Kansan kristinusko

"Kansankristinusko" on kansanuskonnon  perinteinen nimi , joka perustuu synkreettiseen maailmankatsomukseen, jossa yhdistyvät kristillisen kanonisen , apokryfisen ja kansanperinteen elementit ; sisältää kosmogoniset , kosmologiset , eskatologiset , uskonnolliset ja etnotunnustukselliset ideat, joukon eettisiä normeja, joiden tärkeimpiä komponentteja ovat hyvän ja pahan, synnin ja ihmeen käsitteet, jotka määräävät maailman harmonian ja tasapainon, suhteen Luojan luomuksista, ihmisyhteiskunnan normeista. Nämä käsitteet ja ajatukset liittyvät läheisesti kansankalenteriin , kansandemonologiaan , kansanlääketieteeseen sekä esi-isien kulttiin [1] .

2000-luvun alussa sellaisen käsitteen kuin "kansanuskonto" ( englannin  kansanuskonto , saksalainen  religiöse Volkskunde , ranska  uskonto populaire ) tieteellinen tehokkuus kyseenalaistettiin ja sitä pidetään arvioivana [2] [3] . Yoder huomauttaa, että tätä aihetta käsittelevät tutkijat pitävät tavallisesti parempana käsitettä "folk uskonto" ( englannin  kansanuskonto ) toiselle termille - "folk belief" ( englannin  kansanuskonto ) [4] .

Spesifisyys

Suositussa kristinuskossa on muodostunut "epävirallinen" tulkinta rituaaleista, pyhistä teksteistä ja Raamatun historian henkilöistä. Tämä on siis dynaaminen uskonnon muoto, jossa kristillinen oppi ja esikristillisen pakanallisen uskon elementit elävät rinnakkain synkreettisessä yhtenäisyydessä , arkkityyppiset mytopoeettiset ideat ja kristilliset kaanonit yhdistyvät [5] .

Historioitsija ja etnologi S. A. Shtyrkovin mukaan raja "kanonisen" ja "kanonisen" kristinuskon välillä ei ole selkeä ja pysyvä, ja sen vetävät uskonnolliset instituutiot (esim. Venäjän ortodoksinen kirkko ), jotka usein arvioivat, mikä menee tämän yli. " taikausko " tai "pakanallisuus" [3] .

"Kaksoisuskon" käsite

Termi "kaksoisusko" ilmestyi keskiajalla . Hänet mainitaan saarnoissa, jotka on suunnattu niitä kristittyjä vastaan, jotka eivät ole tavalla tai toisella lopettaneet pakanallisten jumalien kunnioittamista. Sen perustamisesta lähtien sana on merkinnyt tietoista tai tiedostamatonta konfliktia kahden eri uskonnollisen järjestelmän välillä. Termi itsessään merkitsee kaksinaisuutta: ristiriitaa keskenään sekä pakanuuden ja kristinuskon erottamista toisistaan. Tämä sävy ei ole termissä " uskonnollinen synkretismi ", joka päinvastoin korostaa fuusiota [6] .

Käsite "kaksoisusko" sai alkunsa kirkkoympäristöstä . Jo varhaisen kristinuskon aikana ilmestyi "syyttäviä sanoja" ei-kanonisia uskonnollisia käytäntöjä vastaan ​​kristittyjen keskuudessa. Esimerkiksi Itä-Rooman valtakunnassa 4. vuosisadalla Asterius Amasia (noin 350 - noin 410) vastusti kalendojen juhlimista saarnoissaan . Basil Suuri (noin 350 - noin 410) tuomitsi kristityt aikalaisensa rehottavasta muistotilaisuudesta haudoilla, jotka saivat pakanallisen luperkalian luonteen . Länsi -Rooman valtakunnassa kirkon isät ja opettajat tuomitsivat myös kristityt saarnoissaan, koska heidän elämässään oli pakanallisten tapojen jäänteitä.

Tässä yhteydessä "kaksoisuskon" ilmiö on luontainen kaikille kristillisille kulttuureille ( katolisille , protestanttisille , ortodoksisille ). Erityisesti katolinen ja sitten protestanttinen kaikkien uskollisten poistuneiden juhlapäivä 2. marraskuuta ja sen aatto - englanninkielisessä maailmassa suosittu " halloween " on alkuperältään muinainen kelttiläinen pakanallinen juhla [7] - esi-isien muistopäivä (Ranskassa säilytetään  perinne kuolleiden muistopäivänä 1. marraskuuta ( French  Toussaint )) [8] [9] . Karnevaalit , jotka ovat perinteisiä monissa kristillisissä kulttuureissa, jotka ovat omaksuneet joitain esikristillisiä perinteitä, ajoitetaan paaston alkuun jne. [10]

Venäjällä tämä käsite esiintyy yhdessä pakanallisuuden vastaisten kirkon opetusten kanssa. Esimerkiksi XIV-XV vuosisatojen "Jonkin Kristus-rakastajan ja oikean uskon innokkaan sana " kertoo seuraavaa:

... Tämä kristitty ei siis voinut sietää kahdessa uskonnossa eläviä kristittyjä , jotka uskoivat Peruniin , Khorsiin , Mokoshiin ja Simargliin , Vilsiin , jotka, kuten tietämättömät sanovat, ovat kaukaisia ​​sisaruksia, pitävät heitä jumalattareina ja uhraavat heille ja leikkaavat. kanat, rukoilevat tuleen, kutsuen hänen Svarozhich , he jumalistavat valkosipulia, ja kun joku pitää juhlaa, he laittavat sen ämpäriin ja kulhoihin, ja niin he juovat, pitäen hauskaa epäjumalistaan.

Alkuperäinen teksti  (vanha venäjä)[ näytäpiilottaa] ... Joten tämä on talonpoika, hän ei kestänyt talonpoikia, jotka asuvat kaksoisasunnossa, uskoivat Peruniin ja Khorsiin ja Mokoshiin ja Simiin ja Rglaan ja haarukkoon [11] , heidän lukumääränsä on kaukaisia ​​sisaruksia , he puhuvat hiljaisemmin, sitten ajattelevat kaiken jumalattareille, ja tällä tavalla he laittavat heille ruokaa ja leikkaavat niille kanoja, rukoilevat tulella, kutsuen häntä Svarozhitsiksi ja luovat valkosipulia Jumalalle, kun joku pitää juhlan, niin he laita se ämpäriin ja kulhoihin ja juo tällä tavalla, iloiten epäjumalista [12] .

Kritiikki

"Kaksoisuskon " käsitteen osalta nimenomaan venäläisenä ilmiönä filologi ja historioitsija V. M. Zhivov huomautti, että pakanallisten ja kristillisten kulttuurielementtien synteesi on ominaista koko eurooppalaiselle kulttuurille, eikä kaksoisusko ole venäläisen henkisyyden erityispiirre [ 13] .

Amerikkalainen tutkija Yves Levin uskoo, että merkittävä osa Venäjän keskiajan kansanmusiikin esityksistä on puhtaasti kristillistä alkuperää, ei pakanallista, kuten aiemmin luultiin. Esimerkkinä hän mainitsee yhden "kaksoisuskon" kannattajien oppikirjaargumentin: Paraskeva Pyatnitsan kultin , jota pidettiin kristillisenä "korvaajana" jumalatar Mokoshalle . Samaan aikaan hänen Mokoshilta lainaamat piirteet juontavat edelleen Pyhän Paraskevan elämään , ja ne voidaan jäljittää tämän pyhimyksen kunnioittamisessa jo Balkanilla, josta hänen kunnioittamisen perinne tuli Venäjälle. Kaiken tämän valossa tutkija ehdottaa termin "kansanuskonto" käyttämistä "kaksoisuskon" sijaan [14] .

Etnografi A. B. Strakhov kirjoittaa [15] :

1800-luvulta lähtien olemme olleet täysin vakuuttuneita siitä, että "kannattaa poistaa päällekkäiset, ohut kerrokset, kristilliset maalit pakanallisista riiteistä, jotta muinaisten pakanallisten uskomusten piirteet paljastuvat".

Strakhov pitää tätä suunnitelmaa primitiivisenä eikä ole sen kanssa samaa mieltä. Monografiassa "Yö ennen joulua" hän pyrkii todistamaan, että päinvastoin "riitin tai uskomuksen" pakanallisen "ilmeen alla on usein piilotettu täysin kristillinen perusta". Tätä varten hän käyttää laajaa vertailevaa materiaalia populaarikristillisyydestä kaikkialta Euroopasta.

Folkloristi A. A. Panchenko kritisoi arkaaisen, todellisuudesta eronneen rekonstruktioiden rakentamista, kirjoittaa [16] :

... meillä ei ole monia menetelmiä tiettyjen massakulttuurin (etenkään suullisen) ilmiöiden antiikin määrittämiseksi. Kotimaisten etnologien ja folkloristien tutkimien monien kulttuurimuotojen "arkaismi" on tieteellinen illuusio. Se, mitä pidettiin "pakanallisena perinnönä", osoittautui usein suhteellisen myöhäiseksi ilmiöksi, joka syntyi kristillisen kulttuurin yhteydessä. <...> Luulen, että arkaismin halu on toinen tapa rakentaa "vieraa" - tämä siirtomaa-antropologian "hämärä halun kohde".

Historioitsija V. Ya. Petrukhinin mukaan Venäjän keskiajalla ei ollut erillistä pakanallista maailmankuvaa kristillisestä. Ihmiset pitivät itseään täysivaltaisina kristittyinä. Useiden tutkijoiden pakanuuden jäännöksinä pitämät tavat olivat osittain kirjallista alkuperää tai eivät olleet tunnustuksellisesti väritettyjä, viitaten silloiseen maalliseen kulttuuriin [17] .

Folkloristi N. I. Tolstoi kiinnitti huomion "kaksiuskomuksen" primitivismiin ja ehdotti termiä "kolmiusko". Kolmas tärkeä osatekijä, joka muodosti Venäjän keskiajan maailmankuvan, oli Bysantin , Balkanin ja Euroopan kansanmusiikki, "ei-kanoninen" kulttuuri, joka tuli Venäjälle kristinuskon mukana. Hänen mielestään siihen juontuvat venäläinen puhki , typeryys , laulurituaalien elementit ja karnevaalisykli [10] .

Kansankatolisuus

Kansankatolisuus on mikä tahansa kansanuskonnon ilmentymä katolilaisuudessa, jota harjoitetaan katolisissa yhteisöissä ja yleensä kehitysmaissa. "Kansankatolisuuden" käytännöt vaihtelevat paikasta toiseen ja ovat joskus jopa ristiriidassa katolisen kirkon virallisen opetuksen ja käytännön kanssa.

Jotkut kansankatolilaisuuden muodot perustuvat ei-kristillisiin uskomuksiin ja voivat sisältää katolisten pyhien ja ei-kristittyjen jumalien fuusiota. Osa suosituista uskomuksista otti katolisen muodon, kuten Karibian ja Brasilian synkreettiset uskonnot, joissa yhdistyvät katolisuus ja Länsi-Afrikan uskonnot. Tällaisia ​​synkreettisiä uskontoja ovat haitilainen voodoo , kuubalainen Santeria ja brasilialainen Candomblé . Samoin katolisten käytäntöjen ja Amerikan alkuperäiskansojen uskomusjärjestelmien välillä on monimutkaisia ​​yhteyksiä, kuten Maya -yhteisöissä Guatemalassa ja ketsuayhteisöissä Perussa. Samaan aikaan synkreettisten uskontojen kannattajat pitävät itseään yleensä hyvinä katolilaisina jopa palvoen ei-kristittyjä jumalia.

Kansanortodoksisuus

Kansanortodoksisuus slaavien keskuudessa

Muodostaminen

Kristillisen opetuksen leviäminen Venäjällä, varsinkin alkuvaiheessa, vaikutti ihmisten mytopoeettiseen maailmankuvaan [18] . Tämän seurauksena muodostui "kansan ortodoksisuus", josta tuli orgaaninen osa venäläistä kulttuuria, joka säilytti perinteen ja ilmentää ihmisten maailmankuvan järjestelmää. Venäjällä alun perin slaavilaiset uskomukset ja rituaalit kudottiin kansanortodoksisuuden kankaaseen, joka monessa suhteessa erosi virallisesta uskonnosta [18] . N. S. Gordienko B. A. Rybakovia seuraten uskoi, että Venäjällä ”oli pitkä, vuosisatoja vanha bysantin kristinuskon rinnakkaiselo slaavilaisen pakanuuden kanssa: ensin itsenäisinä uskonnollisina järjestelminä, jotka toimivat rinnakkain, ja sitten – tähän päivään asti – slaavilaisen pakanuuden kanssa. kaksi komponenttia yhtenäisestä kristillisestä uskonnollisesta ja kirkosta, jota kutsutaan Venäjän ortodoksiksi” [19] . N. S. Gordienkon mukaan "kaksoisusko", ensin selkeä, sitten piilotettu, voitti myöhemmin venäläinen ortodoksisuus, mutta tämä voittaminen osoittautui suurelta osin muodolliseksi, ja kirkko saavutti sen kompromissin kustannuksella opportunismin kautta. Bysantin kristinusko ei poistanut slaavilaista pakanuutta maamme kansojen tietoisuudesta ja jokapäiväisestä elämästä, vaan omaksui sen, mukaan lukien pakanalliset uskomukset ja rituaalit sen uskonnollisessa ja kulttikompleksissa" [20] . Samalla ei voi olla huomioimatta Balkanin ja Bysantin ei-kanonisen kulttuurin vaikutusta, joka tuli Venäjälle kristinuskon mukana [10] . On myös huomioitava itäslaavien naapurimaiden suomalais-ugrilaisten ja skandinaavien sekä balttilaisten ja iranilaisten kansojen vaikutus [21] [22] . Tämä tosiasia asettaa kyseenalaiseksi termin "kaksoisusko" sopivuuden suhteessa "ei-kanonisiin" uskomuksiin. Kuitenkin jotkut kirjoittajat, jotka tukeutuvat jo vanhentuneisiin tutkimuksiin, jopa viittaavat slaavilaisen pakanuuden "johtavaan" rooliin "kansan ortodoksiassa" [23] . Sinänsä "kansanortodoksisuus" on dynaaminen muoto, jossa yhdistyvät sekä arkkityyppiset mytopoeettiset ideat että ortodoksiset kaanonit [24] . Tutkijat huomauttavat[ kuka? ] että Venäjällä ortodoksisuus "ei ole identtinen 'uskonnollisen instituution" kanssa ( latinan  instituutio  - "järjestely", "ohje", "ohje") - kirkon perustama ja yhteiskunnan tukema virallinen uskonnollisen elämän muoto (dogmaattinen). opetuksia, kanonisia määräyksiä, jotka ovat tulosta erityisestä teologisesta pohdinnasta)" [25] . Vastaava tilanne on ollut muissa Euroopan maissa. Historioitsija V. Ya. Petrukhin huomauttaa: "Koska sekä pakanoita vastaan ​​annetut opetukset että Venäjän Primary Chronicle - The Tale of Gone Years (PVL) olivat seurausta bysanttilaisten näytteiden "vastaanotosta" - kirkkoisien (ensisijaisesti) teoksista Gregory Teologi ja Johannes Chrysostomos) ja Bysantin kronikoissa (ensinkin John Malala ja Georgi Amartol), sitten varsinaiset muinaisen venäläisen kansanperinteen aiheet, pakanallisten jumalien nimet jne. osoittautuivat sisällytetyiksi bysanttilaiseen ja raamatulliseen "kirjallisuuteen". "konteksti [26] ." Toinen "kaksoisuskon" käsitteen kannattaja I. Ya. Froyanov pani merkille yhteiskunnan pakanallisemman luonteen, erityisesti talonpoikaisen yhteiskunnan Venäjällä XIV-XV vuosisatojen saakka tukeutuen ensisijaisesti B. A. Rybakovin hypoteeseihin sekä luonteeseen. sodankäynnistä, prinssin humalaisten juhlien perinteestä ja muista epäsuorista merkeistä [27] . Koivun kuoressa on kuitenkin vain yksi tai kaksi mainintaa merenneidoista ja silloinkin maatalouden kalenterin päivämäärinä. Jopa syytökset "noituksesta", joka ei välttämättä ole synonyymi "pakanallisuudelle", esiintyy enintään kahdessa yli 450 salatusta asiakirjasta. Sitä vastoin ortodoksisen kalenterin käyttö maatalouden työkierron kuvaamiseen ilmestyy 1200-luvulla ja osoittaa kristinuskon leviämistä tähän aikaan. 1300-luvun loppuun mennessä talonpojat kutsuivat itseään yleensä "kristityiksi", mikä korostaa heidän assimilaatiotaan kristilliseen identiteettiin. Kaupunkilaiset tunnustavat itsensä kristityiksi viimeistään 1100-luvulla [28] .

Kansanortodoksisuus on sosiaalinen ja kulttuurinen ilmiö. Se kehittyi vähitellen kristinuskon leviämisen myötä Venäjälle. Aluksi "kansojen massojen täytyi hallita, ainakin minimaalisesti, uuden uskonnon rituaaliset ja dogmaattiset perustat" [31] .

Suositut käsitykset Jumalasta ja Hänen kolminaisuudestaan ​​osuivat yleensä yhteen kristillisen opin kanssa: Jumala on maailman Luoja, Suojelija ja Tuomari; Jumala on yksi ja kolmessa persoonassa. Mutta konkreettisempi kysymys Jumalan kolminaisuuden olemuksesta hämmensi talonpoikaa [31] . Joten ajatus Jumalan kolminaisuudesta itse asiassa pelkistettiin uskoon kolminaisuuden kolmen erillisen henkilön olemassaoloon . Isän Jumalan nimen kanssa talonpojat liittyivät enemmän ajatukseen Jumalan isällisestä asenteesta ihmisiä kohtaan, eivät kolminaisuuden ensimmäisen henkilön henkilökohtaiseen omaisuuteen. Jumala Poika sikisi Herraksi Jeesukseksi Kristukseksi , ei Isästä iankaikkisesti syntyneenä Kolminaisuuden toiseksi persoonaksi. Erityisen epämääräinen ja epämääräinen oli ajatus Pyhästä Hengestä [31] . Siksi ei ole sattumaa, että kirkkokirjailija Aleksei Popovin suorittamien suosittujen Jumala-ajatusten tutkimusten tulos oli johtopäätös, että "ihmisten näkemys jumalallisten persoonien kolminaisuudesta ei ole täydellinen, joskus se näyttää hieman epäröivältä. ja hämmentynyt, mutta siitä huolimatta ihmiset erottavat jumalalliset kasvot: Isän, Pojan ja Pyhän Hengen. Venäläiset tunnustavat yhden Jumalan, vaikka sen ohella tiedostamatta ajatustaan ​​(...) he tunnistavat myös Pyhän Kolminaisuuden kolme persoonaa” [32] . Ja 1800-luvulla venäläiset talonpojat eivät hallinneet kristinuskon tärkeintä dogmaa Jumalan kolminaisuudesta. Selittäessään tätä tosiasiaa kirkon kirjoittajat viittasivat talonpoikien kristillisen valistuksen riittämättömyyteen [31] .

Kolminaisuuden teologinen ja dogmaattinen luokka osoittautui arkipäivän tasolla uudelleenajatelluksi. Tutkimuskirjallisuudessa tämä ilmiö liittyy Pyhän Kolminaisuuden kirkkojuhlan ja muinaisten slaavilaisten Semitsky-juhlien yhteensopivuuksiin . Keskiaikaisen ajattelun ja koko kansankulttuurin assosiaatio-integroituneisuus ilmeni kolminaisuuden käsityksessä Jumalan äitinä [33] . Suullisessa runoudessa kolminaisuus pidettiin Jumalanäitinä, mikä heijastui erityisesti joihinkin Semitsky-lauluihin , joiden alussa oli tunnettu "Siunaa, kolminaisuus - Jumalanäiti ...", jotka esitettiin vuoden toisella puoliskolla. 1800-luvulla. Tämä kuva Kolminaisuus-Jumalanäidistä sai ilmentymisen ikonimaalauksessa [34] . Tämä on esimerkki jokapäiväisestä kansanmyytinmuodostuksesta, jossa kristillinen dogmi havaittiin pakanallisten käsitteiden prisman kautta. A. N. Veselovsky kirjoitti: "Tällä tavalla piti luoda aivan uusi fantastisten kuvien maailma, jossa kristinusko osallistui vain materiaaleihin, nimiin ja sisältö ja rakenne itse olivat pakanallisia" [34] .

Jotkut tutkijat selittävät taikauskoiden ja kristillisen opin omituisen sekoittumisen sillä, että kristinuskon talonpoikia ei houkutellut dogmaattinen puoli (monet talonpojat eivät ymmärtäneet kristillisiä dogmeja), vaan puhtaasti ulkoinen rituaali [35] . Moniosaisen Venäjän kirkon historian kirjoittajan arkkipiispa Macariuksen (Bulgakov) mukaan monet kristityt pysyivät käytännössä pakanaina: he suorittivat pyhän kirkon riitit, mutta säilyttivät isiensä tavat ja uskomukset [36] .

Neuvostoliitossa kysymystä jokapäiväisestä ortodoksisuudesta toimivana järjestelmänä, sosiokulttuurisena ja sosiohistoriallisena ilmiönä ei tutkittu riittävästi [37] .

Suosittu uskonnollisuus erosi virallisesta kristinuskosta ja jopa vastusti sitä. Samaan aikaan kirkko hyväksyi joitain suosittuja jumalanpalveluksia ja kultteja tehden muutoksia opetukseensa. Esimerkiksi Neitsyt Marian kansankultti 1100-luvulla oli kirkon tukemaa ja kehittämistä. Yleisen ”pyhän köyhyyden” kunnioituksen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ajatusten vaikutuksesta kunnioituksen painopiste siirtyi 1100-luvulle mennessä mahtavan Isä-Jumalan ja Kristus Pantokraattorin kultista maailman hallitsijoina. Kristus Lunastajan kultti [38] .

Jokapäiväinen ortodoksisuus on eräänlainen kristillisen uskonnon "painos", talonpoikaisväestön luoma , kirkon tuomitsema. Kristillinen uskonto siinä muodossa, jossa papisto vahvisti sen , ei kyennyt tunkeutumaan venäläisen kylän elämän syvyyksiin, ja otettuaan maatalouden ja jokapäiväisten uskomusten muodon se oli lähde ja maaperä taikauskoisten ideoiden ilmaantuminen , maagiset toimet, todellisen maailman omituiset tulkinnat [39] .

Vielä 1800-luvulla todettiin, että kristillisiä vapaapäiviä ihmisten keskuudessa vietettiin "kudes" -riiteillä "töykeä" ja "likainen", mikä aiheutti kirkon vakavimman tuomion [40] . Ja 1900-luvun alussa he sanoivat venäläisistä:

Venäjän kansa ei ymmärrä uskonnostaan ​​mitään… he sekoittavat Jumalan Pyhään Nikolaukseen ja ovat jopa valmiita antamaan etusijalle jälkimmäisen… Kristinuskon dogmit ovat heille täysin tuntemattomia

- Missionary Review, 1902, osa II

Joidenkin tutkijoiden mukaan kansanuskonnollisia uskomuksia ei tule nähdä "kaksoisuskona", "vanhan ja uuden kerrostumisena ja rinnakkaisena olemassaolona", ei järjestelmättömänä muodostelmana, joka koostuu varsinaisesta pakanallisesta kulttuurikerroksesta ja myöhäiskirkkokerroksista, vaan "kansan yhteinen usko", yhtenäinen maailmankatsomus, joka ei hajoa pakanuuteen ja kristinuskoon, vaan muodostaa kiinteän, vaikkakin liikkuvan ja joissain tapauksissa hieman ristiriitaisen järjestelmän [41] .

Slaavien esitykset pyhistä

Kristinuskon leviämisen myötä Venäjälle slaavien entiset uskomukset eivät hävinneet jälkiä [42] . Pakanallisen ja kristillisen kulttuurin keskinäinen vaikutus johti kristittyjen pyhimysten kuvien muutokseen kansankulttuurissa. Ne osoittautuivat pakanallisten jumalien "korvikkeiksi", ja joitain esikristillisiä piirteitä siirrettiin heihin [43] [44] .

Slaavien kansankäsitykset kristillisistä pyhimyksistä ja heidän elämästään eroavat joskus hyvin kanonisista kuvista. Saduissa ja legendoissa jotkut heistä toimivat joskus orgaanisesti hyvien auttajien tehtäviin , kun taas toiset jopa näyttelevät tuholaisten roolia talonpojan suhteen. Tämä vaikutti erityisen voimakkaasti kuviin Theotokosista , Nikolai Ihmetyöntekijästä , Profeetta Eliasta , Yrjö Voittajasta , Blasiuksesta , Floruksesta ja Laurusesta , Kasyanista , Paraskeva-Pyatnitsasta , Kuzmasta ja Demyanista [43] .

Venäjän pohjoisosassa osa kansan mielikuvituksen pyhimyksistä korvasi entiset jumalat, ottamalla heidän tehtävänsä: Pyhä Nikolaus - Veles, joka liittyy tuonpuoleiseen, vesi, karjan suojelija, vauraus, kauppa, maatalous; Ilja Profeetta ja Yrjö Voittaja - Perun, joka liittyy taivaaseen, ukkonen, käärmetaistelija, sotilasasioiden suojelija; pyhät Ekaterina ja Paraskeva - Mokoshi, naisten suojelija, naisten käsityö, kosteuden, lähteiden ja kaivojen jumalatar [45] .

Jumalan äiti

Slaavit pitivät Jumalan äitiä naisten, naisten työn, synnyttävien naisten suojelijana, suojelijana ongelmilta, pahoilta hengiltä, ​​onnettomuuksilta ja kärsimyksiltä, ​​taivaallinen esirukoilija, myötätuntoinen, armollinen ja myötätuntoinen. Siksi sitä käsitellään usein kansanrukouksissa , salaliitoissa , loitsuissa . Jumalanäiti on suosikkihahmo kansantaruissa, joilla on usein apokryfinen kirjalähde [ 46] .

Naisten suojelija synnytyksessä johtuu perinteisestä käsityksestä äidin periaatteesta Neitsyen kuvassa, mitä korostaa myös hänen nimensä etymologinen yhteys sanaan "syntymä". Jumalanäidille käännettiin yleensä apua vaikeassa synnytyksessä, Jumalanäidin syntymäpäivänä raskaana olevat naiset rukoilivat helppoa vapautumista taakasta. Jumalanäitiä pidettiin myös paitsi Jumalanäitinä, myös kaikkien ihmisten äitinä. Tässä mielessä hän korreloi talonpojan tietoisuudessa Äiti-kostean maan kanssa. Tämä yhteys löytyy myös perinteisistä käsityksistä kiroilusta: ihmisten keskuudessa uskottiin, että se loukkaa ihmisen kolmea äitiä - Jumalan äitiä, Äiti Maata ja äitiä. Venäläiset tietävät sanonnan: kun he vannovat: "Jumalan äiti putoaa kasvoilleen mutaan" [47] .

Neitsyen ja kostean maan äidin kultien yhdistelmä tallennettiin 1920-luvulla Pereslavl-Zalesskyn alueella Vladimirin maakunnassa. Täällä ankaran kuivuuden aikana epätoivoiset miehet alkoivat lyödä kuivia maanpaloja pellolla nuijailla, joihin naiset vaativat lopettamista sanoen, että he lyövät näin ”pyhimmän Jumalansynnyttäjän äitiä itseään. " Jumalanäidin yhteydestä maatalouteen todistaa myös se, että paikoin on rajoittunut venäläisiä rituaaleja, jotka liittyvät kylvörituaaliseen ilmestyksen alkamiseen . Hyvän sadon saamiseksi tänä päivänä pyhitettiin kylvämiseen tarkoitettu jyvä, ja sitten Jumalan Äidin ikoni asetettiin viljaa sisältävään astiaan ja julistettiin tuomio [48] :

Jumalan äiti!
Arkkienkeli Gabriel!
Siunaa meitä , siunaa meitä,
siunaa meitä sadonkorjuulla.
Kaura ja ruis, ohra, vehnä
Ja jokainen elävä satakertaisesti!

Nikola the Wonderworker

Nikolaus Ihmetyöläinen  on yksi slaavien arvostetuimmista kristityistä pyhimyksistä. Itäslaavilaisessa perinteessä Nikolan kultti on lähellä itse Jumalan (Kristuksen) kunnioittamista [49] .

Slaavien yleisten uskomusten mukaan Nikola on "vanhin" pyhien joukossa, astuu Pyhään Kolminaisuuteen (sic) ja voi jopa korvata Jumalan valtaistuimella [49] . Valkovenäjän Polesjesta peräisin oleva legenda kertoo, että "Mykolan pyhät eivät ole vain vanhempia kuin ўcix-pyhiä, vaan he ovat myös heidän vanhimpia <...> Pyhät Jumalan Mykola on perillinen, kuten Pamren jumala (sic) , sitten sv. Mikalai ihmetyöntekijä budze bagavats, mutta ei joku muu. Kansantarinoiden juonet siitä, kuinka Pyhästä Nikolauksesta tuli "mestari", todistavat pyhimyksen erityisestä kunnioituksesta: hän rukoili niin hartaasti kirkossa, että itse kultainen kruunu putosi hänen päähänsä (Ukrainan Karpaatit) [50] .

Itä- ja länsislaavien keskuudessa Nikolan kuva voi joidenkin toimintojensa mukaan (paratiisin "pää" - hänellä on avaimet taivaaseen; kuljettaa sieluja "toiseen maailmaan"; holhoaa sotureita) saastuttaa kuvalla arkkienkeli Mikael . Eteläslaavien keskuudessa kuva pyhimyksestä käärmeiden tappajana ja "susipaimenena" on lähellä Yrjö Voittajan kuvaa [51] .

Nikolan päätehtävät (nautakarjan ja villieläinten suojelija, maatalous, mehiläishoito, yhteys tuonpuoleiseen, korrelaatio karhukultin jäännöksiin), "armollisen" Nikolan vastustus "kauhealle" profeetta Elialle kansanperinteen legendat todistavat B. A. Uspenskyn mukaan pakanallisen jumaluuden Velesin [51] .

Profeetta Elia

Slaavilaisessa kansanperinteessä Profeetta Elia  on ukkonen, taivaallisen tulen, sateen herra, sadonkorjuun ja hedelmällisyyden suojelija. Ilja on " kauhea pyhimys" [52] .

Slaavilaisten kansantarinoiden mukaan, jotka perustuvat kirjan ( raamatulliseen , bogomiliseen ) perinteeseen, Ilja vietiin elävänä taivaaseen. 33-vuotiaaksi asti Ilja istui sängyssä ja paransi hänet ja sai suuren voiman Jumalalta ja Pyhältä Nikolaukselta , joka vaelsi maan päällä (vrt. sankari ), minkä jälkeen hänet nousi taivaaseen (kotkat), vrt. eeppinen tarina Ilja Murometsista . Pyhä ratsastaa taivaalla tulisissa (kivi)vaunuissa. Slaavilaisten uskomusten mukaan aurinko on Profeetta Elian vaunujen pyörä, jota valjastavat tuliset (valkoiset, siivekkäät) hevoset (v.-glory) tai valkoisen hevosen selässä (Bolg.), minkä vuoksi ukkonen esiintyy. Linnunrata on tie, jota profeetta kulkee. Talvella Ilja ratsastaa reellä, joten ei ole ukkosta ja ukkosta (kotkat.). Ukkosen Elian voima on niin suuri, että se on hillittävä: Jumala laski 40 kymmenyksen (kotkan) kiven Elian päähän, takoi yhden käsivarren ja jalan (Karpaatti); Iljan sisko Fiery Mary piilottaa häneltä lomapäivänsä, muuten hän lyö koko maailman salamalla ilosta (serbi); Pyhällä Elialla on vain vasen kätensä; jos hänellä olisi molemmat kädet, hän olisi tappanut kaikki paholaiset maan päällä ( Banat gers). Ennen maailman loppua Ilja laskeutuu maan päälle ja kiertää maailmaa kolme kertaa varoittaen viimeisestä tuomiosta (orlov.); tulee maan päälle kuolemaan tai hyväksymään marttyyrikuoleman leikkaamalla pään nahasta valtavalta härältä, joka laiduntaa seitsemällä vuorella ja juo seitsemän vesijokea; samaan aikaan vuodatettu profeetan veri polttaa maan (Karpaatit). Galiciasta peräisin olevan legendan mukaan maailmanloppu tulee, kun Ilja "on niin täynnä ukkonen, että maa on rosipitsi ja palanut"; vrt. Venäläinen hengellinen säe "Viimeisellä tuomiolla", jonka muunnelmissa pyhimys toimii Herran tahdon toteuttajana, rankaisemalla syntistä ihmiskuntaa [52] .

Egory rohkea

Slaavien kansankulttuurissa George Voittajaa kutsutaan Egoriksi Rohkeaksi [53] , Juri on karjan suojelija, "susipaimen", "keväällä hän avaa maan ja vapauttaa kasteen". Eteläslaaveille Gergievin (Jurjevin) päivä  on vuoden ensimmäisen puoliskon tärkein kalenterin virstanpylväs; se jakaa yhdessä Dmitrijevin päivän kanssa vuoden kahteen puolivuoteen - "Dmitrov" ja "Yuryev" [54] . T. Zuevan mukaan Egor Rohkean kuva kansanperinteessä sulautui pakanalliseen Dazhbogiin [55] .

Yleisessä tiedossa kaksi pyhimyskuvaa esiintyy rinnakkain: yksi niistä on lähellä Pyhän Yrjön kirkon kulttia - käärmetaistelija ja Kristusta rakastava soturi, toinen, hyvin erilainen kuin ensimmäinen, pyhimyksen kulttia. karjankasvattaja ja maanviljelijä, maanomistaja, karjan suojelija, avaavat kevätpellot. Niinpä kansantaruissa ja hengellisissä säkeissä lauletaan pyhän soturin Jegorin (George) hyökkäyksiä, joka kesti "kuningatar Demyanishcha (Diocletianishch)" kidutukset ja lupaukset ja löi alas "raivokkaan käärmeen, tulisen käärmeen". ” Pyhän Yrjön voiton aihe tunnetaan itä- ja länsislaavien suullisessa runoudessa. Puolalaisten keskuudessa St. Jerzy taistelee "Wawel-savun" (Krakovan linnan käärmeen) kanssa. Venäläinen hengellinen säe, joka noudattaa myös ikonimaalauksen kaanonia, luokittelee Theodore Tyronin käärmetaistelijoiden joukkoon (ks . Legenda Fjodor Tirininin teoista ), jota itä- ja eteläslaavilaiset perinteet edustavat myös karjan ratsastajana ja suojelijana [56] .

Toinen kansanmusiikki pyhimyksestä liittyy kevään alkamiseen, maatalouteen ja karjankasvatukseen, ensimmäiseen karjalaitumeen, joka itäisten ja osan eteläslaavien keskuudessa sekä Itä-Puolassa tapahtuu usein Pyhän Yrjön päivänä . Venäjäksi (kostrom., tver.) ohittaa Jurjevin lauluja he kääntyvät Pyhään Jegoriin ja Pyhään Makariukseen [ 56] :

Yegory, sinä olet meidän rohkea,
pastori Macarius!
Sinä pelastat karjamme
pellolla ja kentän tuolla puolen,
metsässä ja metsän takana,
kirkkaan kuun
alla, punaisen auringon alla,
saalistussudelta,
hurjalta karhulta,
pahalta pedolta

Kroaattien ja sloveenien joukossa pihaa kiertäen Pyhän Yrjön lauluilla päähahmona on ” Vihreä Juri ” ( Zeleni Juraj ) - päästä varpaisiin vihreillä oksilla peitetty poika, joka kuvaa Pyhää Yrjön (vrt. metsäpensas ) . Samoissa Pyhän Yrjönpäivän kroatialaisissa lauluissa on joskus aiheena käärmetaistelu ja tytön sieppaus käärmeen toimesta. Pomurien sloveenit johtivat "vihreää Juria" tai "Vesnikiä" ( Zeleni Jurij, Vésnik  - slovenialaisesta murteesta vésna "kevät") ja lauloivat [53] :

Alkuperäinen
Zelenega Jurja vodimo,
Maslo in jajca prosimo,
Ježi-babo zganjamo,
Mladoletje trosimo!

Käännös
Ajamme Vihreän Jurin,
Pyydämme voita ja munia, ajamme
Baba Yagan pois,
hajotamme kevättä!

Bulgarian ja Itä-Serbian Jurjevin lauluille on ominaista hevosen kengittämisen ja peltojen kiertämisen motiivi: "Sveti Giorgi kovei hevosta hopeasta ja kullasta..." (Pyhä Yrjö kenkii hevosta hopealla ja kullalla ... ) [53] ,

Alkuperäinen
Thrangnal me shine Georgi
Varhain aamulla Gergovdenilla
Kyllä, pellon vihreyden loukkaus, Pellon vihreys,
livadin kasvu.

Käännös
Pyhä Yrjö lähti liikkeelle
varhain aamulla Pyhän Yrjönpäivänä Ajamaan
ympäri vihreitä peltoja,
vihreitä peltoja, kasteisia niittyjä.

Angaran alueella Jegori Rohkeaa kunnioitettiin hevosten suojeluspyhimyksenä, hänen päivänään he eivät työskennelleet hevosten parissa. Pirin Makedoniassa ( Petrich ) uskottiin, että Pyhä Yrjö oli kevätsateen ja ukkonen herra: yhdessä profeetta Elian kanssa hän ratsasti hevosella taivaalla, ja tästä kuului ukkonen. Plovdivin lähellä olevissa kylissä pyhimys pidettiin kaikkien vesien omistajana ja "haltijana": hän tappoi käärmeen antaakseen ihmisille vettä [56] .

Vlasy - karjan jumala

Slaavilaisen kansanperinteen mukaan pyhä Blaise  on karjan suojeluspyhimys [57] , joka talven lopulla "avaa lehmien maidon lukituksen" [58] . Perinteiset ajatukset St. Blaisesta juontavat juurensa slaavilaisen karjajumalan Voloksen kuvaan . Pakanallisen jumaluuden ja kristityn pyhimyksen kuvien yhdistämistä kansanmielessä helpotti luultavasti heidän nimiensä ääniläheisyys. Venäjällä kristinuskon omaksuttua Pyhän Blaiuksen kirkkoja pystytettiin usein Voloksen pakanallisille palvontapaikoille [59] . Venäläisen ja suomalaisen filologin Viljo Mansikan , puolalaisen akateemikon Henryk Lovmyanskyn ja muiden mukaan Volos itse on päinvastoin mytologisoitu kuva Pyhästä Blaiuksesta, jonka itäiset pakanaslaavit ovat lainanneet kristillisestä Bulgariasta [60] .

Elämän mukaan pyhä Blaise piiloutui Rooman keisarin Liciniusin johtaman kristittyjen vainon aikana autiomaassa paikassa ja asui Argeos-vuorella luolassa, johon villieläimet lähestyivät nöyrästi, totellen Blaisea kaikessa ja saaen häneltä siunauksen ja parantumisen sairaudet. Nautakarjan suojelemisen aihe heijastuu Pyhän Blaiuksen ikonografiaan. Joskus hänet kuvattiin valkoisen hevosen selässä, hevosten, lehmien ja lampaiden tai vain karjan ympäröimänä. Slaavilaisessa kansanperinteessä pyhä Blaisea kutsuttiin "lehmän jumalaksi" ja hänen muistopäivää "lehmän juhlaksi" [57] . Novgorodissa, Vlasjevin päivänä , lehmävoita tuotiin hänen kuvakseen. Pyhän Blaise-päivänä ("hevospyhimys") valkovenäläiset ratsastivat nuorten hevosten ympärillä ja nauttivat erityisen aterian. Pohjois-Ukrainalaisten käsitysten mukaan Vlasiy "kadehti sarvikarjaa". Siperiassa Pyhän Blaiseuksen päivää vietettiin karjan suojeluspyhimyksenä. Itä-Serbiassa (Budzhak) Vlasjevin päivää pidettiin härkien ja karjan juhlapäivänä ( serb. goveђa slava ), härkiä ei valjastettu tänä päivänä [57] .

Jos Vlasiev-päivä osui Maslenitsa-päivän kanssa , he sanoivat tästä päivästä: "Aўlas byarylla voipuuron kanssa" [61] (valko-Venäjä) - Ota kauhallinen öljyä Vlasille. "Nautakarjan jumala pudottaa sarven talvesta" [62] ja Onesimuksella lammastarhaan 15. helmikuuta  (28) "talvi muuttuu sarvettomaksi" [63] .

Paraskeva perjantai

slaavien kansanortodoksisessa perinteessä mytologisoitu pyhimyksen kuva perustuu perjantain personifiointiin viikonpäivänä ja pyhän Paraskevan yleisen kuvan kulttiin [64] . Useiden tutkijoiden mukaan Paraskeva Pyatnitsaan siirrettiin jotkin itäslaavilaisen panteonin tärkeimmän naisjumalan Mokoshin merkit ja toiminnot : yhteys naisten työhön (kehräys, ompelu jne.), avioliittoon ja synnytykseen, maalliseen työhön. kosteus [64] . Korreloi myös Theotokos , Nedelya (sunnuntai) ja Pyhä Anastasia [64] .

Kansankäsityksen mukainen kuva Paraskeva Pyatnitsasta eroaa selvästi ikonografisesta kuvasta, jossa hänet on kuvattu askeettisen näköisenä naisena punaisessa omoforionissa . Suosittu mielikuvitus varustasi hänelle demonisia piirteitä: korkeat, pitkät laskeutuvat hiukset, suuret rinnat, jotka hän heittää selkänsä taakse, ja muita, mikä tuo hänet lähemmäksi naismytologisia hahmoja, kuten Doli , Death , merenneidot . 1700-luvulla tallennettiin "ajoperjantain" rituaali: "Pikku-Venäjällä, Starodubsky-rykmentissä, määrättynä juhlapäivänä ajetaan yksinkertaista karvaista jonia nimellä Friday, ja ajetaan kirkon aikana ja klo. kirkko, tämän kunnian antaa kansa lahjoilla ja jonkin hyödyn toivossa » [65] . Ruohonkorvissa Paraskeva Pyatnitsa pyörittää emännän jättämää kehrämätöntä touvaa (kuten brownie , kikimore , tamma ) [66] , rankaisee naista, joka kiellon vastaisesti uskaltaa kehrätä, käämittää lankoja, ompelee: hän sekoittaa langat, voi repiä irti rikoksentekijältä ihon, viedä hänen näkönsä, muuttua sammakoksi, heittää neljäkymmentä karaa ulos ikkunasta käskyllä ​​kiristää ne aamuun asti jne.) [67]

Uskomusten mukaan Paraskeva Pyatnitsa valvoo myös muiden perjantaikieltojen noudattamista (vaatteiden pesu, kankaiden valkaisu, hiusten kampaus jne.) [68] .

Ukrainalaisten uskomusten mukaan perjantaikävelyt huolimattomien kotiäitien neulojen ja karojen puhkaismina, jotka eivät kunnioittaneet pyhää ja hänen päiviään. Ukrainassa säilyi 1800-luvulle asti tapa "ajoperjantaina" – naisella, jolla oli löysät hiukset [69] .

Bylichkaissa ja henkisissä runoissa Paraskeva Pyatnitsa valittaa, että häntä ei kunnioiteta, eikä hän noudata perjantaisin asetettuja kieltoja - he pistävät häntä karoilla, pyörittävät hiuksia, tukkivat hänen silmänsä tulella . Uskomusten mukaan Paraskeva Pyatnitsa on kuvattu ikoneissa, joissa neulepuikot tai karat työntyvät ulos hänen rinnastaan ​​(vrt. Seitsemän nuolen jumalaäidin kuvat tai pahojen sydämien pehmennys ) [70] .

Viikko

Slaavien kansanesityksessä hahmo, viikonpäivän personifikaatio  - sunnuntai . Vastaa Pyhää Anastasiaa (bulgarialaisten keskuudessa - Pyhää Kyriakiaa [71] ). Viikon kunnioittamiseen liittyy erityyppisten töiden kieltoja (vrt. slaavilaisen viikon alkuperä alkaen ei tehdä ).

Grodnon provinssin valkovenäläiset kertoivat, että lepopäivä - nyadzelya  - annettiin ihmisille sen jälkeen, kun eräänä päivänä mies piilotti pyhän viikon häntä jahtaavilta koirilta; sitä ennen oli vain arkipäiviä. Volyn ukrainalaiset sanoivat, että Jumala antoi Nedelyalle kokonaisen päivän, mutta käski häntä varmistamaan, etteivät ihmiset työskentele sinä päivänä. Kroaattien mukaan pyhällä viikolla ei ole käsiä, joten työskentely tänä päivänä on erityisen syntiä.

Pyhä viikko tulee niille, jotka rikkovat sunnuntaisin työskentelykieltoa (kehräys, kudonta, pellavan täriseminen, maan kaivaminen, metsässä kävely, pellolla työskentely jne.). Viikko esiintyy naisen (tytön) muodossa valkoisissa, kulta- tai hopeavaatteissa (valkoinen), haavoittuneen ruumiin kanssa ja valittaa, että häntä puukotetaan karoilla, hänen hiuksensa on kehrätty (samalla osoittaa repaleiseen punostaan ​​- ukraina) , paloiteltu, leikattu jne. Ukrainan legendassa mies tapaa tiellä nuoren naisen, joka myöntää olevansa Viikko, jolloin ihmiset "leivosivat, keittivät, paistettiin, poltettiin, ruoskittiin, söivät" ( Chigirinskyn alue ). Länsi-Valkovenäjän legendassa Nedelya yhdistetään elegantin ja kauniin juutalaisen nedzelkan kanssa (eli lauantai, juutalaisten kunnioittama) ja valittaa, että juutalaiset kunnioittavat "viikkoaan" ja "te kaikki työskentelette viikossa, sitten he siivoavat ruumiini".

Viikon kunnioittaminen liittyy läheisesti muiden henkilöitettyjen viikonpäivien - keskiviikon ja perjantain - kunnioittamiseen, jotka kansanuskomissa liittyvät perhesitein. Serbit uskovat, että Paraskeva Pyatnitsa  on pyhän viikon äiti tai sisar (vertaa Pyhän Paraskeva Pyatnitsan peräkkäisiä päiviä - 28.X / 10.XI ja St. Anastasia - 29.X / 11.XI). Hutsulien käsityksen mukaan "viikko on Jumalanäiti" (Jumalan äiti haki suojaa kaikille viikonpäiville, sovittu viikko eli sunnuntai; vertaa yleisiä slaavilaisia ​​ajatuksia äidistä Jumalan, Pyhä Paraskeva Pyatnitsa, Pyhä Anastasia naisten ja naisten työn suojelijana ja vastaavat Jumalanäidin juhlapyhinä omistetut kiellot, perjantai ja sunnuntai) [72] .

Apostolit Pietari ja Paavali

Slaavilaisen perinteen mukaan Pietari ja Paavali ovat parihahmoja (vrt. Kuzma ja Demyan , Flor ja Laurus ), jotka voivat usein toimia yhdessä kuvassa: Pietari-Paavali, Pietari-Paavali, Petropavl . Bulgarialaiset pitivät heitä veljinä, joskus jopa kaksosina, joilla oli sisar - St. Helena tai St. Mary ( Fiery ). Peter on nuorempi veli ja ystävä: hän sallii maanviljelijöiden tehdä töitä lomallaan. Pavel on vanhin, hän on valtava ja rankaisee ankarasti lomatottumusten rikkojia lähettäen ukkonen ja salaman taivaalta, polttaen lyhteitä. Serbialaisen perinteen mukaan "uskontojen jakautuminen ortodoksisiin ja katolisiin tapahtui apostolien välisen riidan jälkeen: Pietari julisti itsensä ortodoksiseksi (serbiksi) ja Paavali sanoi olevansa katolinen ( shokats )". Slaavien näkemyksen mukaan Pietari ja Pavel ovat erityinen paikka paratiisin avainten säilyttäjinä (vrt. tähdistön valkovenäläinen nimi Cygnus - Pyatrov stick , jota pidetään myös paratiisin avaimena). Bulgarialaiset pitivät myös Pyhää Pietaria Eedenin puutarhan vartijana, vartioimassa kultaista Eedenin puuta, jonka ympärillä lentää kuolleiden lasten sielut kärpästen ja mehiläisten muodossa [73] .

Venäjän kansan perinteisessä maailmankuvassa apostoli Pietari oli yksi arvostetuimmista pyhimyksistä. Legendoissa ja bylichkaissa hän esiintyy nimellä apostoli-keyr [74] .

Hutsulien keskuudessa uskottiin , että pyhä Pietari säilyttää avaimet maahan ympäri vuoden ja vasta keväällä pyhä Juri ottaa ne häneltä pois ; Pietarin päivänä avaimet palaavat jälleen Pietarille, ja sitten tulee syksy [75] .

Serbiassa apostoli Pietari oli edustettuna "ajamassa kultasarvipeuralla taivaallisen kentän halki maan korvien kenttien yli" [76] .

Ikoneissa ja rituaaleissa

Neuvostoliiton taidekriitikko M. V. Alpatov uskoi, että muinaisten venäläisten ikonien joukossa voidaan erottaa ne, jotka heijastavat kansan ihanteita[ mitä? ] ja että suosittu ajatus pyhimyksistä ilmenee erityisen elävästi ikoneissa, jotka kuvaavat karjan suojelijoita (George, Blasius, Flora ja Laurus), sekä profeetta Elia, eräänlaisen "seuraajan" ikoneissa. ukkonen ja salaman jumala Perun . Lisäksi hän myönsi, että jotkut[ mitä? ] muinaiset venäläiset ikonit heijastivat ihmisten kaksoisuskoa, mukaan lukien Raakamaan äidin kultti [77]

Historiatieteiden tohtori L. Emelyakhin mukaan tämä slaavien keskuudessa aikoinaan ollut äitimaan, sadonkorjuun suojelijan, kultti heijastuu Leivänvalloittajan kuvakkeessa [ 78] .[ tosiasian merkitys? ] , kirjoitettu 1800-luvun lopulla.

N. I. Tolstoi pitää temppelin ryömimisen ja vyöttämisen riittejä, sateen tekemisriittejä [79] , ukkosen ja rakeiden varalta suojaamiseen liittyviä riittejä [80] sekä joitain muita, kristillisen ja esikristillisen tapojen symbioosina. .

Suosittuja rukouksia

Suosittuja kristillisiä rukouksia ovat kanoniset rukoukset, joita esiintyy kansankulttuurissa, kirkon jumalanpalveluksen katkelmia, joilla on suosittu ympäristössä apotrooppinen toiminto (eli joilla on ei-kanoninen sovellus) ja itse asiassa ei-kanoniset rukoukset. Kansanrukousten toiminta ja kiinnittyminen traditioon apotropeumeina (viehätysrituaaleina) ei ole pitkälti määrätty niiden omasta semantiikkasta, vaan niiden korkeasta sakraalisesta asemasta. Näillä teksteillä ei sinänsä ole apotrooppista semantiikkaa, ja niiden käyttö amuletteina määräytyy niiden kyvyn perusteella ehkäistä mahdollisia vaaratekijöitä. Suurin osa tällaisten tekstien rungosta on kirjaperäistä ja tunkeutunut kansanperinteeseen kristinuskon omaksumisen myötä , pienempi osa on autenttisia tekstejä.

Toisin kuin breviaarit (jotka sisältävät erityisesti kanonisia rukouksia), joissa kullekin rukoukselle määrätään tiukasti määritelty käyttötarkoitus, populaarikulttuurissa kanonisilla kristillisillä rukouksilla ei yleensä ole tällaista kiinteää määrää, vaan niitä käytetään yleismaailmallisina apotropioina kaikkiin tilanteisiin. Pääsyynä tähän on se, että perinteisessä kulttuurissa tunnettu kanonisten rukousten kirjo on erittäin kapea. Tämä sisältää sellaiset yleiset rukoukset, jotka sisältävät apotrooppista semantiikkaa, kuten "Nouskoon Jumala jälleen ja hajottakoon vihollisensa ..." (itäslaavilaisessa kansanperinteessä sitä kutsutaan yleensä "sunnuntairukoukseksi") ja 90. psalmi "Eläminen avussa .. ." (yleensä kansanetymologian mukaan, joka on muutettu "Living Helps" -muotoon), sekä " Isä meidän " ja "Neitsyt Maria, iloitse ..." (katolisessa perinteessä - "Zdrowiaś, Maria ..." ). Rukous ”Isä meidän” ihmisten keskuudessa toimii yleismaailmallisena apotrooppisena, mikä selittyy sen poikkeuksellisella asemalla - se on ainoa "luomaton" rukous, toisin sanoen, jonka Jumala itse Kristus on antanut ihmisille. Samalla tämä rukous on julistus ihmisen kuulumisesta kristilliseen maailmaan ja hänen olemisestaan ​​taivaallisten voimien suojeluksessa.

Amuletteina toimivat myös jumalanpalveluksen fragmentit, jotka eivät liity mitenkään apotrooppiseen tilanteeseen, jossa niitä käytetään. Esimerkiksi alun Basil Suuren liturgiasta "Jokainen olento iloitsee sinusta, oi armollinen, enkelikatedraali ja ihmissuku ..." voi lukea omistaja lehmän laitumella laitumelle [81 ] .

Apokryfiset rukoukset ( hylättyjen kirjojen luettelossa - "väärät rukoukset") ovat kirkon rukousten malliin laadittuja rukouksia, jotka sisältävät suuren määrän lisäyksiä yleisistä uskomuksista, loitsuja, loitsuja, joissakin tapauksissa muutoksia tai kohtia apokryfistä [82 ] . Apokryfiset rukoukset ja "suojelutarkoituksiin" muokatut elämät ovat kansanperinteessä paljon yleisempiä kuin kanoniset kirkkotekstit. Apokryfiset rukoukset ovat enimmäkseen kirjaperäisiä tekstejä. Jotkut niiden muunnelmista voivat säilyttää rukouksen genren muodon, kun taas toiset saavat salaliittojen piirteitä. Niitä kopioitiin usein ja käytettiin talismaneina ja amuletteina , joita käytettiin rintaristin kanssa tai säilytettiin talossa [81] .

Useimmiten on salaliittorukouksia kuumeen vuoksi . Tekstissä mainitaan yleensä pyhän Sisinius ja Herodeksen tyttäret - kuumetta [82] . Poikkeuksellinen yleisyydessä on apokryfinen rukous "Neitsyt unelma", joka sisältää Jumalanäidin tarinan Kristuksen kärsimyksistä ristillä. Teksti tunnetaan sekä katolisessa että ortodoksisessa perinteessä useissa versioissa. Itä-slaavien kansanympäristössä tämä rukous on hallitseva paikka, ja sitä kunnioitetaan yhtä hyvin kuin Isä meidän ja 90. psalmi. Useimmiten se lausuttiin ennen nukkumaanmenoa yleisenä apotrooppisena tekstinä. "Neitsyt unen" tekstiä talismanina käytettiin amuletissa yhdessä rintaristin kanssa. Kirjaperäisistä teksteistä niin ortodoksisten kuin katolistenkin keskuudessa merkittävä osa on apokryfisiä rukouksia, jotka sisältävät tarinan Kristuksen elämästä ja ristiinnaulitsemisesta tai muista pyhän historian merkittävistä tapahtumista . Tarina Kristuksen kärsimyksistä ristillä ihmiskunnan pelastuksen vuoksi heijastaa ajatuksen universaalista pelastuksesta tiettyyn tilanteeseen, joten uskotaan, että joissakin tapauksissa pelastuakseen vaarasta riittää mainita tapahtumia Kristuksen elämä [81] .

Merkitys

Kirkko saattoi kääntää pakanat kristityn Jumalan ja pyhien kunnioituksen puoleen, mutta ei kyennyt ratkaisemaan kaikkia kiireellisiä ongelmia ja selittämään yksityiskohtaisesti kristinuskon näkökulmasta kuinka heidän ympärillään oleva maailma toimii, koska ei ollut tarpeeksi kehittynyt ja laaja koulutusjärjestelmä. Kansan uskonnollinen ja mytologinen järjestelmä säilyi kysynnän vuoksi myytin etiologisen (selittävän) tehtävän vuoksi. Kristillinen uskonto selitti, mitä pitäisi uskoa, ja perusti käyttäytymis- ja arvojärjestelmän ihmisten välisissä suhteissa ja nousevan valtion kanssa, kun taas kansanmyytit ja -ajatukset (ensisijaisesti alemman mytologian peruskerros ) vastasivat muihin kiireellisiin kysymyksiin [83] .

Nykyaikana

Nykyaikana talonpojan ympäristö on hajoamassa, joka säilytti "pakanallisia jäänteitä" (kansan kristinusko), joka suoritti siinä tärkeitä tehtäviä. Uusissa olosuhteissa nämä kulttuuriset elementit menettivät tehtävänsä, eivät enää olleet tarpeellisia.

Itä-slaavien keskuudessa talonpojan elämäntavan romahtamisen lisäksi kansankristillisen perinteen katkeamista helpotti historiamme Neuvostoliiton aikana toteutettu perinteisen elämäntavan radikaali muutos. Neuvostoliiton laajojen yhteiskunnallisten, taloudellisten ja kulttuuristen muutosten (kaupungistuminen, sisäinen muuttoliike, koulutuksen kehitys, uskonnonvastainen propaganda jne.) aikana kansanortodoksisuus katosi nopeasti esikristillisen maailmankuvan jäänteiden mukana. . Helppokäyttöinen Neuvostoliiton koulutusjärjestelmä muodosti tieteellisen kuvan maailmasta, joka ei jättänyt tilaa perinteisille myyteille, jotka olivat aiemmin olemassa erilaisten taikauskoiden, merkkien, bylichkien muodossa.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ortodoksisuus sai viranomaisten tuella takaisin merkityksensä yhteiskunnan elämässä. Jos ortodoksisuus on säilyttänyt norminsa ja perinteensä, jotka voidaan päivittää uudelleen, niin kansankristilliset uskomukset ja rituaalikäytännöt ovat lähes kokonaan kadonneet ja unohdettu ateistisen propagandan ja maan kiihdytetyn modernisointipolitiikan vaikutuksesta, eikä niillä ole mahdollisuutta herätä. .

"Pakanuus", jonka leviämistä nyky-yhteiskunnassa jotkut ortodoksiset kirjailijat osoittavat, ei ole itäslaavien muinaisten uskonnollisten ideoiden jatkokehitys, vaan seurausta massatietoisuuden primitivisoitumisesta, tieteellisen kuvan dissosiaatiosta. maailman eri elementeiksi, joita ei enää yhdistä mikään filosofinen ajatus. Ortodoksiset kirjailijat viittaavat sellaiseen "pakanuuteen" erilaisiin ilmiöihin, jotka eivät ole yhteensopivia Abrahamilaisten uskontojen kaanonien kanssa - horoskoopit ja maagiset käytännöt, ufologia, kuuluisien merkkien palvonta jne. Nämä uskomukset ja ajatukset ovat globalisaation tuotetta, eikä niillä ole yhteyttä paikalliseen kansaan. menneisyyden uskomukset [84] . Ne sulautuvat sellaiseen ilmiöön kuin ittsizm , usko johonkin määrittelemättömään [85] [86] .

Katso myös

Muistiinpanot

  1. ↑ Belova, 2012 , s. 462.
  2. ↑ Barabanov N. D. Ikonien kunnioittaminen ja kansanperinteet keskiaikaisessa ortodoksissa (Konstantinopolissa sijaitsevan Neitsyt Marian Hodegetrian ikonin kultin esimerkissä) // Venäjä ja Bysantti. Bysantin ympyrän maiden paikka idän ja lännen suhteissa. Tiivistelmät XVIII:n koko venäläisestä bysanttilaisten tieteellisestä istunnosta, Moskova, Venäjän tiedeakatemian maailmanhistorian instituutti, Bysantin sivilisaation tutkimuskeskus, 20.-21.10.2008
  3. ↑ 1 2 Shtyrkov S.A. ”Kansan uskonnollisuuden” jälkeen // Neitsyen unelmat. Studies in Anthropology of Religion / Toim. Zh. V. Kormina, A. A. Panchenko , S. A. Shtyrkova. SPb. , 2006. S. 7-18.
  4. ↑ Yoder, 1974 , s. kymmenen.
  5. ↑ Prong: Broadcast Models..., 2012 , s. 211.
  6. ↑ Levin, 2004 , s. 12.
  7. ↑ Kelttiläinen mytologia: tietosanakirja - M .: EKSMO, 2004-638 s. — S. 447
  8. ↑ Toussaint - Kaikkien pyhien päivä. ranskalaiset perinteet
  9. ↑ A. MUTTA . Lukaševitš. Kaikkien pyhien viikko  // Orthodox Encyclopedia . - M. , 2005. - T. IX: " Jumalanäidin Vladimirin ikoni  - Toinen tuleminen ." - S. 706-707. — 752 s. - 39 000 kappaletta.  — ISBN 5-89572-015-3 .
  10. ↑ 1 2 3 Tolstoi, 2003 , s. 12–13.
  11. ↑ Haarukoiden mainitseminen todistaa eteläslaavilaisesta kirjallisesta perinteestä, koska itäslaavit eivät tunne niitä (analogi - merenneidot , beregini ).
  12. ↑ Lainattu. Lainaus : Mansikka V.Y. Religion of the Eastern Slavs. M .: IMLI im. A. M. Gorki RAN, 2005. S. 137.
  13. ↑ Zhivov V. M. Kaksoisusko ja venäläisen kulttuurihistorian erityisluonne // Zhivov V. M. Tutkimus Venäjän kulttuurin historian ja esihistorian alalla. M.: Slaavilaisen kulttuurin kielet, 2002. S. 306-316.
  14. ↑ Levin, 2004 , s. 11-37.
  15. ↑ Strakhov, 2003 , s. 2.
  16. ↑ Antropologisen tutkimuksen nykytrendit // Antropologinen foorumi. 2004. Nro 1. S. 75.
  17. ↑ Petrukhin V. Ya. Muinainen Venäjä: Ihmiset. Prinssit. Uskonto // Venäjän kulttuurin historiasta. T. 1 (muinainen Venäjä). M.: Venäjän kulttuurin kielet, 2000. S. 11-410.
  18. ↑ 1 2 Prong: Christian Views..., 2012 .
  19. ↑ Gordienko, 1986 , s. 95.
  20. ↑ Gordienko, 1986 , s. 99-100.
  21. ↑ Hamayko, 2007 , s. 112–113.
  22. ↑ Levin, 2004 , s. 20-21.
  23. ↑ Zhegalo, 2011 , s. 61.
  24. ↑ Prong: Christian Views..., 2012 , s. 211.
  25. ↑ Mashchenko, 2005 , s. 90.
  26. ↑ Petrukhin, 2004 , s. 248.
  27. ↑ Froyanov, 2003 .
  28. ↑ Levin, 2004 , s. 57-58.
  29. ↑ Sofronova M. N. Maalauksen muodostuminen ja kehitys Länsi-Siperiassa 1600-1800-luvun alussa . Diss. taidehistoriasta. Barnaul, 2004.
  30. ↑ Antonov D. I. , Maizuls M. R. Demonit ja syntiset muinaisessa venäläisessä ikonografiassa: Kuvan semiotiikka . M.: Indrik, 2011.
  31. ↑ 1 2 3 4 Tultseva, 1978 , s. 32.
  32. ↑ Popov, 1883 , s. 57-58.
  33. ↑ Tultseva, 1978 , s. 33.
  34. ↑ 1 2 Veselovsky, 1921 , s. yksitoista.
  35. ↑ Sadyrova, 2009 , s. 128.
  36. ↑ Kryanev Yu. V., Pavlova T. P. Kaksoisusko Venäjällä // Kuinka Venäjä kastettiin. - M. , 1990. - S. 304-314.
  37. ↑ Tultseva, 1978 , s. 31.
  38. ↑ Bragina, Gutnova, Karpov et ai., 1990 .
  39. ↑ Chicherov, 1957 , s. 9.
  40. ↑ Sovremennik, 1864 .
  41. ↑ Mashchenko, 2005 , s. 91.
  42. ↑ Voloshina, Astapov, 1996 , s. yksitoista.
  43. ↑ 1 2 Madlevskaya et ai., 2007 , s. 609.
  44. ↑ Frost, 2009 , s. 23.
  45. ↑ Bitsadze N.V. Venäjän pohjoisen ikoni 1500-1700-luvun kulttuurin kontekstissa. // Historiallinen katsaus, 2008
  46. ↑ Tolstoi: Jumalanäiti, 1995 , s. 217.
  47. ↑ Madlevskaya et ai., 2007 , s. 610.
  48. ↑ Madlevskaya et ai., 2007 , s. 611.
  49. ↑ 1 2 Belova, 2004 , s. 398.
  50. ↑ Belova, 2004 , s. 398-399.
  51. ↑ 1 2 Belova, 2004 , s. 399.
  52. ↑ 1 2 Belova, 1999 , s. 405.
  53. ↑ 1 2 3 Tolstoi: Georgi, 1995 , s. 497.
  54. ↑ Agapkina: Dmitri St. päivä, 1999 , s. 93.
  55. ↑ Zueva T. V. Vanha slaavilainen versio sadusta "Ihania lapsia" Arkistokopio päivätty 19. kesäkuuta 2018 Wayback Machinessa // Venäjän puhe, 3/2000 - s. 95
  56. ↑ 1 2 3 Tolstoi: Georgi, 1995 , s. 496–498.
  57. ↑ 1 2 3 Tolstoi: Vlasy, 1995 , s. 383.
  58. ↑ Klyaus, 1997 , s. 197.
  59. ↑ Madlevskaja, 2005 , s. 676.
  60. ↑

    Tämän sopimuksen tärkein uudistus tästä näkökulmasta oli vetoomus Volosiin, "karjan jumalaan", jonka tulkinta aiheutti tutkijoille monia ongelmia, koska tämän jumalan nimi ja tehtävä olivat samankaltaisia ​​​​pyhän Blaisen kanssa (kreikaksi Βλάσιος; Bolg. Vlasy, Volos). Monet tutkijat, alkaen Kachenovskista ja Miklosichista, näkivät tämän jumalan kulissa kopion St. Kappadokialainen Blaise, joka kuoli marttyyrikuolemana vuonna 316 ja jota pidettiin karjan suojeluspyhimyksenä. Muut eivät olleet tästä samaa mieltä. Niinpä Niederle väitti, että Venäjällä oli Velesin kultti, kuten hän uskoi, kotijumalan ja karjan suojelijan, ja tämä hänen ominaisuutensa siirrettiin Pyhälle Blaiukselle. Tämä oletus ei ole yhdenmukainen sen tosiasian kanssa, että St. Blasiusta kunnioitettiin nimenomaan karjan suojelijana myös Länsi-Euroopan maissa ja Bysantissa, ja siksi tätä suojelijan tehtävää ei voitu periä Velesiltä, ​​jonka roolista nautaeläinten suhteen lähteet eivät kuitenkaan kerro mitään. . <...> Eksklusiivisen monoteismin näkökulmasta heterogeenisten kunnioituselementtien lainaamisen ilmiö saattaakin tuntua käsittämättömältä, mutta polyteismin alkuperän näkökulmasta, kun suvaitsevaisuus vieraita jumalia kohtaan ilmeni monien omiensa kanssa. Kulttiesineissä jumalien käsitys oli melko luonnollinen ilmiö, joka on vahvistettu myös useissa indoeurooppalaisissa uskonnoissa, alkaen heetiteistä, jotka lainaamalla "hedelmällisen puolikuun" piiriin muodostivat itselleen valtavan panteonin. Ulkomaiset näytteet olivat arvovaltaisia ​​kreikkalaisen, roomalaisen ja, kuten näemme, germaanisen polyteismin muodostumisessa. Ei ole mitään syytä nähdä slaaveissa poikkeusta uskonnollisen palvonnan alalla. <...> Tässä tilanteessa kristittyjen pyhien joukko voisi toimia ehtymättömänä mallilähteenä nousevalle slaavilaiselle polyteismille, ja jos hän ei täyttänyt tätä tehtävää laajemmassa mittakaavassa, niin vain kristinuskon nopean voiton ansiosta. yhtenäisenä järjestelmänä. Kuitenkin satunnaisesti oli tapauksia, joissa yksittäisiä kristittyjä pyhiä siirrettiin pakanoille, jotka muuttuivat jumaliksi. Myöhempi, mutta hyvin dokumentoitu esimerkki tällaisesta siirtymisestä suomalais-ugrilaiseen maaperään on St. Nikolai, jota jugrat kunnioittivat Mikola-torina, eli Mikola-jumalana, jolle uhrataan poroja ja hevosia. Mansikkalla ei ollut epäilystäkään siitä, että Venäjä piti bulgarialaisen vlasin muodossa olevaa Pyhää Blaisea "Voloksena - karjan jumalana". Meidän pitäisi olla samaa mieltä tästä näkökulmasta ( Lovmyansky, 2003 , s. 88-90).
  61. ↑ Vasilevitš, 1992 .
  62. ↑ Grushko, 2000 , s. 158.
  63. ↑ Lavrentieva, Smirnov, 2004 .
  64. ↑ 1 2 3 Levkievskaya, Tolstaya, 2009 , s. 631.
  65. ↑ Lavrov, 2000 , s. 168.
  66. ↑ Levkievskaya, Tolstaya, 2009 , s. 632.
  67. ↑ Madlevskaya et ai., 2007 , s. 697–700.
  68. ↑ Shchepanskaya, 2003 , s. 445.
  69. ↑ Voropay, 1958 , s. 165, v. 2.
  70. ↑ Levkievskaya, Tolstaya, 2009 , s. 631–632.
  71. ↑ Goev, 1996 , s. 197.
  72. ↑ Belova, 2004 , s. 391-392.
  73. ↑ Belova, 2009 , s. 22.
  74. ↑ Zimina .
  75. ↑ Agapkina, 2009 , s. 25.
  76. ↑ Corinthian, 1901 , s. 318.
  77. ↑ Alpatov, 1978 , s. neljätoista.
  78. ↑ Emelyakh, 1985 , s. 72.
  79. ↑ Tolstoi, 1995 .
  80. ↑ Tolstoi, 2003 .
  81. ↑ 1 2 3 Levkievskaja, 2002 .
  82. ↑ 1 2 Sumtsov N.F. Apokryfiset rukoukset // Uusi Encyclopedic Dictionary : 48 osana (29 osaa julkaistiin). - Pietari. , s. , 1911-1916. - T. 26: Maciejowski - Maitohappo. - 1915. - Stlb. 929-930.
  83. ↑ Beskov, 2015 , s. 7.
  84. ↑ Beskov, 2015 , s. 8-9.
  85. ↑ Beskov, 2015 , s. 9.
  86. ↑ Tkachenko A. V. Itsismi nykyajan nuorten uskonnollisten ideoiden päämuotona // Systeeminen psykologia ja sosiologia. 2012. nro 6. s. 112-120.

Kirjallisuus

pää lisäkirjallisuutta

Linkit

  Siirry Wikidata-kohteeseen  Sanakirjat ja tietosanakirjat
  • Suuri Neuvostoliitto (1 painos)
  • Brockhaus ja Efron