Matkatavaramerkintä tai matkatavarakuitti – perinteisesti bussi-, juna- ja lentoyhtiöt käyttävät sitä matkustajien kirjattujen matkatavaroiden seuraamiseen niiden luovutuksesta lopulliseen määränpäähän. Matkustajakuponki myönnetään yleensä suoraan käsiin tai liimataan kirjekuoreen, jossa on lippu tai muut asiakirjat, jotta:
Kuljettajan vastuu rajoittuu julkaistuihin hintoihin ja kansainvälisiin sopimuksiin.
Ensimmäisen "erillisen lippukupongin" patentoi John Michael Lyons, Moncton , New Brunswick 5. kesäkuuta 1882. Lipussa näkyi myöntämispaikka, määränpää ja tilien vastaava numero. Lipun alaosa annettiin matkustajalle, kun taas ylempi puolisko, jonka yläosassa oli reikä, sidottiin köydellä matkatavaroihin. [1] [2]
Varsovan yleissopimus vuodelta 1929, nimittäin luku 4, määrittelee kriteerit ns. matkatavaroiden tarkastus (matkatavaratarkastus) tai matkatavaralippu (matkatavaralippu). Tässä sopimuksessa määritellään myös rahdinkuljettajan vastuun rajoitus kirjatusta matkatavarasta.
1990-luvulle asti lentoyhtiöt käyttivät paperilappuja, jotka kiinnitettiin pusseihin kuminauhalla tai naruilla.
Tunniste sisälsi yleistä tietoa:
Tällaiset tunnisteet jäivät käyttämättä, koska ne eivät olleet kestäviä ja niitä voitiin helposti väärentää.
Nykyaikaisissa matkatavaroiden etiketeissä on viivakoodi . Tällaiset tunnisteet tulostetaan lämpötulostusmenetelmillä tai erityisillä viivakooditulostimilla, jotka tulostavat ne teipille. Tulostuksen jälkeen tällaiset tunnisteet kiinnitetään matkatavaroihin. Tämä mahdollistaa pussien automaattisen lajittelun ja välttää virheet ja viiveet lajittelussa. Automaattiset matkatavaroiden lajittelujärjestelmät käyttävät laserlukijoita (skannereita), ne tunnetaan myös "automaattisina tunnisteenlukijina". Nykyään kaikki suuret lentokentät on varustettu tällaisilla järjestelmillä.