Pluskvamperfekti

Pluperfect (sanasta lat . plus quam perfectum  - "enemmän kuin täydellinen " tai "enemmän kuin täydellinen"; useissa kuvauksissa myös pitkä menneisyys ja prepastinen aika , samoin kuin preteriteperfect [1] [2] ) on verbimuoto , jonka päätarkoituksena yleensä pidettiin etusijaa suhteessa johonkin menneisyyteen. Suhteellinen aika.

Koulutus

samoin hindiksi , tatariksi , udmurtiksi ja useilla muilla Euroopan ja Aasian kielillä.

Usein pluperfect muodostetaan käyttämällä erityistä merkityksettömän menneisyyden indikaattoria, joka on lisätty menneen ajan sanamuotoon: esimerkiksi turkin , korean ja monilla Afrikan ja Oseanian kielillä .

Semantiikka

Aiempi etusija

Katsoin häntä ja lähdin.

Epäolennainen menneisyys

Peruutettu tulos

Vanha venäjän kieli :

venäjän kielellä:

Olin syömässä aamiaista , mutta ajattelin sitä.

Olin poissa , kyllä ​​(mutta) palasin.

Kokemuksellinen merkitys

Modaliteetti

Toisin kuin muut kielet, venäjäksi sitä käytetään johdantosanan (puheenosan) merkityksessä samalla tavalla kuin sanoja "jo", "li" sekä toistoja tehostamaan vaikutusta (monet, monet, a kauan sitten, tuskin, pikkuhiljaa), ilman tietoista käyttöä osoittamaan toimintosarjaa, eli sitä käytetään pikemminkin vanhentuneena fraseologisena yksikkönä tai sanonnana, eikä tiukkana kieliopillisena sääntönä verbin aikamuotojen merkitsemiseen, eli ilman erityistä semanttista kuormaa. Voit esimerkiksi sanoa: "Olin poissa, mutta palasin" ja samalla voit sanoa: "Olin poissa, mutta unohdin avaimet" - eli "unohdin avaimet" tapahtui aiemmin, mutta modaali verbiä "oli" käytetään edelleen johdantosanana, vaikka se ei osoita mitään aikaisempaa (menneisyydessä suoritettua) toimintaa ennen toista .


Diskursiiviset funktiot

Pluperfectin metafora journalismissa

Journalismissa ja filosofisissa esseissä sanaa "pluperfect" käytetään usein merkityksessä "epäolennainen antiikki", "nostalgiakohde".

Muistiinpanot

  1. Die Grammatik (= Duden. Band 4). Hrsg. von der Dudenredaktion. 8., uberarbeitete Auflage. Dudenverlag, Mannheim/Zürich 2009, S. 463 bzw. Rn. 656. Die Dudengrammatik stützt sich hier auf Thieroff 1992, Eisenberg 2006 und Zifonin et ai. 1997.
  2. Hoffmann, Ludger: Deutsche Grammatik. Grundlagen für Lehrerausbildung, Schule, Deutsch als Zweitsprache und Deutsch als Fremdsprache. Erich Schmidt, Berliini 2016, S. 251.
  3. Lomonosov M. Venäjän kielioppi. § 268