Leipäveitsi (leipäveitsi, leipäveitsi, leipä- ja kakkuveitsi) on leipätuotteiden leikkaamiseen tarkoitettu erikoiskeittiöveitsi .
Näitä veitsiä käytetään myös kovakuoristen, mehevien hedelmien, kuten ananasten , vesimelonien ja melonien , leikkaamiseen. .
Leipäveitsessä on pitkä, leveä ja vahva terä , joka kapenee hieman kahvaa kohti tai koko pituudeltaan saman leveä. Terän kärki ei ole terävä, vaan pyöristetty tai leikattu suorassa kulmassa leikkuureunaan nähden. Nykyaikaisissa leipäveitsissä on aaltoileva (ns. "scalloped") tai sahalaitainen teroitus, jonka avulla voit "sahaa" kovaa leivän kuorta ja leikata sen lihaa murskaamatta sitä [1] [2] [3] .
Tällaisen veitsen terän pituus on yleensä 25-30 senttimetriä, mutta leipäveitset, jotka valmistetaan keittiöveitsisarjoissa, voivat olla lyhyempiä 15-20 senttimetriä. .
1800-luvun loppuun asti leivän leikkaamiseen käytettiin veitsiä, joissa oli suora tai aaltoileva terä. Saksalainen Friedrich Dick esitteli yhden ensimmäisistä hammastetuista leipäveitseistä World's Columbian Exposition Chicagossa vuonna 1893 . .
Vuonna 1921 Joseph Burns patentoi Yhdysvalloissa leipäveitsen, jossa on melko spesifinen sahalaitainen teroitus. Tämän tyyppistä teroitusta ei kuitenkaan korjattu eikä korjattu [4] .
1930-luvulla sahalaitaisten leipäveitsien sarjatuotannon aloitti Karl Gude. Näiden veitsien pituus oli 32 senttimetriä, leveys 47 millimetriä, takaosan paksuus 4 millimetriä ja paino 400 grammaa. Veitset alkoivat olla suosittuja, mutta niiden koko ei sopinut monille ostajille, joten jonkin ajan kuluttua Karl Guden yritys alkoi valmistaa pienempiä versioita 20 senttimetriä pitkistä leipäveitseistä .
Neuvostoliitossa leivän teolliseen leikkaamiseen käytettiin leipäveitsiä, joissa oli leveä lyhyt kahvaa kohti kapeneva terä. Terän leveä verkko ohjasi leivän leikkauslinjaa. Tällaiset veitset vaativat teroitusta 6 käyttötunnin välein [5] .