Balmont, Konstantin Dmitrievich

Konstantin Dmitrievich Balmont
K. D. Balmont. Valentin Serovin muotokuva (1905)
Nimi syntyessään	Konstantin Dmitrievich Balmont
Aliakset	B-b, K.; Gridinsky; Don; K.B.; Lionel [1]
Syntymäaika	3. (15.) kesäkuuta 1867 [2]
Syntymäpaikka	kylä Gumnishchi , Shuisky uyezd , Vladimirin kuvernööri , Venäjän valtakunta [3]
Kuolinpäivämäärä	23. joulukuuta 1942( 23.12.1942 ) [4] (75-vuotias)
Kuoleman paikka	Noisy-le-Grand , Le-Rency , Saint-Saint-Denis , Ile-de-France
Kansalaisuus	Venäjän valtakunta , Venäjän SFNT , Ranska
Ammatti	runoilija - symbolistinen kääntäjä esseisti
Suunta	symboliikka
Genre	elegian balladi
Teosten kieli	Venäjän kieli
Debyytti	Pohjoisen taivaan alla
Nimikirjoitus
Toimii sivustolla Lib.ru
Työskentelee Wikisourcessa
Mediatiedostot Wikimedia Commonsissa
Wikilainaukset

Konstantin Dmitrievich Balmont [5] [6] [7] ( 3. kesäkuuta [15], 1867 , Gumnishchin kylä , Shuiskin piiri , Vladimirin maakunta , Venäjän valtakunta - 23. joulukuuta 1942 , Noisy-le-Grand , Ranska ) - Venäjä symbolistinen runoilija , kääntäjä ja esseisti , yksi hopeakauden venäläisen runouden näkyvimmistä edustajista . Julkaissut 35 runokokoelmaa, 20 proosakirjaa, käännetty useilta kieliltä ( William Blake , Edgar Allan Poe , Percy Bysshe Shelley , Oscar Wilde , Alfred Tennyson , Gerhart Hauptmann , Charles Baudelaire , Herman Sudermann ; espanjalaisia lauluja slovakkia , georgiaa eeppinen, jugoslavialainen , bulgarialainen , liettualainen , meksikolainen , japanilainen runous). Omaelämäkerrallisen proosan, muistelmien, filologisten tutkielmien, historiallisten ja kirjallisten tutkimusten sekä kriittisten esseiden kirjoittaja [8] [9] . Hänet oli ehdolla kirjallisuuden Nobelin palkinnon saajaksi (1923) [10] .

Elämäkerta

Konstantin Balmont syntyi 3. (15.) kesäkuuta 1867 Gumnishchin kylässä, Shuiskin alueella, Vladimirin maakunnassa [3] , kolmanneksi seitsemästä pojasta. Tiedetään, että runoilijan isoisä oli laivaston upseeri [9] . Isä Dmitri Konstantinovich Balmont (1835-1907) palveli Shuiskin käräjäoikeudessa ja zemstvossa: ensin tuomarina , sitten [11] - piirikunnan zemstvoneuvoston puheenjohtajana [12] . Äiti Vera Nikolaevna, s. Lebedeva, oli everstin perheestä, jossa he rakastivat kirjallisuutta ja harjoittivat sitä ammattimaisesti [9] ; hän esiintyi paikallisessa lehdistössä, järjesti kirjallisia iltoja, amatööriesityksiä [13] . Äidillä oli voimakas vaikutus tulevan runoilijan maailmankuvaan, joka johdatti hänet musiikin, kirjallisuuden, historian maailmaan [12] ja opetti häntä ymmärtämään "naissielun kauneuden" [14] . Vera Nikolaevna osasi vieraita kieliä hyvin, luki paljon ja "ei ollut vieras jollekin vapaa-ajattelulle": taloon otettiin vastaan "epäluotettavia" vieraita [15] . Kuten hän itse kirjoitti, äitinsä Balmont peri "hillittömyyden ja intohimon", koko "hengellisen järjestelmänsä" [8] .

Lapsuusvuodet

Tuleva runoilija oppi lukemaan itsenäisesti viisivuotiaana vakoilemalla äitiään, joka opetti isoveljeään lukemaan ja kirjoittamaan. Koskettunut isä esitteli Konstantinille tässä yhteydessä ensimmäisen kirjan, "jotain villi-valtamerestä" [16] :9 . Äiti esitteli pojalleen näytteitä parhaista runoista. "Ensimmäiset runoilijat, jotka luin, olivat kansanlauluja, Nikitin , Koltsov , Nekrasov ja Pushkin . Kaikista maailman runoista rakastan eniten Lermontovin Vuorenhuippuja ( ei Goethea, Lermontovia) [17] , runoilija kirjoitti myöhemmin. Samaan aikaan "... parhaita runouden opettajiani olivat kartano, puutarha, purot, suojärvet, lehtien kahina, perhoset, linnut ja aamunkoitto" [18] , hän muisteli 1910-luvulla. "Kaunis pieni mukavuuden ja hiljaisuuden valtakunta" [19] , - niin hän myöhemmin kirjoitti kylästä, jossa oli tusina mökkiä, jossa oli vaatimaton tila - vanha talo, jota ympäröi varjoisa puutarha [16] :8 . Gumnishchi ja kotimaa, jossa hänen elämänsä ensimmäiset kymmenen vuotta kuluivat, runoilija muisteli koko elämänsä ja kuvasi aina suurella rakkaudella [20] .

Kun tuli aika lähettää vanhemmat lapset kouluun, perhe muutti Shuyaan . Kaupunkiin muuttaminen ei merkinnyt eroa luonnosta: Balmontin talo, jota ympäröi laaja puutarha, seisoi viehättävällä Teza -joen rannalla ; hänen isänsä, metsästystä rakastava, matkusti usein Gumnishchiin, ja Konstantin seurasi häntä useammin kuin muut [15] . Vuonna 1876 Balmont astui Shuya Gymnasiumin valmistelevaan luokkaan , jota hän myöhemmin kutsui "dekadenssin ja kapitalistien pesäksi, jonka tehtaat pilasivat joen ilman ja veden" [16] :9 . Aluksi poika edistyi, mutta pian hän kyllästyi opiskeluun ja hänen edistymisensä hiipui. Lukemansa vaikuttuneena hän aloitti runouden kirjoittamisen 10-vuotiaana. "Kirkasaurinkoisena päivänä he nousivat, kaksi runoa kerralla, yksi talvesta, toinen kesästä", [17] hän muisteli. Hänen äitinsä kuitenkin arvosteli näitä runollisia yrityksiä, eikä poika yrittänyt toistaa runollista kokeiluaan kuuteen vuoteen [21] .

Balmont joutui jättämään seitsemännen luokan vuonna 1884, koska hän kuului laittomaan piiriin, joka koostui lukiolaisista, vierailevista opiskelijoista ja opettajista, ja hän oli mukana painamassa ja levittämässä Narodnaja Volja -puolueen toimeenpanevan komitean julistuksia Shuyassa [ 17] . Runoilija selitti myöhemmin tämän varhaisen vallankumouksellisen tunnelman taustaa seuraavasti: "... Olin onnellinen ja halusin kaikkien olevan yhtä hyviä. Minusta tuntui, että jos se on hyvä vain minulle ja muutamalle, se on rumaa” [22] .

Äitinsä ponnistelujen kautta Balmont siirrettiin Vladimirin kaupungin kuntosalille . Mutta täällä hänen täytyi asua asunnossa kreikkalaisen opettajan kanssa , joka innokkaasti suoritti "valvojan" tehtäviä. Vuoden 1885 lopulla Balmont teki kirjallisen debyyttinsä. Kolme hänen runojaan julkaistiin suositussa Pietarin aikakauslehdessä Picturesque Review (2.11.-7.12.) [23] . Tätä tapahtumaa ei huomannut kukaan muu kuin mentori, joka kielsi Balmontia julkaisemasta lukion opintojensa loppuun asti. Nuoren runoilijan tuttavuus V. G. Korolenkoon juontaa juurensa tähän aikaan . Tunnettu kirjailija, saatuaan lukion Balmontin tovereilta muistikirjan runoineen, otti ne vakavasti ja kirjoitti lukiooppilaalle yksityiskohtaisen kirjeen - hyväntahtoisen mentorin arvion. "Hän kirjoitti minulle, että minulla on paljon kauniita yksityiskohtia, jotka on onnistuneesti napattu luonnosta, että sinun on keskitettävä huomiosi, eikä jahdata jokaista ohikulkevaa perää, että sinun ei tarvitse kiirehtiä tunteitasi ajatuksella, mutta sinun täytyy luottaa sielun tiedostamattomaan alueeseen, johon hän huomaamatta kerää havaintojaan ja vertailujaan, ja sitten yhtäkkiä se kaikki kukkii, kuin kukka kukkii pitkän, näkymätön huokosen keräämisen jälkeen. voimia”, [24] Balmont muisteli. "Jos onnistut keskittymään ja työskentelemään, kuulemme sinusta ajan mittaan jotain poikkeuksellista" [17] , - näin kirje päättyi Korolenkolle, jota runoilija myöhemmin kutsui "kummisetäkseen" [16] :10 . Balmont valmistui kurssista vuonna 1886 [9] , hänen omien sanojensa mukaan "eläessään, kuten vankilassa, puolitoista vuotta" [17] [25] :376 . "Kiron kuntosalia kaikella voimallani. Hän vääristeli hermostoani pitkään ”, runoilija kirjoitti myöhemmin. Hän kuvaili lapsuuttaan ja nuoruuttaan yksityiskohtaisesti omaelämäkerraisessa romaanissaan Under the New Sickle (Berliini, 1923) [8] [26] . Seitsemäntoistavuotiaana Balmont koki myös ensimmäisen kirjallisen shokkinsa: romaani " Karamazovin veljet ", kuten hän myöhemmin muisteli, antoi hänelle "enemmän kuin mikään kirja maailmassa" [9] .

Vuonna 1886 Konstantin Balmont astui Moskovan yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan [27] , jossa hänestä tuli läheinen 60 - luvun vallankumouksellisen P. F. Nikolaevin [26] . Mutta jo vuonna 1887, yhtenä opiskelijamellakoiden [28] järjestäjistä (ne liittyivät uuden yliopiston peruskirjan käyttöönottoon, jota opiskelijat pitivät taantumuksellisena), Balmont karkotettiin, pidätettiin ja vangittiin kolmeksi päiväksi Butyrkan vankilassa [15] . ] , ja sitten lähettämättä Shuyalle. Balmont, joka "nuoruudessaan piti eniten julkisista asioista", piti itseään elämänsä loppuun asti vallankumouksellisena ja kapinallisena, joka haaveili "ihmisen onnen ruumiillistuksesta maan päällä". Balmontin etujen mukainen runous voitti vasta myöhemmin; nuoruudessaan hän yritti tulla propagandistiksi ja "mennä kansan luo" [17] .

Kirjallinen debyytti

Vuonna 1888 Balmont palasi yliopistoon [29] , mutta vakavan hermostuneisuuden vuoksi hän ei voinut opiskella siellä eikä Jaroslavlin Demidovin oikeustieteiden lyseumissa , jonne hän tuli vuonna 1889. Syyskuussa 1890 hänet erotettiin lyseosta, ja hän jätti yritykset saada "valtion koulutus" tästä [8] . "... En voinut pakottaa itseäni <harjoittelemaan oikeustieteitä>, mutta elin todella ja intensiivisesti sydämeni elämää ja olin myös suuressa intohimossa saksalaiseen kirjallisuuteen" [26] [30] , - hän kirjoitti vuonna 1911. Balmont oli velkaa tietämyksensä historian, filosofian, kirjallisuuden ja filologian alalla itselleen ja vanhemmalle veljelleen, joka piti intohimoisesti filosofiasta [31] .

Vuonna 1889 Balmont meni naimisiin Larisa Mikhailovna Garelinan kanssa, Ivanovo-Voznesenskin kauppiaan tyttären kanssa. Vuotta myöhemmin Jaroslavlissa hän julkaisi omalla kustannuksellaan ensimmäisen "runokokoelmansa" [32] ; Jotkut kirjan nuorten teokset julkaistiin jo vuonna 1885 [33] . Vuoden 1890 debyyttikokoelma ei kuitenkaan herättänyt kiinnostusta, läheiset ihmiset eivät hyväksyneet sitä [34] , ja pian julkaisun jälkeen runoilija poltti melkein koko pienen painoksen [12] .

Maaliskuussa 1890 tapahtui tapaus, joka jätti jäljen Balmontin koko myöhempään elämään: hän yritti tehdä itsemurhan, heittäytyi ulos kolmannen kerroksen ikkunasta, sai vakavia murtumia ja vietti vuoden sängyssä. [~ 1] Uskottiin, että perheensä ja taloudellisen tilanteensa aiheuttama epätoivo pakotti hänet sellaiseen tekoon: avioliitto riiteli Balmontin vanhempien kanssa ja riisti häneltä taloudellisen tuen. Välittömänä sysäyksenä oli vähän ennen luettu Kreutzer-sonaatti [17 ] . Sängyssä vietetty vuosi, kuten runoilija itse muisteli, osoittautui luovasti erittäin hedelmälliseksi ja johti "ennennäkemättömään henkisen jännityksen ja iloisuuden kukoistukseen" [9] . Tänä vuonna hän tajusi itsensä runoilijana, näki oman kohtalonsa. Vuonna 1923 hän kirjoitti elämäkerrallisessa tarinassa The Airway:

Pitkän vuoden aikana, kun en enää odottanut sängyssä makaavani nousevani ylös, opin aamua edeltävästä varpusen sirkuttelusta ikkunan ulkopuolella ja kuun säteistä, jotka kulkivat ikkunasta huoneeseeni, ja kaikki askeleet, jotka saavuttivat kuuloni, elämän suuri tarina, oivalsivat elämän pyhän koskemattomuuden. Ja kun vihdoin nousin ylös, sieluni vapautui, kuin tuuli pellolla, kenelläkään muulla ei ollut valtaa siihen, paitsi luovalla unelmalla, ja luovuus kukoisti riehuvassa värissä ...K. Balmont. Airway (Berliini, 1923) [35] .

Jonkin aikaa sairautensa jälkeen Balmont, tähän mennessä erossa vaimostaan, eli hädässä; omien muistojensa mukaan hän kuukausien ajan "ei tiennyt, mitä oli olla täynnä, ja lähestyi leipomoa ihailemaan sämpylöitä ja leipää lasin läpi". ”Kirjallisen toiminnan alkuun liittyi monia piinaa ja epäonnistumisia. Neljään tai viiteen vuoteen mikään aikakauslehti ei halunnut painaa minua. Ensimmäinen runokokoelmani... ei tietenkään tuottanut menestystä. Läheiset ihmiset kielteisellä asenteillaan lisäsivät merkittävästi ensimmäisten epäonnistumisten vakavuutta” [25] :376 ”, hän kirjoitti omaelämäkerrallisessa kirjeessä vuodelta 1903. "Lähiisillä ihmisillä" runoilija tarkoitti vaimoaan Larisaa sekä ystäviä "ajattelevien opiskelijoiden" joukosta, jotka kohtasivat julkaisun vihamielisesti uskoen, että kirjailija oli pettänyt "yhteiskunnallisen taistelun ihanteet" ja sulkenut itsensä "puhdasta taidetta". Näinä vaikeina päivinä Balmontia auttoi jälleen V. G. Korolenko. "Nyt hän tuli luokseni erilaisten vastoinkäymisten suuresti museroituneena, mutta ilmeisesti ei masentunut. Hän, köyhä mies, on hyvin arka, ja yksinkertainen, tarkkaavainen asenne työhönsä jo rohkaisee häntä ja tekee eron”, 36 kirjoitti syyskuussa 1891 viitaten M. N. Alboviin , joka oli silloin yksi lehden toimittajista. -lehti " Northern Messenger ", jossa pyydetään kiinnittämään huomiota aloittelevaan runoilijaan.

Balmontia auttoi myös Moskovan yliopiston professori N. I. Storozhenko . "Hän todella pelasti minut nälästä ja, kuten isä pojalleen, heitti uskollisen sillan ..." [15] , runoilija muisteli myöhemmin. Balmont vei Shelleystä koskevan artikkelinsa hänelle ("erittäin huono", hänen oman myöhemmän tunnustuksensa mukaan), ja hän otti aloittelevan kirjailijan siipiensä alle. Storozhenko suostutteli kustantajan K. T. Soldatenkovin uskomaan aloittelevan runoilijan kahden peruskirjan kääntämisen - F. V. Gornin ja F. Schweitzerin Skandinavian kirjallisuuden historia ja Gasparin Italian kirjallisuuden historia [17] . Molemmat käännökset julkaistiin vuosina 1894-1895 [16] :11 . "Nämä teokset olivat jokapäiväistä leipääni kolmen kokonaisen vuoden ajan ja antoivat minulle mahdollisuuden toteuttaa runolliset unelmani", [37] Balmont kirjoitti esseessään Seeing Eyes. Vuosina 1887-1889 runoilija käänsi aktiivisesti saksalaisia ja ranskalaisia kirjailijoita [18] , sitten vuosina 1892-1894 hän ryhtyi työskentelemään Percy Shelleyn ja Edgar Allan Poen teosten parissa ; juuri tätä ajanjaksoa pidetään hänen luovan kehityksensä ajankohtana [16] :11 .

Professori Storozhenko esitteli lisäksi Balmontin Severny Vestnikin toimitukseen, jonka ympärille uuden suunnan runoilijat ryhmittyivät. Balmontin ensimmäinen matka Pietariin tapahtui lokakuussa 1892: täällä hän tapasi N. M. Minskyn , D. S. Merezhkovskyn ja Z. N. Gippiuksen ; yleiset ruusuiset vaikutelmat kuitenkin varjostivat nouseva keskinäinen antipatia jälkimmäistä kohtaan [15] .

Käännöstoiminnan perusteella Balmont tuli lähemmäksi suojelijaa, Länsi-Euroopan kirjallisuuden asiantuntijaa, prinssi A. I. Urusovia , joka monin tavoin myötävaikutti nuoren runoilijan kirjallisen näköpiirin laajentamiseen. Filantroopin kustannuksella Balmont julkaisi kaksi Edgar Poen käännöskirjaa ("Balladit ja fantasiat", "Mysterious Tales") [34] . "Hän julkaisi käännökseni Poen salaperäisistä tarinoista ja ylisti äänekkäästi ensimmäisiä runojani, joista koottiin kirjat Pohjoisen taivaan alla ja Avarassa", [40] muisteli myöhemmin Balmont. "Urusov auttoi sieluani vapautumaan, auttoi minua löytämään itseni", [8] runoilija kirjoitti vuonna 1904 kirjassaan Mountain Peaks. Kääntäjä ja tiedottaja totesi myös häntä auttaneiden ihmisten joukossa, ja hän kutsui yrityksiään "... pilkatuksi askeliksi lasinsärkyllä, tummilla teräväreunaisilla piikivillä, pölyisellä tiellä, ikään kuin ei johtaisi mihinkään" [41] . P. F. Nikolaev [8] .

Syyskuussa 1894 opiskelija " Länsi-Euroopan kirjallisuuden ystävien piirissä " Balmont tapasi V. Ya. Bryusovin , josta tuli myöhemmin hänen lähin ystävänsä. [~ 2] Bryusov kirjoitti "poikkeuksellisesta" vaikutelmasta, jonka runoilijan persoonallisuus ja hänen "kiihkeä rakkautensa runoutta kohtaan" tekivät häneen [42] .

Vuonna 1894 julkaistua kokoelmaa " Under the Northern Sky " pidetään Balmontin luovan polun lähtökohtana [17] . Joulukuussa 1893, vähän ennen kirjan ilmestymistä, runoilija kirjoitti kirjeessään N. M. Minskylle: "Olen kirjoittanut kokonaisen sarjan runoja (omaani) ja tammikuussa aloitan niiden painamisen erillisenä kirjana. Minulla on sellainen käsitys, että liberaaliystäväni nuhtelevat minua kovasti, koska heissä ei ole liberalismia ja "korruptoivia" tunnelmia riittää" [43] . Runot olivat monella tapaa oman aikansa tuotetta (täynnä valituksia tylsästä, synkästä elämästä, kuvauksia romanttisista kokemuksista), mutta tavoitteellisen runoilijan ennakkoaavistukset olivat vain osittain perusteltuja: kirja sai laajan vastaanoton ja arvostelut olivat pääosin myönteisiä. . He panivat merkille debutantin kiistattoman lahjakkuuden, hänen "oman fysiognomian, muodon armon" ja vapauden, jolla hän omistaa sen [16] :12 .

Nouse kunniaan

Jos vuoden 1894 debyytti ei ollut omaperäinen, niin toisessa kokoelmassa " Rajattomuus " (1895) Balmont alkoi etsiä "uutta tilaa, uutta vapautta", mahdollisuuksia yhdistää runollinen sana melodiaan. ”...Näytin, mitä musiikkia rakastava runoilija voi tehdä venäläisellä säkeellä. Heillä on ensimmäistä kertaa löydetyt eufonien rytmit ja kellot, [8] hän kirjoitti myöhemmin 1890-luvun runoista. Huolimatta siitä, että nykyajan kriitikot pitivät Balmontin kokoelmaa "In the Watness" epäonnistuneeksi [16] :12 , "runollisen ja runollisen lennon loisto" ( Brockhausin ja Efronin Encyclopedic Dictionaryn mukaan ) tarjosi nuorelle runoilijalle pääsyn johtamiseen. kirjallisuuslehdet [9] .

1890-luku oli Balmontille aktiivisen luovan työn aikaa monilla erilaisilla tiedon aloilla. Runoilija, jolla oli ilmiömäinen työkyky, hallitsi "peräkkäin monia kieliä, iloiten työstä, kuin mies omistanut... hän luki kokonaisia kirjakirjastoja, alkaen rakastetuista espanjalaisen maalauksen tutkielmista ja päättyen tutkimuksiin kiinaksi ja sanskritiksi " . Hän opiskeli innokkaasti Venäjän historiaa, luonnontieteitä ja kansantaidetta käsitteleviä kirjoja [17] . Jo kypsänä iässään aloitteleville kirjoittajille opastettuaan hän kirjoitti, että debyytti tarvitsee "... voidakseen istua kevätpäiväänsä filosofisen kirjan ja englanninkielisen sanakirjan ja espanjan kieliopin ääressä, kun todella haluaa ratsastaa veneen ja ehkä voit suudella jotakuta. Pystyy lukemaan 100, 300 ja 3000 kirjaa, joiden joukossa on monia, monia tylsiä. Rakasta ei vain iloa, vaan myös kipua. Hiljaa vaalia itsessäsi ei vain onnea, vaan myös sydämeen tunkeutuvaa melankoliaa .

Vuoteen 1895 mennessä Balmontin tuttavuudet Jurgis Baltrushaitisin kanssa , joka vähitellen kasvoi vuosia kestäneeksi ystävyydeksi, ja S. A. Polyakov, koulutettu Moskovan liikemies, matemaatikko ja polyglotti, Knut Hamsunin [44] kääntäjä, kuuluvat . Modernistisen Vysy -lehden kustantaja Poljakov perusti viisi vuotta myöhemmin symbolistisen kustantamo Scorpionin , jossa Balmontin parhaat kirjat julkaistiin.

Vuonna 1896 Balmont meni naimisiin kääntäjän E. A. Andreevan kanssa ja meni vaimonsa kanssa Länsi-Eurooppaan. Useat ulkomailla vietetyt vuodet tarjosivat aloittelevalle kirjailijalle, joka oli kiinnostunut pääaineen lisäksi historiasta, uskonnosta ja filosofiasta, suuria mahdollisuuksia. Hän vieraili Ranskassa, Hollannissa, Espanjassa, Italiassa, vietti paljon aikaa kirjastoissa parantaen kielitaitoaan [16] :12 . Samana päivänä hän kirjoitti äidilleen Roomasta: ”Koko tämän vuoden ulkomailla tunnen olevani lavalla, maisemien keskellä. Ja siellä, kaukana, on surullinen kauneuteni, josta en ota kymmentä Italiaa . Keväällä 1897 Balmont kutsuttiin Englantiin luennoimaan venäläistä runoutta Oxfordin yliopistoon [21] , jossa hän tapasi erityisesti antropologi Edward Tylorin ja filologin, uskontohistorioitsijan Thomas Rhys-Davidsin . "Ensimmäistä kertaa elämässäni elän kokonaan ja jakamattomasti esteettisten ja henkisten intressien varassa, enkä voi saada tarpeekseni maalauksen, runouden ja filosofian aarreista", [46] hän kirjoitti innostuneesti Akim Volynskylle . Vaikutelmat vuosien 1896-1897 matkoilta heijastui kokoelmassa " Hiljaisuus ": kriitikot pitivät sitä runoilijan parhaana kirjana tuolloin [17] . ”Minusta tuntui, että mallistossa on yhä vahvemman tyylin jälkiä. Oma, Balmont-tyyli ja väritys" [16] :14 , - prinssi Urusov kirjoitti runoilijalle vuonna 1898. Vuonna 1899 K. Balmont valittiin venäläisen kirjallisuuden ystävien seuran jäseneksi [13] .

Suosion huippu

1890-luvun lopulla Balmont ei pysynyt yhdessä paikassa pitkään; hänen reitin pääkohdat olivat Pietari (lokakuu 1898 - huhtikuu 1899, Moskova ja Moskovan alue (toukokuu - syyskuu 1899), Berliini, Pariisi, Espanja, Biarritz ja Oxford (vuoden lopussa) [16] : 12. Vuonna 1899 Balmont kirjoitti runoilija L. Vilkinalle:

Minulla on paljon uutisia. Ja kaikki ovat hyviä. Olen onnekas". Minä kirjoitan. Haluan elää, elää, elää ikuisesti. Kunpa tietäisit kuinka monta uutta runoa olen kirjoittanut! Yli sata. Se oli hullua, satua, uutta. Julkaisen uuden kirjan, joka on täysin erilainen kuin aiemmat. Hän yllättää monet. Muutin käsitystäni maailmasta. Vaikka lauseeni kuulostaa kuinka hauskalta tahansa, sanon: Ymmärsin maailman. Useita vuosia, ehkä ikuisesti.K. Balmont - L. Vilkina [16] :15 [47]

Kokoelma " Burning Buildings " (1900), jolla on keskeinen paikka runoilijan luovassa elämäkerrassa, luotiin suurimmaksi osaksi Poljakovien tilalla "Kylpylät" Moskovan alueella; sen omistaja mainittiin suurella lämmöllä omistuksessa. "Sinun täytyy olla armoton itseään kohtaan. Vain silloin voidaan saavuttaa jotain”, Balmont muotoili mottonsa Burning Buildingsin esipuheessa näillä sanoilla. Kirjoittaja määritteli kirjan päätehtävänä sisäisen vapautumisen ja itsensä tuntemisen haluksi [8] . Lähettäessään kokoelman L. N. Tolstoille vuonna 1901 runoilija kirjoitti: "Tämä kirja on katkeran sielun huuto, ja jos haluatte, kurja, ruma. Mutta en hylkää yhtäkään sivua siitä, ja – toistaiseksi – rakastan rumuutta yhtä paljon kuin harmoniaa” [48] . Burning Buildings -kokoelman ansiosta Balmont saavutti koko venäläisen mainetta ja hänestä tuli yksi venäläisen kirjallisuuden uuden liikkeen symbolismin johtajista. ”Balmont hallitsi jakamattomasti venäläistä runoutta vuosikymmenen ajan. Muut runoilijat joko seurasivat häntä velvollisuudentuntoisesti tai suurella vaivalla puolustivat itsenäisyyttään hänen ylivoimaiselta vaikutukseltaan, [13] kirjoitti V. Ya. Bryusov.

Vähitellen Balmontin elämäntapa, suurelta osin S. Polyakovin vaikutuksen alaisena, alkoi muuttua. Runoilijan elämä Moskovassa kului ahkerassa opiskelussa kotona, vuorotellen väkivaltaisten nautintojen kanssa, kun huolestunut vaimo alkoi etsiä häntä ympäri kaupunkia [35] . Samaan aikaan inspiraatio ei jättänyt runoilijaa. ”Minulle on tullut jotain monimutkaisempaa kuin osasin odottaa, ja nyt kirjoitan sivu sivulta, kiirehtien ja tarkkaillen itseäni, etten erehdy iloisessa kiireessä. Kuinka odottamaton on oma sielusi! Sitä kannattaa tutkia nähdäkseni uusia etäisyyksiä... Tunnen, että olen hyökännyt malmia vastaan... Ja jos en jätä tätä maata, kirjoitan kirjan, joka ei kuole" [47] , - hän kirjoitti joulukuussa 1900 I. Ja Yasinskylle . Balmontin neljäs runokokoelma Let's Be Like the Sun (1902) myi 1800 kappaletta kuudessa kuukaudessa, jota pidettiin runojulkaisun ennennäkemättömänä menestyksenä, turvasi kirjailijan maineen symbolismin johtajana ja on jälkikäteen katsottuna hänen paras runokokoelmansa. runollinen kirja [49] . Blok kutsui "Ollaan kuin aurinko" "kirjaksi, joka on lajissaan ainutlaatuinen mittaamattoman rikkauden kannalta" [16] :15 .

Ristiriita viranomaisten kanssa

Vuonna 1901 tapahtui tapahtuma, joka vaikutti merkittävästi Balmontin elämään ja työhön ja teki hänestä "todellisen sankarin Pietarissa" [16] :14 . Maaliskuussa hän osallistui joukkooppilasmielenosoituksiin Kazanin katedraalin lähellä sijaitsevalla aukiolla , jonka päävaatimus oli epäluotettavien opiskelijoiden asepalvelukseen lähettämistä koskevan asetuksen kumoaminen. Poliisi ja kasakat hajoittivat mielenosoituksen, ja sen osallistujien joukossa oli uhreja. 14. maaliskuuta Balmont puhui kirjallisilla illalla kaupunginduuman salissa ja luki runon "Pikku sulttaani", joka verhotussa muodossa kritisoi Venäjän terrorihallintoa ja sen järjestäjää Nikolai II :ta ("Se oli Turkissa". , missä omatunto on tyhjä asia, siellä hallitsee nyrkki, ruoska, veitsi, kaksi tai kolme nollaa, neljä roistoa ja tyhmä pieni sulttaani). Runo kulki kädestä käteen, V. I. Lenin aikoi julkaista sen Iskra - sanomalehdessä [17] .

"Erikoiskokouksen" päätöksen mukaan runoilija karkotettiin Pietarista, kolmeksi vuodeksi hän menetti oikeuden oleskella pääkaupungissa ja yliopistokaupungeissa. Hän asui useita kuukausia ystäviensä kanssa Volkonsky Sabyninon kartanolla Kurskin maakunnassa (nykyinen Belgorodin alue ), maaliskuussa 1902 hän lähti Pariisiin, sitten asui Englannissa, Belgiassa ja jälleen Ranskassa. Kesällä 1903 Balmont palasi Moskovaan ja suuntasi sitten Itämeren rannikolle, missä hän otti runoutta, joka sisältyi kokoelmaan Only Love. Vietettyään syksyn ja talven Moskovassa, Balmont löysi itsensä vuoden 1904 alussa jälleen Euroopasta (Espanja, Sveitsi, palattuaan Moskovaan - Ranska), jossa hän toimi usein luennoitsijana; erityisesti hän piti julkisia luentoja venäläisestä ja länsieurooppalaisesta kirjallisuudesta korkeakoulussa Pariisissa [9] . Kokoelman ”Vain rakkaus. Semitsvetnik (1903), runoilija nautti jo koko venäläisestä mainetta. Häntä ympäröivät innostuneet fanit ja ihailijat. "Koko joukko nuoria naisia ja nuoria naisia "Balmontisteja" ilmestyi - erilaiset Zinochki, Lyuba, Katenka tönäisivät jatkuvasti kanssamme, ihailivat Balmontia. Hän tietysti avasi purjeet ja purjehti autuaana tuulessa”, [44] muisteli Balmontin naapurissa ollut B.K. Zaitsev .

Näinä vuosina luodut Balmontistien runolliset piirit yrittivät jäljitellä idolia paitsi runollisessa itseilmaisussa myös elämässä. Jo vuonna 1896 Valeri Bryusov kirjoitti "Balmont-koulusta", mukaan lukien erityisesti Mirra Lokhvitskaya . "He kaikki omaksuvat Balmontilta molemmat ulkonäön: säkeen loistavan viimeistelyn, riimien, konsonanssien ja hänen runoutensa olemuksen" [50] , hän kirjoitti. Teffin mukaan Balmont "yllätteli ja ilahdutti" kristalliharmonioitaan, "joka vuodatti sieluun ensimmäisellä kevätonnella". ”...Venäjä oli juuri rakastunut Balmontiin... He lukivat häntä, lausuivat ja lauloivat lavalta. Kavalierit kuiskasivat hänen sanansa naisilleen, koulutytöt kopioivat ne muistikirjaan…” [51] . Monet runoilijat (mukaan lukien Lokhvitskaja, Brjusov, Andrei Bely , Vjatš. Ivanov , M. A. Voloshin , S. M. Gorodetski ) omistivat hänelle runoja, näkivät hänessä "spontaanin neron", ikuisesti vapaan Arigonin, joka oli tuomittu nousemaan maailman yläpuolelle ja täysin upotettuna " hänen pohjattoman sielunsa ilmestyksissä" [16] :5 .

"Tsaarimme"
Vuonna 1906 Balmont kirjoitti keisari Nikolai II :sta runon "Tsaarimme" [~ 3] :

Tsaarimme on Mukden , tsaarimme on Tsushima ,
tsaarimme on veritahrat,
ruudin ja savun haju,
jossa mieli on pimeä...
Tsaarimme on sokea kurjuus,
Vankila ja ruoska, syytteet, teloitus,
tsaarin pyöveli, laskea kahdesti Mitä hän lupasi,
mutta ei uskaltanut antaa.
Hän on pelkuri, hän tuntee epäröivästi,
mutta se tulee olemaan, tilinteon hetki odottaa.
Joka alkoi hallita - Khodynka ,
Hän lopettaa - seisoo telineellä.

Toinen runo samasta syklistä - "Nicholas the Last" - päättyi sanoiin: "Sinu on tapettava, sinusta on tullut katastrofi kaikille" [52] .

Vuosina 1904-1905 Scorpion-kustantamo julkaisi kokoelman Balmontin runoja kahdessa osassa. Vuoden 1904 lopulla runoilija teki matkan Meksikoon [29] , josta hän lähti Kaliforniaan . Runoilijan matkamuistiinpanot ja esseet sekä hänen vapaamuotoiset transkriptiot intiaanien kosmogonisista myyteistä ja legendoista sisällytettiin myöhemmin Snake Flowers -kirjaan (1910). Tämä Balmontin työkausi päättyi Liturgy of Beauty -kokoelman julkaisuun. Elemental hymnit” (1905), joka on suurelta osin inspiroitunut Venäjän ja Japanin sodan tapahtumista [26] .

Vuonna 1905 Balmont palasi Venäjälle ja osallistui aktiivisesti poliittiseen elämään. Joulukuussa runoilija omien sanojensa mukaan "osoitti jonkin verran Moskovan aseelliseen kansannousuun , enemmän runouteen". Lähestyessään Maxim Gorkiin Balmont aloitti aktiivisen yhteistyön sosiaalidemokraattisen sanomalehden Novaja Zhizn ja pariisilaisen Krasnoye Znamya -lehden kanssa, jonka julkaisi A. V. Amfiteatrov . E. Andreeva-Balmont vahvisti muistelmissaan: vuonna 1905 runoilija "oli vallankumouksellisen liikkeen intohimoinen mukanaan", "vietti kaikki päivänsä kadulla, rakensi barrikadeja, piti puheita, kiipesi jalustalle". Joulukuussa, Moskovan kansannousun päivinä, Balmont oli usein kaduilla, kantoi ladattua revolveria taskussaan ja piti puheita opiskelijoille. Hän jopa odotti kostotoimia itseään vastaan, kuten hänestä näytti täydelliseltä vallankumoukselliselta [21] . Hänen innostuksensa vallankumousta kohtaan oli vilpitöntä, vaikkakaan, kuten tulevaisuus osoitti, ei syvää; Pidätystä peläten runoilija lähti yöllä 1906 kiireesti Pariisiin [17] .

Ensimmäinen maastamuutto: 1906-1913

Vuonna 1906 Balmont asettui Pariisiin pitäen itseään poliittisena emigranttina [18] . Hän asettui hiljaiseen Passyn pariisilaiseen kortteliin, mutta vietti suurimman osan ajastaan pitkillä matkoilla. Melkein välittömästi hän tunsi voimakkaan koti-ikävän. "Elämä pakotti minut irtautumaan Venäjästä pitkäksi aikaa, ja välillä minusta tuntuu, etten enää elä, että vain kieleni soivat" [53] , hän kirjoitti professori F. D. Batjuškoville vuonna 1907. Vastoin yleistä käsitystä runoilijan pelko Venäjän viranomaisten mahdollisesta vainosta ei ollut perusteeton. A. A. Ninov dokumentaarisessa tutkimuksessa ”Niin runoilijat elivät…”, joka tarkastelee yksityiskohtaisesti K. Balmontin ”vallankumoukselliseen toimintaan” liittyvää materiaalia, päätyy siihen johtopäätökseen, että Okhrana ”piti runoilijaa vaarallisena poliittisena henkilönä” ja salainen valvonta. hänestä säilytettiin jopa ulkomailla [8] .

Kaksi kokoelmaa vuosilta 1906-1907 koottiin teoksista, joissa K. Balmont vastasi suoraan Venäjän ensimmäisen vallankumouksen tapahtumiin. Poliisi takavarikoi kirjan "Runot" (Pietari, 1906); "Songs of the Avenger" (Pariisi, 1907) kiellettiin jakelusta Venäjällä. Ensimmäisen maastamuuton aikana julkaistiin myös kokoelmat Evil Spells (1906), jonka sensuurit pidättivät "pilkkaavien" runojen takia, sekä Tulilintu. Pipe of a Slav" (1907) ja "Vihreä helikopterikenttä. Suutelevat sanat "(1909). Näiden kirjojen tunnelma ja kuvasto, jotka heijastivat runoilijan kiehtovuutta venäläisen ja slaavilaisen kulttuurin muinaiseen eeppiseen puoleen, olivat sopusoinnussa Antiikin kutsujen (1909) kanssa [26] . Kritiikki puhui halveksivasti uudesta käänteestä runoilijan luovassa kehityksessä, mutta Balmont itse ei ollut tietoinen luovasta taantumasta eikä tunnistanut sitä [12] .

Keväällä 1907 Balmont vieraili Baleaarien saarilla , vuoden 1909 lopulla hän vieraili Egyptissä ja kirjoitti esseesarjan, joka myöhemmin muodosti kirjan "Osiriksen maa" (1914), vuonna 1912 hän matkusti eteläisiin maihin yhdelletoista. kuukauden vierailulla Kanariansaarilla , Etelä-Afrikassa , Australiassa , Uudessa-Seelannissa , Polynesiassa , Ceylonissa ja Intiassa . Oseania ja viestintä Uuden-Guinean , Samoan ja Tongan saarten [26] asukkaiden kanssa tekivät häneen erityisen syvän vaikutuksen . "Haluan rikastuttaa mieltäni, joka on kyllästynyt henkilökohtaisen elementin kohtuuttomaan hallitsemiseen koko elämässäni", [21] - näin runoilija selitti intohimoaan matkustamiseen yhdessä kirjeessään. Yhdellä tämän matkan ylityskerralla brittidiplomaatti Oliver Wardrop osoittautui hänen kumppanikseen laivalla, ja häneltä Balmont sai tietää Rustavelin runon "The Knight in the Panther's Skin " olemassaolosta: hän antoi hänelle lukea hänen sisarensa Marjorien tekemän englanninkielisen käännöksen oikoluku [54] .

11. maaliskuuta 1912 Pietarin yliopiston Neofilologisen Seuran kokouksessa kirjallisen toiminnan 25-vuotispäivänä yli tuhannen kokoontuneen läsnä ollessa K. D. Balmont julistettiin suureksi venäläiseksi runoilijaksi.

Paluu: 1913-1920

Vuonna 1913 poliittisille emigranteille myönnettiin armahdus Romanovien dynastian 300-vuotispäivän kunniaksi , ja 5. toukokuuta 1913 Balmont palasi Moskovaan. Brestin rautatieasemalla Moskovassa hänelle järjestettiin juhlallinen julkinen kokous. Santarmit kielsivät runoilijaa puhumasta häntä vastaan tulleelle yleisölle; sen sijaan päivän lehdistötietojen mukaan hän hajotti tuoreita laakson liljoja väkijoukon sekaan . Runoilijan paluun kunniaksi järjestettiin juhlalliset vastaanotot Vapaan estetiikan seurassa ja Kirjallisuus- ja taidepiirissä [55] . [~ 4] Vuonna 1914 valmistui Balmontin runokokoelman julkaisu kymmenen osana, ja se kesti seitsemän vuotta [21] . Samaan aikaan hän julkaisi runokokoelman "Valkoinen arkkitehti. Neljän lampun mysteeri”, vaikutelmani Oseaniasta.

Palattuaan Balmont matkusti paljon ympäri maata luennoilla ("Oseania", "Runous kuin taikuutta" ja muut). "Sydän kutistuu täällä... kauneudessamme on paljon kyyneleitä", runoilija huomautti, päästyään kaukaisten vaeltajien jälkeen Okaan, Venäjän niityille ja pelloille, joissa "ruis on ihmisen kokoista ja korkeampaa". ”Rakastan Venäjää ja venäläisiä. Voi, me venäläiset emme arvosta itseämme! Emme tiedä kuinka alentuvia, kärsivällisiä ja herkkiä olemme. Uskon Venäjään, uskon sen kirkkaimpaan tulevaisuuteen", hän kirjoitti eräässä sen ajan artikkeleissa [17] .

Vuoden 1914 alussa runoilija palasi Pariisiin, sitten huhtikuussa Georgiaan , jossa hän sai upean vastaanoton (etenkin Georgian kirjallisuuden patriarkan Akaki Tseretelin tervehdys ) ja piti luentokurssin, joka olivat suuri menestys [16] :18 . Runoilija alkoi opiskella Georgian kieltä ja ryhtyi kääntämään Shota Rustavelin runoa " Ritari pantterin ihossa ". Muita tämän ajan suuria Balmontin käännösteoksia ovat muun muassa muinaisten intialaisten monumenttien transkriptio (" Upanishads ", Kalidasan draamat, Asvagoshan runo "Buddhan elämä"). Tässä yhteydessä K. Balmont oli kirjeenvaihdossa kuuluisan ranskalaisen indologin ja buddologin Sylvain Levyn kanssa .

Georgiasta Balmont palasi Ranskaan, missä hän joutui ensimmäisen maailmansodan puhkeamiseen . Vasta toukokuun lopussa 1915 runoilija palasi kiertoteitse - Englannin, Norjan ja Ruotsin kautta - Venäjälle. Syyskuun lopussa Balmont lähti luennoineen kahden kuukauden matkalle Venäjän kaupunkeihin, ja vuotta myöhemmin hän toisti kiertueen, joka osoittautui pidemmäksi ja päättyi Kaukoitään, josta hän meni lyhyesti Japanissa toukokuussa 1916 [16] :18 .

Vuonna 1915 julkaistiin Balmontin teoreettinen tutkimus "Poetry as Magic" - eräänlainen jatkoa vuoden 1900 julistukselle "Alkusanat symbolisesta runoudesta" [34] ; tässä lyyrisen runouden olemusta ja tarkoitusta käsittelevässä tutkielmassa runoilija katsoi sanan "loitsuinen ja maaginen voima" ja jopa "fyysinen voima". Tutkimus jatkoi pitkälti sitä, mitä oli aloitettu venäläisten ja länsieurooppalaisten runoilijoiden teoksille omistetuissa kirjoissa Mountain Peaks (1904), White Lightnings (1908), Sea Glow (1910 ) . Samanaikaisesti hän kirjoitti lakkaamatta, erityisesti viitaten usein sonetin genreen. Näiden vuosien aikana runoilija loi 255 sonettia, jotka muodostivat kokoelman "Auringon, taivaan ja kuun sonetit" (1917). Kirjat Ash. Puun visio (1916) ja Auringon, hunajan ja kuun sonetit (1917) vastaanotettiin edellisiä lämpimämmin, mutta niissäkin kriitikot näkivät pääasiassa "monotonisuutta ja banaalin kauneuden runsautta" [21] .

Kahden kierroksen välissä

Balmont toivotti tervetulleeksi vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen , aloitti yhteistyön Proletaaristen taiteiden seurassa, mutta pettyi pian uuteen hallitukseen ja liittyi Kadets- puolueeseen , joka vaati sodan jatkamista voittoisaan loppuun. Yhdessä " Morning of Russia " -lehden numerossa hän ilmaisi tyytyväisyytensä kenraali Lavr Kornilovin [16] :18 toimintaan . Runoilija ei kategorisesti hyväksynyt lokakuun vallankumousta , joka sai hänet kauhistumaan "levottomien aikojen" "kaaoksesta" ja "hulluuden hurrikaanista" ja pohtimaan monia aiempia näkemyksiään. Vuonna 1918 julkaistussa publicistikirjassa Olenko vallankumouksellinen vai en? Balmont, luonnehtiessaan bolshevikkeja tuhoavan periaatteen kantajiksi, tukahduttaen "persoonallisuutta" [18] , ilmaisi kuitenkin vakaumuksen, että runoilijan tulee olla puolueiden ulkopuolella, että runoilijalla "on omat polkunsa, oma kohtalonsa - hän on enemmän kuin komeetta kuin planeetta (on olemassa, ei liiku tietyllä kiertoradalla)” [34] .

Näiden vuosien aikana Balmont asui Petrogradissa kolmannen vaimonsa E. K. Tsvetkovskajan (1880-1943) [57] , kolmannen vaimonsa ja tyttärensä Mirran kanssa. Hän tuli aika ajoin Moskovaan E. A. Andreevan ja tyttärensä Ninan [15] luo . Pakotettuna tällä tavalla elättämään kahta perhettä, Balmont oli köyhyydessä, osittain myös siksi, ettei hän halunnut tehdä kompromisseja uuden hallituksen kanssa. Kun kirjallisella luennolla joku antoi Balmontille huomautuksen, jossa hän kysyi, miksi hän ei julkaissut teoksiaan, vastaus oli: "En halua... En voi tulostaa niiltä, joiden kädet ovat veren peitossa" [56] .

Vuonna 1920 runoilija muutti yhdessä E. K. Tsvetkovskajan ja hänen tyttärensä Mirran kanssa Moskovaan, jossa "joskus heidän piti viettää koko päivä sängyssä pysyäkseen lämpimänä". Suhteessa viranomaisiin Balmont oli uskollinen: hän työskenteli koulutuksen kansankomissariaatissa, valmisteli runoja ja käännöksiä julkaisua varten ja luennoi [34] . Päivänä 1. toukokuuta 1920 hän luki Moskovan liittotalon Kolumnisalissa runonsa ”Työvasaran laulu”, seuraavana päivänä hän tervehti säkeillä taiteilija M. N. Ermolovaa tämän vuosipäivä-iltana klo. Malyn teatteri . Samana vuonna Moskovan kirjailijat järjestivät Balmontin juhlan, joka oli hänen ensimmäisen runokokoelmansa "Jaroslavl" [17] julkaisun 30. vuosipäivä . Vuoden 1920 alussa runoilija alkoi meteli ulkomaanmatkasta viitaten vaimonsa ja tyttärensä heikkenevään terveyteen. Tähän mennessä Balmontin ja Moskovassa samanlaisessa, erittäin vaikeassa tilanteessa olevan Marina Tsvetaevan välinen pitkä ja kestävä ystävyys alkoi [16] :18 .

Toinen maastamuutto: 1920–1942

Saatuaan Jurgis Baltrushaitisin pyynnöstä A. V. Lunacharskylta luvan lähteä väliaikaisesti ulkomaille työmatkalle yhdessä vaimonsa, tyttärensä ja kaukaisen sukulaisensa A. N. Ivanovan kanssa [~ 5] Balmont lähti 25. toukokuuta 1920 Venäjältä lopullisesti ja saavutti Pariisin Revelin kautta. [16] :19 . Boris Zaitsev uskoi, että Baltrushaitis, joka oli Liettuan lähettiläs Moskovassa, pelasti Balmontin nälkään: hän kerjäsi ja näki nälkää kylmässä Moskovassa, "hän kantoi polttopuita puretulta aidalta" [44] . Stanitsky ( S. V. von Stein ), muistelee tapaamista Balmontin kanssa vuonna 1920 Revelissä, huomautti: "Hänen kasvoilla oli tuskallisen uupumuksen sinetti, ja hän näytti olevan edelleen synkkien ja surullisten kokemusten vallassa, jo hylättynä maassa laittomuudesta ja pahuudesta, mutta hän ei ole vielä täysin uupunut" [58] .

Pariisissa Balmont ja hänen perheensä asettuivat pieneen kalustettuun asuntoon. Kuten Teffi muisteli, "ruokasalin ikkunassa oli aina paksu ruskea verho, koska runoilija rikkoi lasin. Uuden lasin asettamisessa ei ollut mitään järkeä - se voi helposti rikkoutua uudelleen. Siksi huone oli aina pimeä ja kylmä. "Kauhea asunto", he sanoivat. "Lasia ei ole, ja se puhaltaa" [51] .

Runoilija löysi heti itsensä kahden tulen väliltä. Toisaalta emigranttiyhteisö epäili häntä Neuvostoliiton kannattajaksi. Kuten S. Polyakov ironisesti huomautti, Balmont "...rikkoi Neuvosto-Venäjältä pakenemisen seremoniaa. Sen sijaan, että olisi salaa paennut Moskovasta, kulkenut kulkijana Suomen metsissä ja laaksoissa, pudonnut vahingossa humalaisen puna-armeijan tai suomalaisen luodista rajalla, hän pyysi itsepäisesti lupaa lähteä perheensä kanssa neljäksi kuukaudeksi. , sai sen ja saapui Pariisiin ampumattomana” [56 ] . Runoilijan asemaa "pahensi" tahattomasti Lunacharsky, joka kielsi Moskovan sanomalehdessä huhut, että hän kiihottaisi neuvostovaltaa ulkomailla. Tämä antoi oikeille emigranttipiireille huomata "... merkityksellisesti: Balmont kirjeenvaihdossa Lunacharskyn kanssa. No, tietysti bolshevikki!" [56] Kuitenkin itse runoilija rukoili Ranskasta Venäjältä lähtöä odottavien venäläisten kirjailijoiden puolesta lauseita, jotka eivät tuominneet Neuvosto-Venäjän tilannetta: "Kaikki, mitä Venäjällä tapahtuu, on niin monimutkaista ja niin sekavaa, ” viitaten siihen, että suuri osa siitä, mitä "kulttuurisessa" Euroopassa tehdään, on myös hänestä syvästi vastenmielistä. Tämä oli syy siihen, miksi emigranttipublistit hyökkäsivät häneen ("... Mikä on vaikeaa? Joukkoteloitukset? Mikä on sekaisin? Systemaattinen ryöstö, perustuslakia säätävän kokouksen hajottaminen, kaikkien vapauksien tuhoaminen, sotamatkat rauhoittamiseksi talonpojat?") [56] .

Toisaalta neuvostolehdistö alkoi "leimata häntä viekkaaksi pettäjäksi", joka "valheiden kustannuksella" saavutti itselleen vapauden, käytti väärin neuvostohallituksen luottamusta, joka antoi hänen avokätisesti mennä länteen " tutkia joukkojen vallankumouksellista luovuutta" [58] . Stanitsky kirjoitti:

Balmont vastasi arvokkaasti ja rauhallisesti kaikkiin näihin moitteisiin. Mutta kannattaa ajatella niitä, jotta voisi jälleen tuntea Neuvostoliiton etiikan viehätys - puhtaasti kannibalistinen tyyppi. Runoilija Balmont, jonka koko olemus protestoi neuvostovaltaa vastaan, joka on tuhonnut hänen kotimaansa ja joka päivä tappaa sen voimakkaan, luovan hengen pienimmässä ilmenemismuodossaan, on velvollinen pitämään pyhästi tyranneille-komissaareille ja hätätyöntekijöille antamansa sanansa. Mutta nämä samat moraalisen käyttäytymisen periaatteet eivät suinkaan ole neuvostohallituksen ja sen agenttien ohjaavia periaatteita. Parlamentin jäsenten tappaminen, puolustuskyvyttömien naisten ja lasten konekiväärit, kymmenien tuhansien viattomien ihmisten nälkään kuoleminen - kaikki tämä tietysti "toveribolshevikkien" mielestä - ei ole mitään verrattuna Balmontin lupauksen rikkomiseen palata Leninin kommunistiin. Eden, Bukharin ja Trotski.

- Stanitsky Balmontista. Viimeiset uutiset. 1921 [58]

Kuten Yu. K. Terapiano myöhemmin kirjoitti , "Venäjän diasporassa ei ollut toista runoilijaa, joka olisi kokenut niin akuutin eristäytymisen Venäjältä." Balmont kutsui maastamuuttoa "elämäksi vieraiden keskuudessa", vaikka hän työskenteli epätavallisen kovasti samaan aikaan; pelkästään vuonna 1921 julkaistiin kuusi hänen kirjaansa [59] . Maanpaossa Balmont teki aktiivisesti yhteistyötä Paris News -lehden, Sovremennye Zapiski -lehden ja lukuisten muissa Euroopan maissa julkaistujen venäläisten aikakauslehtien kanssa. Hänen asenteensa Neuvosto-Venäjään jäi epäselväksi, mutta kaipuu Venäjää kohtaan oli jatkuvaa: ”Haluan Venäjän... tyhjän, tyhjän. Euroopassa ei ole henkeä”, [21] hän kirjoitti E. Andreevalle joulukuussa 1921. Kotimaasta eristäytymisen vakavuutta pahensi yksinäisyyden tunne, syrjäytyminen siirtolaispiireistä.

Pian Balmont lähti Pariisista ja asettui Capbretonin kaupunkiin Bretagnen maakunnassa , missä hän vietti 1921-1922 [18] [60] . Vuonna 1924 hän asui Ala-Charentessa (Chateleyon), vuonna 1925 - Vendéessä (Saint-Gilles-sur-Vi), myöhään syksyyn 1926 - Girondessa (Lacano-Ocean). Marraskuun alussa 1926, lähdön jälkeen Lacanausta, Balmont ja hänen vaimonsa lähtivät Bordeaux'hun . Balmont vuokrasi usein huvilan Capbretonista, jossa hän kommunikoi monien venäläisten kanssa ja asui ajoittain vuoden 1931 loppuun saakka viettäen täällä paitsi kesän myös talvikuukausina [60] .

Julkinen toiminta ja journalismi

Balmont ilmoitti yksiselitteisesti suhtautumisensa Neuvosto-Venäjään pian sen jälkeen, kun hän lähti maasta. "Venäjän kansa on todella kyllästynyt onnettomuuksiinsa ja mikä tärkeintä, armottomien, pahojen hallitsijoiden häpeämättömiin, loputtomiin valheisiin", [61] hän kirjoitti vuonna 1921. Artikkelissa "Bloody Liars" runoilija puhui elämänsä vaihteluista Moskovassa vuosina 1917-1920 [62] . 1920-luvun alun emigranttien aikakauslehdissä hänen runolliset rivinsä "Saatanan näyttelijöistä", Venäjän maan "juopuneesta verestä", "Venäjän nöyryytyksen päivistä", "punaisista pisaroista", jotka menivät Venäjän maa, ilmestyi säännöllisesti. Osa näistä runoista sisältyi kokoelmaan Marevo (Pariisi, 1922), runoilijan ensimmäiseen emigranttikirjaan. Kokoelman nimi määrättiin ennalta samannimisen runon ensimmäisellä rivillä: "Muddy haze, pirun haudut ..." [60] .

Vuonna 1923 R. Rolland nimitti K. D. Balmontin yhdessä M. Gorkin ja I. A. Buninin kanssa Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi [63] .

Vuonna 1927, publicistisella artikkelilla "Hieman eläintiedettä Punahilkkalle" [ reagoi Neuvostoliiton täysivaltaisen edustajan Puolassa skandaaliseen puheeseen. D.V.Balmont 64] [60] . Samana vuonna Pariisissa julkaistiin nimetön vetoomus "Maailman kirjoittajille", allekirjoitettu "Venäläisten kirjailijoiden ryhmä. Venäjä, toukokuu 1927" [~ 6] . Niiden joukossa, jotka vastasivat I. D. Galperin-Kaminskyn kutsuun tukea vetoomusta, olivat (yhdessä Buninin, Zaitsevin, Kuprinin, Merezhkovskyn ja muiden kanssa) ja Balmont. Lokakuussa 1927 runoilija lähetti "huutopyynnön" Knut Hamsunille [65] ja kääntyi odottamatta vastausta Galperin-Kaminskyn puoleen:

Ensinnäkin huomautan, että odotin vastavuoroisten äänten kuoroa, odotin eurooppalaisilta kirjailijoilta inhimillistä ääniä, sillä en ole vielä täysin menettänyt uskoani Eurooppaan. Odotin kuukauden. Odotin kaksi. Hiljaisuus. Kirjoitin suurelle kirjailijalle, jonka kanssa olen henkilökohtaisesti hyvissä väleissä, maailman kirjailijalle ja vallankumousta edeltävällä Venäjällä erittäin suosimalle - Knut Hamsunille, käännyin niiden ajatuksen ja sanan marttyyrien puolesta, joita kiusataan pahin vankila, joka on koskaan ollut maan päällä, Neuvosto-Venäjällä. Nyt kaksi kuukautta Hamsun on ollut hiljaa vastauksena kirjeeni. Kirjoitin muutaman sanan ja lähetin Merežkovskin, Buninin, Shmeljovin ja muiden sanat, jotka olet painanut Avenirissa, ystävälleni, ystävä-veljelleni Alphonse de Chateaubriandille. Hän on hiljaa. Kenelle minun pitäisi soittaa?K. Balmont, sanomalehti "For Freedom!", 17. joulukuuta 1927 [66]

Samassa paikassa Romain Rollandille pitämässään puheessa Balmont kirjoitti: ”Usko minua, emme ole luonteeltaan niin vaeltajia kuin luulisi. Lähdimme Venäjältä, jotta voisimme Euroopassa yrittää huutaa ainakin jotain kuolevasta äidistä, huutaa kuuroille korvalle tuntemattomille ja välinpitämättömille, jotka ovat kiireisiä vain itsensä kanssa..." [~ 7] Runoilija reagoi myös jyrkästi Ison- Britannian hallituksen kauppaneuvottelujen politiikkaan bolshevikkien kanssa ja myöhemmin Neuvostoliiton tunnustamiseen. ”Englannin tunnustus kansainvälisten roistojen aseellisesta jengistä, joka saksalaisten avulla valtasi Pietarissa ja Moskovassa sotilaallisen tappiomme vuoksi heikentyneenä, oli kuolettava isku kaikelle rehelliselle, mikä oli vielä jäljellä hirviömäisen rikoksen jälkeen. sota Euroopassa” [67] , hän kirjoitti vuonna 1930.

Toisin kuin hänen ystävänsä Ivan Shmelev , joka vetosi "oikeaan" suuntaan, Balmont piti yleensä "vasemmisto", liberaalidemokraattisia näkemyksiä, oli kriittinen Ivan Iljinin ideoita kohtaan , ei hyväksynyt "sovittelevia" taipumuksia ( smenovekhismi , euraasianismi ja niin edelleen), radikaalit poliittiset liikkeet (fasismi). Samalla hän vältti entisiä sosialisteja - A. F. Kerenskyä , I. I. Fondaminskya - ja katseli kauhistuneena Länsi-Euroopan "vasemmistolaista" liikettä 1920-1930-luvuilla, erityisesti ranskalaisen älymystön merkittävän osan innostusta sosialismiin. eliitti [60] . Balmont vastasi elävästi tapahtumiin, jotka järkyttivät siirtolaista: Neuvostoliiton agenttien sieppaama kenraali A. P. Kutepov tammikuussa 1930, Jugoslavian kuninkaan Aleksanteri I :n traaginen kuolema , joka teki paljon venäläisten emigranttien hyväksi [60] ; osallistui yhteisiin toimiin ja maastamuuton mielenosoituksiin ("Taistelemaan kansainvälistymistä vastaan" - liittyen kasvavaan uhkaan ulkomailla olevien venäläisten lasten erottamisesta venäjän kielestä ja venäläisestä kulttuurista [68] ; "Auta syntyperäistä valistusta" [69] ), mutta samalla vältti osallistumista poliittisiin järjestöihin.

Balmont oli raivoissaan länsieurooppalaisten kirjailijoiden välinpitämättömyydestä Neuvostoliiton tapahtumia kohtaan, ja tämä tunne liitettiin yleiseen pettymykseen koko länsimaiseen elämäntapaan. Eurooppa oli aiemmin katkennut hänet rationaalisella pragmatismillaan [60] . Vuonna 1907 runoilija huomautti: "Oudot ihmiset ovat eurooppalaisia ihmisiä, oudon kiinnostamattomia. Heidän on todistettava kaikki. En koskaan etsi todisteita." [70] . "Kukaan täällä ei lue mitään. Täällä kaikki ovat kiinnostuneita urheilusta ja autoista. Kirottu aika, järjetön sukupolvi! Tunnen itseni suunnilleen samalta kuin Perun viimeinen hallitsija röyhkeiden espanjalaisten tulokkaiden joukossa", [17] hän kirjoitti vuonna 1927.

Luovuus maanpaossa

Yleisesti hyväksyttiin, että siirtolaisuus kulki Balmontille laskun merkin alla; tämä mielipide, jota monet venäläiset emigranttirunoilijat jakavat, kiistettiin myöhemmin useammin kuin kerran. Eri maissa Balmont julkaisi näinä vuosina runokirjoja "Lahja maalle", "Bright Hour" (1921), "Haze" (1922), "Mini hänelle. Runoja Venäjästä "(1923), "In the Parted Distance" (1929), "Revontulet" (1933), "Sininen hevosenkenkä", "Valopalvelu" (1937). Vuonna 1923 hän julkaisi omaelämäkerrallisia kirjoja Under the New Sickle and Air Way, vuonna 1924 hän julkaisi muistelmakirjan Missä on kotini? (Praha, 1924), kirjoitti dokumentaarisia esseitä "Soihtu yössä" ja "Valkoinen uni" kokemuksistaan talvella 1919 vallankumouksellisella Venäjällä. Balmont teki pitkiä luentomatkoja Puolassa , Tšekkoslovakiassa ja Bulgariassa , kesällä 1930 hän teki matkan Liettuaan ja samalla käänsi länsislaavilaista runoutta, mutta Venäjä pysyi näinä vuosina Balmontin teosten pääteemana: muistoja hänestä ja kaipaa kadonneita.

"Haluan Venäjän. Haluan, että Venäjä saa muutoksen aamunkoittoon. Haluan vain tämän. Ei mitään muuta”, hän kirjoitti E. A. Andreevalle [71] . Runoilija veti takaisin Venäjälle, ja hän, taipuvaisena hetkellisiin tunnelmiin, ilmaisi useammin kuin kerran haluavansa palata kotimaahansa 1920-luvulla. ”Asun enkä asu ulkomailla. Kaikista Venäjän kauhuista huolimatta olen erittäin pahoillani, että lähdin Moskovasta", hän kirjoitti runoilija A. B. Kusikoville 17. toukokuuta 1922. Jossain vaiheessa Balmont oli lähellä tämän askeleen ottamista. "Päätin juuri palata, mutta taas kaikki oli sekaisin sielussani", hän raportoi E. A. Andreevalle 13. kesäkuuta 1923 [72] . ”Tulet tuntemaan, kuinka rakastan aina Venäjää ja kuinka ajatus luonnostamme hallitsee minua. <...> Yksi sana " puolukka " tai " makea apila " saa sielussani niin jännityksen, että yksi sana riittää runojen karkaamiseen vapisevasta sydämestä" [73] , runoilija kirjoitti 19. elokuuta 1925 tyttärelleen. Nina Bruni lähettää uusia runojaan.

Viimeiset elämänvuodet

1920-luvun loppuun mennessä K. Balmontin ja E. Tsvetkovskajan elämä muuttui yhä vaikeammaksi. Kirjallisuusmaksut olivat niukat, taloudellinen tuki, joka tuli pääasiassa Tšekin tasavallasta ja Jugoslaviasta, jotka loivat varoja venäläisten kirjailijoiden auttamiseksi, muuttui epäsäännölliseksi, sitten loppui. Runoilija joutui huolehtimaan kolmesta naisesta, ja tytär Mirra, joka erottui äärimmäisestä huolimattomuudesta ja epäkäytännöllisyydestä, aiheutti hänelle paljon vaivaa. "Konstantin Dmitrievich on erittäin vaikeassa tilanteessa, tuskin saa toimeentuloa... Muista, että loistava Runoilijamme kamppailee todellisen puutteen kanssa, hänelle Amerikasta tullut apu on päättynyt... Runoilijan asiat pahenevat ja pahenevat", kirjoitti. I.S. Shmelev V.F. Seeler , yksi harvoista, jotka auttoivat säännöllisesti Balmontia.

Tilanne muuttui kriittiseksi sen jälkeen, kun vuonna 1932 kävi selväksi, että runoilija kärsi vakavasta mielisairaudesta. Elokuusta 1932 toukokuuhun 1935 Balmontit elivät ilman taukoa Clamartissa lähellä Pariisia köyhyydessä. Keväällä 1935 Balmont päätyi klinikalle [60] . "Olemme suurissa vaikeuksissa ja täydellisessä köyhyydessä ... Ja Konstantin Dmitrievichillä ei ole kunnollista yöpaitaa, yökenkiä eikä pyjamaa. Me kuolemme, rakas ystävä, jos voit, auta, neuvo...” [60] , kirjoitti Tsvetkovskaja Zeelerille 6.4.1935. Sairaasta ja ahdingosta huolimatta runoilija säilytti entisen eksentrisyytensä ja huumorintajunsa. Mitä tulee auto-onnettomuuteen, jossa hän kaatui 1930-luvun puolivälissä, Balmont ei valittanut V. V. Obolyaninoville lähettämässään kirjeessä mustelmista vaan vaurioituneesta pukusta: jaloista, joihin ne laitetaan..." [74] . Kirjeessä E. A. Andreevalle runoilija kirjoitti:

Mikä minä nyt olen? Kyllä, edelleen sama. Uudet tuttavani ja jopa vanhatkin nauravat, kun sanon kuinka vanha olen, eivätkä he usko minua. Unelman, ajatuksen ja luovuuden rakastaminen ikuisesti on ikuista nuoruutta. Parrani on todellakin valkeahko, ja kämmenissä on tarpeeksi huurretta, mutta silti hiukseni ovat kiharat ja vaaleat, eivät harmaat. Ulkonaamani ovat edelleen samat, mutta sydämessäni on paljon surua...K. D. Balmont – E. A. Andreeva [17]

Huhtikuussa 1936 pariisilaiset venäläiset kirjailijat juhlivat Balmontin kirjoitustoiminnan 50. vuosipäivää luovalla illalla, jonka tarkoituksena oli kerätä varoja sairaan runoilijan auttamiseksi. "Runoilijalle - kirjoittajille" -illan järjestelytoimikuntaan kuului venäläisen kulttuurin kuuluisia henkilöitä: I. S. Shmelev , M. Aldanov , I. A. Bunin , B. K. Zaitsev , A. N. Benois , A. T. Grechaninov , P. N. Miljukov , S. V. Rakhmaninov. .

Vuoden 1936 lopussa Balmont ja Tsvetkovskaja muuttivat Noisy-le-Grandiin Pariisin lähellä. Elämänsä viimeiset vuodet runoilija asui vuorotellen venäläisten hyväntekeväisyystalossa, jota ylläpitää M. Kuzmina-Karavaeva , sitten halvalla kalustetussa asunnossa. Kuten Yuri Terapiano muisteli, "saksalaiset kohtelivat Balmontia välinpitämättömästi, kun taas venäläiset natsit moittivat häntä hänen aikaisemmista vallankumouksellisista vakaumuksistaan" [44] . Kuitenkin tähän mennessä Balmont oli lopulta joutunut "hämärän tilaan"; hän saapui Pariisiin, mutta suurilla vaikeuksilla [60] . Valaistumisen tuntien aikana, kun mielisairaus väistyi, Balmont avasi hänet tuntevien muistojen mukaan onnen tunteella " Sota ja rauha " -teoksen tai luki uudelleen vanhat kirjansa; hän ei voinut kirjoittaa pitkään aikaan [17] .

Vuosina 1940-1942 Balmont ei lähtenyt Noisy-le-Grandista; täällä, Venäjän talossa, hän kuoli yöllä 23. joulukuuta 1942 keuhkokuumeeseen . Hänet haudattiin paikalliselle katoliselle hautausmaalle harmaakivihautakiven alle, jossa oli kirjoitus: "Constantin Balmont, poète russe" ("Konstantin Balmont, venäläinen runoilija"). Pariisista saapui useita ihmisiä hyvästelemään runoilijaa: B. K. Zaitsev vaimoineen, Y. Baltrushaitisin leski, kaksi tai kolme tuttavaa ja tytär Mirra [17] . Irina Odojevtseva muisteli: "... satoi voimakkaasti. Kun arkku laskettiin hautaan, se osoittautui täytetyksi vedellä ja arkku kellui ylös. Häntä täytyi pitää tangolla pystyssä, kun hautaa täytettiin” [44] . Ranskan yleisö sai tietää runoilijan kuolemasta Hitler-myönteisen Paris Gazetten artikkelista, jossa "kuten tuolloin oli tapana, perusteellinen moite edesmenneelle runoilijalle siitä, että hän oli kerran tukenut vallankumouksellisia" [75] .

1960-luvun lopulta lähtien Balmontin runoja Neuvostoliitossa alettiin painaa antologioissa. Vuonna 1984 julkaistiin suuri kokoelma valittuja teoksia.

Perhe

On yleisesti hyväksyttyä, että runoilijan isä Dmitri Konstantinovich Balmont (1835-1907) tuli aatelisperheestä, jolla perhelegendan mukaan oli skandinaaviset (joidenkin lähteiden mukaan skotlantilaiset ) juuret [8] [9] . Runoilija itse kirjoitti vuonna 1903 alkuperästään:

... Perhelegendojen mukaan esi-isäni olivat skotlantilaisia tai skandinaavisia merimiehiä, jotka muuttivat Venäjälle ... Isoisäni, isäni puolelta, oli merivoimien upseeri, osallistui Venäjän ja Turkin sotaan ja ansaitsi henkilökohtaisen kiitoksen Nikolaus I hänen rohkeudestaan. Äitini esi-isät (s. Lebedeva) olivat tataareita . Esi-isä oli kultaisen lauman prinssi White Swan . Ehkä tämä selittää osaltaan sitä villeyyttä ja intohimoa, joka aina erottaa äitini ja jonka olen perinyt häneltä, sekä koko henkistä rakennettani. Äitini isä (myös sotilas, kenraali) kirjoitti runoja, mutta ei julkaissut niitä. Kaikki äitini sisarukset (niitä on monia) kirjoittivat, mutta eivät painaneet niitä.Omaelämäkerrallinen kirje. 1903 [25] :375 .

Balmont-nimen alkuperästä on vaihtoehtoinen versio. Niinpä tutkija P. Kupriyanovsky huomauttaa, että runoilijan isoisoisä, Katariinan henkivartiosrykmentin ratsuväen kersantti, saattoi kantaa sukunimeä Balamut, jota myöhemmin jalostettiin "muokkamalla se vieraalla tavalla" [23] . Tämä oletus on myös yhdenmukainen E. Andreeva-Balmontin muistelmien kanssa, jotka totesivat, että "... runoilijan isän isoisoisä oli kersantti yhdessä keisarinna Katariina II Balamutin ratsuväen henkivartiosykmenteistä ... säilytti tämän asiakirjan pergamentilla ja sinetillä. Ukrainassa sukunimi Balamut on edelleen melko yleinen. Runoilijan isoisoisä Ivan Andreevich Balamut oli Khersonin maanomistaja... Miten sukunimi Balamut siirtyi Balmontiin, en pystynyt selvittämään” [21] . Tämän version vastustajat puolestaan huomauttivat, että se on ristiriidassa tekstikritiikin lakien kanssa; olisi luonnollisempaa olettaa, että päinvastoin "kansa mukautti maanomistajan vieraan nimen ymmärrykseensä" [15] .

D. K. Balmont palveli puoli vuosisataa Shuya Zemstvossa - välittäjänä, rauhantuomarina, rauhantuomarien kongressin puheenjohtajana ja lopulta maakunnan zemstvon neuvoston puheenjohtajana. Vuonna 1906 D. K. Balmont jäi eläkkeelle, vuotta myöhemmin hän kuoli. Runoilijan muistona hän pysyi hiljaisena ja ystävällisenä ihmisenä, joka rakasti intohimoisesti luontoa ja metsästystä [17] . Äiti Vera Nikolaevna tuli everstin perheestä; hän sai instituutin kasvatuksen ja erottui aktiivisesta luonteesta: hän opetti ja hoiteli talonpoikia, järjesti amatööriesityksiä ja konsertteja, ja häntä julkaistiin joskus maakuntalehdissä [16] :8 . Dmitry Konstantinovichilla ja Vera Nikolaevnalla oli seitsemän poikaa. Kaikki runoilijan sukulaiset lausuivat sukunimensä korostaen ensimmäistä tavua, runoilija vasta myöhemmin itsenäisesti, kuten hän väitti, "yhden naisen mielijohteesta johtuen", siirsi painotuksen toiseen [15] .

Henkilökohtainen elämä

K. D. Balmont kertoi omaelämäkerrassaan, että hän alkoi rakastua hyvin varhain: "Ensimmäinen intohimoinen ajatus naisesta oli viisivuotiaana, ensimmäinen todellinen rakkaus oli yhdeksänvuotias, ensimmäinen intohimo oli neljätoista vuotta vanha" [9 ] , hän kirjoitti. "Vaeltaessani lukemattomien kaupunkien läpi olen aina iloinen yhdestä asiasta - rakkaudesta" [23] , runoilija myönsi myöhemmin yhdessä runoissaan. Valeri Bryusov , analysoiden työtään, kirjoitti: "Balmontin runous ylistää ja ylistää kaikkia rakkauden riittejä, kaikkea sen sateenkaari. Balmont itse sanoo, että seuraamalla rakkauden polkuja hän voi saavuttaa "liian paljon - kaiken!" [23]

Vuonna 1889 Konstantin Balmont meni naimisiin Larisa Mikhailovna Garelinan, Shuya-tehtaan omistajan tyttären, "kauniin Botticelli - tyyppisen nuoren naisen" kanssa [16] :9 . Äiti, joka helpotti tutustumista, vastusti jyrkästi avioliittoa [15] , mutta nuori mies oli päättäväinen päätöksessään ja päätti erota perheestään. "En ollut vielä kaksikymmentäkaksivuotias, kun... menin naimisiin kauniin tytön kanssa, ja lähdimme aikaisin keväällä, tai pikemminkin talven lopulla, Kaukasiaan, Kabardian alueelle ja sieltä pitkin Georgian sotilaallinen moottoritie siunattuun Tiflisiin ja Transkaukasiaan [ 76] , hän kirjoitti myöhemmin. Mutta häämatkasta ei tullut onnellisen perhe-elämän prologia.

Tutkijat kirjoittavat usein Garelinasta neurasteenisena luonteena, joka osoitti Balmontin rakkautta "demonisissa kasvoissa, jopa pirullisena" [16] :10 , mustasukkaisuuden piinaamana; yleisesti uskotaan, että juuri hän sai hänet riippuvaiseksi viinistä, kuten runoilijan tunnustusruno "Metsäpalo" osoittaa [17] . Vaimo ei ymmärtänyt miehensä kirjallisia pyrkimyksiä eikä vallankumouksellisia tunnelmia ja oli taipuvainen riitelemään. Monin tavoin tuskallinen yhteys Garelinaan sai Balmontin yrittämään itsemurhaa aamulla 13. maaliskuuta 1890. Pian hänen toipumisensa jälkeen, joka oli vain osittainen - hän oli ontumassa koko loppuelämänsä - Balmont erosi L. Garelinasta. Ensimmäinen tässä avioliitossa syntynyt lapsi kuoli, toinen - poika Nikolai (1891-1926) - kärsi myöhemmin hermoromahduksesta [15] . M. Babenchikov, joka tunsi Nikolain, muisteli: "Niks Balmont, jonka kanssa olin ystäviä nuoruudessani, kirjoitti runoutta ja otti myöhemmin vakavasti musiikin ja osoitti suurta lupausta tällä alalla. Mutta hänen elämänsä loppu oli hyvin surullinen. Parhaimmillaan hän sairastui henkisesti, ja tässä muodossa tapasin hänet 1920-luvulla Moskovassa. Oli vaikea nähdä, kuinka hitaasti ja itsepäisesti hänen hermostonsa tuhoutui, kuinka hän menetti muistinsa ja muuttui avuttomaksi lapseksi. Niks Balmont, jolla oli epäilemättä rikkaita taipumuksia, ei jättänyt jälkeensä mitään, ja vain hänen lähimmät pystyivät arvostamaan hänen varhain kuollutta hienovaraista kykyään. Lyhyen elämänsä ajan, vuosina 1915-1918, Nikolai kommunikoi melko läheisesti isänsä kanssa ja asui hänen kanssaan jopa kokonaisen vuoden auttaen käännöksissä ja kirjojen etsimisessä.

Myöhemmin tutkijat varoittivat Balmontin ensimmäisen vaimon kuvan liiallisesta "demonisoinnista": erottuaan jälkimmäisestä Larisa Mikhailovna meni naimisiin toimittajan ja kirjallisuushistorioitsijan N. A. Engelgardtin kanssa ja asui rauhallisesti hänen kanssaan monta vuotta. Hänen tyttärestään tästä avioliitosta, Anna Nikolaevna Engelhardtista, tuli Nikolai Gumiljovin toinen vaimo [15] .

Runoilijan toinen vaimo, Ekaterina Alekseevna Andreeva-Balmont (1867-1950), kuuluisien Moskovan kustantajien Sabashnikovsin sukulainen , tuli varakkaasta kauppiasperheestä (Andrejevit omistivat siirtomaatavarakauppoja) ja erottui harvinaisesta koulutuksesta. Aikalaiset panivat merkille myös tämän pitkän ja hoikan nuoren naisen ulkoisen houkuttelevuuden, jolla on "kauniit mustat silmät". Hän oli pitkään vastikkeetta rakastunut A. I. Urusoviin . Balmont, kuten Andreeva muisteli, kiinnostui hänestä nopeasti, mutta ei tavannut vastavuoroisuutta pitkään aikaan. Kun jälkimmäinen syntyi, kävi ilmi, että runoilija oli naimisissa: sitten vanhemmat kielsivät tyttärensä tapaamasta rakastajaansa. Kuitenkin "uusimmassa hengessä" valaistu Ekaterina Alekseevna piti riittejä muodollisuutena ja siirtyi pian runoilijan luo. Avioeroprosessi, joka antoi Garelinalle mahdollisuuden solmia toinen avioliitto, kielsi hänen miehensä menemästä naimisiin ikuisesti, mutta löydettyään vanhan asiakirjan, jossa sulhanen oli listattu naimattomaksi, rakastajat menivät naimisiin 27. syyskuuta 1896 ja seuraavana päivänä he lähti ulkomaille Ranskaan [15] .

E. A. Andreevan kanssa Balmontia yhdisti yhteinen kirjallinen kiinnostus; pari teki monia yhteiskäännöksiä, erityisesti Gerhart Hauptmann ja Odd Nansen [17] . Boris Zaitsev kutsui Balmontia koskevissa muistelmissaan Ekaterina Alekseevnaa "siistiksi, viileäksi ja jaloksi naiseksi, erittäin sivistyneeksi ja vailla voimaa" [44] . Heidän asuntonsa Tolstovskin talon neljännessä kerroksessa oli, kuten Zaitsev kirjoitti, "Jekaterina Aleksejevnan työ, samoin kuin heidän elämäntapansa oli suurelta osin myös hänen ohjaama". Balmont oli "... uskollisissa, rakastavissa ja terveissä käsissä, ja kotonaan hän vietti elämää jopa vain työssä" [44] . Vuonna 1901 syntyi heidän tytär Ninika - Nina Konstantinovna Balmont-Bruni (kuoli Moskovassa vuonna 1989), jolle runoilija omisti kokoelman Fairy Tales [16] :284 .

1900-luvun alussa Balmont tapasi Pariisissa Elena Konstantinovna Tsvetkovskajan (1880–1943), kenraali K. G. Tsvetkovskin tyttären, joka oli tuolloin Sorbonnen matematiikan laitoksen opiskelija ja hänen runoutensa intohimoinen ihailija. Jälkimmäinen, "ei luonteeltaan vahva, ... oli koko olemuksensa mukana runoilijan hulluuden pyörteessä", jonka jokainen sana "kuulosi hänelle Jumalan ääneltä" [15] . Balmont, päätellen joistakin hänen kirjeistään, erityisesti Bryusoville, ei ollut rakastunut Tsvetkovskajaan, mutta alkoi pian tuntea tarvetta hänelle todella uskollisena, omistautuneena ystävänä. Vähitellen "vaikutuspiirit" jaettiin: Balmont joko asui perheensä kanssa tai lähti Elenan kanssa; esimerkiksi vuonna 1905 he lähtivät kolmeksi kuukaudeksi Meksikoon. Runoilijan perhe-elämä oli täysin sekava sen jälkeen, kun E. K. Tsvetkovskaya sai joulukuussa 1907 tyttären, joka sai nimen Mirra - runoilija Mirra Lokhvitskajan muistoksi , johon monimutkaiset ja syvät tunteet yhdistivät hänet. Lapsen ulkonäkö sitoi Balmontin lopulta Elena Konstantinovnaan, mutta samalla hän ei halunnut jättää Ekaterina Alekseevnaa myöskään. Henkinen ahdistus johti romahtamiseen: vuonna 1909 Balmont teki uuden itsemurhayrityksen, hyppäsi jälleen ikkunasta ja selvisi jälleen. Vuoteen 1917 asti Balmont asui Pietarissa Tsvetkovskajan ja Mirran kanssa, ja hän tuli silloin tällöin Moskovaan Andreevan ja hänen tyttärensä Ninan luo [16] :19 .

Balmont muutti Venäjältä kolmannen (siviili)vaimonsa E. K. Tsvetkovskajan ja tyttärensä Mirran kanssa. Hän ei kuitenkaan katkaissut ystävällisiä suhteita Andreevan kanssa; vasta vuonna 1934, kun Neuvostoliiton kansalaisilta kiellettiin kirjeenvaihto ulkomailla asuvien sukulaisten ja ystävien kanssa, tämä yhteys katkesi [23] . Uusi avioliittoduetto Teffi, muistelee yhtä tapaamista, kuvaili seuraavasti: ”Hän astui sisään, kohotti otsansa korkealle, ikään kuin kantaessaan kultaista kunnian kruunua. Hänen kaulansa oli kiedottu kahdesti mustaan, jonkinlaiseen Lermontov-solmioon, jota kukaan ei käytä. Ilvessilmät, pitkät, punertavat hiukset. Hänen takanaan on hänen uskollinen varjonsa, hänen Elena, pieni, laiha, tummakasvoinen olento, joka elää vain vahvalla teellä ja rakkaudella runoilijaa kohtaan . Teffin mukaan pariskunta kommunikoi toistensa kanssa epätavallisen röyhkeällä tavalla. Elena Konstantinovna ei koskaan kutsunut Balmontia "mieheksi", hän sanoi: "runoilija". Lause "aviomies pyytää juomaa" lausuttiin heidän kielellään "runoilija haluaa tyydyttää kosteuden" [51] .

Toisin kuin E. A. Andreeva, Elena Konstantinovna oli "maailmallisesti avuton eikä voinut järjestää elämää millään tavalla" [51] . Hän piti velvollisuutenaan seurata Balmontia kaikkialle: silminnäkijät muistelivat, kuinka hän "jättäessään lapsensa kotiin seurasi miestään jonnekin tavernaan eikä voinut viedä häntä sieltä pois päiväksikään". "Sellaisella elämällä ei ole yllättävää, että hän näytti jo 40-vuotiaana vanhalta naiselta", [51] huomautti Teffi.

E. K. Tsvetkovskaya ei ollut runoilijan viimeinen rakkaus. Pariisissa hän jatkoi maaliskuussa 1919 alkanutta tuttavuuttaan prinsessa Dagmar Shakhovskajan (1893-1967) kanssa. "Yksi rakkaimmistani, puoliksi ruotsalainen, puoliksi puolalainen, prinsessa Dagmar Shakhovskaya, syntynyt paronitar Lilienfeld, venäläistetty, lauloi minulle virolaisia lauluja useammin kuin kerran," [77] - näin Balmont kuvaili rakkaansa yhdessä hänen kanssaan. kirjaimet. Shakhovskaya synnytti Balmontille kaksi lasta - George (George) (1922-1943?) ja Svetlana (s. 1925). Runoilija ei voinut jättää perhettään; tapasi Shakhovskajan vain satunnaisesti, hän kirjoitti hänelle usein, melkein päivittäin, julisti rakkautensa yhä uudelleen ja kertoi vaikutelmistaan ja suunnitelmistaan [78] ; Hänen kirjeistään ja postikorteistaan on säilynyt 858 [23] . Balmontin tunne heijastui monissa hänen myöhemmissä runoissaan ja romaanissa Uuden sirpin alla (1923). Oli miten oli, se ei ollut D. Shakhovskaya, vaan E. Tsvetkovskaja, joka vietti elämänsä viimeiset, tuhoisimmat vuodet Balmontin kanssa; hän kuoli vuonna 1943, vuosi runoilijan kuoleman jälkeen. Mirra Konstantinovna Balmont (naimisissa - Boychenko, toisessa avioliitossa - Autina) kirjoitti runoutta ja julkaisi 1920-luvulla salanimellä Aglaya Gamayun . Hän kuoli Noisy-le-Grandissa vuonna 1970 [60] .

Ulkonäkö ja luonne

Andrei Bely luonnehti Balmontia epätavallisen yksinäiseksi, todellisesta maailmasta irrallaan olevaksi ja puolustuskyvyttömäksi henkilöksi, ja hän näki ongelmien syyn levoton ja ailahtelevan, mutta samalla epätavallisen anteliaan luonteen ominaisuuksissa: ”Hän ei onnistunut yhdistämään itsessään kaikki ne rikkaudet, jotka luonto on hänelle myöntänyt. Hän on henkisten aarteiden ikuinen haaskuri... Jos hän saa sen, hän tuhlaa sen, hän saa sen ja tuhlaa sen. Hän antaa ne meille. Hän vuodattaa luova pikarinsa päällemme. Mutta hän ei itse osallistu luovuuteensa . Bely jätti ilmeisen kuvauksen Balmontin ulkonäöstä:

Kevyt, hieman ontuva kävely heittää Balmontin tarkasti eteenpäin avaruuteen. Pikemminkin kuin avaruudesta, Balmont putoaa maahan - salonkiin, kadulle. Ja impulssi murtuu hänessä, ja hän tajuaa osuneensa väärään paikkaan, hillitsee itsensä seremoniallisesti, pukee nenän ja katselee ylpeästi (tai pikemminkin peloissaan) ympärilleen, kohottaa kuivia huulia, joita kehystää tulipunainen parta. . Syvällä kiertoradoillaan hänen lähes kulmakarvattomat ruskeat silmänsä näyttävät surullisilta, nöyristi ja epäuskoisilta: ne voivat myös katsoa kostonhimoisesti, paljastaen jotain avutonta Balmontissa itsessään. Ja siksi hänen koko ulkonäkönsä kaksinkertaistuu. Ylimielisyys ja voimattomuus, loisto ja letargia, rohkeus, pelko - kaikki tämä vuorottelee hänessä, ja kuinka hienovarainen hassu asteikko kulkee hänen laihtuneille kasvoilleen, kalpeille, laajasti turvonneille sieraimille! Ja kuinka merkityksettömältä tuo kasvo voikaan näyttää! Ja mikä käsittämätön armo joskus säteilee näistä kasvoista! [79]A. Bely. Niitty on vihreä. 1910

"Hieman punertava, eloisat nopeat silmät, pää korkealla, korkeat suorat kaulukset, ... kiilamainen parta, eräänlainen taistelu. (Serovin muotokuva välittää sen täydellisesti.) Jotain provosoivaa, aina valmis kiehumaan, vastaamaan ankarasti tai innostuneesti. Lintuihin verrattuna tämä on upea kantelija, joka tervehtii päivää, valoa, elämää ... ” [44] , - näin Boris Zaitsev muisti Balmontin.

Ilja Ehrenburg muistutti, että Balmont luki runojaan "inspiroivalla ja ylimielisellä" äänellä, kuten "shamaanilla, joka tietää, että hänen sanoillaan on valtaa, jos ei pahaa henkeä, niin köyhiä paimentolaisia." Hänen mukaansa runoilija puhui kaikilla kielillä korostuksella - ei venäjällä, vaan Balmontin kielellä, lausuen äänen "n" omituisella tavalla - "joko ranskaksi tai puolaksi" [17] . Puhuessaan vaikutelmasta, jonka Balmont teki jo 1930-luvulla, Ehrenburg kirjoitti, että hänet voitiin erehtyä kadulla "...espanjalaiseksi anarkistiksi tai yksinkertaisesti hulluksi, joka petti vartijat" [16] :6 [80] . V. S. Yanovsky muistutti tapaamisesta Balmontin kanssa 1930-luvulla, huomautti: "... rappeutunut, harmaahiuksinen, terävä parta, Balmont ... näytti muinaiselta Svarogilta tai Dazhbogilta, joka tapauksessa joltakin vanhaslaavilaiselta" [81] .

Aikalaiset luonnehtivat Balmontia äärimmäisen herkäksi, hermostuneeksi ja innostuneeksi persoonaksi, "helppokäyttöiseksi", uteliaaksi ja hyväntahtoiseksi, mutta samalla taipuvaiseksi ja narsismiksi. Balmontin käyttäytymistä hallitsi teatraalisuus, käytöstavat ja teeskentely, siinä oli taipumusta kosketukseen ja röyhkeyyteen . Tunnetaan omituisia tapauksia, kun hän makasi Pariisissa keskellä jalkakäytävää tullakseen salamurhan ylitse tai kun hän "kuutamoisena yönä, takki ja hattu, keppi kädessään, meni sisään, lumottuna. kuu, kurkkuaan asti lampeen, yrittää kokea tuntemattomia tuntemuksia ja kuvata niitä säkeessä" [17] . Boris Zaitsev kertoi, kuinka runoilija kysyi kerran vaimoltaan: "Vera, haluatko runoilijan tulevan luoksesi, ohittaen tylsiä maallisia polkuja, suoraan itsestään, Borisin huoneeseen, ilmassa?" (kaksi avioparia oli naapureita). Muistaessaan ensimmäistä tällaista "lentoa", Zaitsev totesi muistelmissaan: "Luojan kiitos, Tolstovskissa hän ei täyttänyt aikomustaan. Hän jatkoi meille tuloaan tylsiä maanpäällisiä polkuja pitkin, kaistansa jalkakäytävää pitkin hän kääntyi meidän Spaso-Peskovskyksi, kirkon ohi.

Nauraessaan hyväntahtoisesti tuttavansa tavoille, Zaitsev huomautti, että Balmont ”oli myös erilainen: surullinen, hyvin yksinkertainen. Hän luki mielellään uusia runojaan läsnäolijoille ja sai ne kyyneliin lukemisen tunkeutumalla . Monet runoilijan tunteneista vahvistivat, että omaan kuvaansa rakastetun ”suuren runoilijan” naamion alta voitiin ajoittain nähdä aivan erilainen hahmo. ”Balmont rakasti asentoa. Kyllä, tämä on ymmärrettävää. Jatkuvasti palvonnan ympäröimänä hän piti tarpeellisena käyttäytyä niin kuin hänen mielestään suuren runoilijan tulisi käyttäytyä. Hän kallisti päätään ja neuloi kulmiaan. Mutta hänen naurunsa petti hänet. Hänen naurunsa oli hyväluonteista, lapsellista ja jotenkin puolustuskyvytöntä. Tämä hänen lapsellinen naurunsa selitti monia hänen absurdeja tekojaan. Hän antautui kuin lapsi sen hetken tunnelmalle...”, muisteli Teffi [51] .

Harvinainen ihmisyys, Balmont-hahmon lämpö havaittiin. P.P. Pertsov , joka tunsi runoilijan nuoruudestaan, kirjoitti, että oli vaikea tavata niin "miellyttävää, avuliasta ystävällistä henkilöä" kuin Balmont [17] . Marina Tsvetaeva, joka tapasi runoilijan vaikeimpina aikoina, todisti, että hän voisi antaa apua tarvitseville "viimeisen piipun, viimeisen kuoren, viimeisen tukkinsa" [17] . Neuvostoliiton kääntäjä Mark Talov, joka joutui Pariisiin 20-luvulla ilman toimeentuloa, muisteli, kuinka hän poistuessaan Balmontin asunnosta, jossa hän arasti vieraili, löysi takkistaan taskurahaa, jonka runoilija sijoitti sinne salaa, joka tuolloin itse asui. kaukana ei ylellinen [17] .

Monet puhuivat Balmontin vaikuttavuudesta ja impulsiivisuudesta. Hän itse piti elämänsä merkittävimpiä tapahtumia "ne äkillisiä sisäisiä aukkoja, jotka joskus avautuvat sielussa kaikkein merkityksettömimmistä ulkoisista tosiasioista". Joten "ensimmäistä kertaa mystiseen vakaumukseen kimalteleva ajatus maailman onnen mahdollisuudesta ja väistämättömyydestä" syntyi hänessä "seitsemäntoista-vuotiaana, kun eräänä päivänä Vladimirissa , kirkkaana talvipäivänä, vuori, hän näki kaukaa mustuvan pitkän talonpoikaissaattueen” [9] .

Balmontin hahmossa havaittiin myös jotain feminiinistä: "millä tahansa militanttisella asennolla hän nousi... koko elämänsä hän oli lähempänä ja rakkaampaa naissieluille." Runoilija itse uskoi, että sisarusten puuttuminen herätti hänessä erityistä kiinnostusta naisluonnosta [15] . Samanaikaisesti hänen luonnossaan säilyi koko hänen elämänsä tietty "lapsellisuus", jonka kanssa hän itsekin jonkin verran "flirttaili" ja jota monet pitivät teeskenneltynä [15] . Kuitenkin todettiin, että jopa kypsinä vuosinaan runoilija todella "kannoi sielussaan jotain hyvin suoraa, hellävaraista, lapsellista". "Tunnen edelleen olevani tulinen lukiolainen, ujo ja röyhkeä", [17] Balmont itse myönsi ollessaan jo alle kolmekymppinen.

Halu ulkoisiin vaikutuksiin, tahallinen "boheemi" teki runoilijalle karhunpalvelun: harvat tiesivät, että "kaikesta korotuksesta huolimatta... Balmont oli väsymätön työntekijä", työskenteli ahkerasti, kirjoitti joka päivä ja oli erittäin hedelmällinen, koko elämänsä harjoitti itseopiskelua ("lue kokonaisia kirjastoja"), opiskeli kieliä ja luonnontieteitä sekä matkustelua, rikastui paitsi uusilla vaikutelmilla, myös tiedolla kunkin maan historiasta, etnografiasta, kansanperinteestä [8] . Massanäkemyksen mukaan Balmont pysyi ensisijaisesti teeskentelevänä eksentrinä, mutta monet panivat merkille hänen luonteensa rationaalisuuden ja johdonmukaisuuden. S. V. Sabashnikov muistutti, että runoilija ”…lähes ei tehnyt täpliä käsikirjoituksiinsa. Kymmenien rivien runot ilmeisesti muodostuivat täysin valmiiksi hänen päässään ja kirjattiin käsikirjoitukseen heti.

Jos korjauksia tarvittiin, hän kirjoitti tekstin uuteen painokseen tekemättä täpliä tai lisäyksiä alkuperäiseen tekstiin. Hänen käsialansa oli siisti, selkeä ja kaunis. Huolimatta Konstantin Dmitrievitšin poikkeuksellisesta hermostuneisuudesta, hänen käsialansa ei kuitenkaan heijastanut hänen mielialojensa muutoksia ... Ja tavoissaan hän vaikutti pedanttisen siistiltä, ei sallinut mitään tyhmyyttä. Runoilijan kirjat, kirjoituspöytä ja kaikki tarvikkeet olivat aina paljon paremmassa kunnossa kuin meillä, niin sanotuilla liikemiehillä. Tämä työn tarkkuus teki Balmontista erittäin miellyttävän kustantajan työntekijän.

- S. V. Sabashnikov K. D. Balmontista [35]

”Hänelle toimitetut käsikirjoitukset ovat aina viimeisteltyjä, eikä niihin ole kohdistunut ladontamuutoksia. Oikaisut luettiin selkeästi ja ne palautettiin nopeasti”, lisäsi kustantaja [35] .

Valeri Bryusov totesi Balmontissa kiihkeän rakkauden runoutta kohtaan, "hieno hohto säkeen kauneudesta". Muistaessaan iltoja ja öitä, jolloin he "lukevat loputtomasti runojaan toisilleen ja ... suosikkirunoilijoidensa runoja", Bryusov myönsi: "Olin yksi ennen Balmontin tapaamista ja muuttuin erilaiseksi tavattuani hänet" [17] . Bryusov selitti Balmontin käyttäytymisen erityispiirteet elämässä hänen hahmonsa syvällä runoudella. "Hän kokee elämän kuin runoilija, ja heti kun runoilijat voivat kokea sen, sellaisena kuin se on annettu vain heille: löytää joka kohdasta elämän täyteyden. Siksi sitä ei voida mitata tavallisella arshinilla” [82] .

Luovuus

Balmontista tuli ensimmäinen symbolismin edustaja runoudessa, joka sai koko Venäjän mainetta. Todettiin kuitenkin, että hänen työnsä ei kokonaisuudessaan ollut puhtaasti symbolistinen; runoilija ei myöskään ollut "dekadentti" sanan täydessä merkityksessä: dekadenssi hänelle "...palveli ei vain eikä niinkään esteettisen elämänasenteen muotona, vaan kätevänä kuorena luomaan mielikuvaa uuden taiteen luoja" [8] . Kirjallisuuskriitikot pitivät Balmontin ensimmäiset kokoelmat, joissa oli runsaasti dekadentti-symbolistisia merkkejä, impressionismiin , taiteen suuntaukseen, jonka tarkoituksena oli välittää ohikiitäviä, epävakaita vaikutelmia. Pohjimmiltaan nämä olivat "puhtaasti romanttisia runoja, ikäänkuin vastakkain taivaan ja maan kanssa, kutsuen kaukaiseen, epämaalliseen", täynnä A. N. Pleshcheevin tai S. Ya. Nadsonin teoksia vastaavia aiheita [17] . Todettiin, että Balmontin varhaisia runoja hallitseva "surullisuuden, jonkinlaisen orpouden, kodittomuuden" tunnelma oli kaikuja entisistä "älymystön sairaiden, väsyneiden sukupolvien ajatuksista". Runoilija itse totesi, että hänen työnsä alkoi "surulla, masennuksella ja hämärällä", "pohjoisen taivaan alla" [21] . Balmontin varhaisten teosten lyyrinen sankari (A. Izmailovin mukaan) on "sävyinen ja nöyrä nuori mies, joka on täynnä hyvää tarkoittavampia ja maltillisimpia tunteita" [16] :13 [83] .

Kokoelmat " Avaruudessa " (1895) ja " Hiljaisuus. Lyric Poems " (1898) leimattiin aktiivisella "uuden tilan, uuden vapauden" etsinnällä. Näiden kirjojen pääideat olivat ajatukset olemisen ohimenevyydestä ja maailman vaihtelevuudesta. Kirjoittaja kiinnitti enemmän huomiota runotekniikkaan osoittaen selkeää intohimoa äänikirjoitukseen , musikaalisuuteen [8] . Symbolismi oli hänen ymmärryksessään ennen kaikkea keino etsiä "uusia ajatusten, värien ja äänien yhdistelmiä", tapa rakentaa "äidinpuheensa äänistä, tavuksista ja sanoista rakas kappeli, jossa kaikki on täynnä syvällinen merkitys ja läpitunkeutuminen” [84] . Symbolinen runous "puhuu omaa erityistä kieltään, ja tämä kieli on rikas intonaatioissa, kuten musiikki ja maalaus, se herättää monimutkaisen tunnelman sielussa, enemmän kuin mikään muu runous, se koskettaa ääni- ja visuaalisia vaikutelmiamme" [16] :15 , - Balmont kirjoitti kirjaan "Mountain Peaks". Runoilija jakoi myös yleiseen symbolististen näkemysten järjestelmään kuuluneen ajatuksen, että sanan ääniaineella on korkea merkitys; kuten mikä tahansa aineellisuus, "edustaa hengellisestä substanssista" [16] :8 .

Uusien, " nietzschelaisten " motiivien ja sankareiden ("spontaani nero", "toisin kuin ihminen", "rajojen yli" ja jopa "yli - sekä totuus että valheet") läsnäolo havaittiin jo kokoelmassa "Hiljaisuus" [ 16] :14 . Uskotaan, että "Hiljaisuus" on paras Balmontin kolmesta ensimmäisestä kirjasta. ”Minusta tuntui, että mallistossa on yhä vahvemman tyylin jälkiä. Oma, Balmont-tyyli ja väritys" [16] :14 , - prinssi Urusov kirjoitti runoilijalle vuonna 1898. Vaikutelmat vuosien 1896-1897 matkoilta, joilla oli merkittävä paikka kirjassa ("Kuolleet laivat", "Soinnut", "El Grecon maalauksen edessä", "Oxfordissa", "Madridin laitamilla" , "Shelley" [16] :13 eivät olleet yksinkertaisia kuvauksia, vaan ilmaisivat halun tottua vieraan tai menneen sivilisaation, vieraan maan henkeen, samaistua "joko Brahman aloittelijaan tai joku pappi atsteekkien maasta." "Sulaudun jokaisen kanssa joka hetki", Balmont julisti. ”Runoilija on elementti. Hän haluaa ottaa vastaan mitä erilaisimmat kasvot, ja jokaisessa kasvoissa hän on itse-identtinen. Hän tarttuu rakastavasti kaikkeen, ja kaikki tulee hänen sieluunsa, aivan kuten aurinko, kosteus ja ilma tulevat kasviin… Runoilija on avoin maailmalle…” [17] , hän kirjoitti.

Vuosisadan vaihteessa Balmontin runouden yleinen sävy muuttui dramaattisesti: masentuneisuuden ja toivottomuuden tunnelmia väistyivät kirkkaat värit, mielikuvitukset, jotka olivat täynnä "kiihkeää iloa, väkivaltaisten voimien painetta". Vuodesta 1900 lähtien Balmontin "elegisesta" sankarista tuli oma vastakohta: aktiivinen persoonallisuus, "melkein orgiastisella intohimolla vahvistaen tässä maailmassa pyrkimystä aurinkoon, tuleen, valoon" [34] ; Erityisen paikan Balmontin kuvahierarkiassa tuli tuli kosmisten voimien ilmentymänä [17] . "Uuden runouden" johtajana jonkin aikaa Balmont muotoili mielellään sen periaatteet: symbolistisia runoilijoita hänen sanojensa mukaan "tuovat tuonpuoleisesta valtakunnasta tulevat hengitykset", he "luovat uudelleen aineellisuuden monimutkaisen vaikuttavuutensa ansiosta, hallita maailmaa ja tunkeutua hänen mysteereihinsä" [17] .

Kokoelmia Burning Buildings (1900) ja Let's Be Like the Sun (1902) sekä kirjaa Only Love (1903) pidetään Balmontin kirjallisen perinnön vahvimpana. Tutkijat panivat merkille profeetallisten muistiinpanojen läsnäolon täällä, pitäen kuvaa "palavista rakennuksista" symbolina "hälytyksestä ilmassa, impulssin, liikkeen merkkinä" ("Scream of the Sentinel"). Tärkeimmät motiivit tässä olivat "auringonpaiste", jatkuvan uudistumisen halu, jano "pysäyttää hetki" [8] . "Kun kuuntelet Balmontia, kuuntelet aina kevättä", kirjoitti A. A. Blok . Pohjimmiltaan uusi tekijä venäläisessä runoudessa oli Balmontin erotiikka. Runoista "Hän antautui moittimatta ..." ja "Haluan olla rohkea ..." tuli hänen suosituimpia teoksiaan; he opettivat "jos ei rakastaa, niin joka tapauksessa kirjoittaa rakkaudesta "uudessa" hengessä" [49] . Ja silti, tunnistaessaan Balmontissa symbolismin johtajan, tutkijat panivat merkille: hänen omaksuman nerouden naamio, itsekeskeisyys, narsismin saavuttaminen toisaalta ja ikuinen auringonpalvonta, uskollisuus unelle, kauneuden ja täydellisyyden etsiminen Toisaalta voimme puhua hänestä uusromanttisena runoilijana" [8] . Burning Buildingsin jälkeen sekä kriitikot että lukijat alkoivat nähdä Balmontin uudistajana, joka avasi uusia mahdollisuuksia venäläiselle säkeelle ja laajensi sen figuratiivisuutta. Monet kiinnittivät huomiota hänen työnsä järkyttävään osatekijään: melkein kiihkeisiin päättäväisyyden ja energian ilmaisuihin, "tikarisanojen" käyttöön. Prinssi AI Urusov kutsui "palavia rakennuksia" "psykiatriseksi asiakirjaksi" [34] . E. V. Anichkov piti Balmontin ohjelmakokoelmia "moraalisena, taiteellisena ja yksinkertaisesti fyysisenä vapautuksena entisestä surkeasta venäläisen runouden koulusta, joka sidoi runouden alkuperäisen yleisön vaikeuksiin". Todettiin, että "ylpeä optimismi, Balmontin sanoitusten elämää vahvistava paatos, vapauden halu yhteiskunnan asettamista kahleista ja paluu olemisen perusperiaatteisiin" eivät olleet lukijoiden mielestä "vain esteettinen ilmiö, vaan uutena maailmankuvana” [13] .

Fairy Tales (1905) - tytär Ninalle omistettu kokoelma lasten satulauluja-tyylityksiä sai korkeat arvosanat aikalaisilta. ”Fairy Talesissa Balmontin luovuuden kevät lyö taas kirkkaan, kristallin ja melodisen virralla. Näissä "lastenlauluissa" heräsi henkiin kaikki, mikä on hänen runoudessaan arvokkainta, mikä hänelle annettiin taivaallisena lahjana, jossa on hänen paras ikuinen kunniansa. Nämä ovat lempeitä, ilmavia kappaleita, jotka luovat oman musiikkinsa. Ne näyttävät pohdiskelevien kellojen hopealta soinnukselta, "kapeapohjainen, monivärinen hete ikkunan alla" [85] , kirjoitti Valeri Brjusov.

Parhaista "ulkomaisista" runoista kriitikot panivat merkille Egyptistä kertovat runosarjat "Sammuneet tulivuoret", Maxim Gorkin mainitsemat "Muistot illasta", "Hiljainen" (Tyynenmeren saarista) ja "Islanti". ", jota Bryusov arvosti suuresti [17] . Koska runoilija etsi jatkuvasti "uusia ajatusten, värien ja äänten yhdistelmiä" ja hyväksyi "silmäänpistäviä" kuvia, hän uskoi luovansa "lyriikoita modernista sielusta", sielusta, jolla on "monet kasvot" [8] . Siirtämällä sankareita ajassa ja tilassa monien aikakausien ("Skythians", "Oprichniki", "In the Dead Days" ja niin edelleen) hän vahvisti kuvan "spontaanista nerosta", "supermiehestä" ("Oh, autuas to ole vahva ja ylpeä ja ikuisesti vapaa!" - "Albatross").

Yksi Balmontin filosofian perusperiaatteista hänen luovan kukoistuksensa vuosina oli ylevän ja perustavan, kauniin ja ruman tasa-arvon vahvistaminen, joka on ominaista dekadenttiselle maailmankuvalle kokonaisuutena. Runoilijan teoksessa merkittävän paikan valtasi "omantunnon todellisuus", jossa käytiin eräänlainen sota koskemattomuutta vastaan, vastakkaisten voimien polarisoituminen, niiden "oikeutus" ("Koko maailma on oikeutettava / jotta yksi voi elää! ..", "Mutta minä rakastan vastuutonta, iloa ja häpeää. / Ja soista tilaa ja vuorten korkeutta") [86] . Balmont saattoi ihailla skorpionia sen "ylpeydellä ja vapaudenhalulla", siunata raajakoja, "kieroja kaktuksia", "käärmeitä ja liskoja karkotettuja syntymiä" [17] . Samalla ei kyseenalaistettu Balmontin "demonismin" vilpittömyyttä, joka ilmaistaan osoittavassa alistumisessa intohimojen elementteihin. Balmontin mukaan runoilija on "inspiroitunut puolijumala", "melodisen unen nero".

Balmontin runollinen luovuus oli spontaania ja hetken sanelujen alaista. Miniatyyri "Kuinka minä kirjoitan runoja" hän myönsi: "... En ajattele runoutta enkä oikeastaan koskaan sävelle." Kun hän oli kirjoittanut, hän ei koskaan korjannut, ei editoinut uskoen, että ensimmäinen impulssi on oikea, mutta hän kirjoitti jatkuvasti ja hyvin paljon [17] . Runoilija uskoi, että vain hetki, aina se ainoa, paljastaa totuuden, mahdollistaa "kaukan näkemisen" ("En tiedä toisille sopivaa viisautta, / laitan säkeeseen vain ohimeneviä. / In jokaisen ohikiitävän näen maailmoja, / täynnä vaihtelevaa sateenkaarileikkiä"). Myös Balmontin vaimo E. A. Andreeva kirjoitti tästä: "Hän eli hetkessä ja oli siihen tyytyväinen, ei hämmentynyt hetkien värikkäästä muutoksesta, jos vain ilmaisi ne täydellisemmin ja kauniimmin. Hän joko lauloi Pahasta, sitten Hyvästä, sitten hän kallistui pakanuuteen, sitten hän kumarsi kristinuskon edessä” [17] . Hän kertoi, kuinka eräänä päivänä, kun Balmont huomasi asunnon ikkunasta kadulla ratsastavan heinäkärryn, loi heti runon "Pääkaupungissa"; kuinka yhtäkkiä katolta putoavien sadepisaroiden ääni synnytti hänessä valmiita säikeitä. Itsekuvaus: "Olen pilvi, olen tuulen henkäys", joka on annettu kirjassa "Under the Northern Sky", Balmont yritti vastata elämänsä loppuun asti [17] .

Monet pitivät Balmontin kehittämää melodista toistotekniikkaa epätavallisen tehokkaana ("Unelmoin lähtevien varjojen saamisesta kiinni. / Häipyvän päivän lähtevät varjot. / Kiipesin torniin, ja portaat tärisivät, / Ja askeleet tärisivät allani. jalka"). Todettiin, että Balmont kykeni "toistamaan yhden sanan niin, että siinä heräsi lumoava voima" ("Mutta vielä tunti ennen uneliaisuutta, uudestisyntyneiden kivien välissä / minä näen auringon, auringon, aurinko on punainen kuin veri" [17] . Balmont kehitti oman tyylinsä värikkäälle epiteetille, esitteli sellaiset substantiivit kuin "valot", "hämärät", "savu", "pohjaton", "katsomus", jatkoi Žukovskin , Pushkinin , Gnedichin perinteitä noudattaen kokeilemalla yksittäisten epiteettien yhdistämistä. klustereissa ("iloisesti laajentuneet joet", "heidän jokainen katse on laskelmoitu-totuus", "puut ovat niin synkkiä - oudon hiljaisia"). Kaikki eivät hyväksyneet näitä innovaatioita, mutta Innokenty Annensky , joka vastusti Balmontin kriitikkoja, väitti, että hänen "hienollisuutensa ... on kaukana pretenteettyydestä. Harvinainen runoilija ratkaisee niin vapaasti ja helposti monimutkaisimmatkin rytmiongelmat ja on banaalisuutta välttäen yhtä vieras keinotekoisuudelle kuin Balmontkin, "yhtä vieras maakunnallisuudelle ja Fetin saksalaiselle tyylittömyydelle". Kriitikon mukaan juuri tämä runoilija "toi esiin yksittäisten muotojen tunnottomuudesta" joukon abstraktioita, jotka hänen tulkinnassaan "valaisivat ja muuttuivat ilmavammiksi" [86] .

Kaikki, jopa skeptikot, pitivät hänen runoinsa kiistattomana ansiona harvinaisen musikaalisuuden, joka kuulosti jyrkästi vastakkain edellisen vuosisadan lopun "aneemisen aikakauslehtirunouden" kanssa. Ikään kuin löytäessään uudelleen lukijan edessä sanan kauneuden ja itsearvon, sen, Annenskyn sanoin "musiikin voiman", Balmont vastasi suurelta osin Paul Verlainen julistamaa mottoa : "Musiikki on ennen kaikkea" [ 17] . Valeri Bryusov, joka oli ensimmäisinä vuosina Balmontin vahvan vaikutuksen alaisena, kirjoitti, että Balmont rakastui kaikkiin runouden ystäviin "soinnilliseen ja melodiseen säeeseensä", että "Balmontille ei ollut vertaa säkeen taiteessa venäläinen kirjallisuus" [17] . "Olen tyyni vakuuttunut siitä, että ennen minua he eivät yleensä tienneet kirjoittaa soinnillista runoutta Venäjällä" [35] - tällainen oli runoilijan lyhyt arvio omasta panoksestaan kirjallisuuteen noina vuosina.

Ansioiden lisäksi Balmontin nykyaikaiset kriitikot löysivät hänen työssään monia puutteita. Yu. I. Aikhenvald kutsui Balmontin työtä epätasaiseksi , joka yhdessä runojen kanssa, "jotka ovat kiehtovia kokonsa musiikillisella joustavuudella ja psykologisen alueensa rikkaudella", löysivät runoilijasta "sellaisia säikeitä, jotka ovat monisanaisia ja epämiellyttävän meluisia, jopa dissonanttisia, jotka ovat kaukana runoudesta ja löytävät läpimurtoja ja aukkoja rationaalisessa, retorisessa proosassa” [88] . Dmitri Mirskyn mukaan "suurin osa hänen kirjoittamastaan voidaan turvallisesti hylätä tarpeettomina, mukaan lukien kaikki runot vuoden 1905 jälkeen, ja kaikki proosa poikkeuksetta - venäläisen kirjallisuuden laimein, mahtipontisin ja merkityksettömin" [89] . Vaikka "äänen suhteen Balmont todella ylitti kaikki venäläiset runoilijat", hän erottuu myös "venäjän kielen täydellisestä tuntemattomuudesta, mikä ilmeisesti selittyy hänen runoutensa länsimaalaisella luonteella. Hänen runonsa kuulostavat vieraalta. Parhaatkin kuulostavat käännöksiltä .

Tutkijat totesivat, että Balmontin näyttäviin verbaalisiin ja musiikillisiin konsonansseihin rakennettu runous välitti hyvin tunnelmaa ja tunnelmaa, mutta samalla piirustus, kuvien plastisuus kärsi, kuvatun kohteen ääriviivat sumusivat ja sumenivat [17] . Todettiin, että runollisten keinojen uutuus, josta Balmont oli ylpeä, oli vain suhteellista. "Balmontin säe on menneisyytemme säe, paranneltu, jalostettu, mutta pohjimmiltaan sama", kirjoitti Valeri Brjusov vuonna 1912 [17] . Julistettua "halua tottua vieraan tai menneen sivilisaation, vieraan maan henkeen" jotkut tulkitsevat vaatimuksena universaalisuudesta; uskottiin, että jälkimmäinen on seurausta "yksittäisen luovan ytimen puutteesta sielusta, eheyden puutteesta, josta monet ja monet symbolistit kärsivät" [17] . Andrei Bely puhui "hänen 'rohkeutensa' vähäpäisyydestä", "hänen 'vapautensa" rumuudesta", taipumuksesta "valehtelee pysyvästi itselleen, mistä on jo tullut totuus hänen sielulleen" [90] . Myöhemmin Vladimir Majakovski kutsui Balmontia ja Igor Severyaninia "melassinvalmistajiksi" [91] .

Innokenty Annensky Balmontista

Runoilijan uhmakkaasti narsistiset paljastukset järkyttivät kirjallisuusyhteisöä; häntä syytettiin ylimielisyydestä ja narsismista. Hänen puolestaan puolustaneiden joukossa oli yksi symbolismin ideologeista Innokenty Annensky, joka (erityisesti yhden "itsekeskisimmistä" runoista "Minä olen venäläisen hitaan puheen hienostuneisuus ...") moitti kritiikkiä puolueellisuudesta. uskoen, että se "voi näyttää loistoharhalta vain niiltä ihmisiltä, jotka eivät halua nähdä tällaista hulluuden muotoa romanttisten kaavojen banaalisuuden takana" [86] . Annensky ehdotti, että "Hra Balmontin "minä" ei ole henkilökohtainen tai kollektiivinen, vaan ennen kaikkea meidän, vain tietoinen ja Balmontin ilmaisema" [86] . ”Säe ei ole runoilijan luomus, se ei kuulu edes runoilijalle, jos niin haluat. Säe on erottamaton lyyrisesta minästä, se on sen yhteys maailmaan, sen paikka luonnossa; ehkä hänen oikeutuksensa", kriitikko selitti ja lisäsi: "Uusi säe on vahva rakkaudessaan itseään ja muita kohtaan, ja narsismi ilmestyy tässä ikään kuin korvaamaan runoilijoiden klassisen ylpeyden ansioistaan" [86] . Annensky väitti, että "minä Balmont elän esteettisen rakkauteni voiman lisäksi kahdella järjettömyydellä - eheyden järjettömyydellä ja oikeutuksen absurdilla", Annensky mainitsi esimerkkinä runon "Kaukaiset rakkaat" (Sinun päättelysi on vieras minä: "Kristus", "Antikristus", "Paholainen", "Jumala" ...), huomioimalla sisäisen polemismin läsnäolon, joka "jo sinänsä hajottaa havaintojen eheyden" [86] .

Annenskyn mukaan Balmont oli yksi ensimmäisistä venäläisessä runoudessa, joka aloitti alitajunnan pimeän maailman tutkimuksen, jonka ensimmäisen kerran viime vuosisadalla huomautti "suuri visionääri" Edgar Allan Poe [86] . Yleiseen moitteeseen Balmontia kohtaan hänen lyyrisen sankarinsa "moraalittomuudesta" Annensky huomautti: "... Balmont haluaa olla sekä rohkea että rohkea, vihata, ihailla rikollisuutta, yhdistää teloittaja uhriin...", koska " hellyys ja naisellisuus - se on hänen runoutensa perus- ja niin sanotusti määrittävä piirre. Nämä "ominaisuudet" selittivät kriitikon ja runoilijan maailmankatsomuksen "kattavuuden": "Balmontin runoudessa on kaikki mitä haluat: venäläistä perinnettä ja Baudelairea ja kiinalaista teologiaa ja Flanderin maisemaa Rodenbachin valaistuksessa ja Ribeiraa ja Upanishadit , ja Agura-Mazda , ja skotlantilainen saaga, ja kansanpsykologia, ja Nietzsche ja nietzscheanismi . Ja samaan aikaan runoilija elää aina koko sydämestään siihen, mitä hän kirjoittaa, mihin hänen runonsa on rakastunut tällä hetkellä, joka on yhtä uskoton millekään .

Luovuus 1905-1909

Balmontin työn vallankumousta edeltävä aika päättyi Liturgy of Beauty -kokoelman julkaisuun. Elemental Hymns" (1905), joiden päämotiivina olivat nykyajan haaste ja moittiminen, "ihmisten kirous", jotka runoilijan mukaan ovat luopuneet "olemisen perusperiaatteista", luonnosta ja auringosta, jotka ovat menettäneet alkuperäisen koskemattomuutensa ("Revimme, halkaisimme kaikkien alkuaineiden elävän ykseyden"; "Ihmiset ovat rakastuneet aurinkoon, on välttämätöntä palauttaa heidät aurinkoon") [26] . Balmontin runot vuosilta 1905-1907, jotka esiteltiin kahdessa Venäjällä kielletyssä kokoelmassa, "Runot" (1906) ja "Songs of the Avenger" (Pariisi, 1907), tuomitsivat "autokratian pedon", "jumalanpilkkakulttuurisen" pikkuporvariston. , ylisti "tietoisia rohkeita työntekijöitä" ja yleensä he erottuivat äärimmäisestä radikalismista [26] . Nykyajan runoilijat, kuten myöhemmin luovuuden tutkijat, tätä "poliittista ajanjaksoa" Balmontin teoksessa ei arvostettu korkealle. ”Miten valitettavalla hetkellä Balmontille tuli mieleen, että hän voisi olla yhteiskunnallisten ja poliittisten suhteiden laulaja, nyky-Venäjän siviililaulaja! .. Tietoyhdistyksen julkaisema kolmen kopeikkan kirja tekee tuskallisen vaikutuksen. Täällä ei ole penniäkään runoutta”, [92] kirjoitti Valeri Brjusov.

Näinä vuosina runoilijan teoksiin ilmestyi myös kansallisteema, joka paljasti itsensä omituisesta näkökulmasta: Balmont paljasti lukijalle "eeppisen" Venäjän, jonka legendoja ja tarinoita hän pyrki muuttamaan omalla, nykyaikaisella tavallaan. Runoilijan kiintymys slaavilaiseen antiikkiin heijastui runokokoelmassa "Evil Spells" (1906), kirjoissa "The Firebird. Pipe of a Slav" (1907) ja "Vihreä helikopterikenttä. Kissing Words (1909), jossa esiteltiin runollisesti käsiteltyjä kansanperinteen tarinoita ja tekstejä, mukaan lukien lahkolauluja, lumoavia loitsuja ja Khlystin " iloa " (jossa runoilijan näkökulmasta "kansan mieli" heijastui) [18 ] , sekä kokoelma "Calls of Antiquity", jossa on näytteitä ei-slaavilaisten kansojen "ensisijaisesta luovuudesta", rituaalista taikuutta ja papin runoutta [26] . Eepoksia ja kansantarinoita "dekadenttisesti" transponoimaan ryhtyneen runoilijan kansanperinnekokeita, jotka saivat kriitikoiden yleisesti kielteisen reaktion, pidettiin "ilmeisesti epäonnistuneina ja vääriä tyylinä, joka muistuttaa uusvenäläistä lelutyyliä" maalauksessa. ja sen ajan arkkitehtuuri. Aleksanteri Blok kirjoitti jo vuonna 1905 Balmontin runojen "liiallisesta mausteesta" [93] , Bryusov korosti, että Balmontin eeppiset sankarit ovat "naurettavia ja säälillisiä" "dekadentin takissa" [18] . Blok kirjoitti uusista runoistaan vuonna 1909: "Tämä on melkein yksinomaan naurettavaa hölynpölyä ... Parhaimmillaan se näyttää jonkinlaiselta hölynpölyltä, jossa voit suurella vaivalla saada kiinni (tai keksiä) horjuvan lyyrisen merkityksen ... on upea venäläinen runoilija Balmont, eikä uutta runoilijaa Balmontia enää ole” [23] .

Kokoelmissa ”Linnut ilmassa. Melodiset linjat "(Pietari, 1908) ja" Aikojen pyöreä tanssi. Julkisuus ”(M., 1909), kritiikki totesi teemojen, kuvien ja tekniikoiden yhtenäisyyden; Balmontia moitittiin siitä, että hän pysyi vanhojen symbolististen kanonien vankina. Niin kutsutut "balmontismit" ("aurinkoinen", "suuteleva", "rehevä" ja niin edelleen) uudessa kulttuurisessa ja sosiaalisessa ilmapiirissä aiheuttivat hämmennystä ja ärsytystä. Myöhemmin todettiin, että objektiivisesti tarkasteltuna runoilijan teos heikkeni ja se menetti merkityksensä, joka sillä oli vuosisadan alussa [12] .

Late Balmont

Balmontin työtä vuosina 1910-1914 leimasivat suurelta osin vaikutelmat lukuisista ja pitkistä matkoista - erityisesti Egyptiin ("Osiriksen maa", 1914) sekä Oseanian saarille, joissa, kuten näytti siltä, runoilija, hän löysi todella onnellisia ihmisiä, jotka eivät menettäneet välittömyyttään ja "puhtautta". Balmont suosi Oseanian kansojen suullisia perinteitä, tarinoita ja legendoja venäjäksi pitkään, erityisesti kokoelmassa "Valkoinen arkkitehti. Neljän lampun mysteeri" (1914) [26] . Näinä vuosina kritiikki kirjoitti pääasiassa hänen luovasta "auringonlaskusta"; Balmont-tyylin uutuustekijä lakkasi toimimasta, tekniikka pysyi ennallaan ja monien mielestä syntyi uudelleen postimerkiksi [18] . Kirjat The Glow of the Dawn (1912) ja Ash. Vision of a tree” (1916), mutta he totesivat myös ”ikävän yksitoikkoisuuden, letargian, banaalin kauneuden – merkki kaikista Balmontin myöhäisistä sanoituksista” [26] .

Luovuus Balmont maanpaossa sai ristiriitaisia arvosteluja. Runoilijan aikalaiset pitivät tätä ajanjaksoa dekadenttisena: "... Se Balmontin säe näyttää meille ristiriitaiselta, joka petti uudella melodisuudella", V. V. Nabokov kirjoitti hänestä [94] . Myöhemmät tutkijat totesivat, että vuoden 1917 jälkeen julkaistuissa kirjoissa Balmont osoitti myös uusia vahvoja puolia lahjakkuudestaan. ”Balmontin myöhemmät runot ovat alastomampia, yksinkertaisempia, inhimillisempiä ja helposti lähestyttävämpiä kuin mitä hän kirjoitti aiemmin. Ne koskevat useimmiten Venäjää, ja niissä näkyy selvemmin se Balmontin ”slaavilainen kultaus”, jonka Innokenty Annensky kerran mainitsi”, kirjoitti runoilija Nikolai Bannikov . Hän totesi myös, että "Balmontin erikoisuus - heittää ikään kuin satunnaisesti jonkinlaisia inspiroivia, harvoin kauniita yksittäisiä linjoja" - ilmeni emigranttien luovuudessa yhtä elävästi kuin koskaan. Kriitikot kutsuvat sellaisia runoja kuin "Dyynimännyt" ja "Venäjän kieli" "pieniksi mestariteoksiksi" [17] . Todettiin, että venäläisten symbolistien "vanhemman" sukupolven edustaja, jonka "monet hautasivat elävältä runoilijana", Balmont kuulostivat noina vuosina uudella tavalla: "Hänen runoissaan ... ei ole enää" ohimeneviä " , mutta aitoja, syviä tunteita: vihaa, katkeruutta, epätoivoa. Hänen töilleen tyypillinen oikukas "hauskaisuus" korvataan suuren yleisen onnettomuuden tunteella, utelias "kauneus" - ilmaisun ankaruudella ja selkeydellä" [60] .

Maailmankatsomuksen evoluutio

Ideologisesti ja filosofisesti katsottuna Balmontin varhaista työtä pidettiin suurelta osin toissijaisena: hänen kiinnostuksensa "veljeyden, kunnian, vapauden" ajatuksiin oli kunnianosoitus runollisen yhteisön yleiselle tunnelmalle. Hänen työnsä hallitsevia teemoja olivat kristillinen myötätunnon tunne, uskonnollisten pyhäkköjen kauneuden ihailu ("Maailmassa on vain yksi kauneus - / Rakkaus, suru, luopuminen / Ja vapaaehtoinen piina / Kristus ristiinnaulittu meidän puolestamme"). On olemassa mielipide, että ammattikääntäjäksi tullessaan Balmont joutui kääntämänsä kirjallisuuden vaikutuksen alle. Vähitellen "kristillisdemokraattiset" unelmat valoisasta tulevaisuudesta alkoivat tuntua hänestä vanhentuneilta, kristinusko menetti entisen vetovoimansa, Friedrich Nietzschen teokset, Henrik Ibsenin teokset eloisine kuvineen ("tornit", "rakennus", "nousu" korkeuksiin) löysi lämpimän vastauksen sielusta. rauha) [15] . Valeri Brjusov, jonka Balmont tapasi vuonna 1894, kirjoitti päiväkirjaansa, että Balmont "kutsui Kristusta lakeiksi, köyhien filosofiksi" [95] .

Balmont hahmotteli uuden maailmankatsomuksensa olemuksen vuonna 1895 julkaistussa esseessä "Korkeudessa":

Ei, en halua itkeä ikuisesti. Ei, haluan olla vapaa. Vapauden heikkouksista tulee olla se, joka haluaa seistä huipulla... <...> Nousta korkeuteen tarkoittaa olla itsensä yläpuolella. Kiipeäminen on uudestisyntymistä. Tiedän, ettet voi aina olla huipulla. Mutta palaan ihmisten luo, menen alas kertomaan, mitä näin yllä. Aikanaan palaan hylättyihin, ja nyt - anna minun syleillä hetkeksi yksinäisyyttä, anna minun hengittää vapaata tuulta!K. Balmont. "Korkeudessa", 1895 [96]

Balmontin runoutta alkoivat hallita "demoniset" ideat ja tunnelmat, jotka vähitellen valtasivat hänet tosielämässä. Lähestyttyään S. A. Polyakovin kanssa runoilija sai käyttöönsä huomattavia varoja ja aloitti juhlan, jossa tärkeä osa oli romanttisia "voittoja", joilla oli hieman synkkä, pakanallinen konnotaatio [15] . N. Petrovskaja, joka joutui Balmontin "loitsujen" vetovoiman alueelle, mutta jätti sen pian Bryusovin "peltojen vaikutuksen alaisena", muisteli: "... Oli välttämätöntä ... tai tulla hänen seuralaiseksi" hulluja öitä", heittäkää koko olemuksenne näihin hirvittäviin tulipaloihin terveyteen asti, tai mene hänen "mirhaa kantavien naisten" esikuntaan, seuraa nöyrästi voitonvaunujen kannoilla, puhuen yhteen ääneen vain hänestä, hengittäen vain hänen kirkkautensa suitsukkeita ja jättäen jopa tulisijansa, rakkaansa ja aviomiehensä tähän suureen tehtävään…” [97]

Brockhausin ja Efronin tietosanakirja Balmontin
"demonisista" tunnelmista Balmontin runoudessa oli ominaista nykyajan kritiikki runoilijaa kohtaan:
Kokonainen kokoelma noitia, incubus-paholaisia ja succubus-paholaisia, vampyyreja, jotka ryömivät ulos kuolleiden arkuista, hirviömäisiä, kimeerat jne. e. Kaiken tämän kunnioitettavan seuran kanssa runoilija on lähimmässä yhteydessä; usko häntä, koska hän itse on todellinen hirviö. Hän ei vain "rakastunut irstailuonsa", hän ei koostu vain "tiikerin intohimoista", "käärmeistä tunteista ja ajatuksista" - hän on suora paholaisen palvoja:

Jos jossain, maailman tuolla puolella,
joku viisas hallitsee maailmaa,
Miksi henkeni on vampyyri, joka
laulaa ja ylistää Saatanaa.

Paholaisen palvojan maku ja sympatiat ovat saatanallisimpia. Hän rakastui albatrossiin, tähän "meren ja ilman ryöstäjään", "merirosvoimpulssien häpeämättömyyteen", hän ylistää skorpionia, hän tuntee henkistä läheisyyttä Neron "poltettuun Roomaan" ... hän rakastaa punaista väriä, koska se on veren väri... [9]

Kuinka Balmont itse koki oman elämänsä noilta vuosilta, voidaan päätellä hänen kirjeenvaihdostaan Bryusovin kanssa. Yksi näiden kirjeiden jatkuvista teemoista oli julistus heidän omasta ainutlaatuisuudestaan, kohoamisesta maailman yläpuolelle [98] . Mutta runoilija tunsi myös kauhua tapahtuvasta: "Valeri, rakas, kirjoita minulle, älä jätä minua, olen niin kiusannut. Kunpa minulla olisi voimaa puhua Paholaisen voimasta, riemuitsevasta kauhusta, jonka tuon elämääni! En halua enää. Minä leikin hulluuden kanssa ja hulluus leikkii kanssani” (15. huhtikuuta 1902 päivätystä kirjeestä) [99] . Runoilija kuvaili seuraavaa tapaamistaan uuden rakastajan E. Tsvetkovskajan kanssa 26. heinäkuuta 1903 päivätyssä kirjeessä: "... Elena tuli Pietariin. Näin hänet, mutta juoksin bordelliin. Pidän bordelleista. Sitten makasin lattialla hysteerisen itsepäisyyden kohtauksessa. Sitten pakenin taas toiseen sapatin temppeliin, jossa monet neitsyet lauloivat minulle lauluja... E. tuli luokseni ja vei minut täysin järkyttyneenä Merreculeen, jossa olin useita päiviä ja öitä painajaisten ja päiväunien helvetissä, niin, että silmäni pelkäsivät katsojat…” [100] .

Matkustaminen ympäri maailmaa monin tavoin vahvisti Balmontin kristinuskon hylkäämisessä. "Kirottu olkoon valloittajat, jotka eivät säästä kiviä. En sääli silvottuja ruumiita, en sääli kuolleita. Mutta nähdä surkea kristillinen katedraali muinaisen temppelin paikalla, jossa he rukoilivat aurinkoa, mutta tietää, että se seisoo salaperäisen taiteen monumenteilla, jotka on haudattu maahan”, [101] hän kirjoitti Meksikosta Bryusoville. Uskotaan, että "runoilijan kuiluun" putoamisen ääripiste leimattiin kokoelmalla "Evil Spells": sen jälkeen hänen henkisessä kehityksessään alkoi asteittainen paluu "kirkkaaseen alkuun". Boris Zaitsev kirjoitti runoilijan maailmankuvaa kuvaillessaan: "Tietenkin itseihailua, jumalan tunteen puutetta ja pienuutta Hänen edessään, mutta jonkinlainen auringonpaiste hänessä asui, valoa ja luonnollista musikaalisuutta." Zaitsev piti runoilijaa "pakanana, mutta valon palvojana" (toisin kuin Bryusovia) ja huomautti: "... hänessä oli todellisia venäläisiä piirteitä ... ja hän itse oli koskettava (hyvinä aikoina)" [102] .

Vuosien 1917-1920 mullistukset johtivat radikaaleihin muutoksiin runoilijan maailmankuvassa. Ensimmäiset todisteet tästä ilmestyivät jo kokoelmassa "Sonnets of the Sun, Honey and Moon" (1917), jossa uusi Balmont ilmestyi lukijan eteen: "Hänessä on vielä paljon pretenteettisyys, mutta silti enemmän henkistä tasapainoa, joka sulautuu harmonisesti sonetin täydelliseen muotoon, ja pääasia on, että on selvää, ettei runoilija ole enää repeytynyt kuiluun - hän hapuilee tietä Jumalan luo" [15] . Runoilijan sisäistä uudestisyntymistä helpotti myös hänen ystävyytensä I. S. Shmelevin kanssa, joka syntyi maanpaossa. Kuten Zaitsev kirjoitti, Balmont, joka aina "pakanallisesti palvoi elämää, sen iloja ja loistoa", tunnusti ennen kuolemaansa, teki pappiin syvän vaikutuksen katumuksen vilpittömyydellä ja voimalla: hän "piteli itseään parantumattomana syntisenä, jolle ei voida antaa anteeksi". [103] .

Käännöstoiminta

Kirjeessä Shoshana Avitille 13. elokuuta 1924 Balmont kertoi: "Pystyn lukemaan vaikeuksitta kielillä - ranskaksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, italiaksi, ruotsiksi, norjaksi, puolaksi, portugaliksi, latinaksi" [104] . Balmontin kääntämän ulkomaisen kirjallisuuden ja kirjailijoiden kirjo oli erittäin laaja. Vuosina 1887-1889 hän työskenteli pääasiassa länsieurooppalaisten runoilijoiden - Heinrich Heinen , Nikolaus Lenaun , Alfred Mussetin , Sully-Prudhommen - käännöksissä . Matka Skandinavian maihin (1892) merkitsi alkua hänen uudelle intohimolleen, joka toteutui Georg Brandesin , Henrik Ibsenin ja Bjornstjerne Bjornsonin käännöksissä .

Vuosina 1893-1899 Balmont julkaisi seitsemässä painoksessa Percy Bysshe Shelleyn teoksia omassa käännöksessään johdantoartikkelin kanssa. Vuosina 1903-1905 Znanie-kumppanuus julkaisi tarkistetun ja laajennetun painoksensa kolmessa osassa. Taiteellisesti menestyneemmät ja myöhemmin oppikirjaksi tunnustetut Edgar Allan Poen käännökset julkaistiin vuonna 1895 kahdessa osassa ja sisällytettiin myöhemmin vuoden 1901 kokoelmateoksiin [9] .

Balmont käänsi yhdeksän Pedro Calderonin draamaa (ensimmäinen painos - 1900); hänen muita kuuluisia käännöksiään ovat E. T. Hoffmannin " Cat Murr " (Pietari, 1893), " Salome " ja Oscar Wilden "Balladi Readingin vankilasta" (M., 1904) [9] . Hän käänsi myös espanjalaisia runoilijoita ja näytelmäkirjailijoita - Lope de Vegaa ja Tirso de Molinaa , englantilaisia runoilijoita, proosakirjailijoita, näytelmäkirjailijoita - William Blaken , Oscar Wilden, J. G. Byronin , A. Tennysonin , J. Miltonin , C. Baudelairen runoja . Hänen käännöksensä Hornin Skandinavian kirjallisuuden historiasta (M., 1894) ja Gasparin Italian kirjallisuuden historiasta (M., 1895-1997) pidetään kirjallisuuskritiikin kannalta tärkeinä. Balmontin toimituksessa julkaistiin Gerhart Hauptmannin (1900 ja myöhemmin), Herman Zudermannin (1902-1903) teoksia, Mutherin "History of Painting" (Pietari, 1900-1904). Balmont, joka opiskeli georgiaa Georgian matkan jälkeen vuonna 1914, on kirjoittanut Shota Rustavelin runon " Knight in the Panther's Skin " käännöksen; hän itse piti sitä parhaana Euroopassa koskaan kirjoitettuna rakkausrunona ("tulesilta, joka yhdistää taivaan ja maan") [34] . Vierailtuaan Japanissa vuonna 1916 hän käänsi tankoja ja haikuja useilta japanilaisilta kirjailijoilta muinaisista nykyaikaisiin.

Kaikki Balmontin teokset eivät saaneet korkeaa arvostusta. Vakavat kriitikot arvostelivat hänen käännöksiä Ibsenistä (Ghosts, Moskova, 1894), Hauptmannista (Gannele, Uponnut kello) ja Walt Whitmanista (Ruohon versoja, 1911). Analysoidessaan Balmontin tekemiä Shelleyn käännöksiä Korney Chukovsky kutsui tuloksena syntyneitä "uusia kasvoja", puoliksi Shelleyksi, puoliksi Balmontiksi, nimeltä Shelmont [105] . Siitä huolimatta Brockhausin ja Efronin Encyclopedic Dictionary sanoo, että "se tosiasia, että runoilija on suomentanut useita kymmeniä tuhansia riimirunoja, jotka ovat yhtä monimutkaisia ja syviä kuin Shelley, voidaan kutsua saavutukseksi venäläisen runokäännöskirjallisuuden alalla. ” [9] .

M. I. Voloshinin mukaan "Balmont käänsi Shelleyn, Edgar Poen, Calderonin, Walt Witmanin, espanjalaisia kansanlauluja, meksikolaisia pyhiä kirjoja, egyptiläisiä hymnejä, polynesialaisia myyttejä, Balmont osaa kahtakymmentä kieltä, Balmont käänsi kokonaisia Oxfordin, Brysselin, Pariisin ja Madridin kirjastoja. .. Kaikki tämä ei ole totta, koska kaikkien runoilijoiden teokset olivat hänelle vain peili, jossa hän näki vain heijastuksen omasta kasvonsa eri kehyksissä, kaikista kielistä hän loi yhden, oman, ja kirjastojen harmaa pöly hänen kevyillä Arielin siivillään muuttuu perhosen siipien irisoivaksi pölyksi" [106] .

Ja todellakin, runoilija ei koskaan pyrkinyt tarkkuuteen käännöksissä: hänelle oli tärkeää välittää alkuperäisen "henki" sellaisena kuin hän sen tunsi [34] . Lisäksi hän vertasi käännöstä "heijastukseen" ja uskoi, että se voisi olla "kaunimpi ja säteilevämpi" kuin alkuperäinen:

Taiteellisen vastaavuuden antaminen käännökselle ei ole koskaan mahdoton tehtävä. Taideteos on pohjimmiltaan yksittäinen ja ainutlaatuinen. Voi antaa vain jotain, joka lähestyy enemmän tai vähemmän. Joskus annat tarkan käännöksen, mutta sielu katoaa, joskus annat ilmaisen käännöksen, mutta sielu jää. Joskus käännös on tarkka, ja sielu pysyy siinä. Mutta yleisesti ottaen runokäännös on vain kaiku, vastaus, kaiku, heijastus. Kaiku on pääsääntöisesti ääntä huonompi, kaiku toistaa vain osittain sen herättäneen äänen, mutta joskus vuorilla, luolissa, holvilinnoissa kaiku noussut laulaa huutosi seitsemän kertaa, seitsemän kertaa kaiku on kauniimpi ja vahvempi kuin ääni. Tätä tapahtuu joskus, mutta hyvin harvoin ja runokäännöksissä. Ja heijastus on vain epämääräinen heijastus kasvoista. Mutta peilin korkeilla ominaisuuksilla, kun sen asennolle ja valaistukselle löydetään suotuisat olosuhteet, peilin kauniista kasvosta tulee kauniimpi ja säteilevämpi heijastuneessa olemassaolossaan. Kaiku metsässä on yksi parhaista viehätyksistä.K. D. Balmont [35]

Balmont piti Venäjää aina erottamattomana osana slaavilaista maailmaa. "Olen slaavi ja tulen olemaan jatkossakin", [107] runoilija kirjoitti vuonna 1912. Hän tunsi erityistä rakkautta Puolaan ja käänsi paljon puolasta, erityisesti Adam Mickiewiczin , Stanisław Wyspiańskin , Zygmunt Krasinskin , Bolesław Leśmianin , Jan Kasprowiczin , Jan Lechonin teoksia , kirjoitti paljon Puolasta ja puolalaisesta runoudesta. Myöhemmin, 1920-luvulla, Balmont käänsi tšekkiläistä runoutta ( Jaroslav Vrkhlitsky , Valitut runot. Praha, 1928), bulgariaksi ("Bulgarialaisen runouden kultainen lyhde. Kansanlauluja." Sofia, 1930), serbiaksi, kroatiaksi, slovakiksi. Balmont piti Liettuaa myös slaavilaisen maailman sukulaisena: ensimmäiset hänen tekemänsä liettualaisten kansanlaulujen käännökset ovat peräisin vuodelta 1908. Hänen kääntämiinsä runoilijoihin kuuluivat Petras Babickas , Mykolas Vaitkus ja Ludas Gira ; Balmontilla oli läheinen ystävyys jälkimmäisen kanssa. Balmontin kirja Northern Lights. Runoja Liettuasta ja Venäjästä” julkaistiin vuonna 1931 Pariisissa [26] .

Vuoteen 1930 mennessä Balmont käänsi nykyvenäjäksi " Tarina Igorin kampanjasta " (Venäjä ja slaavikunta, 1930. nro 81) ja omisti työnsä professori N. K. Kulmanille [108] . Professori itse kirjoitti artikkelissa "Igorin kampanjan tarinan kohtalo", joka julkaistiin samassa "Venäjä ja slaavi" -lehden numerossa, että Balmont, joka osoittautui "lähempänä alkuperäistä kuin yksikään hänen edeltäjät", onnistui heijastamaan käännöksessään, "alkuperäisen ytimekkyyttä, jahtaamista ... välittää kaikki värit, äänet, liikkeet, joista Lay on niin rikas, sen kirkas lyriikka, eeppisten osien majesteettisuus .. . tuntea käännöksessäsi kirjailijan kansallinen ajatus maallikoista ja rakkaus isänmaata kohtaan." [60] . Balmont puhui työskentelystä Kulmanin kanssa Igorin kampanjan käännöksen parissa artikkelissa Joy. (Kirje Ranskasta)", julkaistu "Segodnya"-sanomalehdessä [109] .

Muistoja ja arvosteluja Balmontista

Kaikista muistelijoista lämpimimmät muistot K. D. Balmontista jätti M. I. Tsvetaeva , joka oli runoilijan kanssa erittäin ystävällinen. Hän kirjoitti:

Jos he antaisivat minun määritellä Balmontin yhdellä sanalla, sanoisin epäröimättä: Runoilija... En sanoisi tätä Yeseninistä, en Mandelstamista, enkä Majakovskista, Gumiljovista tai edes Blokista, koska kaikki nimetyt, siellä oli jotain muuta kuin runoilija niissä. Enemmän tai vähemmän, paremmin tai huonommin, mutta jotain muuta. Balmontissa ei ole mitään, paitsi hänessä oleva runoilija. Balmont - Runoilijan taso. Balmontissa - hänen jokaisessa eleessään, askeleessaan, sanassaan - leima - sinetti - runoilijan tähti.M. I. Tsvetaeva. [110]

"Voisin viettää iltaisin kertoen teille elävästä Balmontista, jonka omistautuneena silminnäkijänä minulla oli onni olla yhdeksäntoista vuoden ajan, Balmontista - täysin väärinymmärrettynä eikä mihinkään painettu... ja koko sieluni on täynnä kiitollisuutta" [59 ] , - hän myönsi.

Muistelmissaan Tsvetaeva oli myös kriittinen - erityisesti hän puhui Balmontin runouden "ei-venäläisyydestä": "Venäläisessä sadussa Balmont ei ole Ivan Tsarevitš, vaan ulkomainen vieras, joka hajottaa kaikki lämmön ja lämmön lahjat. meret kuninkaallisen tyttären edessä. Minulla on aina sellainen tunne, että Balmont puhuu jotakin vierasta kieltä, jota en tiedä, Balmontin kieltä” [111] . A. P. Chekhov kirjoitti saman piirteen ulkopuolisesta puolesta huomaten Balmontista, että hän "… lukee erittäin hauskasti, särkyneellä äänellä", joten "... häntä on vaikea ymmärtää" [112] .

B.K. Zaitsev vangitsi kuvan Moskovan Balmontista - eksentrinen, palvonnan pilaama, oikukas. "Mutta hän oli myös täysin erilainen ... hiljainen, jopa surullinen ... Ihailijoiden läsnäolosta huolimatta hän piti itsensä yksinkertaisena - ei teatteria" [113] , muistelija huomautti. Roman Gul puhui myös Balmontin elämän Moskovan ajanjaksosta - kuitenkin hänen omien sanojensa mukaan "hirviömäisiä asioita", lisäksi muiden ihmisten sanoista [59] . I. A. Bunin puhui kielteisesti Balmontista , joka näki runoilijassa miehen, joka "... koko pitkän elämänsä aikana ei sanonut sanaakaan yksinkertaisesti" [114] . ”Balmont oli yleensä hämmästyttävä henkilö. Mies, joka joskus ihaili monia "lapsellisuudellaan", odottamattomalla naiivilla naurullaan, joka kuitenkin oli aina jollain demonisella oveluudella, mies, jonka luonteessa ei ollut vähänkään teeskenneltyä hellyyttä, "suloisuutta" hänen kielellään, mutta ei vähän ja täysin erilaista - villi mellakka, julma julmuus, julkinen röyhkeys. Hän oli mies, joka koko elämänsä oli todella uupunut narsismista, oli päihtynyt itsestään…” [115] kirjoitti Bunin.

V. S. Yanovskyn , Andrei Sedykhin ja I. V. Odojevtsevan muistelmissa maanpaossa oleva runoilija esitettiin elävänä anakronismina. Useimmiten muistelijat kohtelivat Balmontia vain inhimillisellä myötätunnolla ja kielsivät hänen teoksillaan siirtolaiskauden taiteellista arvoa [59] . Runoilija Mihail Tsetlin huomasi pian Balmontin kuoleman jälkeen, että hänen tekemänsä ei olisi riittänyt yhdelle ihmiselämälle, vaan "pienen kansan koko kirjallisuudelle" [59] , valitti, että venäläisen uuden sukupolven runoilijat siirtolaisuus "...palvoi Blokia, löysi Annenskyn, rakasti Sologubia , luki Khodasevitšia , mutta suhtautui välinpitämättömästi Balmontiin. Hän eli hengellisessä yksinäisyydessä” [116] .

Kuten E. A. Jevtushenko kirjoitti monta vuotta myöhemmin , "... Balmontissa oli runsaasti flirttailevaa tyhjää äänikirjoitusta, "kauneutta". Runous oli kuitenkin hänen todellinen rakkautensa, ja hän palveli sitä vain - ehkä liian pappisena, itse polttamiensa suitsukkeiden juovuksissa, mutta epäitsekkäästi" [91] . ”On hyviä runoja, erinomaisia runoja, mutta ne menevät ohi, kuolevat jälkiä jättämättä. Ja on runoja, jotka vaikuttavat banaaleilta, mutta niissä on tiettyä radioaktiivisuutta, erityistä taikuutta. Nämä säkeet elävät. Nämä olivat joitain Balmontin säkeitä [51] ”, Teffi kirjoitti .

Balmont edeltäjistä ja aikalaisista

Balmont kutsui symbolistisia edeltäjiään Calderoniksi , William Blakeksi ja "erinomaisimmaksi symbolistiksi" - Edgar Allan Poeksi . Venäjällä runoilija uskoi, että "symbolismi tulee Fetistä ja Tyutchevista " [117] . Nykyajan venäläisistä symbolisteista Balmont mainitsi ensisijaisesti Vjatšeslav Ivanovin , runoilijan, joka hänen sanojensa mukaan kykenee yhdistämään "syvät filosofiset tunnelmat ja muodon poikkeuksellisen kauneuden", sekä Jurgis Baltrushaitisin , Sergei Gorodetskin [118] ja Anna Ahmatovan . , jonka hän laittoi "yhdelle askeleelle Mirra Lokhvitskajan kanssa", ja Fjodor Sologub , joka kutsui jälkimmäistä "nykyaikaisimmista kirjailijoista ja yhdeksi lahjakkaimmista runoilijoista" [117] .

Balmont puhui kriittisesti futurismista ja huomautti: "Minusta futuristinen käyminen, joka liittyy joihinkin uusiin nimiin, on sisäisen työn ilmentymä, joka etsii ulospääsyä, ja ennen kaikkea ilmentymä tuosta räikeästä, mauttomasta, mainosamerikkalaisuudesta, joka koko rikkinäinen venäläinen elämämme. » [118] . Toisessa samanaikaisessa haastattelussa runoilija puhui tästä suuntauksesta vielä terävämmin:

Se, mitä tiedän futuristisesta kirjallisuudesta, on niin lukutaidottomia, että futurismista on mahdotonta puhua kirjallisena liikkeenä. En ottanut mitään irti venäläisestä futurismista: se sisältää surkeita yrityksiä, tasaisia ja ylimielisiä puheita ja lakkaamattomia skandaaleja. Italiassa futurismi on maltillista, koska siellä täydellisyyden leima on asetettu kaikkiin taiteen suuntauksiin... Venäläiset futuristit "apina" italialaisen futurismin kanssa. Venäjän kieli kehittyy edelleen, eikä se ole vielä valmis. Elämme parhaillaan käännekohtaa. Futurismi on kiinnostavaa vain yhdeltä kannalta. Hän on elävä tiedottaja siitä, mitä silmiemme edessä tapahtuu.K. Balmont "Vilna Courier" -sanomalehden haastattelussa, 1914 [117]

Puhuessaan venäläisistä klassikoista runoilija mainitsi ensinnäkin F. M. Dostojevskin , ainoan venäläisen kirjailijan, sekä A. S. Pushkinin ja A. A. Fetin, joilla oli vahva vaikutus häneen. "Totta, viime aikoina olen siirtynyt hänestä pois: minulle, joka uskon aurinkoiseen harmoniaan, hänen synkät tunnelmansa ovat tulleet vieraiksi", hän sanoi vuonna 1914. Balmont tapasi henkilökohtaisesti Leo Tolstoin ; "Se on kuin sanoinkuvaamaton tunnustus", hän kuvaili vaikutelmiaan tapaamisesta tällä tavalla. Kuitenkin "En pidä Tolstoista kirjailijana, ja rakastan häntä vielä vähemmän filosofina", hän sanoi jo vuonna 1914. Häntä hengeltään lähimpänä olevista klassikkokirjailijoista Balmont nimesi Gogolin ja Turgenevin ; Boris Zaitsev [117] [118] totesi nykyaikaisten kaunokirjailijoiden keskuudessa kirjailijana "hienotunnelmaisena" .

Balmont ja Mirra Lokhvitskaya

Venäjällä Balmontilla oli ennen muuttoaan kaksi todella läheistä ihmistä. Runoilija kirjoitti yhdestä heistä, V. Ya. Bryusovista [~ 8][119], "ainoana henkilönä, jota hän tarvitsi" Venäjällä Kirjoitin hänelle usein ja odotin kärsimättömänä hänen kirjeitään”, [120] todisti E. A. Andreeva-Balmont. Balmontin saapuminen Moskovaan päättyi kiistaan. Andreeva selitti asiaa muistelmissaan: "Minulla on syytä uskoa, että Bryusov oli mustasukkainen vaimolleen Ioanna Matvejevnalle Balmontista, joka oli hänen kiehtonutsa, mutta ei ainakaan halunnut piilottaa innostustaan. joko vaimoltaan tai mieheltä... Mutta en osaa sanoa." Oli kuitenkin syytä uskoa, että toisesta naisesta, jota Balmontin toinen vaimo ei halunnut edes mainita muistelmissaan, tuli kompastuskivi näiden kahden runoilijan väliseen suhteeseen [15] .

1890-luvun lopulla Mirra Lokhvitskajasta tuli Balmontin toinen läheinen ystävä . Heidän henkilökohtaisen suhteensa yksityiskohdat ovat dokumentoimattomia: ainoa säilynyt lähde on kahden runoilijan oma runollinen tunnustus, joka julkaistiin lähes vuosikymmenen kestäneen avoimen tai piilotetun dialogin aikana. Balmont ja Lokhvitskaya tapasivat oletettavasti vuonna 1895 Krimillä. Lokhvitskaya, naimisissa oleva nainen, jolla oli lapsia ja tuolloin Balmontia tunnetumpi runoilija, aloitti ensimmäisenä runollisen vuoropuhelun, joka vähitellen kehittyi myrskyiseksi "jaeromaaniksi". Suoran omistautumisen lisäksi tutkijat löysivät myöhemmin monia "puolikkaita" runoja, joiden merkitys tuli selväksi vasta verrattaessa (Balmont: "... Aurinko tekee tylsän polkunsa. Jokin estää sydäntä hengittämästä ..." - Lokhvitskaya : "Talviaurinko on tehnyt hopeisen polun. Onnellinen - kuka voi levätä suloisella rinnalla ... "ja niin edelleen) [15] .

Kolmen vuoden kuluttua Lokhvitskaya alkoi tietoisesti viimeistellä platonista romaania ymmärtäen, että sille ei todellisuudessa voinut olla jatkoa. Hänen puoleltaan runo ”Sarkofagissa” (Annabelle Leen hengessä) muodostui eräänlaiseksi katkon merkkiksi: ”Näin unta, että nukuimme sarkofagissa, / Kuuntelemassa kuinka surffaus lyö aaltoa kivillä . / Ja nimemme paloivat upeassa viisaassa / Kaksi tähteä sulautuivat yhdeksi"). Balmont kirjoitti useita vastauksia tähän runoon, erityisesti yhteen kuuluisimmista, "Inseparable" ("...Jäätyneet ruumiit, elimme kirouksen tietoisuudessa, / Mitä haudassa - haudassa! - olemme alhaisessa syleilyasento…”) [15 ] .

Kuten T. Aleksandrova totesi, Lokhvitskaja "valitsin 1800-luvun miehen: valitsi velvollisuuden, omantunnon, vastuun Jumalan edessä"; Balmont teki 1900-luvun valinnan: "kasvavien tarpeiden täydellisin tyydytys." Hänen jaevetomuksensa eivät lakanneet, mutta heidän avoimet tunnustukset vaihtuivat nyt uhkauksille. Lokhvitskajan terveydentila huononi, sydänongelmia ilmaantui [~ 9] , hän jatkoi Balmontin uusiin runoihin vastaamista "tuskallisen pysyvyyden". Tämä vahva, mutta samalla tuhoisa yhteys, joka syöksyi molemmat runoilijat syvään henkilökohtaiseen kriisiin, päättyi Lokhvitskajan varhaiseen kuolemaan vuonna 1905. Hänen kirjallinen romanssinsa Balmontin kanssa pysyi yhtenä venäläisen kirjallisen elämän salaperäisimmistä ilmiöistä 1900-luvun alussa [15] . Runoilija ihaili monien vuosien ajan varhain kuolleen rakkaan runollista lahjakkuutta ja kertoi Anna Akhmatovalle, että ennen hänen tapaamistaan hän tunsi vain kaksi runoilijaa: Sapphon ja Mirra Lokhvitskajan [51] .

Balmont ja Maxim Gorky

Runoilijan kirjeenvaihto Gorkin kanssa tapahtui 10. syyskuuta 1896 , jolloin Nizhny Novgorod Leaflet -lehden julkaiseman "Fugitive Notes" -syklin feuilletonissa puhuttiin ensimmäistä kertaa Balmontin runoista. Piirtämällä kokoelman "In the Boundless" kirjoittajan ja Zinaida Gippiuksen ("Beyond") välillä kirjailija ironisesti neuvoi molempia menemään "rajan yli, kirkkaan äärettömyyden kuiluun" [121] . Vähitellen Gorkin mielipide runoilijasta alkoi muuttua: hän piti sellaisista runoista kuin "The Smith", "Albatross", "Muistoja illasta Amsterdamissa" [17] . Gorki jätti runoilijasta toisen arvostelun samassa sanomalehdessä 14. marraskuuta 1900 [122] [123] . Runot "The Witch", "Kevät" ja "Roadside Herbs" puolestaan " Life "-lehdessä (1900) Balmont julkaisi Gorkille omistautuneena [124] .

Balmont ja Maeterlinck
Moskovan taideteatteri tilasi Balmontin neuvottelemaan Maurice Maeterlinckin kanssa hänen Blue Bird - lavastukseensa . Runoilija kertoi Teffille tästä jaksosta näin:
Hän ei päästänyt minua sisään pitkään aikaan, ja palvelija juoksi luotani hänen luokseen ja katosi jonnekin talon syvyyteen. Lopulta palvelija päästi minut johonkin kymmenenteen huoneeseen, täysin tyhjään. Lihava koira istui tuolilla. Maeterlinck seisoi hänen vieressään. Esitin Taideteatterin ehdotuksen. Maeterlinck oli hiljaa. toistin. Hän jatkoi hiljaa. Sitten koira haukkui ja minä lähdin [51] .

Toffee. Muistoja.

Gorky ja Balmont tapasivat ensimmäisen kerran syksyllä 1901 Jaltassa . Yhdessä Tšehovin kanssa he matkustivat Gaspraan tapaamaan siellä asunutta Leo Tolstoita . "Tapasin Balmontin. Tämä neurasteenikko on pirullisen mielenkiintoinen ja lahjakas!..” [17] , Gorki kertoi yhdessä kirjeessään. Gorki tunnusti Balmontin siitä tosiasiasta, että hän, kuten hän uskoi, "kiroi, levitti halveksunnan myrkkyä ... kiihkoilevan, päämäärättömän elämän, täynnä pelkuruutta ja valheita, peitettynä haalistuneilla sanoilla, puolikuolleiden ihmisten tylsän elämän". [125] . Balmont puolestaan arvosti kirjailijaa siitä, että hän oli "täysin vahva persoonallisuus, ... laululintu, ei muste sielu" [125] . 1900-luvun alussa Gorki ryhtyi omien sanojensa mukaan asettamaan runoilijan "demokraattisella tavalla" [126] . Hän houkutteli Balmontin osallistumaan Znanie-kustantamoon, puolusti runoilijaa, kun lehdistö alkoi pilkata hänen vallankumouksellisia harrastuksiaan, yhteistyötä bolshevikkien julkaisujen kanssa [124] . Balmont, joka joksikin aikaa myöntyi "viritykseen", myönsi vuonna 1901: "Olin kanssasi vilpitön koko ajan, mutta liian usein epätäydellinen. Kuinka vaikeaa minun onkaan vapauttaa itseni kerralla - sekä valheesta että pimeydestä ja taipumuksestani hulluutta, liiallista hulluutta kohtaan" [127] . Gorkin ja Balmontin välillä ei ollut todellista lähentymistä [124] [128] . Vähitellen Gorky puhui yhä kriittisemmin Balmontin työstä uskoen, että viimeksi mainitun runoudessa kaikki on suunnattu sonoriteettiin sosiaalisten motiivien kustannuksella: "Mikä on Balmont? Tämä kellotapuli on korkea ja kuviollinen, ja kellot siinä ovat kaikki pieniä... Eikö olisi aika soittaa isoja? Kirjoittaja piti Balmontia kielen mestarina, joten hän teki varauksen: "Tietenkin suuri runoilija, mutta häntä huumaavien sanojen orja" [17] .

Lopullinen tauko Gorkin ja Balmontin välillä tapahtui runoilijan lähdön jälkeen Ranskaan vuonna 1920. Tämän vuosikymmenen loppuun mennessä runoilijan Neuvosto-Venäjän oikeuksien ja vapauksien loukkaamiseen liittyvien irtisanomisten pääpaatos osoittautui kohdistuvan Gorkiin. Maahanmuuttajalehdissä Vozrozhdenie [129] , Segodnya [130] ja For Freedom! [131] Balmontin artikkeli julkaistiin "Piefisti Peshkov. Pseudonyymellä: Gorki" kirjoittajaa kohtaan terävällä kritiikillä. Runoilija lopetti runollisen "Avoimen kirjeen Gorkille" ("Heitit kiven alkuperäiskansojen kasvoihin. / Petollisen rikollinen kätesi / Laskee oman syntisi talonpojan harteille...") runoilija päätti kysymys: "... Ja kumpi on vahvempi sinussa: sokea mies vai pelkkä valehtelija? » [132] Gorki puolestaan esitti vakavia syytöksiä Balmontia vastaan, joka hänen mukaansa kirjoitti huonoja pseudovallankumouksellisia runoja "Hammer and Sirppi" [~ 10] yksinomaan saadakseen, julisti itsensä viholliseksi Bolshevismi ja salli itselleen "kiireet" lausunnot, joilla, kuten kirjoittaja uskoi, oli kohtalokas vaikutus monien venäläisten runoilijoiden kohtaloon, jotka turhaan toivoivat noina aikoina saavansa luvan lähteä: heidän joukossaan oli nimi Bely, Blok [133] , Sologub [132] . Eilen kiihkeässä Gorky puhui Balmontista tyhmänä ihmisenä ja alkoholismin vuoksi ei aivan normaalina. ”Runoilijana hän on kirjoittanut yhden, todella kauniin runokirjan ”Meistä tulee kuin aurinko”. Kaikki muu hänen kanssaan on erittäin taitavaa ja musikaalista sanaleikkiä, ei mitään muuta” [134] .

Balmont ja I. S. Shmelev

Vuoden 1926 lopulla K. D. Balmont, monille odottamatta, tuli läheiseksi I. S. Shmeleviin , ja tämä ystävyys kesti hänen kuolemaansa saakka. Ennen vallankumousta he kuuluivat vastakkaisiin kirjallisiin leireihin (vastaavasti "dekadenttisiin" ja "realistisiin") ja heillä ei näyttänyt olevan mitään yhteistä keskenään, mutta muuttoliikkeessä he alkoivat melkein välittömästi, protesteissaan ja julkisissa toimissaan toimia. yhtenäisenä rintamana.

Heidän välillään oli myös erimielisyyksiä. Joten Shmelev ei hyväksynyt Balmontin " kosmopolitismia ". "Voi, Konstantin Dmitrievich, loppujen lopuksi teillä on liettualaisia ja suomalaisia ja meksikolaisia. Se olisi ainakin yksi venäläinen kirja ... ”, hän sanoi juhlissa. Balmont muisteli, että hän vastasi tähän, että hän näytti hänelle huoneessa makaavia venäläisiä kirjoja, mutta tällä oli hyvin vähän vaikutusta Shmeleviin. ”Hän on järkyttynyt siitä, että olen monikielinen ja rakastava. Hän haluaisi minun rakastavan vain Venäjää”, [135] valitti runoilija. Balmont puolestaan väitteli Shmelevin kanssa useammin kuin kerran, erityisesti Ivan Iljinin artikkelista nykytaiteen kriisistä [136] ("Hän ilmeisesti tietää vähän runoudesta ja musiikista, jos… hän sanoo niin mahdottomia sanoja erinomaisesta työstä". nero ja valistunut Skrjabin , puhdas venäläinen ja korkeasti valistunut Vjatšeslav Ivanov, säteilevä Stravinski , klassisen puhdas Prokofjev ..." [60] .

Kahden näennäisesti täysin erilaisen ihmisen vahva henkinen liitto selittyy monella tapaa siirtolaisvuosien aikana tapahtuneilla perustavanlaatuisilla muutoksilla Balmontin maailmankuvassa; runoilija kääntyi kristillisten arvojen puoleen, jotka hän hylkäsi useiden vuosien ajan. Vuonna 1930 runoilija kirjoitti:

Kun vuonna 1920 pakenin järkyttyneen Moskovan saatanallista kauhua... vanha hyvä ystäväni ja joskus ystäväni ja joskus jopa ystäväni Ivan Aleksejevitš Bunin tuli luokseni hyvällä sanalla... ja muuten toi minulle "Ehtymätön malja" Shmelev. Tiesin hämärästi Shmeljovin nimen, tiesin hänen olevan lahjakas - enkä sen enempää. Avasin tämän tarinan. "Jotain Turgeneviä", sanoin. "Lue se", Bunin sanoi salaperäisellä äänellä. Kyllä, olen lukenut tämän tarinan. Luin sen eri aikoina, kolme ja neljä kertaa. […] Luen sitä nyt hollanniksi. Tätä tulipaloa ei voida sammuttaa millään esteellä. Tämä valo murtuu hallitsemattomasti.K. Balmont, "Tänään", 1930 [137]

Balmont tuki kiihkeästi Shmeleviä, joka toisinaan osoittautui lähes kirjallisten juonittelujen uhriksi, ja tällä perusteella hän riiteli Latest News -lehden toimittajien kanssa , jotka julkaisivat Georgi Ivanovin artikkelin , joka väheksyi romaanin Love Story. Puolustaessaan Shmeljovia Balmont kirjoitti, että hänellä "kaikista nykyvenäläisistä kirjailijoista on rikkain ja omaperäisin venäjän kieli"; hänen "The ehtymätön malja" on "vertainen Turgenevin, Tolstoin ja Dostojevskin parhaiden tarinoiden kanssa", ja sitä arvostetaan - ennen kaikkea maissa, jotka "tottuvat kunnioittamaan taiteellista lahjakkuutta ja henkistä puhtautta" [60] .

Runoilijan vaikeana 1930-luvulla ystävyys Shmelevin kanssa pysyi hänen päätukena. "Ystävä, jos et olisi sinua, ei olisi kirkkain ja hellä tunne elämässäni viimeisen 8-9 vuoden aikana, ei olisi uskollisinta ja vahvinta henkistä tukea ja tukea, tuntia, jolloin kiusattu sielu oli valmis murtumaan... " [60] ", Balmont kirjoitti 1. lokakuuta 1933.

Teoksia (valittu)

Runokokoelmat

1890-1917

"Runojen kokoelma" (Jaroslavl, 1890)
" Pohjoisen taivaan alla " (elegiat, säkeet, sonetit)" (Pietari, 1894)
" Avaruudessa " (M., 1895 ja 1896)
" Hiljaisuus. Lyyriset runot "(Pietari, 1898)
Palavat rakennukset. Sanoitukset modernista sielusta "(M., 1900)
" Meistä tulee kuin aurinko. Symbolien kirja "(M., 1903)
" Vain rakkaus. Semitsvetnik "(M .: "Vulture", 1903)
" Kauneuden liturgia. Elemental hymns " (M.: "Vulture", 1905)
" Satuja (lastenlauluja)" (M.: Grif, 1905)
"Kootut runot" M., 1905; 2. painos M., 1908.
" Evil Spells (Book of Spells)" (M .: "Golden Fleece", 1906)
"Runot" (1906)
"The Firebird (Svirel Slav) " (M.: "Skorpioni", 1907)
"Kauneuden liturgia (alkulaulut)" (1907)
"Songs of the Avenger" (1907)
"Kolme kukoistusaikaa (nuoruuden ja kauneuden teatteri)" (1907)
"Vain rakkaus". 2. painos (1908)
"Aikojen pyöreä tanssi (All-glasnost)" (M., 1909) [~ 11]
"Binds in the Air (Sung Lines)" (1908)
"Vihreä puutarha (suudelmat sanat)" (Pietari: "Ruusunmarja", 1909)
"Linkit. Valitut runot. 1890-1912" (M.: Skorpioni, 1913)
"Valkoinen arkkitehti (Neljän lampun mysteeri)" (1914)
"Tuhka (näky puusta)" (M.: toim. Nekrasov, 1916)
"Auringon, hunajan ja kuun sonetit" (1917; Berliini, 1921)
"Sanoituskokoelma" (kirjat 1-2, 4-6. M., 1917-1918)

1920-1937

"Ring" (M., 1920)
"Seitsemän runoa" (M.: "Zadruga", 1920)
Valitut runot (New York, 1920)
"Aurinkolanka. Izbornik" (1890-1918) (M.: toim. Sabashnikovs, 1921)
"Gamayun" (Tukholma: "Northern Lights", 1921)
"Lahja maalle" (Pariisi: "Venäjän maa", 1921)
"Bright Hour" (Pariisi, 1921)
"Laulu toimivasta vasarasta" (M., 1922)
"Vihreä" (Pariisi, 1922)
"Uuden sirpin alla" (Berlin: The Word, 1923)
"Mine - to Her (Venäjä)" (Praha: "Flame", 1924)
"Eritetty etäisyys (runo Venäjästä)" (Belgrad, 1929)
"Sielujen osallisuus" (1930)
"Revontulet (runot Liettuasta ja Venäjästä)" (Pariisi, 1931)
"Sininen hevosenkenkä (runoja Siperiasta)" (1937)
"Valopalvelu" (Harbin, 1937)

Artikkeli- ja esseekokoelmat

"Mountain Peaks" (M., 1904; ensimmäinen kirja)
"Antiikin kutsuja. Muinaisten hymnejä, lauluja ja suunnitelmia” (Pietari: Pantheon, [1909]; Berliini, 1923)
"Snake Flowers" ("Travel Letters from Mexico", Moskova: Scorpion, 1910)
"Sea Glow" (1910)
"Dawn Glow" (1912)
"Osiriksen reuna". Egyptin esseitä. (M., 1914. - 324 s.)
Runous on kuin taikuutta. (M.: Scorpion, 1915)
"Kevyt ääni luonnossa ja Skrjabinin kevyt sinfonia" (1917)
"Missä taloni on?" (Pariisi, 1924)

Käännökset Balmontin teoksista vieraille kielille

Gamelan (Gamelang) - Doa Penyairissa. Antologi Puisi sempena Ohjelma Bicara Karya ja Baca Puisi eSastera.Com. Kota Bharu, 2005, s. 32 (kääntäjä Victor Pogadaev malaijiksi).

Muisti

Vuonna 1998 Shuyassa , taloon (Sadovaya St., 15), jossa K. D. Balmont asui vuosina 1876-1884, ja koulun nro 2 rakennukseen, jossa hän opiskeli, asennettiin muistolaatat [138] [139] .
Vuodesta 2007 lähtien Shuyan kirjallisuus- ja paikallishistoriallinen museo on nimetty Konstantin Balmontin mukaan . Perinteisen näyttelyn lisäksi, joka paljastaa runoilijan kotimaan - Shuya -maan historian, museo heijastelee Balmontin kohtaloa, luovuutta ja perintöä [140] .

12. toukokuuta 2011 Vilnassa ( Liettua ) paljastettiin Konstantin Balmontin [141] muistomerkki .
29. marraskuuta 2013 paljastettiin Balmontin muistolaatta Moskovassa osoitteessa: Bolshoy Nikolopeskovsky lane , rakennus 15, rakennus 1 (talossa, jossa hän asui viimeiset viisi vuotta ennen ulkomaille lähtöä). Arkkitehti: M. Corsi, kuvanveistäjä: A. Taratynov. Taulun kohokuvio on tehty Valentin Serovin muotokuvan mukaan vuonna 1905.
Krasnogorskin kaupungissa lähellä Moskovaa ( Opalikhan mikropiiri ) yksi kaduista on nimeltään Balmont [142] .
Moskovaan perustettiin elokuussa 2015 K. D. Balmontin mukaan nimetty julkisten, kulttuuristen ja koulutusaloitteiden säätiö. Säätiön päätehtäviin kuuluu venäläisen kulttuurin merkittävien henkilöiden perinnön popularisointi, mukaan lukien ansaitsemattomasti unohdetut. Säätiön avustuksella julkaistiin kirja Balmontin ja Lokhvitskajan rakkaudesta ja toistensa käänteisestä luovuudesta "Lentävillä sieluilla on kaksoislento ...: Runollinen nimenhuuto" (Koonnut ja esipuhe T. L. Alexandrova. - M .: Vesimies, 2015. - 336 s.). Säätiö valmisteli vuosipäiväohjelmaa Balmontin 150-vuotisjuhlaksi vuonna 2017, järjesti kirjallisia iltoja ja kilpailuja (erityisesti 15. kesäkuuta 2016 Moskovan työ- ja sosiaaliturvaministeriön tuella, kilpailu " Balmont Readings" pidettiin), työskentelee projektin parissa runoilijan museon luomiseksi [143] [144] .
Laulaja Anna Veskin ohjelmistoon kuuluu sävellys "Lupaan sinulle puutarhat" Konstantin Balmontin säkeisiin (musiikki D. Magazanik , äänitetty 1984) [145] .
Vuonna 2017 Venäjän keskuspankki laski liikkeeseen 2 ruplan arvoisen hopearahan, joka on omistettu Balmontin syntymän 150-vuotispäivälle.
Vuonna 2019 Shuyassa avattiin ensimmäinen venäläinen monumentti Konstantin Balmontille . Veistoksen kirjoittaja on Shuyasta kotoisin oleva Igor Vladimirovich Bychkov [146] .

Katso myös

Muistiinpanot

Kommentit

↑ Balmont mursi jalkansa ja sen jälkeen ontui koko ikänsä.
↑ Heidän suhteensa historia voidaan lukea A. A. Ninovin dokumentaarisesta kerronnasta "Niin runoilijat elivät ...".
↑ Tekstin pääkirjoitus (uudistuksen jälkeisellä oikeinkirjoituksella): K. Balmont. "Tsaarimme" // Kostajan lauluja . - Imprimeur Gnatovsky, Paris, 1907, s. 9.
↑ Toisessa niistä puhui Balmontin vastustajien puolesta silloin tuntematon Vladimir Majakovski , joka luki "Hiljaa, hiljaa, poista vaatteet muinaisista epäjumalista ..." kääntäen tekstin omaa kirjoittajaansa vastaan. Balmont vastasi omilla runoillaan, että runoilijalla ei voi olla vihollisia, koska hän on vihollisuuden yläpuolella ja "ei tiedä mitä halveksuminen on".
↑ Anna Nikolaevna Ivanova (1877-1937) - Balmontin kaukainen sukulainen, 1910-luvulla - hänen rakastajansa. Kuollut Pariisissa.
↑ Neuvostolehdistössä tämä vetoomus julistettiin väärennökseksi.
↑ Jonkin aikaa myöhemmin seurannut Rollandin vastaus ("Romain Rolland ja Neuvosto-Venäjä. Vastaus Konstantin Balmontille ja Ivan Buninille", "Eurooppa" 15. helmikuuta 1928) raivostutti Balmontin entisestään, ja hän kääntyi Rollandin puoleen uudella painetulla viestillä. L' Avenirissa 16. maaliskuuta 1928.
↑ . T. Aleksandrova huomautti, että "yleensä Balmontin tällaisiin tunnustuksiin tulee suhtautua varoen. Hänelle joka kerta kun oli vain henkilö, jolle hän puhui, muu maailma vetäytyi taustalle ... "
↑ T. Aleksandrova uskoi, että Bryusov oli mustasukkainen Balmontista Lokhvitskajan takia, ja "ottaen huomioon Bryusovin okkulttiset harrastukset", hän ilmaisi epäilyksensä, että "se ei olisi voinut tulla ilman käytännön taikuutta", koska myös Balmontin elämässä alkoi sarja vastoinkäymisiä: kuolleen lapsen syntymä, runsas juoma ja niin edelleen.
↑ "Työvasaran laulu", 1922
↑ Ensimmäiset kymmenen kokoelmaa sisältyivät "K. Balmontin runokokoelmaan" (1904-1914, toim. "Skorpioni").

Lähteet

↑ I. F. Masanov Venäläisten kirjailijoiden, tiedemiesten ja julkisuuden henkilöiden salanimien sanakirja: 4 nidettä. - M .: All Unionin kirjakamari, 1956-1960.
↑ Lyhyt kirjallinen tietosanakirja - M . : Neuvostoliiton tietosanakirja , 1962.
↑ 1 2 Nyt - Shuiskin alue , Ivanovon alue , Venäjä .
↑ Saksan kansalliskirjasto , Berliinin osavaltion kirjasto , Baijerin osavaltion kirjasto , Itävallan kansalliskirjaston tietue #11865215X // General Regulatory Control (GND) - 2012-2016.
↑ Sergei Prokofjev kirjoitti päiväkirjaansa elokuussa 1917: "Muuten, Balmont sanoi, että hänen sukunimensä painon tulisi olla viimeisellä tavulla, ei ensimmäisellä, kuten monet tekevät, myös minä tähän asti."
↑ Gramota.ru . - "Ja lisää Balmont-nimen aksentista. Marina Tsvetaeva teki täysin oikeudenmukaisen huomautuksen runoilijan sukunimen väärästä ääntämisestä: "Pyydän lukijaa kantajan mukaan lausumaan aksentilla lopussa" - Balmont. Haettu 31. elokuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 18. elokuuta 2011. (määrätön)
↑ Balmont itse antoi seuraavat selitykset stressistä: "Isäni lausui sukunimemme - Balmont, aloin lausua sen yhden naisen mielijohteesta - Balmont. Aivan oikein, mielestäni ensimmäinen. Varsinkin kun tämä sukunimi on Liettua. Isoisäni kutsuttiin myöhemmin Balmutiksi, sukunimi asiakirjoissa muuttuu ", runoilija kirjoitti 30. kesäkuuta 1937 V.V. Obolyaninov. Katso Konstantin Balmont. Suosikit. - M.: Neuvosto-Venäjä, 1989, s. 7
↑ 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 M. Stakhova. Konstantin Balmont (Hopeaajan runoilijoiden kohtalo) (pääsemätön linkki) . www.litera.ru Haettu 1. kesäkuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 9. kesäkuuta 2011. (määrätön)
↑ 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 S. A. Vengerov . Balmont, Konstantin Dmitrievich // Encyclopedic Dictionary of Brockhaus and Efron : 86 osassa (82 osaa ja 4 lisäosaa). - Pietari. , 1890-1907.
↑ Nimitystietokanta - Nobelprize.org . Haettu 3. huhtikuuta 2018. Arkistoitu alkuperäisestä 12. kesäkuuta 2018. (määrätön)
↑ Mikä sana "siis" on sana? . russkiiyazyk.ru . Käyttöönottopäivä: 20.4.2022. (määrätön)
↑ 1 2 3 4 5 Balmont, Konstantin Dmitrievich . www.silverage.ru Haettu 1. kesäkuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 15. syyskuuta 2011. (määrätön)
↑ 1 2 3 4 Nagorsky A.V. Hienoja ihmisiä - Konstantin Balmont . infa.kharkov.ua. Käyttöpäivä: 29. tammikuuta 2011. Arkistoitu alkuperäisestä 18. elokuuta 2011. (määrätön)
↑ K. D. Balmont . Aamunkoitteessa. // Tänään: sanomalehti. – Riika. - 1929, 29. syyskuuta.
↑ 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 Aleksandrova T. L. Konstantin Balmont (pääsemätön linkki) . Portaali "Word". Käyttöpäivä: 13. elokuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 23. elokuuta 2011. (määrätön)
↑ 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 28 29 30 31 32 G./Makogonenko K.ed. Käännökset. Artikkelit / Comp. D. G. Makogonenko. — M.: Pravda, 1990. — ISBM 5-253-00115-8.
↑ 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 35 3 4 4 3 3 4 3 4 3 _ _ _ _ _ _ _ 50 Nikolai Bannikov. Balmontin elämä ja runous . "lastenkirjallisuus". Balmont K. D. Solar lanka: runoja, esseitä (1989). Haettu 1. kesäkuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 18. elokuuta 2011. (määrätön)
↑ 1 2 3 4 5 6 7 8 Vadim Polonsky. K. D. Balmont tietosanakirjassa "Circumnavigation" . www.krugosvet.ru Haettu 1. kesäkuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 18. elokuuta 2011. (määrätön)
↑ K. Balmont. Vallankumouksellista tai ei. M., 1918. S. 9.
↑ Balmont K. D. Aamunkoitteessa. - kirjassa. Balmont K.D. Omaelämäkerrallinen proosa. M., 2001, S. 570.
↑ 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Lev Ozerov. Konstantin Balmont ja hänen runous (pääsemätön linkki) . www.litera.ru Käyttöpäivä: 1. heinäkuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 9. kesäkuuta 2011. (määrätön)
↑ Balmont K. D. Olenko vallankumouksellinen vai en. — Omaelämäkerrallinen proosa. S. 452.
↑ 1 2 3 4 5 6 7 E. Simonova, V. Jumala. "Olen kaikkia enkä ketään varten..." (pääsemätön linkki) . Ilta Tšeljabinsk. Haettu 1. kesäkuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 24. marraskuuta 2011. (määrätön)
↑ K. D. Balmont. "Aamunkoitteessa". - Omaelämäkerrallinen proosa. S. 572.
↑ 1 2 3 K. Balmont. Omaelämäkerrallinen kirje päivätty 17/V. 1903 // S. A. Vengerov. Venäläisten kirjailijoiden ja tutkijoiden kriittinen ja elämäkertainen sanakirja. T. 6. Pietari, 1904
↑ 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 K. M. Azadovsky. K. D. Balmont. Elämäkertainen muistiinpano . Lähde: Russian Writers. Biobibliografinen sanakirja. Osa 1. A--L. Toimittanut P. A. Nikolaev. (1990). Haettu 1. kesäkuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 18. elokuuta 2011. (määrätön)
↑ Moskovan yliopiston runous . www.poesis.ru Haettu 1. kesäkuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 18. elokuuta 2011. (määrätön)
↑ Keisarillinen Moskovan yliopisto, 2010 , s. 49.
↑ 1 2 Moskovan yliopiston venäläisen kirjallisuuden ystävien seuran jäsenten sanakirja, 1811-1911. - M .: Painettu A. Snegireva, 1911. - S. 21-22 Arkistokopio päivätty 31. maaliskuuta 2022 Wayback Machinessa .
↑ Venäjän aamu. 1911 - 23. joulukuuta.
↑ Vengerov S. A. Balmont, Konstantin Dmitrievich // Encyclopedic Dictionary of Brockhaus and Efron : 86 osassa (82 osaa ja 4 lisäosaa). - Pietari. , 1890-1907.
↑ Balmont Konstantin Dmitrievich . Jaroslavlin yliopiston verkkosivusto. Haettu 1. kesäkuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 18. elokuuta 2011. (määrätön)
↑ Balmont Konstantin Dmitrievich . www.russianculture.ru Haettu 13. elokuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 10. syyskuuta 2011. (määrätön)
↑ 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Balmont Konstantin Dmitrievich (pääsemätön linkki) . 1900-luvun venäläiset kirjailijat. Bibliografinen sanakirja. T. 2. M .: Koulutus. 1998, s. 131. Haettu 1. heinäkuuta 2010. Arkistoitu 16. joulukuuta 2007. (määrätön)
↑ 1 2 3 4 5 6 Prashkevich G.M. Konstantin Dmitrievich Balmont // Venäjän tunnetuimmat runoilijat. - M .: Veche, 2003. - S. 121-129. — 478 s.
↑ Korolenko V. G. - Valitut kirjaimet. T. 3. M., 1936. s. 68.
↑ Näkevät silmät. K. D. Balmontin muistosivuja. "Viimeiset uutiset". Revel, 1922, 17. maaliskuuta.
↑ Bely, A. "Kahden kierroksen välissä". - Moskova: kaunokirjallisuus, 1990. - S. insertti. – 670 s. — (Kirjalliset muistelmat). - 200 000 kappaletta.
↑ Bogomolov N. A. Perintömme . Symbolistinen Moskova ranskalaisen runoilijan silmin 113 (2004, nro 70). - Kuvan alla kuvateksti. Haettu 7. joulukuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 12. toukokuuta 2010. (määrätön)
↑ Balmont K. D. - Aamunkoitteessa. Omaelämäkerrallinen proosa. S. 573.
↑ Balmont K. D. Aamunkoitteessa. — Omaelämäkerrallinen proosa. S. 570.
↑ Bryusov V. Omaelämäkerta. XX vuosisadan venäläinen kirjallisuus. Ed. S. A. Vengerova. T. 1. M., 1914. S. 111.
↑ Balmont K. D. - Runoja. L. 1969. S. 23.
↑ 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Boris Zaitsev. Muistoja hopeakaudesta. . Haettu 1. heinäkuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 6. elokuuta 2011. (määrätön)
↑ Balmont K. D. Runot: kokoelma / Kokoonnut Vl. Orlov. - L .: Neuvostoliiton kirjailija (Leningradin haara), 1969. - S. 27. - 710 s.
↑ Volynsky, A. — Northern Bulletin. 1898, nro 8-9
↑ 1 2 K. D. Balmont . Runoja. L., 1969, s. viisikymmentä.
↑ Kirjallinen perintö. T. 69, kirja. I.S. 135-136.
↑ 1 2 N. A. Bogomolov. Balmontin parhaan kirjan historiasta. . UFO, 2005 N75. Haettu 1. heinäkuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 8. elokuuta 2011. (määrätön)
↑ V. Ya. Bryusovin kirjeet P. P. Pertsoville. M., 1927, s. 78.
↑ 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 H. A. Teffi. Balmont. Muistoja hopeakaudesta . M.: Respublika, 1993. (1955). Haettu 1. heinäkuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 6. elokuuta 2011. (määrätön)
↑ K. Balmont . Nicholas the Last // Kostajan lauluja. - Imprimeur Gnatovsky, Paris, 1907, s. 24.
↑ Balmont, K. D. Runot. - L., 1969. - S. 32.
↑ Besik Pipia. Wardrops: Georgian läheisyydessä oleminen on paras lääke tylsyyteen ja epätoivoon . Sputnik Georgia (7. joulukuuta 2016). Haettu 29. lokakuuta 2021. Arkistoitu alkuperäisestä 29. lokakuuta 2021. (määrätön)
↑ Katanyan V. Tarinoita Majakovskista. M., 1940, s. 45-59.
↑ 1 2 3 4 5 S. Polyakov (liettualaiset). Tietoja runoilija Balmontista (pääsemätön linkki) . Haettu 1. elokuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 6. elokuuta 2011. (määrätön)
↑ Konstantin Balmont. Kirjeitä Fjodor Shuravinille (1937) . www.russianresources.lt Käyttöpäivä: 1. tammikuuta 2011. Arkistoitu alkuperäisestä 22. heinäkuuta 2011. (määrätön)
↑ 1 2 3 Stanitsky [S. W. von Stein]. Tietoja (pääsemätön linkki) Balmonte . Viimeiset uutiset. Nro 169. S. 4. / Russian Literature, nro 3, 2004 (13. heinäkuuta 1921). Haettu 1. heinäkuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 6. elokuuta 2011. (määrätön)
↑ 1 2 3 4 5 Juri Terapiano. K. D. Balmont . Far Shores: Muotokuvia siirtolaiskirjoittajista / Sävellys ja kommentit. V. Kreid. Moskova: tasavalta (1994). Haettu 1. elokuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 6. elokuuta 2011. (määrätön)
↑ 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 K. M. Azadovsky, G. M. Bongard-Levin. Tapaaminen. Konstantin Balmont ja Ivan Shmelev . Our Legacy, #61 (2002). Haettu 13. elokuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 21. heinäkuuta 2011. (määrätön)
↑ Balmont, K. Vuoristoilma. (Ystäville Georgiassa) // Venäjän tahto . - 18. maaliskuuta 1921. - nro 156. - s. 3.
↑ Venäjän tahto . - 22. toukokuuta 1921. - nro 209. - S. 4-5. Uusintapainos: Viimeisimmät uutiset (Revel). - 28. toukokuuta 1921. - nro 125 - s. 2; 29. toukokuuta 1921. - nro 126. - s. 2.
↑ Nimitystietokanta - Kirjallisuus . Käyttöpäivä: 1. helmikuuta 2015. Arkistoitu alkuperäisestä 5. huhtikuuta 2015. (määrätön)
↑ "Vapauden puolesta!", 1927. Nro 290. 18. joulukuuta. C. 3.
↑ Tänään. 1927. Nro 257. 13. marraskuuta. S. 4; uusintapainos: Vapauteen! 1927. nro 267. 20. marraskuuta. S. 5.
↑ Vapauden puolesta! 1927. Nro 289. 17. joulukuuta. C. 3.
↑ Balmont K. Angly. Pub. K. Azadovsky // Maailman sana (Pietari). 2001. Nro 14. S.8.
↑ Venäjä ja slaavit. 1931. nro 158. 5. joulukuuta. S. 5.
↑ Herätys. 1932. nro 2721. 13. marraskuuta. C. 4.
↑ Balmont K. Meren hehku. SPb. - M., [1910]. S. 15. Essee ”Pienet jyvät. Ajatuksia ja tunteita.
↑ Andreeva-Balmont, E. A. Muistelmat. - M., 1996. - S. 519.
↑ Andreeva-Balmont, E. A. Muistelmat. - S. 525.
↑ 36 TAI RSL. F. 374. K. 10. Yksikkö. harjanne 19. L. 27.
↑ K. D. Balmontin kirjeet V. V. Obolyaninoville . dlib.eastview.com. Haettu 13. elokuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 10. heinäkuuta 2011. (määrätön)
↑ Terapiano Y. Kokoukset. New York: Izd. Tšehov, 1953, s. 21.
↑ Balmont K. D. Volga. — Omaelämäkerrallinen proosa. S. 541.
↑ K. Balmontin kirjeet A. Rannitille. (J. Cheronin julkaisu). Kirje päivätty 21. heinäkuuta 1937, New Literary Review, nro 11, 1995, s. 161-164.
↑ K. D. Balmontin kirjeet Dagmar Shakhovskayalle (pääsemätön linkki) . www.litera.ru Haettu 13. elokuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 9. kesäkuuta 2011. (määrätön) ; katso myös: ”Tapaamme auringonsäteessä”: Konstantin Balmontin kirjeet Dagmar Shakhovskajalle: 1920–1926 / [johdanto. Taide. R. Bird ja F. Cherkasova; esipuhe S. Shales; publ., comp., valmis. teksti, huomautus. R. Byrd, F. Cherkasova]. - M . : Venäjän tapa, 2014. - 624: ill. Kanssa. - ISBN 978-5-85887-436-2 .
↑ 1 2 Andrei Bely. Vihreä niitty . M., Alcyone. S. 202 (1910). Haettu 13. elokuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 17. elokuuta 2011. (määrätön)
↑ Ilja Ehrenburg. Nykyajan runoilijoiden muotokuvia. M., Pervina, 1923, s. viisitoista.
↑ Yanovsky V. S. Fields of the Champs. Muistikirja. New York: Silver Age, 1983, s. 219-220)
↑ P. P. Pertsov. Kirjallisia muistoja. M.-L., 1993, s. 260.
↑ Balmont, K. D. Runot. L., 1969, s. 42.
↑ K. Balmont . Runous on kuin taikuutta. M, Skorpioni. 1916, s. 56.
↑ V. Bryusov . Kaukana ja lähellä. M, Skorpioni. 1912. S. 90.
↑ 1 2 3 4 5 6 7 8 I. F. Annensky. Balmont-lyriikat . az.lib.ru. Haettu 1. heinäkuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 6. elokuuta 2011. (määrätön)
↑ Ensimmäistä kertaa runo julkaistiin kirjassa Martynov L. Poems. M.: Sov. kirjailija, 1940. Jatkossa se painettiin lähes aina uudelleen runoja sisältäviin runokokoelmiin; Katso esimerkiksi Runot ja runot. - L .: Neuvostoliiton kirjailija, 1986.
↑ Yu. I. Aikhenvald. Balmont. Kirjasta: Silhouettes of Russian Writers . az.lib.ru (1906 - 1910). Haettu 1. heinäkuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 6. elokuuta 2011. (määrätön)
↑ 1 2 Mirsky D.S. Venäläisen kirjallisuuden historia muinaisista ajoista vuoteen 1925 / Per. englannista. R. Vilja. - Lontoo: Overseas Publications Interchange Ltd, 1992. - S. 670-672.
↑ Andrey Bely . Vuosisadan vaihteessa Arkistoitu 13. heinäkuuta 2011 Wayback Machinessa . - Kaunokirjallisuus, 1990. s. 35.
↑ 1 2 Jevgeni Jevtushenko. Vuosisadan linjat. Venäläisen runouden antologia. Minsk-Moskova. (linkki ei saatavilla) . Kustantaja "Polifact" (1995). Haettu 13. elokuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 9. kesäkuuta 2011. (määrätön)
↑ Vaaka. 1906. nro 9, s. 53.
↑ Blok A. Sobr. op. M.; L., 1962. T. 5. S. 547.
↑ Nabokov, V. V. “Iv. Bunin. Valitut runot. - Kustantaja "Modern Notes". - Pariisi, 1929. - S. 754.
↑ Bryusov V. Ya. Päiväkirjat. Kirjeet Omaelämäkerrallinen proosa. M. 2002, S. 39.
↑ Omaelämäkerrallinen proosa. S. 400.
↑ Petrovskaja N. Muistoja. — Mennyt. SPb. - M. 1992. M. 39 - 40.
↑ Kirjallinen perintö. T. 85. Valeri Brjusov ja hänen kirjeenvaihtajansa. M., 1998. Kirja. 1. S. 120.
↑ Kirjallinen perintö. T. 85. Valeri Brjusov ja hänen kirjeenvaihtajansa. M., 1998. Kirja. 1. S. 127.
↑ Kirjallinen perintö. T. 85. Valeri Brjusov ja hänen kirjeenvaihtajansa. M., 1998. Kirja. 1. S. 151.
↑ Valeri Bryusov ja hänen kirjeenvaihtajansa. Kirja. 1. s. 159
↑ Zaitsev B.K. hopeakausi. Muistoista ja pohdinnoista. - Sobr. Op. T. 2. S. 471.
↑ Zaitsev B. Kaukana. Washington: Interlanguage Literary Associates, 1965, s. 38-47.
↑ Azadovsky K. M., Dyakonova E. M. Balmont ja Japani. - M . : Nauka, Itäisen kirjallisuuden pääpainos, 1991. - S. 6. - 190 s.
↑ Korney Chukovsky. Käännös on kääntäjän omakuva . Kokoelma teoksia 15 nidettä V. 3. Terra - Book Club, 2001. Haettu 1. heinäkuuta 2010. Arkistoitu 7. toukokuuta 2011. (määrätön)
↑ Voloshin M.A. "Luovuuden kasvot" / Manuylov V.A., Kupchenko V.P., Lavrov A.V. - 2. stereotyyppinen painos, Neuvostoliiton tiedeakatemia,. - Leningrad: "Nauka", Leningradin haara, 1989. - S. 538. - 848 s. — ("Kirjalliset monumentit"). – 50 000 kappaletta.
↑ K. Balmontin kirje D. N. Anuchinille, 1912. Odessa News. 1913. 5./18. maaliskuuta.
↑ Venäjä ja slaavit. 1930. nro 81. 14. kesäkuuta. C. 3.
↑ Tänään. 1930. Nro 234. 25. elokuuta. C. 2.
↑ Tsvetaeva M.I. Sobr. Op. 7 osassa M., 1994. T. 4, S. 271.
↑ Tsvetaeva M. I. Työn sankari. - kirjassa: Tsvetaeva M. I. Vankeudessa oleva henki. Aikalaisten muistoja. Essee. SPb., 2000, s. 88).
↑ A. Chekhov - O. L. Knipper Arkistokopio 29. heinäkuuta 2014 Wayback Machinessa . A. P. Chekhovin kirjeenvaihto 3 osassa. V.E. Vatsuro, M.P. Gromov. 1996.
↑ Zaitsev B. Kaukana. Washington, 1965, s. 42.
↑ Ivan Aleksejevitš Bunin. Muistoja. 1950 - Pariisi. - S. 29.
↑ Ivan Aleksejevitš Bunin. Muistoja. Pariisi. - 1950. - S. 304.
↑ Uusi lehti. 1943. Nro 5. S. 359-360
↑ 1 2 3 4 Keskustelu K. D. Balmontin kanssa . Vilna Courier (1914). Haettu 1. heinäkuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 6. elokuuta 2011. (määrätön)
↑ 1 2 3 Keskustelu K. D. Balmontin kanssa . Luoteis ääni. 1914. nro 2692 (20. maaliskuuta 1914). Haettu 1. heinäkuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 6. elokuuta 2011. (määrätön)
↑ Andreeva-Balmont E. A. Muistoja. M., 1996. S. 336.
↑ Andreeva-Balmont E. A. Muistoja. M., 1996. S. 337.
↑ N. N. Primochkina. Balmont ja Gorki. Kirjallisten suhteiden historia . Izvestiya RAS No.004 Vol.66, 2007, sivu(t): 3-13. Haettu 13. elokuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 10. heinäkuuta 2011. (määrätön)
↑ M. Gorki . Kokoelmat teokset, osa 23. M., 1953, s. 182-183.
↑ Keräilemättömiä kirjallisuuskriittisiä artikkeleita. M., 1941, s. 43
↑ 1 2 3 K. D. Balmont. Suosikit. Huomautuksia . az.lib.ru. Haettu 13. elokuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 6. elokuuta 2011. (määrätön)
↑ 1 2 K. D. Balmont (pääsemätön linkki) . www.prosv.ru Haettu 13. elokuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 18. elokuuta 2011. (määrätön)
↑ "A. M. Gorkin arkisto", osa 7. M., 1959, s. kolmekymmentä
↑ M. Gorki . Materiaalit ja tutkimus, osa 1. L., 1934, s. 192.
↑ K. D. Balmont . Runoja. L., 1969, s. 627-629, huomautus. V. N. Orlova.
↑ Renessanssi, 1928. Nro 1033. 31. maaliskuuta. C. 3.
↑ Tänään, 1928. Nro 89. 1. huhtikuuta. C. 2.
↑ Vapauden puolesta! 1928. Nro 80. 5. huhtikuuta.
↑ 1 2 R. Bird, E. Ivanova. Oliko Balmont syyllinen? . dlib.eastview.com. Haettu 13. elokuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 18. elokuuta 2011. (määrätön)
↑ Menžinski kirjoitti Leninille : "Ei vain Lunacharsky , vaan myös Bukharin takasi Balmontin . Blokin luonto on runollinen; joku tarina tekee häneen huonon vaikutuksen, ja hän kirjoittaa aivan luonnollisesti runoja meitä vastaan. Minusta sitä ei kannata vapauttaa...” (Valta ja taiteellinen älymystö. Asiakirjat. 1917-1953. M., 1999. S. 24).
↑ M. Gorki . Sobr. soch., osa 30. M., 1956, s. 83-87.
↑ Balmont K. - "Shmelev, jota kukaan ei tiedä" // Uk. toim. C.5.
↑ "Venäjän kello" 1927. Nro 2. S. 18-27.
↑ Balmont K. Shmelev, jota kukaan ei tiedä. (Iv. Serg. Shmelevin kirjallisen toiminnan 35-vuotisjuhlaan) // Tänään. 1930. Nro 345. 14. joulukuuta. S. 5.
↑ Filippova T. Aatelismies ja dekadentti Arkistokopio 6. toukokuuta 2021 Wayback Machine Rossiyskaya Gazetassa. 2007. 15. kesäkuuta.
↑ Shapochkin E. Shuya. Joulutähden valo Revolution Squaren yllä Arkistoitu 6. toukokuuta 2021 Wayback Machinessa // Rakentaminen. RU. 29. tammikuuta 2021
↑ K. D. Balmontin virallinen verkkosivusto Wayback Machinen arkistokopio 6. toukokuuta 2021 .
↑ Maailman ensimmäinen muistomerkki venäläiselle runoilijalle Konstantin Balmontille avattiin Vilnassa Wayback Machinessa 26. elokuuta 2011 päivätty arkistokopio .
↑ Postinumero Balmont street, md. Opalikha, Krasnogorsk, Krasnogorskin alue (pääsemätön linkki) . Käyttöpäivä: 4. tammikuuta 2015. Arkistoitu alkuperäisestä 4. maaliskuuta 2016. (määrätön)
↑ Toimintaohjeet . K. D. Balmontin mukaan nimetyn julkisten ja kulttuuristen ja koulutusaloitteiden säätiön virallinen sivusto. Haettu 8. kesäkuuta 2022. Arkistoitu alkuperäisestä 3. huhtikuuta 2022. (määrätön)
↑ Balmont Readings - kilpailuun osallistui 25 ehdokasta . Moskovan SWAD:n prefektuurin virallinen verkkosivusto (20. kesäkuuta 2016). Haettu 4. heinäkuuta 2016. Arkistoitu alkuperäisestä 29. elokuuta 2016. (määrätön)
↑ Anne Veski - Lupaan teille puutarhat Arkistokopio 13.8.2020 Wayback Machinessa // Neuvostoliiton ennätysluettelo osoitteessa records.su
↑ Venäjän ensimmäinen monumentti Konstantin Balmontille avattiin Shuya -arkistokopiossa 28. lokakuuta 2019 Wayback Machinessa // Okrug Shuya. 2019. Kesäkuun 17.

Kirjallisuus

Azadovsky K. M. , Dyakonova E. M. Balmont ja Japani. - M.: Nauka. Idän kirjallisuuden pääpainos, 1991.
Zmeev V. A. BALMONT Konstantin Dmitrievich // A. Yu. Andreev , D. A. Tsygankov Moskovan keisarillinen yliopisto: 1755-1917: tietosanakirja. - M .: Russian Political Encyclopedia (ROSSPEN), 2010. - S. 49-50 . — ISBN 978-5-8243-1429-8 .
1900-luvun venäläisen kirjallisuuden sanasto = Lexikon der russischen Literatur ab 1917 / V. Kazak ; [per. hänen kanssaan.]. - M . : RIK "Kulttuuri", 1996. - XVIII, 491, [1] s. -5000 kappaletta. — ISBN 5-8334-0019-8 .
Konstantin Balmont aikalaisten silmin / säveltäjä. A. Yu. Romanov. - Pietari: Rostock, 2013. - 976 s. - (Sarja "Tuntematon XX vuosisata").
Konstantin Balmont maailman ja alueellisen kulttuurin kontekstissa : Kokoelma tieteellisiä artikkeleita, jotka perustuvat kansainvälisen tieteellisen ja käytännön konferenssin materiaaleihin, Shuya, 18. lokakuuta 2010. - Ivanovo: Kustantaja Episheva O. V., 2010. - 136 s. — ISBN 978-5-904004-20-0
Kupriyanovsky P. V. Balmont // Ortodoksinen tietosanakirja . - M. , 2002. - T. IV: " Athanasius - Kuolemattomuus ". - S. 293-295. — 752 s. - 39 000 kappaletta. - ISBN 5-89572-009-9 .
Kupriyanovsky P. V., Molchanova N. A. Balmont - M .: Young Guard, 2014. - 347, [5] s.: ill. - ( Merkittävien ihmisten elämä : ser. bigr.; Numero 1457)
Kupriyanovsky P. V., Molchanova N. A. Runoilija Konstantin Balmont. Elämäkerta. Luominen. Kohtalo. - Ivanovo, 2001. - 472 s.
Petrova T. S. Runoilija Konstantin Balmontin "lauluvoima" : la. Taide. / T. S. Petrova. - Ivanovo: Kustantaja Episheva O. V., 2012. - 304 s. - 100 kappaletta. — ISBN 978-5-904004-33-0
Sabaneev LL Muistoja Venäjästä. "Dekadentit" - M .: Classics-XXI. - C. 132-142.
Solar lanka: populaaritiede sekä kirjallisuuden ja taiteen almanakka . - Ongelma. 1. - Ivanovo: Kustantaja "Ivanovo", 2007; Ongelma. 2-6. - Ivanovo: Kustantaja Episheva O. V., 2008-2012 ; Ongelma. 7-8. - Shuya: IvGU:n Shuyan sivuliikkeen kustantaja, 2013-2014.
K. D. Balmontin ilmiö nykyaikaisessa kulttuuritilassa : la. Materiaalit koko Venäjän tieteellisen ja käytännön. konf. kansainvälisellä osallistumisella "XXIV Balmont Readings" (IvSU - SHPU, Shuya), 16. kesäkuuta 2012 / toim. V. P. Okeansky ym. - Ivanovo: Kustantaja Episheva O. V., 2012. - 200 s. — ISBN 978-5-904004-37-8

Lue lisää

Moskovan yliopiston venäläisen kirjallisuuden ystävien seuran jäsenten sanakirja . - M . : A. Snegirevan painatus, 1911. - S. 21.

Linkit

Konstantin Balmont. Luovuuden tutkijoiden sivusto.
Bibliografia runojen käännöksistä saksaksi
Balmont, Konstantin Dmitrievich Maxim Moshkovin kirjastossa
Balmont osoitteessa runoilija.rf. Runoja, kritiikkiä, elämäkerrallisia artikkeleita.
Konstantin Balmont. Runoja . — Venäläisen runouden antologia.
Konstantin Balmont Project1917 - verkkosivustolla
Balmont Konstantin runoja rakkaudesta

Temaattiset sivustot

Sanakirjat ja tietosanakirjat

Sukututkimus ja nekropolis

Etsi hauta

Bibliografisissa luetteloissa

Konstantin Balmont
Kokoelmia runoja	Tulemme olemaan kuin aurinko. Symbolien kirja Avaruudessa Palavat rakennukset. Sanoitukset modernista sielusta Pohjoisen taivaan alla Hiljaisuus. Lyyrisiä runoja Vain rakkaus. Semitsvetnik