Osmoglasie (octoglas) tai oktoih ( toinen kreikkalainen Ὀκτώηχος , sanasta ὀκτώ "kahdeksan" + ἦχος "ääni") on musiikkiteoreettinen järjestelmä, joka kuvaa moodia ( "ääniä" , mukaan lukien myöhempää kirkkomusiikkia) kielellä ja muulla bysantilla. ) Itäiset kristilliset perinteet.
Legendan mukaan teoreettisesti osmoosijärjestelmä ymmärrettiin ja virtaviivaistettiin Johannes Damaskoksen kirjoituksissa (VIII vuosisata), minkä jälkeen se vahvistettiin liturgisessa käytännössä. Se kuvattiin ensimmäisen kerran nimettömässä 1100-luvun kreikkalaisessa tutkielmassa The Holy One .
Liturgiset laulut luokitellaan modaalisten ominaisuuksien mukaan 8 säveleen . Yksiäänisiä kappaleita laulettiin viikon ajan, jonka jälkeen ne korvattiin äänen järjestysnumeroa seuraavilla kappaleilla. Kahdeksan viikon laulusykli 1.-8. äänestä muodosti ns. pilari; lomalaulut eivät ehkä ole samat kuin viikoittaiset kappaleet. Äänet jaettiin autenttisiin (perus) ja plagaalisiin (toissijaisiin). Autenttisia tiloja olivat Dorian , Frygian , Lydian ja Miksolydian , Plagal-moodit - litra aitoja alempana.
Bysantin oktoichin perusteella hymnit kirjoittivat Andrei Kreetalainen , Roman Melodisti , Jaakob Edessan ja muut mestarit.
Bysantin kirkkolaulun länsimaiset tutkijat tunnistavat ainakin kolme historiallista octoecho-lajiketta. He jäljittävät vanhimman lajikkeen tutkielman "Pyhä hauta" anonyymille kirjoittajalle (katso artikkeli Hagiopolitan Octoechos ). Sen muunneltua versiota (niin kutsutun Chrysanthus of Maditan ja muiden "didaskalien" uuden menetelmän mukaan) he kutsuvat "uusbysanttilaiseksi oktoekoksiksi" ( uusbysanttilainen Octoechos ). Jotkut tutkijat erottavat myös "psalmodisen oktoichin" ( Papadic Octoechos ), jonka piirteet on tallennettu didaktisiin kirjoihin ja XIV-XV vuosisatojen bysanttilaisten melurgien musiikkiin [1] .