Žemaitian murre

Samogitian
oma nimi Žemaitiu kalba
Maat Liettua
Alueet Samogitia
Kaiuttimien kokonaismäärä ~500 000
Luokitus
Kategoria Euraasian kielet

indoeurooppalainen perhe

Baltian haara Itä-Baltian ryhmä
Kirjoittaminen latinan kieli
Kielikoodit
ISO 639-1 —
ISO 639-2 —
ISO 639-3 sgs
Etnologi sgs
IETF sgs
Glottolog samo1265
Wikipedia tällä kielellä

Žemaitian murre (jota joskus pidettiin erillisenä kielenä [1] , itsenimi Žemaitiu kalba ) on toinen liettualaisen kielen kahdesta murteesta (toinen on aukstaitalainen). Levitetty Samogitiassa ( Liettuan luoteisosassa ).

Terminologia

Ilmaus "tšemogitilainen" (murte/adverbi) voi viitata kolmeen eri käsitteeseen:

Otsikko

Jakelu

Moderni žemaitian murre sijaitsee historiallisen Žemaitian alueen länsiosassa Liettuan äärimmäisessä länsiosassa.

Nykyinen sijainti

Nykyään radiolähetykset ovat suomenkielellä, vuodesta 1993 lähtien on ilmestynyt Samogitian Kulttuuriyhdistyksen (perustettu 1988) julkaisema aikakauslehti "Žemaičių žemė".

Vuodesta 1997 lähtien Žemaitian murre on ollut Žemaitian "tunnustettu" kieli, sille on liikkeellä virallisen kielen asema, mutta suurin osa žemaitisista puhuu jo kirjallista liettuaa.

Historia

Muinaisen zhmudin kieli (zhmud, vanhasamoitia) oli yksi varhaisen Itä-Baltian klusterin lähisukulaisista murteista. Sen sisällä se oli alun perin lähempänä semgallialaista ja kehittyi suhteellisen itsenäisesti 1200-luvun alkuun asti. Sitten, kun Baltian maiden vaikutuspiirit jaettiin Saksan ritarin ja Liettuan suurruhtinaskunnan välillä , se joutuu korkeatailaisen (varsinaisen liettualaisen) kielen vaikutuspiiriin. 1400-luvun loppuun mennessä Zhmud syrjäytti tai sulautti eteläiset kuurialaiset (heidän kielensä oli ilmeisesti Länsi-Baltia) ja 1300-luvun lopulla - 1400-luvun alussa. -Eteläsemigalit . _ Liettuan suurruhtinaskuntaan liittymisen jälkeen zhmudilainen koki merkittävän vaikutuksen (itä)liettualaisten varhaisaukštaitialaisesta kielestä.

Toisen näkemyksen mukaan [2] nykyaikainen žemaitian murre kehittyi entisille kuurimaille asettaneiden aukshtailaisten kielestä kuurin kielen voimakkaan vaikutuksen alaisena. Tämän tulkinnan myötä jää epäselväksi, mitä tapahtui muinaisen Zhmudin kielelle.

Vaikka 1800-luvulla Žemaitijasta tuli Liettuan kulttuurin herätyksen keskus, varsinaisesti žemaitiksi ei julkaistu juuri mitään. Useita kirjallisia teoksia julkaistiin (S. Valjunas Silvestras Valiūnasin runo "Birut" - 1829; S. Stanevičius Simonas Stanevičius "Kuusi tarinaa" - 1829; S. Daukantasin "Muinaisen Ylä-Liettuan ja Žemaitian tavat" - 1854 jne. .). 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla sen oma kirjoitus kehitettiin latinalaispohjalta.

Murteet

Pääasiallinen foneettinen kriteeri žemaitian ja Aukshtaitalin murteiden erottamiseksi on diftongoidien /uo/, /ie/ erilainen kehitys . Tämän kehityksen muunnelmista riippuen Samogitian murteesta erotetaan kolme murretta: eteläinen, pohjoinen ja läntinen. Murteiden ominaisuudet:

Sanan "leipä" ( lit. dúona ) ääntämisessä esiintyvien erityispiirteiden mukaisesti näiden kolmen murteen puhujia kutsutaan perinteisesti Dūnininkaiksi , Dūnininkaiksi ja Donininkaiiksi .

Kielelliset ominaisuudet

Fonetiikka

Toinen foneettinen kriteeri, joka erottaa žemaitian ja aukštaitian murteet, koskee konsonantismia : lit. /č'/, /dž'/ (pralithic *-tja, *-dja) [t], [d] esiintyvät tässä: [jáute·] (n. pl.) ‛sonnit' (lit. jáučiai [jǽ. Uč'æJ]); [mèdems] (Dat. p. pl.) 'puut' (lit. mẽdžiams [m'æˉ˜dž'æms]). Tämä on vanhin isogloss , joka erottaa žemaitian murteen Aukshtaitain murreesta - niin sanottu "žemaitalainen äänilaki" (" affrikaatin laki ").

Seuraavat foneettiset piirteet ovat tyypillisiä myös žemaitian murteille ja murteille:

  1. [ie] ja [uo] vastaavat kirjallisia etu- ja takakeskivokaaleja /ē/ ja /ō/: [d'îet'ẹ] ‛put' (lit. deti [d'ét'i]), [kûojẹ] ‛jalka' (lit. kója [kṓja]);
  2. vokaalien regressiivinen assimilaatio nousulla: [ē] - lit. /i/, [ọ.] — lit. /u/: [lēktẹ] ‛pysyä' (lit. lìkti [l'ìk't'i]), [bọ.va] (3 lit. yksikkö- ja monikkomenneisyyttä) ‛oli' ( lit. bùvo [bùvō] );
  3. diftongien /ai/ ja /εi/ monoftongisaatio: [dâ kc] ‛asia' (lit. dáiktas [dá.iktas]), [rẽ kals] ‛liiketoiminta' (lit. reĩkalas [r'εĩ*.kalas]) ;
  4. korkeiden vokaalien [i] ja [u] (syntyperäisistä pitkistä *ī ja *ū) esiintyminen painottamattomissa tavuissa sekä keskivokaalit [ẹ] ja [ọ] (syntyperäisistä lyhyistä *i ja *u) (normaalikielellä) pitkien *ī ja *ū lyhenteiden tulos ei eroa alkuperäisistä lyhyistä *i:stä ja *u:sta: [àkẹ`s] (im. yksikkö) ‛eye' (lit. akìs [ak'ìs] ​​​​< *akis ), [àkìs] (win. p. pl.) (lit. akìs [ak'ìs] ​​​​< *akīs < *akins);
  5. nasaalisten ylisävyjen osittainen säilyminen "vokaali + n" -tyypin alkuyhdistelmien reflekseissä ennen frikatiivia tai sanan lopussa: [ta n] (vin. sg.) ‛that/that' (lit. tą˜ [tā) ˜] ), [káncti] ‛purra' (lit. ką´sti [kás't'i]);
  6. vokaalin laadun muutokset yhdistelmissä [an] ja [εn]: [lọnks] ‛ikkuna' (lit. lángas [lá.ŋgas]), [lẹ´nks] ‛pole' (lit. lénkas [l'έ.ŋkas]) ;
  7. pitkän keskikorkean vokaalin tai diftongin esiintyminen nasaalisten vokaalien sijaan, jotka on muodostettu yhdistelmistä *an, *en: [žọ˜.s'ẹ`s] tai [žọ˜us'ẹ`s] ‛hanhi' (lit. žąsìs [ žās'ìs]), [sprệ st'] tai [sprệistẹ] ‛päättää' (lit. sprę´sti [s'p'r'és't'i]);
  8. painon siirtäminen alkuperäisen painon vasemmalle puolelle (yleensä ensimmäisellä tavulla): šàkà ‛haara' - Lit. šakà, pàvažà ‛käärme' - lit. pavaza; joskus pieni aksentti säilyy ; tämä suuntaus voimistuu pohjoiseen edetessä;
  9. voimakas taipumus pudottaa tai lyhentää vokaalien lopputavuissa: [vir rs] ‛mies' (lit. výras [v'íras]), [a kis] ‛eyeá' (lit. ãkys [ā˜k'īs]) , [ že me] tai [že mẹ] tai [že mi] ‛maa' (lit. žẽmė [ž'æˉ´m'ē]); tämä suuntaus on erityisen voimakas pohjoissamoitialaisissa murteissa;
  10. diftongeissa, joiden intonaatio on nouseva aĩ, aũ, eĩ, uĩ ja diftongeissa a, e, u, i + r˜, l, m˜, ñ ensimmäinen alkio lausutaan pitkäksi tai puolipitkäksi: [ã ulas] tai [ã .ũ.las] ‛akseli';
  11. verbeillä on akuutteja persoonallisia päätteitä: [sọkâu] ‛kierin' (lit. sukáu), [sọkâ] 'sinä kieroit' (lit. sukaĩ), [vedê] ‛sinä johtit' (lit. vedeĩ);
  12. konsonanttien assimilaatiota ei esiinny pehmeyden ja niiden pehmenemisen suhteen ennen etuvokaalia, mikä liittyy saksan kielen vaikutukseen .

Morfologia

Morfologian alalla žemaitalainen murre eroaa kirjallisesta kielestä useilla innovaatioilla:

  1. erillisen u-varren adjektiivin deklinaatio on assimiloitunut muihin deklinaatioluokkiin;
  2. verbit, joilla aukštaitian kielessä on nykyaikainen kanta sanassa -i-, on assimiloitunut temaattiseen luokkaan nykyajan kanssa -a-: tìkam ‛(me) uskomme' (lit. tìkime);
  3. moninkertaisen menneisyyden erikoismuodon sijaan -dav-, konstruktio, jossa on infinitiivi ja apuverbi liuob(ė)ti, lit. ‛toistuvasti toiminut': liúobu rašýti ‛(olen usein) kirjoitin' (lit. rašýdavau), liúobi rašýti ‛(sinä usein) kirjoitit' (lit. rašýdavai);
  4. arkaaiset piirteet säilyvät: kaksoislukua käytetään johdonmukaisesti sekä deklinaatio- että taivutusjärjestelmässä ( Telsiai , Kretinga , Klaipeda): dọ geroụjo vírọ ‛kaksi hyvää miestä', skaĩtova 'luemme yhdessä'.

Katso myös

Muistiinpanot

  1. ↑ Zinkevičius Z. Lietuvių kalbos dialektologija. Vilna, 1994, s. 27-28 (Liettuan kielen dialektologia)
  2. ↑ Zinkevicius 1996