Intiaanien käsikirjoitukset ovat kirjoitusjärjestelmiä, joita intiaanit , aleutit ja inuitit käyttävät historiallisesti ja tällä hetkellä .
Esieurooppalaisina aikoina kuvitus oli yleistä Pohjois- ja Etelä-Amerikan kansojen keskuudessa , joillakin heimoilla on monimutkainen symbolikieli, joka näkyy myös veistoksessa ja taideteollisuudessa, joukko metsästysmerkkejä. Elävien kirjoitus- ja kuvaperinteiden häviämisen vuoksi on vaikea ymmärtää, oliko tämä vai tuo järjestelmä kirjoitettu vai kuvallinen.
Ennen eurooppalaisten saapumista Etelä-Amerikkaan oli vain yksi kirje, ns. inkojen solmukirjoitus (lähinnä nykyajan Perun alueella ) tai quipu ( Khipu Quechua ), joka mahdollisti pääasiassa tilastollisen tiedon tallentamisen ja välittämisen monentyyppisten solmujen avulla. Mahdollisuudesta välittää narratiivista tietoa sen avulla ei ole yleisesti hyväksyttyä mielipidettä.
On myös ehdotuksia, että tokapu ( quechua tukapu ) - värilliset suorakaiteen muotoiset merkit, jotka on kiinnitetty pikariin ja kirjailtu inkojen vaatteisiin ja kankaisiin - voisivat olla ideografista kirjoitusta.
Pohjois-Amerikan alueella eurooppalaisten saapuessa oli kaksi kehittynyttä kirjoitusjärjestelmää, molemmat Meksikossa :
Niiden lisäksi oli vähemmän edustettuja kirjoitusjärjestelmiä, jotka yhdessä niiden kanssa yhdistyivät mesoamerikkalaisten kirjoitusjärjestelmien ryhmään, mukaan lukien mahdollisesti mayojen ja atsteekkien kirjoittamiseen liittyvät:
Euroopan laajeneminen lopetti peräkkäin esikolumbiaanisten tiedonsiirtojärjestelmien olemassaolon ja suosi latinalaisia aakkosia sen muunnelmissa, jotka johdettiin espanjasta.
USA ja KanadaYhdysvaltojen ja Kanadan alueella Mi'kmaq-intiaanien esi-eurooppalaista kirjoitusta on historiallisesti kirjattu vain ehdollisesti . Sen luonteesta ei ole yksimielisyyttä: sitä voidaan pitää hieroglyfikirjoituksena tai muistoavun merkki-symbolien joukkona. Mi'kmaq - merkit on tarkoitus ottaa Unicode - standardiin .
Kristittyjen lähetyssaarnaajien koulutustyö , pääasiassa katolisista luokista , mutta myös useista protestanttisista kirkkokunnista , on saanut useimmat kirjalliset kielet käyttämään latinalaisia aakkosia muunnelmina, jotka perustuvat sen käyttöön englannin ja espanjan kielellä.
Samanaikaisesti syntyi uusia kirjoitusjärjestelmien muunnelmia, jotka ovat luoneet sekä lähetyssaarnaajat että aboriginaalit . Suurin osa niistä ei yleistynyt tai niitä käytettiin vain vähän aikaa, mutta kaksi on aktiivisessa käytössä.
Alaskan alkuasukkaat aikana, jolloin Alaska oli osa Venäjän valtakuntaa , alkoivat venäläisten ortodoksisten lähetyssaarnaajien ansiosta käyttää kielissään kyrillisiä aakkosia , jotka korvattiin latinalaisilla aakkosilla hallinnan siirryttyä Yhdysvaltoihin .
Vuonna 1819 Yhdysvalloissa Cherokee -heimon johtaja Sequoyah loi latinalaisiin (ja mahdollisesti kyrillisiin ) aakkosiin perustuvan Cherokee-tavun , jota tällä hetkellä heimon lakien mukaan jokainen, joka väittää olevansa heimon jäsenen täytyy tietää. Tätä kirjoitusta käytetään vastaavassa Wikipedian versiossa.
Vuonna 1840 Kanadassa protestanttinen lähetyssaarnaaja ja opettaja James Evans alkoi ottaa käyttöön kanadalaista tavukirjoitusta , jonka hän oli kehittänyt intialaisten kirjoitusten ja kreen kielen kursiivijärjestelmien pohjalta ja jonka useiden muutosten jälkeen monet omaksuivat Kanadan alkuperäiskansoista . Sitä käytetään nyt aktiivisesti Kanadassa kreelle ja inuktitutille (yksi Nunavutin virallisista kielistä ) sekä Ojibwalle . Wikipedian Cree- ja Inuktitut-versiot käyttävät tämän käsikirjoituksen muunnelmia.
Vuonna 1851 Ranskan Arsenaalin kirjastosta löydettiin tuntematon intiaanikäsikirjoitus Marquis de Paulmyn , Antoine-René d'Argensonin sata vuotta aiemmin lahjoittamien materiaalien joukosta . Ottaen huomioon, että de Palmi halusi kerätä kaikenlaisia eksoottisia koodeksia ja hänen kokoelmansa sisälsi muun muassa kiinalaisia ja japanilaisia käsikirjoituksia , pääteltiin, että tuntematon 114-sivuinen muistikirja, johon oli kirjoitettu ylös ja alas lasten kirjoituksia muistuttavia hieroglyfejä . , on tuntematon algonquian tai irokeesien kirjoitusjärjestelmän muistomerkki, jonka markiisi on saanut yhdeltä kanadalaiselta lähetyssaarnaajalta . Vihko, nimeltään " Villien kirjat ", luovutettiin tulkittavaksi apotti Emmanuel Domaineelle, intiaanien elämän ja historian sekä intialaisten kirjoitusjärjestelmien asiantuntijalle.
Hänen tulkinnassaan "Villien kirja" sisälsi tarinan useiden pohjoisten heimojen elämästä, heidän sodistaan ja aselevoistaan, noituusriiteistä, kontakteista valkoisten uudisasukkaiden kanssa ja lopuksi - kristinuskon omaksumisesta .
Tutkittuaan käsikirjoituksen apotti vahvisti alkuperäisen johtopäätöksen sen harvinaisuudesta ja poikkeuksellisesta arvosta Amerikan esikolumbiaanisten sivilisaatioiden tutkimuksessa , minkä jälkeen hän "käänsi" käsikirjoituksen merkityksen käyttäen analogiaa tunnettujen kuvajärjestelmien kanssa . häntä .
Vuotta myöhemmin puhkesi skandaali, kun Domainen teos päätyi Dresdenin bibliografin J. Petzoldtin käsiin, joka pystyi helposti erottamaan saksalaisia goottilaisia merkkejä "oudoilla merkeillä, jotka ilmeisesti ovat esimerkkejä tuntemattomasta tavukirjoituksesta". . "Villien kirja" osoittautui vain saksalaisen pojan opintokirjaksi, "hän ikävystyksestä raapui sitä ylös ja alas". Tekijän nimi jää tuntemattomaksi, vihkon päätyminen Arsenal-kirjastoon pitäisi ilmeisesti johtua vahingossa tapahtuneesta virheestä, ei jonkun pahantahtoisesta tarkoituksesta. Tavalla tai toisella Domainesta tuli työnsä ohella Savages-kirjan julkaisemiseen osallistunut ministeri yleiseurooppalaiseksi naurunalaiseksi.
Useimmissa tapauksissa filologit kehittivät 1900-2000-luvuilla aktiivisesti uusia latinalaisia kirjoituksia intiaanien kielille. IPA : n käyttöönoton myötä nämä skriptit ovat yleensä tämän standardin mukaisia.