B (sähköveturi)

Kokeneet kirjoittajat eivät ole vielä tarkistaneet sivun nykyistä versiota, ja se voi poiketa merkittävästi 1.6.2020 tarkistetusta versiosta . tarkastukset vaativat 2 muokkausta .
AT

Sähköveturi V-04 Tšeljabinskin museossa .
Tuotanto
Rakennusmaa Italia
Tehtaat "Savegliano"
Rakennusvuosia 1933
Yhteensä rakennettu 26
Tekniset yksityiskohdat
Kosketinverkon virran ja jännitteen tyyppi vakio, 750 V
Aksiaalinen kaava 0—2 0 —2 0 -0
TED :n tuntiteho 4 × 185 kW
Kellotilan nopeus 19 km/h
TEDin ​​jatkuva voima 4 × 148 kW
Jatkuvan tilan nopeus 20,5 km/h
Suunnittelunopeus 50 km/h
hyväksikäyttö
Maat  Neuvostoliitto
Kausi —
 Mediatiedostot Wikimedia Commonsissa

Sähköveturi B  on teollinen tasavirtasähköveturi , joka on rakennettu Italiassa Neuvostoliiton tilauksesta . Tämän sarjan veturit oli tarkoitettu malmin kuljettamiseen louhoksilla ja yritysten teillä.

Historia

1930-luvun alussa sähköveto alettiin ottaa käyttöön Neuvostoliiton suurimpien teollisuusyritysten rautateillä. Malmin kuljetukseen tarvittiin neliakseliset sähköveturit, joiden kytkentämassa oli 60-90 tonnia. Pääteiden sähköistämisen tapaan päätettiin sekä kotimaisen liikkuvan kaluston luomisesta että sähkövetureiden hankinnasta ulkomailta. Vuonna 1932 Neuvostoliiton kauppaedustusto antoi Italian kansalliselle yhdistykselle "Savegliano" tilauksen rakentaa 26 teollista neliakselista sähköveturia, jotka on suunniteltu tasavirralle 750 V:n jännitteellä.

Vuonna 1933 sähköveturit valmistettiin Torinon tehtaalla, ja ne alkoivat saapua Neuvostoliittoon. Kaikki 26 veturia työskentelivät Magnitogorskin rauta- ja terästehtaalla (MMK). Vuosina 1934 - 1935 Savelyanon tehdas muokkasi sähkövetureita poistaakseen joukon mekaanisen osan, sähkö- ja pneumaattisten laitteiden viat, jotka havaittiin alkuperäisen käytön aikana.

Joulukuusta 2021 alkaen PPZhT PJSC MMK:ssa on käytössä 2 sähköveturia (numerot 01.22). Sähköveturi nro 12 on ollut entisöinnin jälkeen Venäjän rautateiden museossa Pietarissa vuodesta 2018 lähtien.

Rakentaminen

Sähköveturin runko lepää kahdella nivellemättömällä kaksiakselisella telillä , jousitus koostuu vain lehti -akselijousista . Korin päihin asennettiin Willison- ja puskuriautomaattikytkimet , jotka mahdollistivat veturin kytkemisen autoihin, jotka oli varustettu sekä SA-3-automaattikytkimellä että ruuviliittimellä . Sähköveturin välityssuhde on 78:15. Voimansiirron yksityiskohdat ovat samanlaiset kuin C I - sarjan sähkövetureissa .

Vetotilassa sähkömoottorit voitiin kytkeä sarjaan (10 asentoa), sarjaan rinnakkain (6 asentoa) ja rinnan (6 asentoa). Ohjaamon katolle on asennettu virroitintyyppinen virrankeräin ja kaksi sivua keräämään virtaa ajolangasta, joka voisi sijaita veturin kyljessä. Rummulle oli kierretty myös 300 m pitkä kaapeli, jonka avulla sähköveturia voitiin käyttää paikoissa, joissa ei ollut kontaktiverkkoa.

Ohjaamossa on kaksi ohjauspylvästä .

Sähköveturi on varustettu reostaattisella jarrulla, mutta kokeiluna yritettiin käyttää regeneratiivista jarrutusta kahteen veturiin . Kokemus tunnustettiin onnistuneeksi, mutta hyötyjarrutus ei löytänyt käytännön sovellusta, koska ajo-asema ei pystynyt muuttamaan tasavirtaa kolmivaiheiseksi teollisuustaajuudelle.

Vetureita voitiin käyttää yksin tai pareittain, mutta usean yksikön toimintaa ei tuettu. Kaksivetoiset sähköveturit kuljettivat kuuden kippiauton junia, jotka painoivat 660 tonnia.

Kirjallisuus

Rakov V. A. B-sarjan sähköveturit // Kotimaan rautateiden veturit 1845 - 1955. - 2. painos, tarkistettu. ja muut .. - M . : Transport, 1995. - S. 542 - 544. - ISBN 5-277-00821-7 .