkoituksena on osoittaa, että Henki etenee Pojan kautta ja siten vahvistaa olemuksen yhtenäisyyttä ja identiteettiä. Tästä Pyhän Maximuksen määritelmästä, jolle latina oli tuolloin valtionkieli ja Bysantin kieli äidinkielenä, löydämme hieman epäselvän kreikan sanamuodon "Pojan kautta" tavanomaisen filioque-käännöksen "Pojasta" sijaan. Myös Pyhä Johannes Damaskuksesta kirjoitti, että "Jumala on aina ollut Isä, jolla on Sanansa Hänestä ja Hänen Sanansa kautta Hänen Henkensä lähtee Hänestä." Tämä tarkoittaa, että Isä Jumala on Pyhän Hengen kulkueen perimmäinen syy [29] .

Kaarle Suuren Espanjan kampanjoiden seurauksena Filioque tunkeutui Espanjasta Karolingien osavaltioon , jossa keisari Kaarle yritti aktiivisesti pakottaa tämän lisäyksen paaveille . Hänen hallinnossaan Frankfurtin kirkolliskokous vuonna 794 hyväksyi kaavan "ja Pojasta" ja tuomitsi Konstantinopolin patriarkka Tarasiuksen kaavan "per Filium" ("Pojan kautta") käytöstä. Kaarle kokosi Aachenissa vuonna 809 neuvoston , joka määräsi, että "Pyhä Henki ei tule yksin Isältä Jumalalta, vaan myös Pojasta" [35] .

Kaarle Suuri kutsui koolle kaksi kirkolliskokousta: vuonna 796 Friuliin ja vuonna 809 Aacheniin , ja vaati niiden päätösten perusteella, että paavi Leo III sisällyttäisi sanat "ja Pojasta" uskon dogmiin, mutta turhaan [36] . Mutta vuonna 808 oli tapaus frankkilaisten pyhiinvaellusmunkkien kanssa, jotka saapuivat Jerusalemiin. Liturgian aikana he lauloivat uskontunnustusta Filioquen kanssa, mikä herätti paikallisten munkkien huomion ja toimi tekosyynä toiselle oikeudenkäynnille (pyhän Maximuksen oikeudenkäynnin jälkeen). On huomionarvoista, että huolimatta Filioquen käytöstä idässä, Jerusalemin kirkko ei itse asettanut kieltoja frankeille, kuten Maximus Rippis ennen, vaikka se lähetti kirjeen paaville [29] [31] .

Rooman epäselvä asenne: 800-1000-luku

Jo 800- ja 1000-luvuilla Rooman suhtautuminen Filioqueen oli ainakin epäselvä. Joten esimerkiksi vuosi ennen Aachenin katedraalia paavi Leo III sai viestin Jerusalemin patriarkasta, jossa hän valitti, että Ranskan benediktiinimunkit Öljymäellä lisäsivät Filioquen uskontunnustukseen. Koska Kaarle Suuri tuki munkkeja , paavi välitti hänelle valituksen, jossa hän osoitti, että vaikka hän itse pitää tätä lisäystä teologisesta näkökulmasta kiistattomana ja paremmin länsimaisen perinteen mukaisena, on väärin poiketa paavi kokoonpanosta. uskontunnustus, joka on hyväksytty kaikkialla kristillisessä maailmassa. Lisäksi, kun paavi Leo III määräsi uskontunnustuksen kaiverrettavaksi hopealevyille Pyhän Pietarin kirkossa , hän jätti sanan pois.

800-luvulla Filioque otettiin käyttöön Saksan ja Lotringenin kirkoissa sekä monissa Ranskan kirkoissa . Tuolloin kirkon germaaniset johtajat toivat tämän lisäyksen Roomaan, missä myös paavi Formosus hyväksyi sen. Formosus puolestaan ​​esitteli lisäyksen Bulgariassa, jonka patriarkka Photius huomasi ja ilmaisi heti vastalauseensa. Patriarkka Photius kirjoitti vuonna 867 piirikirjoituksen, jossa hän tuomitsi ne, jotka sisällyttivät Filioquen uskontunnustukseen:

Mutta loppujen lopuksi he [ne, jotka sisällyttivät Filioquen uskontunnustukseen] eivät ainoastaan ​​tässä osoittaneet hulluuttaan, vaan jos pahuudella oli raja, he ryntäsivät sitä kohti. Sillä itse asiassa, mainittujen järjettömyyksien lisäksi, hyvin pyhään ja pyhään uskontunnustukseen, jonka kaikki konsiili- ja ekumeeniset määräykset hyväksyivät tuhottomasti, he tunkeutuivat - oi, näitä konnan juonitteluja! — väärentää väärillä spekuloinneilla ja väitetyillä sanoilla, keksien liiallisella röyhkeydellä innovaation, jonka mukaan Pyhä Henki ei tule ainoastaan ​​Isästä, vaan myös Pojasta [37] .

Suuressa Pyhän Sofian katedraalissa kaikki uskontunnustuksen lisäykset tuomittiin. Silloinen paavi Johannes VIII tunnusti neuvoston päätökset, mutta hän saattoi ottaa suunnilleen saman kannan kuin Leo III . Uskontunnustuksen jälkeen Suuren Hagia Sofian katedraalin asiakirjoissa sanotaan seuraavaa:

Me kaikki ajattelemme niin. Jos joku muotoilee toisen sanamuodon tai lisää tähän symboliin sanoja, jotka hän luultavasti keksi, jos hän sitten esittää sen uskon sääntönä uskottomille tai käännynnäisille, kuten visigootit Espanjassa, tai jos hän uskaltaa näin vääristellä muinaista ja kunnioitettua symbolia sanat, lisäykset tai laiminlyönnit, jotka tulevat itsestään, jos henkilö on henkinen - sellainen on alttiina defrockingille; ja maallikko, joka uskaltaa tehdä tämän, joutuu anateemin kohteeksi [27] [38] [39] [40] .

Paavi Christopher (903-904), joka myöhemmin tunnustettiin antipaaviksi , väitti tukeneen Filioque-teesiä keskustelussa Konstantinopolin patriarkan kanssa, mutta tämän lausunnon sisältävä asiakirja sisältää anakronismia.[ mitä? ] [41] .

Bysantin patriisiperheen teofylaktien vallan aikana Roomassa 10. vuosisadalla Filioque-kysymystä ei otettu esille. Vasta sen jälkeen, kun Otto I Saksin pakotti paavi Johannes XII :n kruunaamaan hänet keisariksi vuonna 962 , saksalainen vaikutus (mukaan lukien saksalainen teologia) Roomassa alkoi jälleen kasvaa. Seuraavien neljänkymmenen vuoden ajan Roomassa käytiin Crescentii-suvun johtaman saksalaisen aateliston ja Theophylaktin johtaman paikallisen aateliston välinen taistelu, joka päättyi saksalaisen puolueen voittoon.

Filioque lisättiin ensimmäisen kerran uskontunnustukseen Roomassa, kun Credo laulettiin juhlallisesti Saksan keisarin Henrik II :n kruunajaisissa vuonna 1014 paavi Benedictus VIII :n johdolla , minkä katsotaan olevan sen viimeinen johdatus roomalaiseen kirkkoon.

Filioque-ajatusten muutos: XI vuosisata

Paavi Sergius IV , joka miehitti paavin valtaistuimen vuosina 1009-1012, lähetti piiriviestin Konstantinopoliin , mutta patriarkka, jota kutsutaan myös Sergiukseksi , kieltäytyi sisällyttämästä uuden paavin nimeä diptyykkiin eli paavin luetteloihin. Liturgian aikana muistettavia nimiä. Myöhemmin paavin nimi puuttui Konstantinopolin diptyykistä pitkään.

Siten 1000-luvulle mennessä Filioquesta tuli lopulta ainoa oikea - Rooman kirkon näkökulmasta - teologinen teesi, vastaavasti Filioquen hylkääminen muuttui muinaisten kirkkojen hyväksyttävästä käytännöstä (kuten se oli). uskottiin 800-luvun alussa) harhaan. Tämä loi pohjan 1000-luvun puolivälin tapahtumien traagiselle kehitykselle, eli siitä tuli yksi kirkon jakautumisen syy.

Kristillisen kirkon skisma (1054)

Vuonna 1054 paavin legaatit , joita johti kardinaali Humbert , asettivat Konstantinopolin Hagia Sofian kirkon valtaistuimelle anteemin niitä vastaan, jotka vastustavat Rooman istuinta ja kutsuivat niitä "prosimiittiksi ja uudeksi Antikristukseksi". Pyhän Hengen kulkueesta sanottiin kreikkalaisista:

Doukhoboreina ja teomakiana he katkaisivat symbolista Pyhän Hengen kulkueen Pojasta [42]

Konstantinopolin patriarkaatin synodi vastasi vastavuoroisesti:

Ja kaiken tämän lisäksi, myös täysin haluttomia ajattelemaan, he julistavat, että Henki ei tule [ainoastaan] Isästä, vaan myös Pojasta - ikään kuin heillä ei olisi evankelistien todisteita tästä, ja ikään kuin heillä olisi. heillä ei ole ekumeenisen neuvoston dogmia tästä herjauksesta. Sillä Herra, meidän Jumalamme, sanoo: "Totuuden Henki, joka lähtee Isästä." Mutta tämän uuden jumalattomuuden vanhemmat puhuvat Hengestä, joka lähtee Isästä ja Pojasta.

Lyonin ja Firenzen liitto

Vuoden 1054 jakautumisen jälkeen yritettiin toistuvasti yhdistää ortodokseja ja katolisia yhteisen uskonnollisen määritelmän perusteella, mukaan lukien pääasiallinen ero - filioque.

Vuonna 1274 allekirjoitettiin Lyonin liitto , joka hyväksyi seuraavan määritelmän Pyhästä Hengestä [43] [44] :

Πιστεύομεν Δε καὶ τὸ πνεῦμα τὸ ἅγιον, πλήρη καὶ τέλεον θεὸν, ἀληθῆ θεὸν ἐκ πατρὸς ἱἀοῦ, τε εκαμενον.

Credimus et Spiritum Sanctum, pleenum et perfectum verumque Deum ex Patre Filioque prosedentem. Uskomme myös Pyhään Henkeen, täydelliseen ja täydelliseen ja tosi Jumalaan, joka lähtee Isästä ja Pojasta.

Vuonna 1439 allekirjoitettiin Firenzen liiton [45] asiakirjoissa:

τὸ πνεῦμα τὸ ἅγιον ἐκ πατρὸς καὶ υἱοῦ ἐκπορεύαες.

Spiritum Sanctum ex Patre Filioque procedere. Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta.

Alkuperäisessä molempien liittojen asiakirjat laadittiin ja allekirjoitettiin molemmilla kielillä - kreikaksi ja latinaksi.

Kreikan keisarit Mikael VIII Palaiologos ja Johannes VIII Palaiologos solmivat liittoja poliittisista syistä, joten molemmat olivat lyhyitä: ensimmäiset 8 vuotta, vuoteen 1282 asti; toiset 14 vuotta, vuoteen 1453 asti. Ilmaus "Pyhä Henki lähtee Pojasta" oli vieras kreikkalaiselle teologialle ja suurten kappadokialaisten triadologialle; vain kompromissimääritelmä Pyhästä Maximuksesta "Pojan kautta" oli suhteellisen hyväksyttävä.

Lyonin kirkolliskokouksen (Lyonin liitto) ja Firenzen kirkon (Firenzen liitto) opilliset asiakirjat ovat katolisen kirkon virallisia asiakirjoja, jotka paavit ovat allekirjoittaneet ja ratifioineet, ja katolilaiset pitävät itse katedraaleja yleismaailmallisina.

Katolisen teologian suhde Filioqueen

Katolisen teologian asema suhteessa Filioqueen on muuttunut ajan myötä. 1000-luvulla roomalaisen paavin legaatit syyttivät kreikkalaisia ​​vastaan ​​suunnatussa vihapuheessa heitä siitä, että he katkaisivat uskontunnustuksessa Pyhän Hengen kulkueen Pojasta sekä Doukhoboreista . Tästä näkemyksestä tuli yksi tärkeimmistä syistä kristillisen kirkon hajoamiseen . Katolilaiset pitivät vuosisatojen ajan yksinomaan kreikkalaisina kristillisen kirkon hajaantumisen pääsyyllisiä, ja heitä kutsuttiin skismaatikoiksi .

Myöhemmin tapahtui muutoksia: katolisessa teologiassa tunnustettiin, että uskontunnustuksen Filioque on latinalaisten teologien myöhempi lisäys, jota ei koskaan esiintynyt alkuperäisessä, antiikin kreikaksi laaditussa uskontunnustuksessa. Kun Filioque lisätään uskontunnustukseen, katolisen kirkon mielipiteen mukaan, joka on esitetty paavi Eugenius IV :n bullassa 6. heinäkuuta 1439 Firenzen katedraalissa, Filioque ovat selittäviä sanoja ( lat.  explicatio verborum ) [46] lisätty . latinankieliseen käännökseen [47] Nikeo-Konstantinopolilainen uskontunnustus , jonka roomalainen kirkko hyväksyi 1000 -luvulla kolminaisuuden dogmissa: Pyhän Hengen kulkue ei vain Isältä Jumalalta, vaan "Isältä ja Pojalta. "

Huolimatta siitä, että Filioque on myöhäinen, puhtaasti latinalainen lisäys, kreikkalaisia ​​vastaan ​​esitetyt syytökset skisman luomisesta vuonna 1054 pysyivät voimassa. Esimerkiksi Tyszkiewiczin katolisessa katekismuksessa vuodelta 1942 mainitaan seuraava syy Filioquen lisäämiselle uskontunnustukseen: kreikkalaiset luopuivat kirkon ykseydestä, kun he alkoivat tunnustaa "harhaoppia - Pyhän Hengen kulkue vain Isältä", ja siksi oli tarpeen lisätä Filioque:

Muinaisessa uskontunnustuksessa mainitaan vain Pyhän Hengen kulkue Isältä, koska uskontunnustus koottiin asteittain suurten harhaoppisten estämiseksi; harhaoppi Pyhän Hengen kulkueesta vain Isältä, Poikaa lukuun ottamatta, ilmestyi vasta myöhemmin, kun kreikkalaiset irtautuivat kirkon ykseydestä. Evankeliumi (Joh. 15) sanoo "Isältä" eikä sano "vain Isältä" [48] .

Katolisen kirkon katekismuksessa , joka luotiin hätäpiispojen synodin päätöksellä vuonna 1985 ja hyväksyttiin paavi Johannes Paavali II :n 25. kesäkuuta 1992 Laetamur magnopere -viestillä , Filioquen teemaa käsitellään kappaleissa. 243-248. Ehkä ytimekkäämmin katolisen kirkon virallinen näkemys ilmaistaan ​​kappaleessa 248:

Itämainen perinne heijastaa ensisijaisesti Isän ensimmäisen syyn luonnetta suhteessa Henkeen. Tunnustaen Hengen "Isästä lähteväksi" (Joh. 15:26), hän vahvistaa, että Henki lähtee Isästä Pojan kautta. Länsimainen perinne ilmaisee ennen kaikkea Isän ja Pojan välistä konsubstanttiaalista yhteyttä sanoen, että Henki lähtee Isästä ja Pojasta (Filioque). Hän sanoo tämän "lain ja järjen mukaan", sillä jumalallisten henkilöiden ikuinen järjestys heidän konsubstanttiaalisessa yhteydessään merkitsee sitä, että Isä on Hengen ensimmäinen syy "alkuun ilman alkua", mutta myös sitä, että Isä Ainosyntyinen Poika, Hän yhdessä Hänen kanssaan muodostaa "yhden periaatteen, josta Pyhä Henki lähtee". Tämä oikeutettu täydentävyys, jos siitä ei tule pahenemisen aihetta, ei vaikuta uskon olemukseen saman tunnustetun salaisuuden todellisuuteen [49] .

6. elokuuta 2000 katolinen kirkko julkaisi julistuksen "Dominus Iesus" ("Herra Jeesus "). Tämän julistuksen kirjoittaja oli kardinaali Joseph Ratzinger (paavi Benedictus XVI 19. huhtikuuta 2005 - 28. helmikuuta 2013). Tässä asiakirjassa, ensimmäisen osan toisessa kappaleessa [50] , uskontunnustuksen teksti annetaan painoksessa ilman Filioquea:

"Et in Spiritum Sanctum, Dominum et vivificantem, qui ex Patre procedit, qui cum Patre et Filio simul adoratur et conglorificatur, qui locutus est per prophetas."

"Ja Pyhässä Hengessä, Herrassa, eläväksi antajassa, joka lähtee Isästä, jolle yhdessä Isän ja Pojan kanssa on palvonta ja kunnia, joka on puhunut profeettojen kautta."

Itäriitin katolilaiset osaavat lukea uskontunnustusta ilman filioquea, joten kreikkakatolisessa kirkossa muunnos ilman filioquea hyväksytään pääasialliseksi [51] .

Ortodoksisen kirkon näkökulma

Ortodoksinen kirkko korostaa, että Filioque-kysymys on sen näkökulmasta perimmäinen ja merkittävin syy ortodoksien erottamiseen katolilaisista, ja se tunnustaa viimeksi mainitut harhaoppilaisiksi.

Tomos Konstantinopolin katedraalista vuodelta 1285:

Tunnustetaan, että Lohduttaja itse loistaa ja ilmestyy ikuisesti Pojan kautta, kuten auringon valo loistaa säteen läpi, ... mutta tämä ei tarkoita, että Hän vastaanottaa [hypostaattisen] olemuksensa Pojan kautta tai Pojalta [52] [53] [54] .

Singillion Konstantinopolin katedraalista vuodelta 1583:

Hän, joka, ollessaan itäortodoksisessa kirkossa kastettu lapsi, ei tunnusta sydämellä ja suulla, että Pyhä Henki lähtee yksin Isästä, olennaisesti ja hypostaattisesti, kuten Kristus sanoo evankeliumissa; ajassa Isältä ja Pojalta; sellaiset erotetaan kirkostamme ja tuhotaan [55] [56] .

Venäjän kirkon paikallisneuvosto vuonna 1620 :

... Kaikki harhaoppiset uskonnot, pyhien isien pyhän säännön mukaan, saastaiset ja luteiset ovat papin latinalaisia ​​(katolisia) [57] [58] .

Suuri Moskovan katedraali 1666-1667 (Aleksandrian, Antiokian, Moskovan patriarkat ja kaikki Venäjän hierarkit):

Latinalaisten (katolisten) pääharhaoppi on Pyhän Hengen kulkue Isältä ja Pojalta [59] .

Neljän kreikkalaisen patriarkan ja muiden hierarkkien neuvoston määritelmä:

Siksi yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen kirkko, joka seuraa idän ja lännen pyhiä isiä, kuten se julisti muinoin isiemme aikana, niin nyt se julistaa sovinnollisesti, että tämä äskettäin esitelty mielipide, että Pyhä Henki lähtee Isä ja Poika on silkkaa harhaoppia, ja hänen seuraajansa, olivatpa he keitä tahansa, ovat harhaoppisia, edellä mainitun kaikkein pyhimmän paavi Damasuksen sovinnon määritelmän mukaan; niistä koostuvat yhteiskunnat ovat harhaoppisia, ja kaikki katolisen kirkon ortodoksisten lasten hengellinen liturginen yhteys heidän kanssaan on laitonta. ( Ympäröivä kirje kaikille ortodoksisille kristityille 1848 ) [60]

Tärkeimmät syytökset, joita kreikkalaiset isät esittivät latinalaista filioque-oppia vastaan:

Katso myös: 1484 Konstantinopolin kirkolliskokous .

Suhde filioquen dogmiin protestantismissa

Kirkkojen maailmanneuvoston jäseninä olevat protestanttiset kirkot hyväksyvät apostolisen uskontunnustuksen , joka ei käsittele kysymystä Pyhän Hengen kulkueesta [64] .

Muistiinpanot

  1. ↑ NIE, 2003 , Filioque ( lat.  Filioque - "ja pojasta"), läntisen kristillisen kirkon 7. vuosisadalla tekemä lisäys 4. vuosisadan kristilliseen uskontunnustukseen, kolminaisuuden dogmassa: laskeutumisesta Pyhästä Hengestä ei ainoastaan ​​Isältä Jumalalta, vaan "ja Pojalta", s. 76.
  2. ↑ NIE, 2003 , Ortodoksinen kirkko ei hyväksynyt Filioquea, mikä myöhemmin toimi yhtenä syynä kirkkojen jakautumiseen., s. 76.
  3. ↑ 1 2 Siunattu Aurelius Augustinus. Tietoja Creedistä. Ch. IX. Uskosta Pyhään Henkeen. 19 Arkistoitu 10. helmikuuta 2013. .
  4. ↑ Aurelius Augustinus. De fide et symbolo. Luku IX. 19 . Arkistoitu 29. heinäkuuta 2013 Wayback Machinessa  (lat.)
  5. ↑ Spassky A. A. Dogmaattisten liikkeiden historia ekumeenisten neuvostojen aikakaudella. Pyhän kolminaisuuden opin filosofia . Arkistoitu 9. heinäkuuta 2013 Wayback Machinessa .
  6. ↑ Kartashev A.V. Ekumeeniset neuvostot . Arkistoitu 15. toukokuuta 2013 Wayback Machinessa .
  7. ↑ Gregory teologi. Keskustelu 29 . Arkistoitu 1. helmikuuta 2014 Wayback Machinessa
  8. ↑ Ekumeenisten neuvostojen asiakirjat. - T. 4. - S. 48. . Käyttöpäivä: 30. toukokuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 6. syyskuuta 2013.
  9. ↑ Theodoret of Cyrus. Kirkon historia. Kirja. 5. Luku. 9 . Arkistoitu 24. syyskuuta 2013 Wayback Machinessa
  10. ↑ Theodoret of Cyrus. Kirkon historia. Kirja. 5. Luku. 11 . Haettu 11. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 24. syyskuuta 2013.
  11. ↑ Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen . Kaksitoista lukua niitä vastaan, jotka uskaltavat puolustaa Nestoriuksen mielipiteitä oikeana 9. anatematismina. . Haettu 23. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 6. helmikuuta 2013.
  12. ↑ Mansi JD Sacrorum Conciliorum Nova Amplissima Collectio Vol 005 (1692-1769) col. 123 . Haettu 23. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 2. toukokuuta 2013.
  13. ↑ Tertullianus. Adversus Praxean, IV, 1 . Haettu 14. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 22. maaliskuuta 2013.
  14. ↑ Hilarius Pictaviensis. De Trinitate. VIII, 20 . Haettu 15. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 1. toukokuuta 2013.
  15. ↑ Hilarius Pictaviensis, De Trinitate, ΧΙΙ, 56 . Haettu 15. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 1. toukokuuta 2013.
  16. ↑ Yves Congar, St. Augustinuksen pyhän kolminaisuuden teologia . Haettu 13. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 31. lokakuuta 2010.
  17. ↑ Ambrosius Mediolanensis. De Spiritu Sancto, Ι, 11 . Haettu 15. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 8. elokuuta 2014.
  18. ↑ Augustus Gratianille, kolme kirjaa Pyhästä Hengestä. Kirja 1 luettavaksi, ladattavaksi - St. Ambrose of Milan . Haettu 14. kesäkuuta 2016. Arkistoitu alkuperäisestä 14. elokuuta 2016.
  19. ↑ Kartashev A.V. Ekumeenisten neuvostojen historia. Nikeo-Tsaregradsky symboli . Haettu 15. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 28. heinäkuuta 2012.
  20. ↑ Yves Congar. St. Augustinuksen pyhän kolminaisuuden teologia . Haettu 13. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 31. lokakuuta 2010.
  21. ↑ 1 2 Augustinus. Tietoja Creedistä. . Haettu 13. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 5. helmikuuta 2013.
  22. ↑ Tertullianus. Adversus Praxean, VII, 6 . Haettu 14. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 22. maaliskuuta 2013.
  23. ↑ Augustinus. De Trinitate, V, 14
  24. ↑ Augustinus. De Trinitate, XV, 26 . Haettu 13. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 15. lokakuuta 2015.
  25. ↑ Augustinus. Teoksessa Evangelium Ioannis tractatus centum viginti quatuor, 99, 7 . Haettu 13. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 13. joulukuuta 2010.
  26. ↑ Suuri latina-venäläinen sanakirja verkossa . Haettu 16. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 13. maaliskuuta 2016.
  27. ↑ 1 2 Hefele/Leclercq, Conciliengeschichte/Histoire des conciles t.4 Par. (kohta) 498
  28. ↑ 1 2 Arkkimandriitti Plakida (Deseus) Siunattu Augustinus ja filioque . Haettu 13. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 28. maaliskuuta 2013.
  29. ↑ 1 2 3 Vasechko V. N. Vertaileva teologia. Roomalaiskatolisen kirkon oppi. . Haettu 15. elokuuta 2018. Arkistoitu alkuperäisestä 11. toukokuuta 2017.
  30. ↑ Synodus Toletana tertia . Haettu 19. toukokuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 19. kesäkuuta 2017.
  31. ↑ 1 2 Runciman S. Eastern Schism. Bysantin teokratia. — M .: Nauka, 1998. — S. 35.
  32. ↑ Steven Runciman. Itäinen skisma. s. 29 (linkki ei ole käytettävissä) . Haettu 19. toukokuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 24. elokuuta 2011. 
  33. ↑ Dvoretskin antiikin kreikka-venäläinen sanakirja (pääsemätön linkki) . Käyttöpäivä: 19. toukokuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 31. joulukuuta 2013. 
  34. ↑ Suuri latinalais-venäläinen sanakirja . Haettu 19. toukokuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 21. heinäkuuta 2013.
  35. ↑ Lozinsky S. G. Paavin historia. - M .: Politizdat , 1986. - S. 87.
  36. ↑ Lozinsky S. G. Paavin historia. - M .: Politizdat , 1986. - S. 66.
  37. ↑ Pietarin piiriviesti Photius, Konstantinopolin patriarkka (867) . Haettu 5. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 4. marraskuuta 2016.
  38. ↑ Lebedev A. P. T. 5: Kirkkojen jakautumisen historia 9., 10. ja 11. vuosisadalla: Yksityiskohtineen. asetuksella. Venäjän kieli tähän aiheeseen liittyvä lit., 1841-1900. SPb.: Tuzov, M.: Printing Snegirevoy s. 293
  39. ↑ Sacrorum conciliorum nova et amplissima collectionio. Tomus 17(1) kol. 516 . Haettu 7. lokakuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 31. lokakuuta 2013.
  40. ↑ Arkkimandriitti Plakida (Deseus). Siunattu Augustinus ja Filioque . Haettu 13. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 28. maaliskuuta 2013.
  41. ↑ ma. Græca ad Photium pertinent. s. 160, toim. Hergenröther , Ratisbon, 1869.
  42. ↑ Käännös kreikkalaisesta anatemasta vuodelta 1054 . Haettu 29. toukokuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 22. joulukuuta 2015.
  43. ↑ Mansi 1692-1769, Mansi JD, Sacrorum Conciliorum Nova Amplissima Collectio Vol 024 s.69 . Haettu 30. toukokuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 2. kesäkuuta 2013.
  44. ↑ Credo Lyon II . Käyttöpäivä: 1. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 22. helmikuuta 2014.
  45. ↑ Firenzen katedraalin asiakirjat (lat.). S. 461 (linkki ei ole käytettävissä) . Haettu 30. toukokuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 13. elokuuta 2011. 
  46. ↑ Paavi Eugenius IV:n bulla "Laetentur coeli" 6. heinäkuuta 1439 . Haettu 13. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 18. lokakuuta 2007.
  47. ↑ 1995 Paavillinen kristittyjen yhtenäisyyden edistämisneuvosto Filioque-kysymyksen virallinen selvennys . Käyttöpäivä: 28. toukokuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 20. helmikuuta 2014.
  48. ↑ Lyhyt Rooman katekismus - 1942. Ch. VIII. Uskontunnustuksen kahdeksas artikkeli. (Pappi S. Tyshkevich) . Käyttöpäivä: 18. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 3. helmikuuta 2014.
  49. ↑ Katolisen kirkon katekismus, 248 . Haettu 25. huhtikuuta 2016. Arkistoitu alkuperäisestä 23. heinäkuuta 2012.
  50. ↑ Dominus Iesuksen julistus  (pääsemätön linkki) (venäjä)
  51. ↑ Kreikkalaisen katolisen piispanpastoraalinen opetus 31. toukokuuta 1973 . Haettu 25. lokakuuta 2007. Arkistoitu alkuperäisestä 31. joulukuuta 2007.
  52. ↑ Prot. John Meyendorff . Pyhän elämä ja opetukset. Gregory Palamas. . Haettu 15. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 17. lokakuuta 2013.
  53. ↑ ΡG 142 "Ἔκθεσις τοῦ Τόμου τῆς πίστεως κατὰ τοῦ Βέκκκ. 240 δ . Haettu 3. lokakuuta 2017. Arkistoitu alkuperäisestä 27. joulukuuta 2017.
  54. ↑ Lausunto uskon kirjakääröstä Veccaa, Kyproksen patriarkka Gregorius II:ta vastaan ​​4. osa
  55. ↑ Τὸ "Σιγγίλιον" τοῦ 1583 κατὰ "τοῦ καινοτομηθέντοακ΅πρρα κον " Haettu 8. joulukuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 12. joulukuuta 2013.
  56. ↑ ῞Οποιος δὲν ὁμολογεῖ καρδίᾳ καὶ στόματι ὅτι εἶνε τέκνον τῆς ᾿Ανατολικῆς ᾿Εκκλησίας ᾿Ορθοδόξως βαπτισμένος, καὶ ὅτι τὸ Πνεῦμα τὸ ῞Αγιον ἐκπορεύεται ἐκ τοῦ Πατρὸς μόνον, οὐσιωδῶς καὶ ὑποτακτικῶς, καθὼς λέγει ὁ Χριστὸς εἰς τὸ Εὐαγγέλιον, χρονικῶς δὲ ἐκ Πατρὸς καὶ Υἱοῦ, ὁ τοιοῦτος ἂς εἶναι ἔξω ἀπὸ τὴν μκςαϱσία.
  57. ↑ Iso Potrebnik. — Luku 70 . Käyttöpäivä: 15. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 25. tammikuuta 2014.
  58. ↑ 1620 kirkolliskokous latinalaisesta kasteesta . Haettu 15. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 14. maaliskuuta 2016.
  59. ↑ Lisäyksiä historiallisiin tekoihin. - T. 5. - Pietari. , 1853. - Neuvoston asiakirjat vuodelta 1667. — Luku 6. . Haettu 15. kesäkuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 4. syyskuuta 2014.
  60. ↑ Piirikirje kaikille ortodoksisille kristityille, 1848 . Haettu 19. toukokuuta 2013. Arkistoitu alkuperäisestä 4. maaliskuuta 2016.
  61. ↑ Mihin katolilaiset toteavat väitteellä, että kolmas ekumeeninen kirkolliskokous kielsi lisäämästä mitään vain Nikean uskontunnustukseen ja neuvosto yleensä kielsi Nikean-Konstantinopolin uskontunnustuksen käytön ekumeenisen kirkon uskontunnustuksena.
  62. ↑ Katolisten mukaan Cyril Aleksandrialainen oli kuitenkin filioque-opin kannattaja, vaikka hän ei voinut sisällyttää sitä uskontunnustukseen, joka kiellettiin hänen aloitteestaan. Lisäksi, jos Pyhän Kyrilloksen kohdalla nähdään likiarvo Augustinuksen käsitykseen Hengen kulkueesta ja hänen kreikkalaisen δι'υιξυ:n tuominen lähemmäksi latinalaista filioquea , olisi ortodoksisten mielestä loukkaus ajatuksen yhteys. Ja tätä tukee suoraan hänen oma todistus. Anatematismissa IX Nestoriosta vastaan ​​pyhä Kyrillos tuomitsi ne, "jotka sanovat, että yksi Herra Jeesus Kristus on kirkastettu Hengestä, käyttäen omaa voimaansa, vieraana ( άλλξτρία ) sinulle ja saatuaan Häneltä voiman voittaa saastaiset henget ja työskentelee jumalallisia merkkejä ihmisissä, eikä sano päinvastoin, että Henki, jonka kautta hän loi Jumalan merkin, on Hänen oma Henkensä "Siunattu (katolisten ja muiden ortodoksisten kirkkojen tunnustama, toisin kuin Venäjän ortodoksiset kirkot). Kirkko pyhimyksensä, vaikka hän perusteli kaksisormeisuutta). Theodoret of Cyrus vastusti: "Jos Kyril kutsuu Pojalle ominaista Henkeä siinä mielessä, että hän on sopusoinnussa Pojan kanssa ja lähtee Isästä, niin olemme hänen kanssaan samaa mieltä ja tunnustamme hänen ilmaisunsa ortodokseina. Jos (hän ​​kutsuu) siinä mielessä, että Henki on Pojasta tai Pojan kautta (joka liittyy pyhän Maximuksen tunnustajan näkemykseen käännöksen "Pojan kautta" suhteellisesta hyväksyttävyydestä), niin hylkäämme tämä ilmaus jumalanpilkkaaksi ja jumalattomana. "Pyhä Cyril vahvisti vastauksessaan, että hänellä oli mielessään "jumalaton" mielipide, jota Theodoret ei ollenkaan olettanut, vaan halusi korostaa, että Henki "ei ole vieras Pojalle, koska Pojalla on kaikki yhteistä Isän kanssa", eli hän oli samaa mieltä Theodoriten kanssa . Elämä arkistoitu 20. elokuuta 2018 Wayback Machinessa
  63. ↑ Pyhän Hengen laskeutuminen . Arkistokopio päivätty 22. heinäkuuta 2013 Wayback Machinessa // Hilarion (Alfeev) , suurkaupunki. Ortodoksisuus. - T. 1.
  64. ↑ Protestanttinen sanomalehti. . Haettu 1. tammikuuta 2020. Arkistoitu alkuperäisestä 1. tammikuuta 2020.

Kirjallisuus

Linkit

  Siirry Wikidata-kohteeseen  Sanakirjat ja tietosanakirjat
Bibliografisissa luetteloissa