Hollannin historia alkaa noin 450-500 jKr., jolloin se erottui vanhasta frankista toisessa germaanisen konsonantin vaihdossa . Kuten muut germaaniset kielet, hollannin kieli kävi läpi kolme kehitysvaihetta:
Hollanti kuuluu länsigermaanisen murrejatkumouksen alafrankkien alaryhmään . Frankin murteet juontavat juurensa varhaisen keskiajan salifrankeihin . F. Engelsin mukaan alkeellisimmat muodot ovat nähtävissä muinaisten ala- ja keskifrangin murteiden ( ripuarian , moselfranc ) sanastosta [1] .
Salifrankit, jotka valloittivat Rooman Gallian 500-luvun lopulla, muuttivat vähitellen etelään nykyaikaisen Flanderin alueelta, jonne he asettuivat 3.-4. Roomankielisessä Galliassa salifrankeja ympäröi suuri galloromaaninen väestö, ja siksi he menettivät ajan myötä äidinkielensä, joka poistui käytöstä 800-luvun lopulla. Toisaalta, missä kansankielinen latina oli heikosti edustettuna, frankinkielinen puhe säilyi ja kehittyi edelleen. Siten frankin kieleen ilmestyi monia sekamurteita, ja se menetti yhtenäisyytensä. Etelästä edennyt 6. vuosisadalla alkanut toinen konsonanttiosa erotti aiemmin yhtenäistyneestä kieliyhteisöstä murrealueita, joilla oli erilaisia konsonanttipiirteitä . Tämä johti frankkilaisen murteen hajoamiseen alasaksaksi, keskisaksaksi ja yläsaksaksi variantiksi. Pohjoisessa muodostui joukko alafrankkilaisia murteita , mukaan lukien hollanti , eteläalaksaksa, apilalainen ja limburgilainen .
Kielitieteilijät arvioivat, että vanha hollanti erottui vanhasta frankista noin 450-500 jKr.
Vanha hollanti, jota kutsutaan myös vanhaksi alafrankeiksi [2] , oli joukko alafrankkilaisia murteita, jotka olivat yleisiä historiallisen Alankomaiden alueella 5. - 11. vuosisatojen välisenä aikana [3] . Vanhan hollanninkieliset tekstit ovat säilyneet katkelmina, niiden sanasto on rekonstruoitu keskihollannista ja lainattu sanoja vanhasta frankista [4] .
Vanhaa hollantia puhuttiin nykyisessä Etelä-Alankomaissa, Pohjois-Belgiassa, osassa Pohjois-Ranskaa ja osassa Niederrein-Westfalenia (Saksa). Alankomaiden nykyaikaisten pohjoisten alueiden, mukaan lukien Groningen , Friesland ja Pohjois-Hollannin rannikko, asukkaat puhuivat tuolloin vanhaa friisiä , ja itäisillä alueilla ( Achterhoek , Overijssel ja Drenthe ) he puhuivat vanhaa saksia .
Ensimmäinen vanhan hollanniksi kirjoitettu asiakirja on luettelo Salicin laista , joka on päivätty noin vuodelle 510. Tämä asiakirja sisältää vanhan hollanninkielisiä katkelmia: "Maltho thi afrio lito" (orjan vapautumisen kaava), "Visc flot aftar themo uuatare" ("Kala ui vedessä") ja "Gelobistu in got alamehtigan fadaer" ( "Usko Kaikkivaltiaan Jumalaan -isä").
Todennäköisesti tunnetuin vanhan hollannin teksti on "Hebban olla vogala nestas hagunnan, hinase hic enda tu, wat unbidan we nu" ("Kaikki linnut ovat alkaneet pesimään paitsi sinä ja minä, mitä me odotamme"), käsikirjoitusdattaus. noin 1100 vuodelta, jonka on kirjoittanut flaamilainen munkki luostarissa Rochesterissa ( Englanti , Kent ). Tätä käsikirjoitusta säilytetään tällä hetkellä Oxfordissa [5] .
Vanhin tunnettu vanhan hollannin sana on wad , joka liittyy paikannimeen vadam (nykyinen Wadenoyen), mainitsee Tacituksen " Historiassa " [6] .
Vanha hollanti puolestaan muuttui keskihollanniksi 1100-luvun alussa.
Kielitieteilijät kutsuvat ajanjaksoa 1150-1500 keskihollanniksi . Tänä aikana hollannin kielellä ei ollut tavallista kielioppia, pääsääntöisesti jokainen kirjoittaja kirjoitti omalla murrellaan. Oikeinkirjoituksessa oli myös lukuisia muunnelmia, ja se johtui sanojen ääntämisestä. Esimerkiksi keskihollannissa sana Lant ("maa") kuulosti ja kirjoitettiin samalla tavalla, nykyaikaisessa hollannissa se lausutaan "Lant", mutta se on kirjoitettu maa (monikko - landen). Lisäksi murteiden erojen vuoksi 1300-luvun Amsterdamin virkamiehet kirjoittivat yleensä "lant", kun taas Utrechtin virkamiehet kirjoittivat "maa".
Hollannin kielen kirjoitus perustui alun perin latinalaisiin aakkosiin . Aluksi käytettiin 23 kirjainta: a, b, c, d, e, f, g, h, i, k, l, m, n, o, p, q, r, s, t, v, x, y, z . Myöhemmin lisättiin kirjaimet J, U ja W. Samaan aikaan latinalaiset aakkoset eivät pystyneet välittämään sellaista hollannin kielen ominaisuutta kuin pitkien ja lyhyiden vokaalien eroa . Esimerkiksi 1200-luvun alussa sana jaar ("vuosi") kirjoitettiin jar , mutta pian ilmestyi muita muunnelmia: jaer , ja myöhemmin - jaar , yaer , iaer .
Toinen keskihollannin kielen piirre on artikkelien ja prepositioiden toistuva fuusio sanojen kanssa: tjaer (vuosi) ja dlant (maa), kuten näkyy yllä olevasta katkelmasta keskiaikaisesta romaanista Karel ende Elegast .. (Tekstin käännös: "Kerron sinulle hämmästyttävän tarinan, ja se on totta. Kuuntele! Eräänä iltana Karel nukkui Ingelheimissa Reinin rannalla. Kaikki maa, jonka voit nähdä, oli hänen.")
Gutenbergin keksimä painatus auttoi hollannin ortografian standardointia.
Hollannin kielen standardointiprosessi alkoi keskiajalla, pääasiassa Dijonin burgundilaisen herttuakunnan aloitteesta . Tällä hetkellä vaikutusvaltaisimmat olivat Flanderin ja Brabantin murteet , jotka otettiin standardoinnin perustaksi. Lutherin Raamattu (Antwerpen, 1526) käännettiin hollanniksi . Myöhemmin ilmestyi ns. valtion hollantilainen Raamattu (Leiden, 1636-37), jonka käännöskieli perustui pääasiassa Hollannin kaupunkimurteisiin ja oli kaikkien Alankomaiden provinssien asukkaiden ymmärrettävissä .
Vuonna 1804 professori M. Siegenbeck julkaisi hollannin kielen oikeinkirjoitussäännöt, jotka hyväksyttiin pakollisiksi yli puoli vuosisataa.
1900-luvulla hollannin kielen virallinen oikeinkirjoitus vahvistettiin kirjoituslailla (Wet schrijfwijze Nederlandsche taal), joka hyväksyttiin Belgiassa vuonna 1946 ja Alankomaissa vuonna 1947.
Alankomaat ja Belgia perustivat vuonna 1980 sääntelyorganisaation - Hollannin kieliliiton - tarkoituksenaan keskustella hollannin kielen kehittämisestä ja standardoinnista [7] . 15. lokakuuta 2005 lähtien on suoritettu oikeinkirjoitusuudistus [8] .
| Kielten historia | |
|---|---|
| |