Sinologia

Sinologia (myöhään latinasta Sina  - China ) tai sinologia , sinologia , on itämaisen tutkimuksen haara ; Tieteiden kokonaisuus, joka tutkii muinaisen ja modernin Kiinan historiaa , taloustiedettä , politiikkaa, filosofiaa , kieltä , kirjallisuutta , kulttuuria [1] [2] .

Kiinassa termiä 汉学 ( pinyin hànxué) tai 国学 ( pinyin guóxué, voidaan kääntää "kotimaantutkimukseksi") käytetään kyseisen maan menneisyyden tutkimiseen. Ensimmäistä käytetään useammin han-etnisen ryhmän historian ja kulttuurin tutkimuksissa , toista - muita Kiinassa asuvia kansallisuuksia. Japanissa termiä Kangaku ( japanilainen 漢学han opetus ) käytetään kuvaamaan tätä tiedettä . Englanninkielisissä maissa tämä termi ymmärretään vanhentuneeksi, osaksi Kiinan tieteitä ( English  Chinese Studies ).

Sinologian ( sinologian ) tutkijoita kutsuttiin 1800-luvulla sinologeiksi, sinologeiksi tai sinologeiksi . harvoin - "Kineesit" (lainaus saksasta).

Kehityshistoria

Erillisenä tieteellisenä suunnana sinologia syntyi 1500-luvun lopulla lähetyssaarnaamisen tarpeiden yhteydessä, joten 1800- luvun puoliväliin asti lähes kaikki sinologit olivat papiston edustajia. Maallinen sinologia syntyi Ranskassa 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla. akateemisena filologisena tieteenalana. Diplomaattisten suhteiden solmiminen Kiinan kanssa vuoden 1860 jälkeen antoi uuden sysäyksen tämän tieteenalan kehitykselle.

Ensimmäiset eurooppalaiset Kiinaa koskevat julkaisut

Vaikka joukko eurooppalaisia ​​kauppiaita ja lähetyssaarnaajia vieraili Kiinassa jo 1100-1300-luvuilla. ( Marco Polo , Giovanni Montecorvino ), tällaiset yhteydet katkesivat mongolien ikeen kaatumisen jälkeen vuonna 1368.

Suorat yhteydet Euroopan ja Kiinan välillä palasivat 1500-luvun alussa, kun portugalilaiset löysivät merireitin Afrikan ympäri Intian valtamerelle. Intiassa ja Ceylonissa portugalilaiset saivat tietoonsa vahvan Chin-maan olemassaolosta, jonka laivasto oli ollut siellä alle vuosisata aiemmin ja jonka tavarat saapuivat edelleen Intian markkinoille Malakan kautta. Vuonna 1508 Manuel I antoi tehtävän amiraali di Siqueiralle , joka aikoi "löytää" Malaccan [4] [5]

Kysy "päälliköistä" ja mistä paikoista he tulevat ja kuinka kauas [sinne] ja mihin aikaan [vuodesta] he vierailevat Malaccassa tai muissa paikoissa, joissa he käyvät kauppaa ja mitä tavaroita he tuovat ja kuinka monta heidän laivoistaan ​​tulee joka vuosi ja millaisia ​​laivoja ne ovat ja purjehtivatko ne takaisin samana vuonna. Ja onko heillä tehtaita tai taloja Malackassa tai muissa maissa, ja ovatko he rikkaita kauppiaita ja ovatko he heikkoja ihmisiä tai sotureita, ja onko heillä aseita tai tykistöä. Ja millaisia ​​vaatteita he käyttävät ja ovatko he itse isoja, ja kaikki muu tieto heistä; ja ovatko he kristittyjä tai pakanoita, onko heidän maansa suuri ja onko heidän joukossaan enemmän kuin yksi kuningas; ja asuuko maurien keskuudessa [ ts . muslimit ] tai muut ihmiset, jotka elävät oman lakinsa tai uskonsa mukaan; ja jos he eivät ole kristittyjä, mitä he uskovat tai ketä he kunnioittavat; ja mitä tapoja noudatetaan; ja missä heidän maansa ulottuu ja kenen kanssa se rajoittuu.

Alkuperäinen teksti  (port.)[ näytäpiilottaa] Pergumtarees pollos chỹs e de que parte veem e de cam lomge e de quamto em quamto vẽ a Malacca ou aos lugares em que trautam e as mercadarjas que trazem e quamtas señae naaos delles vem pellas denamoe anoosoe de naaos que veem. E se teem feitores ou casas em Malacca ou ẽ outra allguma terra e se sam mercadores Riquos e se sam homeẽs fracos se guerreiros e se teem armas ou artelharjas. E que vestidos trazem e se sam grandes homeẽs de corpos e toda a outra emformacã delles e se sam christaos se gemtios ou se he gramde terra asua e se teem mais de hũ Rey amtrelles e se vyueem amtrelles gemaute outra emformacã delles mourauute lley ou cremça e se nam saã christaãos em que creem ou aquẽ adorã e que custumes guardara e pera que parte se estemde sua terra e com quẽ comfynam.

Vastatakseen kaikkiin näihin kysymyksiin iberialaisilla - aluksi vain portugalilaisilla ja sitten (Filippiinien valloituksen myötä) ja espanjalaisilla - kesti useita vuosikymmeniä. Vaikka kerättyjen tietojen julkaisemista viivästytti huomattavasti Portugalin salassapitopolitiikka heidän löytöihinsä liittyen, 1500-luvun jälkipuoliskolla. ensimmäiset eurooppalaiset Kiinaa koskevat teokset alkaen lyhyistä historiallisista ja maantieteellisistä esseistä portugalilaisten historioitsijoiden João de Barrosin (kolme osaa "Aasia", 1552, 1553, 1563) ja Fernand López de Castañedan (useita osaa "Historia" ) kirjoituksissa. Intian löytämisestä ja valloituksesta", vuodesta 1551 lähtien) tuli julkisuuteen. [6] Useiden Kiinan viranomaisten vuonna 1548 pidättämien portugalilaisten salakuljettajien muistiinpanot, jotka viettivät useita vuosia vankilassa ja maanpaossa Fujianissa ja Guangxissa , kuuluvat samaan ajanjaksoon . niiden joukossa erottuu Galeote Pereiran historiasta, julkaistiin Aasian jesuiittojen kirjekokoelmassa vuonna 1565. [7]

Ensimmäinen pääasiassa Kiinalle omistettu eurooppalainen kirja, Tratado das cousas da China , julkaistiin Portugalissa vuonna 1569. Vaikka sen kirjoittaja, dominikaaninen munkki Gaspar da Cruz, joka käytti siinä paljon materiaalia Pereiran tarinasta, tämä pieni kirja sisältää myös paljon alkuperäistä tietoa, jonka Krush on kerännyt hänen työskentelynsä aikana portugalilaisten keskuudessa Kaukoidässä, mukaan lukien useita viikkoja itse Kiinassa (talvella 1566/67 Guangzhoussa). [7]

1570-luvulle mennessä kiinnostus Kiinaa kohtaan oli lisääntynyt Espanjassa, joka perustettuaan siirtokuntia Filippiineille pystyi kilpailemaan Portugalin kanssa Kiinan-kaupassa ja yrittämään siellä lähetystyötä. Tästä syystä Bernardino de Escalanten kirja julkaistiin Sevillassa vuonna 1577., Discurso de la navegacion que los Portugueses hacen a los Reinos y Provincias de Oriente, y de la noticia que se tiene de las grandezas del Reino de la China . Espanjan inkvisitiossa työskennellyt Escalante ei ollut itse koskaan käynyt Aasiassa, ja hänen pieni kirjansa (100 arkkia silloisen numeroinnin mukaan eli nykyaikaisen laskentajärjestelmän mukaan 200 sivua, pienimuotoinen ja isopainettu) oli pääosin kokoelmateos. Se perustui julkaistuihin portugalilaisiin lähteisiin (eli Barros ja Cruz) ja muuhun Kiinassa olleilta portugalilaisilta ja muutamalta Espanjaan menneeltä kiinalaiselta saatuihin tietoihin. Siitä tuli kuitenkin ensimmäinen Portugalin ulkopuolella julkaistu eurooppalainen sinologiakirja, joka käännettiin pian muille kielille. [kahdeksan]

Ensimmäinen Kiinan asiantuntija Espanjan Filippiineillä voidaan kutsua Augustinian Martin de Radu., joka johti espanjalaista valtuuskuntaa, joka vieraili Fujianissa vuonna 1575. Valitettavasti hänen henkilökohtaisten havaintojensa ja hänen Kiinasta ostamiensa kirjojen perusteella laatimiaan informatiivisia muistiinpanoja ei julkaistu kokonaan ajoissa, ja osa katosi kokonaan. [9] .

Toinen espanjalainen ja kolmas eurooppalainen Kiinaa käsittelevä kirja oli Historia de las cosas más notables, ritos y costumbres del gran reyno de la China ("Kiinan suuren valtakunnan merkittävimpien asioiden, riitojen ja tapojen historia"), jonka on kokoanut Espanjalais-meksikolainen Augustinian Mendoza(1585). [10] . Mendoza itse, vaikka hänet lähetettiin Kiinaan Espanjan kuninkaan lähettiläänä, ei koskaan päässyt Kiinaan. (Suurlähetystö palasi Espanjaan ja ulottui vain Meksikoon asti). Mutta paavi Gregorius XIII käski häntä kirjoittamaan kirjan Kiinasta, minkä hän teki käyttäen kaikkia saatavilla olevia lähteitä, sekä julkaistuja (pääasiassa Escalanten ja Cruschin kirjat) että julkaisemattomia (useita Martin de Radan asiakirjoja sekä muistiinpanoja). muut osallistujat tähän ja muihin espanjalaisiin retkiin Kiinaan). Mendozan teos ylittää volyymiltaan merkittävästi Cruzin ja Escalanten pienet teokset, ja siitä on tullut todellinen Euroopan laajuinen bestseller, joka on kestänyt kymmeniä painoksia monilla eurooppalaisilla kielillä. [11] [12]

Yhtään edellä mainituista kirjoittajista ei kuitenkaan voida kutsua "sinologiksi" sanan varsinaisessa merkityksessä, jos vain siksi, että kukaan heistä ei osannut kiinan kieltä. Kiinassa vierailevat portugalilaiset ja espanjalaiset turvautuivat Malakka- tai filippiiniläisiin kiinalaisiin tulkkeihin, kuten Galeote, Cruz ja de Rada itse ovat toistuvasti maininneet. Barrosilla Lissabonissa oli käytössään melkoinen määrä kiinalaisia ​​kirjoja ja karttoja, mutta kuten hän itse selitti ("Aasian" 1. ja 3. osassa), hänen käytettävissään oleva lukutaitoinen kiinalainen poimi tietoa niistä hänelle [13] . ] ilmeisesti vangiksi portugalilaisten yhden merirosvohyökkäyksen aikana Kiinan rannikolla. [14] De Radalle hänen Kiinasta ostamansa kirjat olivat myös filippiiniläisten (tai tarkemmin sanottuna Filippiineillä vierailevan fujianin) Sanglei- kiinan kääntämiä.". [viisitoista]

Varhainen eurooppalainen sinologia

Sinologia monimutkaisena tieteenä syntyi lähetyssaarnaamisen tarpeista, ja sen kehittivät alun perin pääasiassa jesuiittajärjestön munkit .

Italian jesuiitat Michele Ruggieri (työskenteli Macaossa ja Guangdongissa 1579-1588) ja Matteo Ricci , joka asui Kiinassa 1582-1610, katsotaan oikeutetusti ensimmäisiksi sinologeiksi . Vuonna 1615 otsikolla " De Christiana expeditione apud Sinas " ("Kristittyjen tutkimusmatkoista Kiinaan") tuli välittömästi yhteiskunnallinen ilmiö, joka antoi valistuksen ajattelijoille valtavan määrän materiaalia sivilisaatioiden vertailevaa tutkimusta varten.

Seuraavan vuosisadan aikana kymmenet jesuiittalähetyssaarnaajat julkaisivat Euroopassa Kiinan kieltä, kulttuuria, historiaa ja luontoa koskevan tutkimuksensa tuloksia. Erityisesti Martino Martini kertoi Euroopalle Ming-dynastian kaatumisesta ja Manchu Qing -dynastian Kiinan valloituksesta , jonka hän itse oli todistamassa. Puolalaisen jesuiitta Michal Boymin julkaisema albumi Flora Sinensis (Kiinan kasvisto) esitteli Euroopassa Kiinan ja Vietnamin kasviston ja eläimistön, ja siitä tuli "flora"-genren perustaja - erikoiskirjoja alueen kasvistoon. [16]

XVII-XVIII vuosisatojen lopussa. Pariisi oli sinologian keskus, koska juuri ranskalaiset jesuiittamunkit alkoivat tuolloin hoitaa monia teknisten asiantuntijoiden tehtäviä Kiinan keisarillisessa hovissa. Vuonna 1736 julkaistiin ensimmäinen konsolidoitu monografia "Kiinan valtakunnan kuvaus" J.-B. Duhalda . Hän toimitti myös moniosaisen tutkimussarjan, jonka jesuiitit tekivät Kiinassa. Ensimmäisten tutkijoiden kiinnostusalue oli erittäin laaja, mukaan lukien kiinalaisen klassisen kirjallisuuden käännökset latinaksi. Kiinnitettiin huomiota Kiinan muinaiseen historiaan sekä sovellettuihin näkökohtiin, mukaan lukien posliinin valmistustekniikka, sekä musiikkitiede ja niin edelleen.

Jesuiittojen opinnot vaikuttivat jossain määrin eurooppalaisen tieteen ja kulttuurin kehitykseen. On näyttöä siitä, että joissakin Saksan osavaltioissa käyttöön otettu virkamiesten sertifiointi kokeiden kautta on lainattu Kiinasta. G. Leibniz , tulkinnut I Chingin väärin , loi binaarilogiikan. Ranskalaiset valistajat kiinnittivät erityistä huomiota Kiinaan. Siten Voltaire näki Kiinassa esimerkin "filosofisesta monarkiasta" ja Poivre näki  esimerkin ateistisen yhteiskunnan luonnollisesta säätelystä. XX vuosisadalla. kiinalainen filosofian historioitsija Zhu Qian-chih (1899-1972) kehitti jopa teorian kiinalaisen sivilisaation stimuloivasta vaikutuksesta eurooppalaiseen sivilisaatioon.

Vuonna 1732 Napoliin perustettiin ensimmäinen Kiinan tutkimuksen ja kiinan kielen opetuksen tutkimuslaitos, Università degli studi di Napoli L'Orientale . Sen loi propagandistimunkki Matteo Ripa , taidemaalari, joka työskenteli Kiinassa vuosina 1711–1723 . Kieltä opetti neljä kiinalaista kristittyä. Lähetyssaarnaajia koulutettiin täällä.

Ensimmäinen sinologi Itä-Euroopassa oli Nicolae Milescu, joka tunnettiin Venäjällä nimellä Nikolai Spafari . Vuonna 1715 Venäjän hengellinen lähetystyö perustettiin Pekingiin , mutta sen tieteellisiä tuloksia ei tuolloin käytännössä tunnettu. Lähetystön entiset jäsenet - I. K. Rossokhin ja A. L. Leontiev  - julkaisivat useita tärkeitä käännöksiä 1760-1780-luvuilla, pääasiassa mantšun kielellä . [17] Yritykset perustaa Kaukoidän kielten opetusta Venäjälle epäonnistuivat kuitenkin tänä aikana.

Kiinan vainon sekä vakavien dogmaattisten kiistojen vuoksi, XVIII vuosisadan toisella puoliskolla. lähetystyön sinologia romahti, ja yleinen kiinnostus sitä kohtaan laski jyrkästi. On symbolista, että viimeinen suuri jesuiitta-sinologi Amio kuoli päivänä, jona hän sai tiedon Louis XVI:n teloituksesta.

Sinologia 1800-luvulla

Sinologian elpyminen maallisena akateemisena tieteenalana tapahtuu 1800-luvun alkuvuosikymmeninä. Ranskassa Collège de Francen sisällä . J. Abel-Remusin , S. Julienin ja E. Pottierin ponnistelujen ansiosta tutkimuksen taso oli erittäin korkea. Filologia pysyi etusijalla, ja kiinalaisen kaunokirjallisuuden käännökset ilmestyivät ensimmäistä kertaa. Isossa-Britanniassa akateeminen sinologia syntyi myöhemmin protestanttisten lähetyssaarnaajien, erityisesti R. Morrisonin ja James Leggin  , Oxfordin yliopiston kiinalaisen osaston perustajan ja ensimmäisen johtajan, ponnistelujen ansiosta. Legge loi myös vakiokäännöksen koko konfutselaisen kaanonista englanniksi (1861-1897). Morrisonin ansio on ensimmäisen perustavanlaatuisen kiina-englanti-sanakirjan luominen. Ensimmäinen tunnettu sinologi Saksassa oli Julius Klaproth , joka työskenteli Ranskassa.

Samaan aikaan Ranskan kanssa sinologia kehittyy Venäjällä Spiritual Mission puitteissa, jonka henkilökunta (mukaan lukien maalliset asiantuntijat) työskenteli ja opetti Kazanin yliopistossa. Tämän ajanjakson huomattavimpia henkilöitä ovat venäläisen sinologian perustaja Fr. Iakinf sekä Fr. Pallady , arkkimandriitti Avvakum ja V. P. Vasiliev . Iakinfin vaikutus venäläiseen kulttuuriin on erittäin merkittävä: esimerkiksi hänen tarinansa elämästä Pekingissä vaikuttivat ajatukseen V. F. Odojevskin romaanista " Vuosi 4338 ". V. P. Vasiliev ja Fr. Palladium loi perustan modernille buddhologialle, kehitti myös kiinan kielen foneettisen välittämisen periaatteet ja julkaisi ensimmäiset sanakirjat ja antologiat. Vuonna 1835 Kyakhtaan avattiin ensimmäinen kiinan kielen koulu . Vuonna 1855 kotimaisen itämaisen tutkimuksen keskus siirrettiin Kazanista Pietariin.

Länsivaltojen siirtomaalaajentumisen yhteydessä 1850-luvulla. Kiina on löytänyt itsensä eurooppalaisten geopoliittisten, kaupallisten ja taloudellisten pyrkimysten keskipisteestä. Sinologeille etusijalle tulee kulttuuristen ja ideologisten perinteiden tutkimukset, erityisesti Kiinan kirjallinen ja runollinen perintö, jota pidettiin "avaimena" itäisen keisarillisen yhteiskunnan ja mentaliteetin ymmärtämiseen.

XIX vuosisadan toisella puoliskolla. kansallisia sinologiakouluja ja tutkimuskeskuksia perustetaan. Pääkoulut:

Samanaikaisesti lähetyssinologian kehitys jatkui , mutta sen kannattajat keskittyivät enimmäkseen uskomusten harmonisointiin sekä käytännön uskonnon ja etnografian tutkimiseen.

Sinologian kehitys 1900-luvulla

Ennen toista maailmansotaa

Sinologian ominaispiirre 1900-luvulla. - hänen tutkimuksensa aiheen valtava laajennus. Muinaisten kirjallisten monumenttien perinteisen tutkimuksen ja kääntämisen lisäksi alkaa nyky-Kiinan aktiivinen kenttätutkimus ja tämän maan arkeologinen tutkimus.

Ensimmäisen maailmansodan loppua edeltävänä aikana edellisellä kaudella perustetut sinologiakeskukset toimivat aktiivisesti. Uusi sinologien sukupolvi aloitti aktiivisen työskentelyn 1920-luvulla.

Vuonna 1902 Leidenissä perustettiin T'oung Pao -lehti , josta tuli eräänlainen "sinologian mekka" - ja tähän päivään asti se on edelleen arvostetuin sinologian aikakauslehti. Siellä työskenteli myös yksi merkittävimmistä hollantilaisista sinologeista, Jan Divendak .

Sinologian kehitys Yhdysvalloissa jatkuu. Columbian (New York) ja Harvardin yliopistoissa on Kiinan tutkimuksen keskuksia . Ensimmäiset sinologit Yhdysvalloissa kutsuttiin ulkomaisiin tutkijoihin ( Friedrich Hirt ). Amerikkalaisten sinologien oma sukupolvi astuu tieteeseen 1930-luvulla.

Tämän ajanjakson ulkomaisten sinologien joukossa on mainittava seuraavat:

  • B. Karlgren (1889-1978), Ruotsi, täysin uuden suunnan perustaja, kiinan kielen historiallisen fonologian luoja, muinaisten monumenttien kääntäjä;
  • E. Eberhard (s. 1909), Saksa, kansanrituaalien tutkija;
  • Étienne Balache (1905-1963), ranskalais-saksalainen sinologi, Kiinan yhteiskuntapoliittisen historian tutkija;
  • E. Graham (1919-1991), Iso-Britannia, sinologi-filosofi [18] , joka oli mukana kiinalaisen filosofian tiedon teoriassa;
  • Homer Dubs (1892-1969), Iso-Britannia, työskenteli muinaisen Kiinan ja ulkomaailman välisten yhteyksien parissa;
  • Derk Bodde (1909-2003) ja John King Fairbank (1907-1991), USA, historian ja kulttuurin sekä perinteisen filosofian asiantuntijoita.

Erityinen paikka on sinologian kehityksellä Neuvostoliitossa. Vuonna 1929 tiedeakatemian Aasian museo muutettiin akateemiseksi itämaisen tutkimuksen instituutiksi . Tutkimuksen pääroolissa oli V. M. Alekseev , joka väitteli tohtoriksi jo vuonna 1916. Hänen tieteelliseen perintöönsä kuuluu yli 260 teosta. Aleksejevin kollegoiden ja opiskelijoiden ensimmäisen sukupolven joukossa on nostettava esiin N.I. Konrad (1891-1970), B.A. Vasiliev (1898-1937) ja myös Yu.K. Shchutsky (1897-1938). Shtšutski, joka puhui 20 kieltä, omistautui antiikin filosofian tutkimiseen. Hänen käännöstään " Muutosten kirjasta " pidetään yhtenä 1900-luvun sinologian tärkeimmistä teoksista. A. A. Shtukin ( 1904-1963) omisti koko elämänsä Laulukirjan täydelliselle runokäännökselle . Oriental-tutkimuksen tappio sorron aikana viivästytti jatkotutkimusta vuosikymmeniä.

1900-luvun jälkipuolisko

Toisen maailmansodan jälkeen maailman sinologia on kehittynyt merkittävästi. Itsenäisiä tutkimusalueita on muodostumassa - Daologia ( Harley Creel , Nathan Sivin ), buddologia ( E. Zürcher , R. Robinson ), arkaaisen Kiinan tutkimukset ( Michael Loewe , K. Chan , J. Major ) , välisten suhteiden tutkimukset Kiina ja Eurooppa nykyaikana ( J. K. Fairbank ), kirjallisuuden ja esteettisen ajattelun historia ( J. Liu , A. Wright ), kiinalainen uskonnontutkimus ( L. Thompson ). Maailman sinologian tärkeimmät keskukset sijaitsevat Yhdysvalloissa.

Sinologian kirjallisuuskritiikki on käynyt läpi laadullisen muutoksen, joka on siirtymässä yleisten kulttuuristen prosessien ja ilmiöiden tutkimiseen. Erityinen paikka on täällä hollantilaisella diplomaatilla ja kirjailijalla Robert van Gulikilla (1910-1966), joka kiinalaisen kulttuurin vähän tunnettuja puolia käsittelevien teosten lisäksi ( kiinalaisen kirjallisuuden ja taiteen gibbon -kuvasta perinteisiä tapoja ripustaa taideteoksia), julkaisi vuonna 1961 monografian "Sexual Life in Ancient China", joka on omistettu avioliiton perustalle, intiimeille suhteille ja erotologisille käsitteille.

Intensiivinen työ lähteiden kääntämisessä ja yleistävien teosten luomisessa jatkuu. Vallankaappauksen teki englantilainen biokemisti Joseph Needham , joka vuonna 1954 aloitti monografioiden sarjan "Science and Civilization in China" (14 osaa) julkaisemisen.

Neuvostoliiton sinologia, josta 1930-luvulla valutettiin ankarasti verta, osoittautui ankarammaksi kuin virallisen ideologian rajoittamassa lännessä. Kapinallisliikkeiden ( V. P. Iljušechkin ), CPC:n historian ja yhteisen kansankulttuurin ( V. I. Glunin , A. M. Grigoriev , K. V. Kukushkin ) tutkimus nousevat etualalle. Perinteisiä aiheita kehittäneistä sinologeista mainittakoon akateemikko N. I. Konrad (sotataiteen klassisten tutkielmien kääntäjä), O. L. Fishman , joka tutki Kiinan käsityksen näkökohtia Euroopassa, daologi L. D. Pozdneev , filosofi V. A. Rubin .

Ideologisen tilanteen muutosten vuoksi 1970-luvulla. on muodostumassa uusi kotimaisten tutkijoiden sukupolvi, joka edelleen työskentelee. Pohjimmiltaan ne on ryhmitelty akateemisten laitosten puitteissa: Venäjän tiedeakatemian itämaisen tutkimuksen instituutti Moskovassa, Pietarissa. Venäjän tiedeakatemian itämaisten käsikirjoitusten instituutin haara (vuodesta 2007 Venäjän tiedeakatemian itämaisten käsikirjoitusten instituutti ), Venäjän tiedeakatemian Kaukoidän instituutti sekä koulutusinstituutti Aasian ja Afrikan maat Moskovan valtionyliopistossa ja Leningradin valtionyliopiston itämaisessa tiedekunnassa / Pietarin valtionyliopistossa . Venäjän sinologian vakava saavutus oli julkaisu vuosina 1983-1984. "Big Chinese-Russian Dictionary" 4 osassa. (yli 16 tuhatta hieroglyfiä, 250 tuhatta sanastoyksikköä). Se luotiin I. M. Oshaninin toimituksella 1950-luvun puolivälistä lähtien. Tämän painoksen tärkeyden osoittavat sen Kiinassa tehdyt uusintapainokset.

IFES RAS:n 2000-luvun alun suurin tieteellinen projekti on tietosanakirja " Spiraalinen kulttuuri Kiina ", jolla ei ole analogia maailman sinologiassa. Sen ovat laatineet venäläiset sinologit ja julkaisi Eastern Literature vuosina 2006-2010.

Nykyaikaisista venäläisistä sinologeista voidaan mainita A. I. Kobzeva , G. V. Melikhova , E. A. Torchinova , M. E. Kravtsova , I. A. Alimova , V. F. Feoktistova , A. E. Lukyanov, O E. Nepomnina , L. S. Nepomnina , L. S. kirjailijat Shn B. M. V. Sofronova , I. T. Zograf .

1990-luvulla Kiinan paikan muuttuessa maailmassa moniin Venäjän yliopistoihin syntyi Kiinan opiskelun ja kiinan kielen opetuksen keskuksia, erityisesti Venäjän valtion humanitaarisessa yliopistossa avattiin suuri keskus yliopistojen yhteyteen. Vladivostokista, Krasnojarskista, Kazanista. Kansainvälisen Konfutse-instituutin sivuliikkeet avattiin Venäjälle .

Suuret sinologiakeskukset


Muistiinpanot

  1. ↑ Sinologia // BRE. T.14. M., 2009.
  2. ↑ Gusterin P. Oriental tutkimuksen muodostuminen tieteenä. Arkistoitu 23. syyskuuta 2015 Wayback Machineen
  3. ↑ Abraham Ortelius: Chinae, olim Sinarum regionis nova descriptio… . Käyttöpäivä: 28. tammikuuta 2010. Arkistoitu alkuperäisestä 23. maaliskuuta 2009.
  4. ↑ Walter Demel. Als Fremde Kiinassa: das Reich der Mitte im Spiegel frühneuzeitlicher europäischer Reiseberichte . - München: R. Oldenbourg, 1992. - P. 47. - 329 s. — ISBN 3486559176 . Arkistoitu 1. lokakuuta 2014 Wayback Machinessa  (saksa)
  5. ↑ Regimento que el Rey D. Manoel deu a Diogo Lopes de Siqueira quando o mandou a descobrir terras, e do que havia d'obrar e fazer com os navios que levava em sua companhia. - Feito em Almaeirim a 13 de Fevreiro de 1508 // Annaes maritimos e coloniaes . - Lissabon: Associação Maritima e Colonial, 1843. - S. 490.
  6. ↑ Lach, 1965 , s. 738.
  7. ↑ 12 Lach , 1965 , s. 747-749.
  8. ↑ Lach, 1965 , s. 742-743.
  9. ↑ Boxer, 1953 , s. lxxviii-lxxxi.
  10. ↑ Lach, 1965 , s. 741 743 750.
  11. ↑ Lach, 1965 , s. 743 750-751.
  12. ↑ Boxer, 1953 , s. xxix.
  13. ↑ Esimerkiksi "Aasian" kolmas "vuosikymmen", kirja II, luku VII. Sivu 188-189, 5. painos 1777 Arkistoitu 21. toukokuuta 2022 Wayback Machineen
  14. ↑ Mungello, David E. (2009), Kiinan ja lännen suuri kohtaaminen, 1500-1800 (3. painos), ISBN 978-0-7425-5797-0 
  15. ↑ Boxer, 1953 , s. xc.
  16. ↑ Flora Sinensis Arkistoitu 6. helmikuuta 2010. (Boimin kirja, ranskankielinen käännös ja artikkeli siitä)  (lat.)  (fr.)
  17. ↑ Kultaisen imperiumin historia. Venäjän tiedeakatemia. Siperian haara. Novosibirsk. 1998. 288 c., ISBN 5-7803-0037-2 . Toimittajalta Arkistoitu 29. tammikuuta 2009 Wayback Machinessa
  18. ↑ P. M. Kozhin. Graham  // New Philosophical Encyclopedia  : 4 osassa  / esi. tieteellinen toim. V. S. Stepinin neuvo . — 2. painos, korjattu. ja ylimääräistä - M .  : Ajatus , 2010. - 2816 s.

Kirjallisuus

venäjäksi
  • Sinologia // Suuri Neuvostoliiton tietosanakirja  : [30 nidettä]  / ch. toim. A. M. Prokhorov . - 3. painos - M .  : Neuvostoliiton tietosanakirja, 1969-1978.
  • Kiinan kielitieteen bibliografia / Comp. S. B. Yankiver [ tohtori]. M., 1991-1993. Kirja. 1-2
  • Dubasova Z. S. , Lapshina E. A. Sinologia Ranskassa. Organisaatio. Persoonallisuudet. Bibliografia. M., 1979
  • Kiinan tutkimus kapitalistisissa maissa. Biobibliografinen hakuteos. M., 1966-1967. Luvut 1-4.
  • Kiinan tieteiden, kielten ja koulutuksen opiskelu Venäjällä // Kiinan henkinen kulttuuri. T. 5. M., 2009. S. 653-680.
  • Kiinan opinnot Englannissa. M., 1977
  • Kiinan opinnot Italiassa. M., 1976
  • Kobzev AI Globalisaatio ja summa sinologiae // Yhteiskunta ja valtio Kiinassa: XXXVII tieteellinen konferenssi. M., 2007.
  • Kobzev AI Chinese and Western Sinology // Yhteiskunta ja valtio Kiinassa: XXXIX tieteellinen konferenssi / Oriental Studies RAS -instituutti. - M., 2009. S.480-490.- ISBN 978-5-02-036391-5 (alueella).
  • Sinologia  / Kobzev A. I. , Solntsev V. M.  // Kireev - Kongo [Sähköinen resurssi]. - 2009. - S. 70. - ( Great Russian Encyclopedia  : [35 osassa]  / päätoimittaja Yu. S. Osipov  ; 2004-2017, v. 14). — ISBN 978-5-85270-345-3 .
  • Lomanov A. V. Kristinusko ja kiinalainen kulttuuri. M., 2002;
  • Miliband S. D. Venäjän orientalistien biobibliografinen sanakirja vuodesta 1917. 2. painos. M., 1995. Kirja. 1-2
  • Nikiforov VN Neuvostoliiton historioitsijat Kiinan ongelmista. M., 1970
  • Esseitä Kiinan ulkomaisesta historiografiasta. Kiinan opinnot Englannissa. M., 1977.
  • Senin N.G. Kiinan filosofisen perinnön ongelma modernissa Yhdysvaltain sinologiassa // Kaukoidän ongelmat.1981. Nro 4.
  • Skachkov P. E. Kiinan bibliografia. M., 1932. (2. painos, M., 1958).
  • Skachkov P. E. Esseitä Venäjän sinologian historiasta. M., 1977
  • Solntsev V. M. Sinologia (sinologia)  // Linguistic Encyclopedic Dictionary . - M .: Neuvostoliiton tietosanakirja , 1990. - S. 222-225 .
  • Feoktistov VF Venäjän filosofisen sinologian muodostuminen. // Kiina modernisoinnin ja uudistuksen tiellä. M., 1999. S.129-135. Katso myös Feoktistov VF // Xun-tzun filosofisia tutkielmia. M., 2005. S.406-413.
  • Fishman O.L. Kiina Euroopassa: myytti ja todellisuus. 13-18-luvuilla SPb., 2003.
  • Yan Guodong . Venäjän sinologian tutkimus Kiinassa // Itä-Länsi: Historiallinen ja kirjallinen almanakka: 2002. Muokannut akad. V.S. Myasnikova. M., 2002. S.125-134. ISBN 5-02-018312-1 (rekisteröity).
muilla kielillä
  • CRBoxer, Galeote Pereira, Gaspar da Cruz, Martín de Rada. Etelä-Kiina 1500-luvulla: Galeote Pereiran, Fr. Gaspar da Cruz, OP, Fr. Martín de Rada, OESA (1550-1575) / Comp. C.R. nyrkkeilijä. - Painettu Hakluyt-seuralle, 1953.
  • Cayley, John & Ming Wilson toim., Europe Studies China: Papers from an International Conference on the History of European Sinology , Lontoo: Han-Shan Tang Books, 1995.
  • Honey, David B., Suitsuke alttarilla: uraauurtavat sinologit ja klassisen kiinalaisen filologian kehitys , New Haven: American Oriental Society, 2001. (Katso myös E. G. Pulleyblankin katsaus työstä Journal of the American Oriental Society -lehdessä, Voi. 122, nro 3 (heinä-syyskuu 2002), s. 620-624, saatavilla JSTORin kautta ) .
  • Liansheng Yang, Excursions in Sinology (Cambridge, MA: Harvard University Press , 1969).
  • Etiemble, L'Europe chinoise, Pariisi : Gallimard, "Bibliothèques des Idées":
    • Tome I. De l'Empire romain à Leibniz, 1988, 438 s.
    • Osa II. De la sinophilie à la sinophobie, 1989, 402 s.
  • Etiemble, Les Jésuites en Chine. La querelle des rites (1552-1773) , Pariisi: Julliard, "Arkistot" 25, 1966, 301 s.
  • Eurooppa tutkii Kiinaa. L., 1995
  • Franke H. Sinologie. Bern, 1953
  • Bernhard Fuhrer: Vergessen und verloren. Die Geschichte der österreichischen Chinastudien. painos cathay 42, Projekt-Verlag, Bochum 2001, ISBN 3-89733-017-2 .
  • Jacques Gernet: Chine et christianisme La ensi-ilta vastakkainasettelu . Paris: Gallimard , coll. Bibliothèque des Histoires, 1991, 342 s.
  • David B. Honey: Suitsuke alttarilla: uraauurtavat sinologit ja klassisen kiinalaisen filologian kehitys , New Haven: American Oriental Society, 2001. (Siehe auch die Rezension dieses Werks durch EG Pulley im Journal of the American Oriental Society, Voi. 122, nro. 3 (heinä-syyskuu 2002), s. 620-624, verfügbar über JSTOR).
  • Lach DFAasia rakentamassa Eurooppaa. - The University of Chicago Press , 1965. - Voi. Minä, Toinen kirja.
  • Lecomte L.: Un Jésuite à Pékin, Nouveaux mémoires sur l'état présent de la Chine, 1684-1692 , Paris : Phébus, 1990, 554 s.
  • Christina Leibfried: Sinologie an der Universität Leipzig: Entstehung und Wirken des Ostasiatischen Seminars 1878-1947 , Leipzig: Evang. Verl.-Anst., 2003
  • Mungello DE Curious Land: Jesuiittamajoitus ja sinologian alkuperä . — University of Hawaii Press, 1989. - ISBN 0824812190 .
  • Wang WS-Y. Kiinan kielitieteen bibliografia // Current Trends in Linguistics. 1967 Voi. 2
  • Wang WS-Y.ja Anatole Lyovin. Kiinan kielitieteen bibliografia tietokoneella. Cambridge: Cambridge University Press , 1970. 513 s.
  • Zurndorfer HTKiinan bibliografia. Honolulu, 1999.
  • Lu Ming Shui. Guo-xue gan-yao. Shanghai, 1947, osa 1-2;
  • Hayashi Yukimitsu. Chugoku gogaku jiten. Tokio, 1958;
  • Zhongguo dabaike quanshu. Yuyan Wenzi. Peking; Shanghai, 1988
  • Zhongguo yuyanxue lun-wen soyin. 2. painos Beijing, 1983. Vol. 1-2
  • Zhong-hua guo-xue / Toim. Zhang Dai-nian, Tang Yi-chie, Pan Pu. Beijing, 2006. Vol. 1-5
  • Yan Shao-dan. Riben dy zhongguo-xuejia. Peking, 1981

Linkit

  Siirry Wikidata-kohteeseen  Sanakirjat ja tietosanakirjat
 Itämaiset opinnot
Kurinalat
1 Kutsutaan myös Eurooppa-tutkimuksen tieteenalaksi .